Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida (asiallisesti ja ystävällisesti). Tästä blogista löytyy jo yli 70 julkaisua! Katso asiasanahakemisto.
Vaikka annan muiden äänen kuulua tässä blogissa, tapanani on kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - yleensä värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Tässä blogissa Kristus ja Saatana paiskaavat kättä sulassa sovussa. Ei ole mitään yhtä teemaa - ainoa punainen lanka on, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja niissä on usein kriittinen näkökulma - joskin nykyään olen jättänyt taakseni vanhat uskomukseni niin täydellisesti, että niiden kritisointikin tuntuu aivan turhalta. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.

Ja kyllä tämän blogin kirjoitukset kertovat ennen kaikkea yhden ihmisen kehitystiestä, siitä minkä parissa milloinkin mieleni on askarrellut ja kuinka mielenkiinnon kohteeni ovat vuosien aikana vaihtuneet; joten kyllä näitä kirjoituksia jokin yhdistää, nimittäin minun persoonani! Vaikka olen "vain" kirjoitusten kääntäjä, totta kai valintojeni takana on ollut jokin syvempi ajatus, miksi kyseinen teksti on tuntunut henkilökohtaisesti tärkeältä juuri sillä hetkellä. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitushan on julkaistu jo vuonna 2003, ja olen ehtinyt tässäkin ajassa vaihtaa katsomustani pariin otteeseen. Sitä paitsi ainakin minulle itselleni on selvää, että kaikilla viidellä blogillani (ks. luettelo sivupalkissa!) on jokaisella oma erityinen luonteensa, vaikka kaikki liittyvät henkisyyteen jollain tapaa.

Yhteydenotot: Henkilökohtaiset yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa. Jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, mainitse asiasta ja en julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua jokatapauksessa.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Buddhalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Buddhalaisuus. Näytä kaikki tekstit

16.4.22

Buddhalainen Pääsiäinen

 Maailmassa on muita uskomuksia. Kristityille Jeesus on totuus, valo ja tie. Buddhalaisuudessa on samoja ideoita, mutta eri muodoissa. 

Joillekin totuus on Dharma. Joillekin valo on valaistunut bodhimieli. Joillekin tie on Buddhan tie: Jalo kahdensanosainen tie.

Kenties kaksi tietä eivät ole niin erinäköisiä. Kenties voimme jopa kuvitella Buddhan ja Jeesuksen tulevan toimeen. 

Jeesus nähtävästi otti toisten kärsimykset tehdäkseen maailmasta paremman paikan - Buddha pyrki vapauttamaan maailman kärsimyksestä. 

Buddhalaisuuden ensimmäinen jalo totuus on totuus kärsimyksestä. Kuten Kristuksen passio, kuitenkaan tämäkään totuus yksin ei ilmaise kovin toiveikasta sanomaa. 

Useimmissa buddhalaisuuden virtauksissa on ajatus tuskan ottamisesta ja toivon tai ilon jättämisestä. Se on osa mettaharjoitusta. Se on osa "tonglenia". Tällä tavalla kenties molemmat uskonnot "eivät ole yksi eivätkä kaksi" vaan osoittavat totuuteen, joka on suurempi kuin kumpikaan voi kuvitella. 

Totuus polusta, neljäs jalo totuus, välittää Buddhan opin hyvän uutisen. Siten Buddha ei kuollut puolestamme. Hän eli niin että hänen kohotetun tietoisuuden esimerkkinsä avulla me voisimme vapauttaa itsemme. "Tarkkaavaisuus on tie kuolemattomuuteen", sanoo Dhammapada. "Tarkkaamattomuus tie kuolemaan. Ne, jotka ovat tarkkaavaisia, eivät kuole. Ne, jotka ovat tarkkaamattomia, ovat jo kuin kuolleita." Tarkkaavaisuus on tie, mutta kukaan ei voi olla tarkkaavainen puolestamme. Tästä näkökulmasta näyttäisi että buddhalaisuus on kristinuskon antiteesi. Vai onko? 

Katsotaanpa hetki Jeesuksen syntiemme tähden kuolemisen sijaissovitusaspektin yli. Mitä jos, ennemmin kuin hänen kuolemansa, se onkin hänen esimerkkinsä kuinka elää, joka osoittaa tien ikuiseen elämään? Voiko kukaan kristitty väittää vastaan elämistä Kristuksen elämän esimerkki mielessään? Siinä valossa voisimme lukea seuraavan kohdan Dhammapadasta ja ihmetellä olisiko se sittenkin kristillisestä Raamatusta: 

"Jos ihminen on tarkkaavainen, jos hän on herännyt ja tietoinen, jos hänen tekonsa ovat puhtaita ja toimintansa harkittua, jos hän hillitsee itseään ja elää lakia noudattaen - silloin hänen kunniansa kasvaa." 

Buddhalaiselle jokainen tarkkaavaisuuteen palaamisen hetki, jokainen itse Buddhan elämän elämiseen palaamisen hetki on ylösnousemus kuolleista ja paluu kuolemattomuuden tielle. Mutta eikö sama ole totta kristitylle, joka langettuaan tällä hetkellä, kuten kaikki meistä tekevät ajoittain, nousee elämään elävän Kristuksen esimerkkiä seuraavana hetkenä? 

Tullakseen Buddhaksi, Siddhartha Gautaman uskon "itseen" täytyi kuolla. Kun tämä tapahtui, hänen todellinen luonnollinen Nirvanan tilansa ylösnousi. 

Jeesusta ja Buddhaa kumpaakin koeteltiin ja kiusattiin, mutta eri tavoin. Kun ihmisruumis on heikko, erityisesti paastoamisesta pitkiä aikoja, silloin vääriä päätöksiä ja näkemyksiä pälkähtää päähän. Sekä Jeesusta että Buddhaa koeteltiin tällä tavalla, ja he olivat voittoisia.

  • Jeesus vietti 40 päivää paastoten erämaassa, ja lopussa häntä kiusasi paholainen. Paholainen kiusasi häntä hänen oletetussa heikossa tilassaan vallalla; vallalla hallita maailmaa, ja vallalla luoda asioita (kuten leipää kivistä). Jeesus on saattanut olla nälkäinen, mutta hän ei ollut heikentynyt voimassaan vastustaa pahaa ja kiusausta, ja hän torui paholaista. Paholainen kykenemättömänä viettelemään Jeesuksen, lähti voitettuna.
  • Siddhartha Gautama (mies, josta tuli Buddha) oli niin ikään erämaassa, ja vietti 49 päivää meditoiden puun alla, jota myöhemmin kutsuttiin Bodhipuuksi ("valaistumisen puuksi"). Jeesuksen lailla häntä kiusasi Mara (demoni, joka muistuttaa paholaista kristinuskossa; katso tässä blogissa: Paholainen Buddhalaisuudessa). Mara kiusasi häntä himokkailla haluilla, vallalla, ja lopulta käänsi koko armeijansa raskauden häntä kohti. Nuolten lentäessä häntä kohti, Siddharthan tarvitsi ainoastaan kohottaa kätensä ja ne muuttuivat kukiksi. Mara, kykenemättömänä viettelemään tai estämään Siddharthaa tulemasta valaistuneeksi, lähti voitettuna.
Molemmat olivat merkittäviä fyysisiä ja mentaalisia kestävyyden ja voiman koetuksia. Mikä tärkeintä, ne osoittivat että jopa vaikeimpina hetkinämme heidän määrätietoisuutensa ja tasapainonsa olivat apuna. Kyky nähdä asiat vääränä eli harhanomaisena auttoi heitä reagoimaan tarkoituksenmukaisesti siihen mitä he kohtasivat. 

Sekä Jeesus että Buddha löysivät jotain merkittävää matkoillaan: ystävällisyyttä ja myötätuntoa. Joita ilman heidän tarinoillaan olisi saattanut olla erilainen lopputulos. Arkisten henkilöiden kanssakäymiset näiden kahden merkittävän hahmon kanssa osoittavat, että emme ole erillisiä muista, ja kamppailu voidaan nähdä tavallaan jaettuna. 


  • Jeesusta lyötiin ja hänet pakotettiin kantamaan ristiä, jolle hänet ristiinnaulittaisiin, läpi katujen. Hänen fyysinen ruumiinsa oli kulunut, hän kaatui kolme kertaa. Sitten erästä pyydettiin auttamaan häntä kantamaan ristiä - Simon Kyreneläistä. Taakka ei ollut enää yksin hänen, toisen auttaessa häntä kantamaan ristiä. Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi ja kuolemiseksi ristillä syntiemme tähden, ristin täytyi saavuttaa päämääränsä. Ilman Simonia tämä ei todennäköisesti olisi tapahtunut. Simonin rooli kristinuskossa ei loppunut tähän. Myöhemmin hänet vihittiin ensimmäiseksi piispaksi nykyiseen Avignonin arkkihiippakuntaan, ja traagisesti hänet ristiinnaulittiin myöhemmin elämässään. Tulkittiinpa kirjoituksia niin että Simonia käskettiin kantamaan ristiä, tai että hänellä oli myötätuntoa Jeesusta kohtaan, kaiken kaikkiaan teko voidaan nähdä myötätuntona. 
  • Siddhartha, ennen kuin hän oli Buddha, harjoitti lukuisia askeettisia metodeja, jotka eivät auttaneet häntä löytämään totuutta jota hän etsi. Ei ennen viimeistä harjoitustaan, missä hän tuskin söi ja oli kirjaimellisesti kävelevä luuranko, kun joki lähes huuhtoi hänet mukaansa ja hän oli vähällä kuolla. Kun hän selvisi rannalle, nuoren ohikulkevan Sujata-nimisen tytön ystävällisyys pelasti hänen henkensä tämän tarjotessa hänelle hiukan maitoriisiä. Tästä pienestä teosta oli apua Siddharthan ollessa lähellä kuolemaa, ja se salli hänen hitaasti saada takaisin voimansa. Sillä oli myös toinen syvällinen seuraus - Siddhartha oivalsi että äärimmäisyyksiin meneminen ei ollut vastaus (mikä tunnetaan "keskitienä" buddhalaisuudessa). Saatuaan takaisin voimansa, hän meditoi kunnes löysi totuuden jota etsi.

Molemmat kohtasivat vaikeuksia polulla kohti erillisiä kohtaloitaan. Kuitenkaan kumpikaan ei olisi kyennyt "päättämään tarinaa", kuten sen tänä päivänä tunnemme, ilman tavallisten ihmisten apua, jotka olivat sivullisia. Maallikkoharjoittajina on tärkeä asia muistaa että se ei ole aina suuri teko jota tarvitaan.  Joskus se on tuo pieni, näennäisesti tavanomainen teko jota et halua suorittaa, jolla tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. 

Jeesus ja Buddha molemmat "ylösnousivat" eri tavoin ja eri syistä. Jeesuksen kuollessa ristillä ja tullessa haudatuksi, Buddha vannoi meditoivansa puun alla kunnes saavuttaisi heräämisen. Kuitenkin molemmat saavuttivat jotain, jonka tuloksena nämä suuret uskonnot pysyivät. 

  • Jeesus, tultuaan haudatuksi, nousi kuolleista kolmen päivän kuluttua, jonka tähden pääsiäistä juhlitaan. Tämä on tärkeää koska hänen täytyi kuolla noustakseen ylös. Ennen kuin tämä tapahtui, kertomus Jeesuksesta olisi saattanut päättyä ristille ja haihtua muistista. Kuitenkin Jeesus tiesi että näiden tapahtumien täytyi tapahtua täyttääkseen profetian ja sen mitä hänen täytyi tehdä ihmiskunnan puolesta. Tämä perustavanlaatuinen tapahtuma korostaa sekä kristinuskoa että Jeesusta tavalla, jota ei löydy muista Abrahamilaisista uskonnoista. 
  • Buddhan niin ikään täytyi kuolla noustakseen ylös, mutta ei sillä tavoin kuin voisimme olettaa. Perustavanlaatuinen käsitys buddhalaisuudessa on ei-itse, oppi joka lausuu että meillä ei ole pysyvää, muuttumatonta, riippumatonta itseä. Me olemme väliaikaisten asioiden ryhmittyminen, jotka tunnetaan viitenä aggregaattina (Namarupa), jotka saavat meidät uskomaan - syvästi - itsen ideaan. Tässä uskomuksessa olemme kuin sairaita potilaita johtuen ahneuden, vihan ja harhan kolmesta myrkystä, jotka saavat meidät luomaan tarkoituksellisia tekoja (Karma), jotka vuorostaan pitävät meidät vangittuina uudelleen syntymisen kiertokulkuun. Tämä koko prosessi, joka tunnetaan Samsarana, on "kärsimystä" (Dukka). 
Tässä kohtaa Buddhan "kuolema" tulee kuvainnollisesti kyseeseen. Jotta hän kykeni oivaltamaan tämän totuuden absoluuttisella tasolla, jotta hänestä tulisi herännyt ja valaistunut, hänen täytyi lopettaa toiminta joka aiheuttaa tämän uskomuksen itseen (Namarupa). Sen tähden hänen täytyi rauhoittaa mieli saavuttaakseen oivalluksen - ei helppo askel. Häneltä vei 49 päivää pääasiassa kamppailuun mieltä vastaan ja sen takertumisia ja haluja itsen ideaan ja myrkkyihin jotka se luo. Vähitellen hän kykeni tekemään tämän voitettuaan Maran ja hänen armeijansa (jota myös verrataan omiin mielentiloihimme). Sitten tässä pisteessä missä hän oli olennaisesti "pysäyttänyt" mielensä kaoottisen luonnon, hän oli kuollut. Mutta tämä kuolema koski ainoastaan itsen ideaa. 

Nyt hän oli herännyt - kykenevä näkemään selvästi, ilman harhaa, asioiden todellisen luonnon. Hän kykeni näkemään syvälle ilmiöiden pysymättömään luontoon, ilmiöiden syntyyn keskinäisessä riippuvuudessa, ja ei-itsen totuuteen. Silloin aivan kuin olisi noussut kuolleista, hän oli valaistunut olento. Hän ei ollut enää sama henkilö kuin ennen - hän oli nyt valaistunut olento, Buddha. Enää eivät ahneuden, vihan ja harhan myrkyt kyenneet tartuttamaan häntä. Hän "kuoli" nähdäkseen lääkkeen, ja parantui noustessaan. 

Vaikka tämä ylösnousemus ei ole millään tavoin samankaltainen kuin Jeesuksen, molempien täytyi "lopettaa" olemassaolo jossa he olivat, ja "aloittaa uudelleen". Ja kun he niin tekivät, he eivät olleet täsmälleen samanlaisia kuin ennen. He olivat nyt kykeneviä olemaan vuorovaikutuksessa tavalla joka oli erilainen, ja kykenivät auttamaan muita toisin kuin "aiemmassa" olemassaolossaan. 

Jeesusta henkisessä ruumiissaan eivät edes tunnistaneet hänen aiemmat oppilaansa! Tämä on merkittävä osa kertomusta, mutta sillä on myös tarkoitus. Kun he lopulta ymmärsivät että se oli Jeesus (alunperin erillään Tuomaasta), se toi esiin perustan kristinuskolle, ja uskolle jonka ihminen siihen asettaa. Ylösnousemuksen kyky kaikille kristityille on osa tuota perintöä. Meidän maailmassamme Jeesuksen pappeus jatkuu kirkon ja Raamatun evankeliumien kautta. 

Buddha, nyt puhtaana harhasta, kykeni näkemään (ja kommentoimaan ääneen) että kaikki älylliset olennot voisivat saavuttaa saman mitä hän. Sisimmältään kaikilla oli Buddhaluonto. Kuitenkin olemme harhan hämärtämiä, emmekä kykene näkemään sitä. Sitten hän alkoi opettaa vuosikymmeniä, auttaen monia tavoittamaan Nirvanan tilan, kuten hän. Hänen opetuksensa jatkuvat hänen saarnoineen ja luostariyhteisöineen läpi maailman. 

Molempien "ylösnousemus", vaikkakin erilainen, osoitti maailmalle yhden asian: myötätunto ei ole ainoastaan universaalia, vaan elintärkeää. 

Hyvää Pääsiäistä! 


Lähteet:

A Buddhist Easter

A Buddhist View of Easter

The Buddhist Easter


Katso myös:

Buddhalaisuus ja kristinusko

9.4.22

Mitä buddhalaisuus opettaa pahasta

Tämä käännös syntyi luonnollisesta tarpeesta Ukrainan sodan tähden, koska olemme joutuneet todistamaan Venäjän armeijan hirmutekoja siviilejä kohtaan, ja väistämättä mieleen saattaa hiipiä ajatus venäläisten pahuudesta... Toisaalta venäläiset itse on kyllästetty tarkoitushakuisella propagandalla ukrainalaisista ja länsimaista. Valitsin tarkoituksella käännettäväksi vain yhden hyvin lyhyen ja selkeän (pelkistetyn) kirjoituksen aiheesta. Olkoon se lähtökohta syvällisemmälle lisätutkimukselle. 


 Paha on sana jota monet ihmiset käyttävät ajattelematta syvällisesti mitä se merkitsee. Yleisten pahaa koskevien ajatusten vertaaminen buddhalaisiin opetuksiin pahasta voi johtaa syvällisempään ajatteluun pahasta. Se on aihe mistä ymmärryksesi muuttuu ajan kuluessa. Tämä kirjoitelma on ymmärryksen pikakuva, ei täydellistä viisautta.

Pahan pohtiminen

Ihmiset puhuvat pahasta ja ajattelevat sitä useilla erilaisilla ja joskus ristiriitaisilla tavoilla. Kaksi yleisintä ovat nämä:

  • Paha synnynnäisenä ominaisuutena. On yleistä ajatella pahaa joidenkin ihmisten tai ryhmien synnynnäisenä ominaisuutena. Toisin sanoen, joidenkin ihmisten sanotaan olevan pahoja. Paha on ominaisuus, joka on synnynnäisenä heidän olemuksessaan.
  • Paha ulkoisena voimana. Tämän näkemyksen mukaan paha väijyy ympärillä ja tartuttaa tai viettelee varomattomat tekemään pahoja asioita. Joskus paha personifioidaan Saatanana tai jonain muuna hahmona uskonnollisesta kirjallisuudesta. 
Nämä ovat yleisiä, suosittuja ajatuksia. Voit löytää paljon syvällisempiä ja vivahteikkaampia ajatuksia pahasta monissa filosofioissa ja teologioissa, itämaisissa ja länsimaisissa. Buddhalaisuus torjuu molemmat näistä yleisistä tavoista ajatella pahasta. Katsotaan niitä yksi kerrallaan.

Paha ominaisuutena on vastoin buddhalaisuutta


Ihmisten lajittelu "hyviin" ja "pahoihin" pitää mukanaan hirveän ansan. Kun toisten ihmisten ajatellaan olevan pahoja, tulee mahdolliseksi oikeuttaa heidän vahingoittamisensa. Ja siinä ajattelussa ovat aidon pahan siemenet. 

Inhimillinen historia on läpikotaisin kyllästetty väkivallalla ja julmuudella jota on tehty "hyvän" puolesta "pahoiksi" luokiteltuja ihmisiä vastaan. Suurin osa massiivisista kauhuista joita ihmiskunta on aiheuttanut itselleen on saattanut tulla tämän kaltaisesta ajattelusta. Omasta omahyväisyydestään huumaantuneet ihmiset, tai ne jotka uskovat omaan luontaiseen moraaliseen ylemmyyteensä, liian helposti antavat itselleen luvan tehdä kammottavia asioita niille joita he vihaavat tai pelkäävät. 

Ihmisten jakaminen erillisiin osiin tai kategorioihin on hyvin epäbuddhalaista. Buddhan opetus neljästä jalosta totuudesta kertoo meille, että kärsimystä aiheuttaa ahneus tai jano, mutta niin ikään että ahneus on juurtunut eristäytyneen, erillisen itsen harhaan. 

Läheisesti tähän liittyy oppi ehdollistetusta seuraamuksesta, joka sanoo että kaikki ja jokainen on keskinäisen riippuvuuden verkko, ja verkon jokainen osa ilmaisee ja heijastaa jokaista muuta verkon osaa.

Ja niin ikään tähän läheisesti liittyy Mahayana-oppi Sunyatasta, "tyhjyydestä". Jos olemme tyhjiä sisäsyntyisestä olemuksesta, kuinka voimme olla itsessämme mitään? Ei ole olemassa itseä, johon sisäsyntyiset ominaisuudet tarttuisivat. 

Tästä syystä buddhalaista neuvotaan voimakkaasti olemaan lankeamatta tapaan ajatella itseään tai muita itsessään hyvinä tai pahoina. Pohjimmiltaan on vain toiminta ja reaktio; syy ja seuraus. Ja tämä vie meidät karman luo, johon palaan pian.

Paha ulkoisena voimana on vierasta buddhalaisuudelle


Jotkut uskonnot opettavat että paha on voima itsemme ulkopuolella, joka viettelee meitä syntiin. Tämän voiman ajatellaan joskus olevan Saatanan tai eri demonien aikaan saama. Uskovaisia rohkaistaan etsimään voimaa itsensä ulkopuolella taistellakseen pahaa vastaan, katsomalla Jumalan puoleen. 

Buddhan oppi ei voisi olla erilaisempi:

"Ihminen itse tekee pahan, itse hän myös kärsii; itse hän sen jättää tekemättä, itse hän myös puhdistuu. Puhdas ja epäpuhdas (seisovat ja sortuvat) itsestään, kukaan ei voi toista puhdistaa." (Dhammapada, luku 12, säe 165)

Buddhalaisuus opettaa meille että paha on jotain jonka luomme, ei jotain jota me olemme tai jokin ulkopuolinen voima joka tartuttaa meidät.

Karma


 Sanaa karma, kuten sanaa paha, käytetään usein ilman ymmärrystä. Karma ei ole kohtalo, myöskään se ei ole jokin kosminen oikeusjärjestelmä. Buddhalaisuudessa ei ole Jumalaa ohjaamaan karmaa palkitsemaan joitain ihmisiä ja rankaisemaan toisia. Se on vain syy ja seuraus.

Theravada-oppinut Walpola Rahula kirjoitti:
"Palin sana kamma, tai sanskritin sana karma (juuresta kr tehdä), kirjaimellisesti merkitsee 'toimintaa', 'tekemistä', mutta buddhalaisessa teoriassa karmasta sillä on erityinen merkitys: se tarkoittaa ainoastaan 'tahdonalaista tekoa', ei kaikkea toimintaa. Myöskään se ei tarkoita karman seurausta, kuten monet ihmiset virheellisesti ja vapaasti käyttävät sitä. Buddhalaisessa terminologiassa karma ei koskaan tarkoita sen seurausta; sen seuraus tunnetaan karman 'hedelmänä' tai 'seurauksena' (kamma-phala tai kamma-vipaka)."

Me luomme karman ruumiin, puheen tai mielen tarkoituksellisilla teoilla. Ainoastaan teot jotka ovat puhtaita halusta, vihasta tai harhasta, eivät tuota karmaa.

Lisäksi meihin vaikuttaa luomamme karma, mikä voi näyttää kuin palkkiolta tai rankaisulta, mutta me "palkitsemme" ja "rankaisemme" itseämme. Kuten Zen-opettaja kerran sanoi: "Se mitä teet on se mitä tapahtuu sinulle". Karma ei ole kätketty tai mystinen voima. Kun kerran ymmärrät mitä se on, voit itse tarkkailla sitä toiminnassa. 

Älä eristä itseäsi


Toisaalta on tärkeää ymmärtää että karma ei ole ainoa voima joka työskentelee maailmassa, ja kauheita asioita todella tapahtuu hyville ihmisille. Esimerkiksi kun luonnonkatastrofi iskee yhteisöön ja aiheuttaa kuolemaa ja tuhoa, joku usein spekuloi että nuo katastrofin vahingoittamat kärsivät "huonosta karmasta", tai muutoin (monoteisti saattaisi sanoa) Jumalan täytyy rangaista heitä. Tämä ei ole taitava tapa ymmärtää karmaa. 

Buddhalaisuudessa ei ole Jumalaa tai yliluonnollista välittäjää palkitsemassa tai rankaisemassa meitä. Lisäksi muut voimat kuin karma aiheuttavat monia haitallisia olosuhteita. Kun jokin kammottava iskee toisiin, älä kohauta olkiasi ja oleta että he "ansaitsivat" sen. Tämä ei ole mitä buddhalaisuus opettaa. Ja pohjimmiltamme me kaikki kärsimme yhdessä.

Kusala ja Akusala


Koskien karman luomista, Bhikkhu P.A. Payutto kirjoittaa että Palin sanat jotka vastaavat "hyvää" ja "pahaa", kusala ja akusala, eivät tarkoita mitä länsimaalaiset yleensä tarkoittavat "hyvällä" ja "pahalla". Hän selittää: 
"Vaikka kusala ja akusala joskus käännetään 'hyväksi' ja 'pahaksi', tämä saattaa olla harhaanjohtavaa. Asioita jotka ovat kusala, ei aina pidetä hyvinä, kun taas jotkin asiat saattavat olla akusala, eivätkä silti yleisesti pahoina pidettyjä. Masennusta, melankoliaa, laiskuutta ja häiriötekijää esimerkiksi, joskin akusala, ei yleensä pidetä 'pahoina' kuten me sen tunnemme. Samaan tapaan jotkin kusalan muodot, kuten ruumiin ja mielen tyyneys, eivät ehkä helposti taivu yleiseen ymmärrykseen sanasta 'hyvä'...
... Kusala voidaan tulkita yleisesti 'älykkääksi, taitavaksi, tyytyväiseksi, hyödylliseksi, hyväksi' tai 'siksi joka poistaa kärsimyksen'. Akusala määritellään päinvastaisella tavalla 'epä-älykkäänä', 'taitamattomana', ja niin edelleen."
Tärkeä näkökulma on se, että buddhalaisuudessa "hyvä" ja "paha" ovat vähemmän tekemisissä moraalisten arvioiden kanssa, kuin ne ovat - hyvin yksinkertaisesti - tekemisissä sen kanssa mitä teet ja niiden seurausten kanssa, joita tekemisesi luo. 

Katso syvemmälle


Tämä on pelkistetyin esittely useisiin vaikeisiin aiheisiin, kuten neljä totuutta, Sunyata ja karma. Älä hylkää Buddhan oppia ilman lisätutkimusta. Zen-opettaja Taigen Leighton piti dharmapuheen kuukausi syyskuun 11. jälkeen. Tässä vain ote:
"Mielestäni ei auta ajatella pahan voimia ja hyvän voimia. On olemassa hyviä voimia maailmassa, ihmisiä jotka ovat kehittyneitä hyväntahtoisuudessa, kuten palomiesten reaktio, ja kaikkien ihmisten jotka ovat tehneet lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. 
Harjoitus, todellisuutemme, elämämme, eloisuutemme, ei-pahuutemme, on vain huomioida ja tehdä mitä voimme, vastataksemme kuten tunnemme että voimme juuri nyt, kuten Janinen antamassa esimerkissä olla positiivinen ja lankeamatta pelkoon tässä tilanteessa. Ei ole niin, että joku tuolla ylhäällä tai maailmankaikkeuden lait tai miten haluammekin sen ilmaista, saa kaiken kääntymään parhain päin. Karma ja ohjeet koskevat vastuun ottamista tyynyllä istumisestasi (Zazen: suom.huom.) ja sen ilmaisemista elämässäsi millä tahansa tavalla voit, mikä tahansa tapa onkin positiivinen. Se ei ole jotain jonka voimme toteuttaa perustuen johonkin kampanjaan pahaa vastaan. Emme voi tarkalleen tietää teemmekö sen oikein. Voimmeko olla auliita olemaan tietämättä mikä on oikea asia tehtäväksi, vaan itseasiassa vain huomioida miltä tuntuu juuri nyt, vastata, tehdä minkä luulemme olevan parasta, jatkaen sen huomioimista mitä teemme, pysyä suoraselkäisinä kaiken hämmennyksen keskellä? Tällä tavalla minä luulen että meidän täytyy vastata maana. Tämä on vaikea tilanne. Ja me kaikki todellakin painiskelemme kaiken tämän kanssa, yksilöllisesti ja maana." 

Lähde:


Katso myös:





5.8.20

Buddhalaisuus ja Luciferismi

Tämä muiden kirjoituksista koottu ja käännetty juttu puoltaa paikkaansa, koska olen itse ollut jonkin aikaa luciferisti (katso blogin yläosaan linkitetty kirjoitus "Minun tieni"), kunnes puolisoni kuolema pisti koko elämäni uusiksi (ennen kaikkea hyvällä tavalla minun kannaltani, pakko sanoa; hänen kannaltaan se oli toki valitettavaa - mutta väistämätöntä), ja lyhyen tunnustuksettoman kauden jälkeen löysin Nichiren-buddhalaisuuden. En millään muotoa tänäkään päivänä pidä luciferismiani arvottomana tai negatiivisena asiana, päinvastoin! Henki on sama edelleen, vaikka en myöskään yhdistele eri ajatussuuntia: niillä on luonnostaan tietty sukulaisuus. Kun jokin on sisäistetty, symbolit ja nimet ovat merkityksettömiä. Siinä missä buddhalaisuus on ikivanha traditio johon on hyvä tukeutua, luciferismi on moderni luomus ja melko hajanainen; se on sitä millaiseksi sen teet. (Huom: minä itse silloin aikoinaan päädyin termiin "luciferismi", joka mielestäni istuu paremmin suomenkieleen kuin suoraan englannista väännetty "luciferianismi": vertaa "satanismi"!) 
Koska kirjoitus on käännös, en välttämättä itse esittäisi asioita ihan noin kärjistetysti, mutta ymmärrän kyllä. Vaikka abrahamilaisiin uskontoihin luetaan kolme suurta uskontoa, lienee selvää että kirjoituksen kärjekkäimmät lausunnot soveltuvat tänä päivänä lähinnä yhteen niistä, ja jokainen tietää mitä tarkoitan. 

Tänä päivänä kaikki yrittävät korostaa mitä eri maailman uskonnoilla on yhteistä. Jotkut menevät niin pitkälle, että sanovat kaikkien uskontojen palvovan samaa jumalaa. Joidenkin mukaan syy tähän uskontojen väliseen dialogiin on se, että puhuminen johtaa harvempiin väärinymmärryksiin, joka johtaa vähäisempään väkivaltaan. Ongelma abrahamilaisten uskontojen kanssa on se, että mitä enemmän niistä oppii, sitä vähemmän niitä kunnioittaa. Ja vielä pahempaa: mitä enemmän viettää aikaa niiden seuraajien parissa, sitä vähemmän niitä kunnioittaa. 

Päältä katsoen on useita suuria tapoja joilla buddhalaisuus näyttää kertakaikkisen yhteensopimattomalta abrahamilaisten uskontojen kanssa. Tärkeä buddhalaisuuden opinkappale on se että toimitaan tavalla joka minimoi muiden tuntevien olentojen kärsimystä. Periaate tämän takana on myötätunto. Siihen liittyvä opetus on kaikkien asioiden keskinäinen riippuvuus, joka jalostaa niiden vaikutusten arvostusta joita toimillasi on muiden olentojen hyvinvointiin. 

Sellaisia käsityksiä ei ole abrahamilaisissa uskonnoissa. Työskentely kärsimyksen vähentämiseksi on oheistuotetta jumalan ohjeiden seuraamiselle - jos homoseksuaalit tapetaan, olkoon sitten niin. Jumala sanoo niin. Sillä ei ole väliä vähentääkö vai lisääkö tämä kärsimystä maailmassa. Samalla tavoin naisille täytyy osoittaa heidän paikkansa, ja ei-uskovia vainotaan. Myötätunnolla ei ole tekemistä sen kanssa; ainoastaan alistumisella on merkitystä. 

Kun ajattelet buddhalaisuutta länsimaisesta perspektiivistä, mitä todennäköisimmin kuvittelet ryhmän munkkeja kävelymeditaatiossa, tyyni ilme kasvoillaan. Kuitenkin tasapaino on olennaista. Tietyt vasemman käden Vajrayana-lahkot, yhtä hyvin kuin hindujen aghorit, pilkkaisivat tätä tulkintaa. Kun vuorostaan kuulemme termin "Lucifer", useimpiin välittömästi iskee pelon ja inhon tunne. Juutalais-kristillisessä kosmologiassa häntä pidetään paholaisena, joka johti Aadamin ja Eevan harhaan, pakottaen heidät syntiin ja erottaen heidät jumalasta. Lucifer on muka jumalan arkkivihollinen, ja häntä pitäisi välttää mihin hintaan tahansa. Useimpien ihmisten välitön reaktio näyttää olevan, että Lucifer on Saatana, eikö olekin? Tietenkin hyvinä poikina ja tyttöinä jotkut meistä oppivat että Saatana on paha. Saatana on helvetin hallitsija, minne pahat ja pelastumattomat ihmiset menevät. 

Onko Lucifer Saatanan nimi? Kyllä ja ei. Ei, jos tarkastelet historiaa, se ei koskaan ollut paholaisen nimi jos menemme tiukasti kaanonin mukaan. Kyllä, koska Lucifer on titteli, ja on niitä jotka pitävät Luciferia valonkantajana ihmiskunnalle, riippuen myyteistä jotka he valitsevat uskontonsa tulkinnaksi. Saatana ei ole yksinkertaisesti pahan ja tuhon sanansaattaja. Hän edustaa yksilöllisyyttä, ja vastustusta dogmaattiselle uskolle... 

Luciferismilla ei ole määritettyjä ohjeita mitä tehdä toisten tietoisten olentojen kärsimyksen suhteen. Julmuus kuitenkin nähdään pikkumaisena, ahdasmielisenä, jopa petomaisena. Abrahamilainen vaatimus miespuolisten lasten sukupuolielinten silpomisesta tyrmistyttää luciferistia, joka on taipuvainen näkemään sen karkeana vaikutusvallan rikkomuksena jolla on taikauskoinen alkuperä. 
Älä usko sokeasti mitä minä sanon. Älä usko koska toiset vakuuttavat sinut minun sanoistani. Älä usko mitään mitä näet, luet tai kuulet muilta, tulipa se auktoriteetilta, uskonnollisilta opettajilta tai teksteistä. Älä nojaa yksin logiikkaan, älä myöskään spekulaatioon. Älä tee johtopäätöksiä ulkomuodosta tai tule sen harhaan johtamaksi. Ota itse selvää mikä on totta ja hyveellistä. 
Tämä on erittäin luciferistinen asenne. Tässä Buddha näyttää selvästi kieltävän palvomasta häntä, ollen näkemättä häntä jonain korkeampana. Luciferisti ymmärtää että toista henkilöä ei voi ottaa auktoriteetiksi sen suhteen, kuinka me tulimme tänne ja mitä me teemme, buddhalaisen väittäessä että jumalan luonto on epäolennainen. 

Buddha itse teki selväksi, että tärkeää on oma tutkimus. Sinun pitäisi tuntea todellisuus, välittämättä siitä mitä kirjoitukset sanovat. Siinä tapauksessa että löydät ristiriitaisuuden - vastakohdan kirjoitusten selitykselle - sinun pitäisi luottaa tuohon löytöön ennemmin kuin kirjoituksiin. 

Sitä vastoin abrahamilaiset uskonnot saarnaavat alistumista dogmille. Pappia ei kyseenalaisteta, koska hän puhuu jumalan valtuudella. Siinä missä buddhalainen opettaja istuu luokan edessä ja ottaa vastaan kysymyksiä, joihin vastataan rehellisesti, abrahamilaiset saarnaavat korotetusta saarnastuolista, eivätkä ota vastaan kysymyksiä. Kysymykset edellyttävät vapaata ajattelua, joka on synti koska se korreloi negatiivisesti alistumisen kanssa. 

Buddhalaisuus ei vaadi että kukaan kumartaa kenellekään toiselle. Ei ole itsenimettyä "jumalan edustajaa maan päällä". Buddhalainen ei soisi mitään uskottavuutta kenellekään joka väittää puhuvansa jumalan puolesta, mistään syystä - paavilla ei ole suurempaa hengellistä auktoriteettia kuin skitsofrenisella profeetalla kadulla. Kiiltävä hopea, jolla ylipapit on koristettu, ei vakuuta buddhalaista siitä että he tietävät mistä puhuvat.

Millä on merkitystä luciferistille, aivan kuten buddhalaiselle, on metodologia jonka avulla totuus saatetaan havaita. Abrahamilaiset uskonnot eivät ole metodologiaa, ne ovat dogmeja. Missä luciferisti ja buddhalainen saattavat kohdata tasaveroisesti keskustellakseen yhteisten intressien strategioista ja taktiikoista, abrahamilainen uskoo sanelevansa totuuden, ja hänellä on oikeus pakottaa alistumaan tähän totuuteen väkivalloin. 

Näyttää siltä että buddhalaisuus vetoaa samanlaisiin ihmisiin kuin luciferismi. Saattaa olla että molemmat traditiot syntyivät kohtaamaan aikansa ja paikkansa haasteet: buddhalaisuus käsittelee aistien ja mielen valheita, luciferismi abrahamilaisten uskontojen valheita. Kumpikin on mestarillista etiikkaa toisin kuin autiomaan orjafilosofiat. 

Anton LaVeyn Saatanallisen Raamatun oppi näyttää kokonaan välttävän hengellisyyttä, se on enimmäkseen ateistinen traditio. Michael W. Ford, melko tuottelias okkultisti, joka on kirjoittanut lukuisia tutkielmia mustasta magiasta,  pikemmin kuin vaatien titteliä "satanisti", omaksuu sen sijaan tittelin "luciferisti" (luciferian). Kirjassaan Wisdom of Eosphoros, hän esittää lukuisia luciferistisia periaatteita, joista jotkut jakavat monia samankaltaisuuksia buddhalaisen ajattelun kanssa. 

Kirjassaan Ford mainitsee monia piirteitä, joita luciferistien sanotaan omaavan, mukaan lukien suvaitsevaisuus, vahvuus, strateginen suunnittelu, itseluottamus ja vastuullisuus. He uskovat myös intohimon seuraamiseen taiteissa ja tieteissä, ja kaiken löytämäsi kyseenalaistamiseen. Luciferismin ideologisen rakenteen sisällä "sinä olet ainoa jumala joka on". Ateistiselle luciferistille sokealla uskolla ei ole sijaa.

Löydämme samankaltaisen pragmaattisuuden opin buddhalaisessa ajattelussa, erityisesti Cula-Malunkyovada Suttassa eli "myrkytetyn nuolen vertauksessa". Tässä kirjoituksessa oppilas oli takertunut jumalan luontoon ja kosmologiaan, mutta Buddha tarkoituksella harhauttaa oppilaansa metafyysistä tutkimusta. Sen sijaan Buddha uudelleen kohdistaa oppilaan huomion kohti pragmaattista. 

Sutrassa hän tarjoaa analogian miehestä johon on osunut myrkytetty nuoli. Haavastaan johtuen mies vuotaa hitaasti kuiviin. Buddha herättää silloin henkiin kuvauksen jossa ohikulkija, jonka on tarkoitus auttaa miestä, alkaa kysellä kuinka häntä ammuttiin, miksi häntä ammuttiin, ja milloin häntä ammuttiin nuolella. Tietenkin Buddha näkee tämän naurettavana, koska näiden kysymysten kysyminen vain vie huomion hädästä. Sen sijaan heidän pitäisi kääntää huomionsa käsillä olevaan asiaan, muuten mies kuolee johtuen heitteillejätöstä. 

Sekä buddhalaisessa että luciferistisessa ajattelussa me olemme olentoja surkeassa olotilassa. Tämä johtuu keskittymisen puutteesta siihen millä on väliä, ja välinpitämättömyydestä todellista luontoamme kohtaan. Kummassakin ideologiassa itsensä kehittäminen, oikea käsitys todellisuudesta ja muutos ovat avaimia menestyksekkääseen ja onnelliseen elämään. Metafyysisiä asioita ei pitäisi korostaa. Meidän ei pitäisi keskittyä siihen "kuinka", vaan pikemminkin "nyt". 

Joten luciferismin sisällä on makuasia, onko Lucifer Saatana vai titteli. Sillä ei ole merkitystä uskotaanko sellaisen olennon tai jumaluuden olevan todellinen. 

Tämä on erityisesti totta niiden osalta, joilla on Lucifer osana gnostilaista traditiotaan. On niitä jotka pitävät Jeesusta ja/tai Maria Magdaleenaa Luciferin tittelin kantajina. Jotkut pitävät luciferistisina hahmoinaan Prometheusta tai muita kreikkalaisia hahmoja. Sitten on myös juutalainen Talmudin hahmo Lilith. Buddha on nyt lisätty tuohon kasvavaan listaan. Sillä eivätkö luciferistiset hahmot voi olla muutakin kuin jumaluuksia, yliluonnollisia olentoja, tai historiallisia hahmoja, vaan myös tosielämän ihmisiä juuri täällä, juuri nyt? 

Luciferisteilla, johtuen laajasta joukosta uskomuksiaan, on hajaannusta erilaisissa arvoissa. Usein jotkut näistä arvoista risteävät monien sen haarautumien välillä. On arvoja jotka myös yhdistyvät buddhalaisuuden kanssa, mutta muista että se ei ole välttämättä totta kaikille luciferisteille. Eräs luciferismin päämääristä on valaistuminen, tai jopa gnosis. Totuus on arvon asemassa, ja usein luciferistit uskovat että kaikki ideat pitäisi testata ennen hyväksymistä. Jopa kerran hyväksyttyinä ne pysyvät muuttuvaisina, ja luciferistit ovat skeptisiä tiedon suhteen ja ymmärrys muuttuu. Samankaltaisesti luciferistit vieroksuvat perinteistä dogmia ja kulkevat vähemmän kuljettua polkua. He tekevät näin eivät ainoastaan etsiessään valaistusta/gnosista, vaan niin ikään kehittäen suuremman ymmärryksen muodoista ja tyhjyydestä. Itse-hallintaa ja itsetuntemusta pidetään aivan yhtä tärkeinä kuin näitä muita tekijöitä. Ilman näitä, voidaanko todella etsiä valaistusta? Toinen usein yleinen arvo on omien tekojensa seurausten hyväksyminen.

Vastaavuudet jatkuvat. Luciferismissa ja buddhalaisuudessa demonit eivät ole vain voimia jotka himoitsevat ihmisten sieluja. Muinaisessa Kreikassa tätä jumaluuksien luokkaa kutsuttiin "daimoneiksi", ilmestysten sanansaattajiksi ja ihmisten henkien suojelijoiksi. Daimoneita kuvattiin usein yhtä monenkaltaisina kuin ihmisiä, omine temperamentteineen ja persoonallisuuksineen. Joitain daimoneita kuten Abraxas, pidettiin jumalina pakanatraditioissa. Suositumpien uskontojen kiihkoilevat seuraajat tuhosivat myöhemmin niiden maineen. 
Vihaisia tiibetiläisiä jumaluuksia

Luciferismissa ja monissa demonologian muodoissa sen sijaan että uhkailtaisiin demoneita lähtemään, niitä lähestytään kunnioituksella. Tiibetin buddhalaisuudessa on Yidam-meditaatio vihaisten jumaluuksien kera, joka on suunniteltu polttamaan pois ja muuntamaan egoistinen itse. Se muodostuu keskittymisestä raivoisiin jumaluuksiin ja niiden visualisoimisesta tullen osaksi itseä. (Se ei ole suositeltavaa kenellekään, jota Lama ei ole muodollisesti initioinut, se voi olla vaarallista ja epätasapainottaa harjoittajan). Kuten Stefano Pollio sanoo:
Koska reinkarnaatio istuu buddhalaisen kosmologian sydämessä, emme ole koskaan kaukana tulemasta pelkäämiksemme hirviöiksi. Tantrisissa traditioissa harjoittajille opetetaan että ulkoisten demonien alistamisessa on todellisuudessa kyse sisäisten demonien kesyttämisestä. 

Buddhalaisuudella itsellään on monia haarautumia. Se jakautuu eri koulukuntiin mutta myös eri teihin. Paikalliset kulttuurit omaksuivat buddhalaisuuden ja tekivät siitä ainutlaatuisen itselleen. Tiibetin buddhalaisuus on kaukana Zen-buddhalaisuudesta, kuten se on lännen nyt käyttöön ottamasta buddhalaisuudesta. Jokainen polku on kaunis, eikä ole sen kieltämistä että kukin on tuottanut Jaloja ihmisiä. 

Lama Tsultrim Allione: Kuinka ruokkia demoneitasi

Mikä tahansa, joka kuluttaa energiaamme ja estää meitä olemasta täysin hereillä, on demoni. Lähestymistavan, jolla annetaan muoto näille sisäisille voimille ja ruokitaan niitä, pikemmin kuin kamppaillaan niitä vastaan, puki alunperin sanoiksi naispuolinen Tiibetin buddhalainen opettaja Machig Labdrön (1055-1145/9). Henkinen harjoitus, jonka hän kehitti, oli nimeltään Chöd, ja se synnytti niin hämmästyttäviä tuloksia että siitä tuli hyvin suosittu, leviten laajalle kautta Tiibetin ja sen yli. Tämä metodi perustuu Chödin periaatteisiin, mukautettuna länsimaiseen maailmaan. Tämä on lyhennetty versio viidessä askeleessa. 

Askel 1: Löydä demoni ruumiissasi


Kehitettyäsi sydämellisen motivaation harjoittaa itsesi ja kaikkien olentojen hyödyksi, päätä minkä demonin kanssa haluat työskennellä. Valitse jokin joka tuntuu siltä kuin se kuluttaisi energiaasi juuri nyt. Jos se on ihmissuhde-asia, työskentele sinussa suhteessa nousevan tunteen kanssa demonina, pikemmin kuin toisen henkilön.

Ajatellen demonia jonka kanssa olet valinnut työskennellä, kenties muistaen tietyn tapauksen jolloin se tuli esiin vahvasti, tutki kehoasi ja kysy itseltäsi: missä demoni on kiinni kehossani vahvimmin? Mikä on sen muoto? Mikä on sen väri? Mikä on sen koostumus? Mikä on sen lämpötila? 

Vahvista nyt tätä aistimusta.

Askel 2: Personifioi demoni


Salli tämän aistimuksen, väreineen, koostumuksineen ja lämpötiloineen siirtyä ulos kehostasi ja tulla personifioiduksi edessäsi olentona jolla on raajat, kasvot, silmät, jne.

Huomioi seuraavaa demonista: koko, väri, sen kehon pinta, tiheys, sukupuoli jos sillä sellainen on, sen luonne, sen emotionaalinen tila, katse sen silmissä, jotain demonista jota et nähnyt aiemmin. 

Kysy nyt demonilta seuraavat kysymykset: Mitä sinä haluat? Mitä sinä todella tarvitset? Miltä sinusta tuntuu kun saat sen mitä todella tarvitset?

Askel 3: Tule demoniksi


Vaihda paikkoja, pitäen silmät suljettuina niin paljon kuin mahdollista. Käytä hetki asettuaksesi demonin ruumiiseen. Tunne millaista on olla demoni. Huomaa miltä normaali itsesi näyttää demonin näkökulmasta. Vastaa näihin kysymyksiin, puhuen demonina: Mitä minä haluan on... Mitä minä todella tarvitsen on... Kun saan mitä todella tarvitsen, minusta tuntuu... (huomioi erityisesti tämä vastaus.)

Askel 4: Ruoki demoni ja tapaa liittolainen


Käytä hetki asettuaksesi takaisin omaan kehoosi. Näe demoni sinua vastakkain. Sitten liuota oma ruumiisi nektariksi. Nektarilla on sen tunteen laatu joka demonilla olisi kun se saa mitä todella tarvitsee (eli vastaus kolmanteen kysymykseen). Huomioi nektarin väri. 

Kuvittele tämän nektarin liikkuvan kohti demonia ja ravitsevan sitä. Huomaa kuinka demoni ottaa sen vastaan. Sinulla on ääretön varasto nektaria. Ruoki demoni sen täydelliseksi tyydytykseksi, ja huomaa kuinka se muuttuu prosessissa. Tässä voi mennä jonkin aikaa.

Huomaa onko läsnä olento sen jälkeen kun demoni on täysin tyydytetty. Jos läsnä on olento, kysy siltä: "Oletko sinä liittolainen?" Jos se on, työskentelet tuon olennon kanssa. Ellei se ole, tai ellei läsnä ole olento demonin ruokkimisen jälkeen täydelliseen tyydytykseen, kutsu liittolainen ilmestymään.

Kun näet liittolaisen, huomioi kaikki yksityiskohdat: koko, väri, sen ruumiin pinta, tiheys, sukupuoli (jos sillä on sellainen), sen luonne, sen emotionaalinen tila, katse sen silmissä, jotain liittolaisesta jota et nähnyt aiemmin.

Kun tunnet todella yhdistyneesi liittolaisen energiaan, kysy nämä kysymykset: Kuinka sinä autat minua? Kuinka sinä suojelet minua? Minkä lupaukset teet minulle? Kuinka voin lähestyä sinu?

Vaihda paikkoja ja tule liittolaiseksi. Käytä hetki asettuaksesi liittolaisen ruumiiseen, ja huomaa miltä tuntuu olla liittolaisen ruumiissa. Miltä normaali itsesi näyttää liittolaisen näkökulmasta? Kun olet valmis, vastaa näihin kysymyksiin, puhuen liittolaisena: Autan sinua... Suojelen sinua... Lupaan sinulle... Voit lähestyä minua...

Käytä hetki asettuaksesi takaisin kehoosi, ja näe liittolainen edessäsi. Katso sen silmiin ja tunne sen energian vuodattuvan ruumiiseesi. 

Kuvittele nyt että liittolainen hajoaa valoon. Huomaa tämän valon väri. Tunne sen liukenevan sinuun ja yhdistä tämä valaisevuus ruumiisi jokaiseen soluun. Huomaa liittolaisen integroidun energian tunne ruumiissasi. Nyt sinä, liittolaisen integroidun energian myötä, niin ikään hajoat. 

Askel 5: Lepää tietoisuudessa


Lepää missä tahansa hajoamisen jälkeen läsnäolevassa tilassa. Pidä taukoa kunnes hajanaiset ajatukset alkavat taas, sitten vähitellen tule takaisin kehoosi. Avatessasi silmäsi, pidä yllä liittolaisen energian tunnetta ruumiissasi. 

Lähteet:




Tässä blogissa myös:

Lue Carl Jungin näkemys pahasta ja paholaisesta, lopussa lisää linkkejä vastaaviin julkaisuihini

11.4.20

Paholainen Buddhalaisuudessa



Paholainen on tapa puhua siitä mikä tukkii polkumme elämässä, estää pyrkimyksemme, saa meidät tuntemaan että olemme jumissa, saarrettu, estetty. Kun heprealainen "saatana" merkitsee "vastustajaa", kreikan diabolos merkitsee "sitä joka heittää jotain polulle". Intiassa Buddha kutsui paholaista "Maraksi", joka palissa ja sanskritissa merkitsee "tappajaa".

Monet uskonnot sisältävät järjestelmän vihollisen: olennon, joka kyseenalaistaa miksi asiat ovat niin kuin ovat, joka haastaa korkeimman(/t) voiman(/t), joka syyttää sitä/niitä tekopyhyydestä, ja joka johtaa ihmiskuntaa pois alamaisuuden ja myötämielisyyden kosmisista ihanteista. Saatana edustaa usein itse maailmaa. Se ei ole ilmennyt universaalisesti, ja monista kulttuureista puuttuu sellainen keskitetty pahan hahmo. Niissä paikoissa missä se ilmeni, ei ole ollut yhteistä kehityspolkua. Sanan Saatana juuri tulee ha-satanista, heprealaisesta sanasta joka merkitsee "syyttäjää", "vastustajaa", tai verbinä "syyttää" ja  "vastustaa". Ketä tahansa voitaisiin kuvata ha-satanina riippuen hänen teoistaan. Septuagintan kreikkalainen käännös heprealaisista kirjoituksista tulkitsi sanan muodossa diabolos, josta saamme sanan "paholainen". Kristinuskossa se on Saatana, Paholainen; Islamissa Shaitan tai Iblis, ja buddhalaisuudessa Mara, joka merkitsee "kuoleman tuojaa". Kaikki nämä vastustavat olennot edistävät tämän maailman materialismia, pikemmin kuin henkisempää tietä pidättäytyä asioista jotta saavutettaisiin seuraava maailma. Toisin sanoen, Saatanan päärooli sen monissa hahmoissa maailman uskonnoissa on henkisen toiveajattelun torjuminen, ja nykyisen todellisen maailman elämämme omaksuminen. Näyttää siltä että filosofisen naturalismin näkökulmasta Saatana osoittautuu "hyväksi" hepuksi!

Viittaus Maraan buddhalaisessa kaanonissa ja sen etymologia samaistavat sen juurikin kuoleman käsitteeseen (ja elämän, ja tietoisuuden, ja kaikkien muiden maallisten asioiden). Yhteydessä kuolemaan, mutta erityisesti kuoleman voittamiseen, Mara mainitaan usein kaanonissa. Tässä yhteydessä kuolemaa pidetään aina pahana, ei-tervetulleena Antakana, lopettajana olemassaololle joka ei ole valmis loppumaan. Mara edustaa pimeyttä ja sokeutta ja kaikkia aisti-iloja.

Paha personifioidaan Marana, buddhalaisena paholaisena, joka edustaa kiusausta, syntiä ja kuolemaa. Hänet samaistetaan Namucheen, erääseen pahoista demoneista intialaisessa mytologiassa, jonka kanssa Indra kamppailee. Namuche on pahansuopa henki, joka estää sateen ja tuottaa kuivuutta. Nimi Namuche tarkoittaa "olla vapauttamatta vesiä". Kuitenkin Indra, ukkosmyrskyjen jumala, pakottaa hänet luovuttamaan hedelmöittävät nesteet ja palauttaa elämää tuovan elementin maahan. Maraa kutsutaan myös Papiyaniksi, Pahaksi, Murhaajaksi, Kiusaajaksi. Lisäksi hänen sanotaan olevan Varsavarti, tarkoittaen "hän joka täyttää halut". Varsavarti todellakin on yksi hänen suosikkinimistään. Roolissaan Varsavartina Mara personifioi halun täyttymistä eli kolminkertaista janoa, olemassaolon janoa, mielihyvän janoa, vallan janoa. Hän on aistillisen ilon taivaan kuningas.

Tässä käsityksessä Marasta Varsavartina on syvä totuus. Se tarkoittaa että ihmisen itsekkyys on Saatana, ja itsekkyyden varsinainen tyydyttäminen on helvetti.

Tämä muistuttaa meitä eräästä Leanderin Märchenistä, jossa meille kerrotaan että kerran mies kuoli ja heräsi toisessa maailmassa. Siellä Pyhä Pietari ilmestyi hänen eteensä ja kysyi mitä hän halusi. Hän tilasi silloin aamiaista, päivän lehdet, ja kaikki mukavuudet joihin hän oli tottunut elämässä, ja tällainen elämä kesti monia vuosisatoja kunnes hän kyllästyi siihen ja alkoi kiroilla Pyhälle Pietarille ja valittaa kuinka monotonista taivaassa oli, jolloin Pyhä Pietari ilmoitti hänelle että hän oli helvetissä, sillä helvetti on se missä jokainen saa tahtonsa mukaan, ja taivas on se missä jokainen seuraa yksin Jumalan tahtoa. Samankaltaisesti buddhalaisen käsityksen mukaan aistillisen ilon taivas on helvetti, Pahan asuinpaikka.

Dhammapadassa Mara ei ole niinkään persoona kuin personifikaatio. Pahan allegorinen luonto on selvästi tunnettavissa joka kohdassa jossa Maran nimi esiintyy. Luemme esimerkiksi:
"Joka elää vain nautintoja pyytäen, aistimiaan hillitsemättä, ruuassaan kohtuuttomana, laiskana ja heikkona, hänet Mara totisesti kaataa kuten tuuli heikon puun."
Buddhalaisuus alkuperäisessä ja oikeaoppisessa puhtaudessaan ei tiedä mitään paholaisista paitsi Marasta, joka edustaa egoistisia nautintoja, aistillisuutta, syntiä ja kuolemaa; mutta buddhalainen mytologia muinaisista Jatakoista aina kaikkein nykyaikaisimpaan Kiinan ja Japanin kansanperinteeseen, on kansoittanut maailmankaikkeuden kaikenlaisilla pahoilla hengillä, kuten ukkosen ja salamoinnin demoneilla, personifioimaan elämän vaihtelevaa pahaa ja vaaroja jotka väijyvät kaikkialla luonnossa.
Kun synnin pahat seuraukset kuvataan helvetin kidutuksina, jotka ovat samankaltaisia kristilliseen uskomukseen, lopullinen pako pahasta ilmaistaan uskomuksessa että kaikki hyvät buddhalaiset syntyvät uudelleen läntisessä paratiisissa.

Buddhalainen helvetti

Kirjailija joka on tutkinut Maraa ja kristillistä Saatanaa, Ernst Windisch, tuli johtopäätökseen että huolimatta joistain silmiinpistävistä samankaltaisuuksista, on yhtälainen määrä silmiinpistäviä eroja, ja että jokainen idea todellakin kehittyi itsenäisesti. Näyttää helpolta ymmärtää että se missä Mara ja kristillinen Saatana tarttuvat toisiinsa hyvin, on täsmälleen tavassa jolla me ihmiset olemme erittäin hyviä luomaan abstrakteja persoonallisuuksia todellisen elämän ongelmista, ja missä ne tarttuvat toisiinsa vähiten, on ihmiskunnan arkkivihollisen teologisessa ja filosofisessa tuennassa.

Vaikka on joitain ilmiselviä vastaavuuksia Maran ja Paholaisen eli monoteististen uskontojen Saatanan välillä, on myös monia merkittäviä eroja. Vaikka molemmat hahmot liitetään pahaan, on tärkeää ymmärtää että buddhalaiset ymmärtävät "pahan" toisin kuin se ymmärretään useimmissa muissa uskonnoissa. Buddhalaisuus näkee pahan ajatuksina, puheena ja tekona, joita motivoi tietämättömyys, pikemmin kuin ihmismielen ulkoisten voimien masinointina.

Niin ikään Mara on suhteellisen vähäinen hahmo buddhalaisessa mytologiassa verrattuna Saatanaan. Saatana on Helvetin herra. Mara on ainoastaan Trilokan Halumaailman korkeimman Deevataivaan herra, joka on hindulaisuudesta mukailtu allegorinen todellisuuden esitys.

Varhaisessa puheessa Gautama muistelee:
Asustelin Neranjara-joen rannalla, syvään kamppailuun ryhtyneenä, harjoittaen meditaatiota koko voimallani, pyrkimyksenä löytää vapaus. Silloin Mara tuli luokseni ja alkoi puhua sanoin, jotka näyttivät olevan täynnä sympatiaa: "Sinä olet niin laiha ja kalpea", hän sanoi. "Sinun täytyy olla lähes kuollut. Olisi paljon parempi elää. Voisit tehdä paljon hyvää elämällä pyhää elämää."
Paholaisella näyttää olevan Buddhan paras etu sydämellään. Ensisilmäyksellä se mitä hän sanoo, näyttää järkevältä. Mara taivuttelee Buddhaa luopumaan asketismistaan ja ylistää hyvän tekemiselle maailmassa omistettua elämää. Hän ei kannusta Gautamaa tekemään mitään pahaa. Hänen aikomuksensa on heikentää hänen päättäväisyyttään olla vapaa pakonomaisista vieteistä jotka vangitsevat hänet kärsimyksen kiertokulkuun.

Puhuessaan Gautamalle Mara "seisoi aivan Buddhan vieressä". Paholainen hivuttautuu sillä tavoin että hän näyttää olevan osa Buddhan omaa ajattelua. Mutta Buddha tunnistaa hänet. "Näen joukkosi kaikkialla ympärilläni, Mara", hän sanoo, "mutta minä jatkan kamppailua. Vaikka koko maailma ei voisi voittaa armeijaasi, minä tuhoan sen viisauden voimalla, aivan kuten kivi murskaa polttamattoman ruukun."

Tarinasta on useita versioita; jotkut melko suoraviivaisia, jotkut yksityiskohtaisia, jotkut aavemaisia. Tässä pelkistetty versio: Kun pian tuleva Buddha Siddhartha Gautama istui meditaatiossa, Mara toi kauneimmat tyttärensä viettelemään Siddharthaa. Siddhartha kuitenkin pysyi meditaatiossa. Silloin Mara lähetti valtavat hirviöiden armeijat hyökkäämään hänen kimppuunsa. Kuitenkin Siddhartha istui hiljaa ja koskemattomana.
Maran armeija hyökkää Buddhaa vastaan

Mara väitti että valaistumisen istuin oikeutetusti kuului hänelle eikä kuolevaiselle Siddharthalle. Maran hirviömäiset sotilaat huusivat yhdessä, "Minä olen hänen todistajansa!" Mara haastoi Siddharthan, kuka puhuu sinun puolestasi?

Silloin Siddhartha kurotti oikean kätensä koskettamaan maata, ja maa itse puhui: "Minä olen todistajasi!" Mara katosi. Ja aamutähden noustessa taivaalle, Siddhartha Gautama toteutti valaistumisen ja hänestä tuli Buddha.

Osoittamaan hänen voimaansa, Mara kuvataan sotaherrana elefantin selässä, komentamassa joukkojen legioonaa. Buddha ei pitänyt "mitään voimaa niin vaikeana voittaa kuin Maran voimaa."
Hän listaa Maran komennon alla olevat armeijat aistillisena haluna, tyytymättömyytenä, nälkänä ja janona, ahneutena, saamattomuutena, pelkona, epäilyksenä, levottomuutena, saavuttamisen kaipauksena, ylistyksenä, kunniana ja maineena, ja itsen ylistämisenä samalla kun vähättelee toisia. Gautama kertoo kuinka hän kamppaili ollakseen vapaa näistä voimista, jotka näyttivät saartavan hänet ja hyökkäävän, sumentavan hänen näkönsä, pimentävän hänen ymmärryksensä, ja siten kääntävän hänet pois vapauden päämäärästään.

Haluun tai pelkoon samaistuminen kiristää solmua joka sitoo siihen, ja siten lisää vaikutusta joka sillä voi olla. Vasta kun Buddha kykeni kokemaan halut ja pelot jotka uhkasivat ottaa hänet valtaansa, ei minään muuna kuin persoonattomina ja hetkellisinä mielen ja ruumiin tiloina, ne menettivät voimansa lumota hänet. Sen sijaan että mieltäisi ne kostavan armeijan voimina tarkoituksena hänen tuhonsa, hän tunnisti että ne eivät olleet vakaampia kuin hauraat, polttamattomat ruukut, jotka murentuvat hyvin tähdätyn kiven osumasta. Niin pian kuin Buddha lakkasi pakonomaisesti samaistamasta ajatuksia, tunteita ja aistimuksia jotka nousivat hänessä, "minuksi" tai "omikseni", Mara ei voinut enää vaikuttaa häneen.

Tämä ei tarkoita että Buddha ei ollut tietoinen näistä ajatuksista ja tunteista, tai että ne eivät enää tulleet hänen mieleensä. Mieluummin kuin poistaen ne hän löysi tavan olla niiden kanssa, jolla ne eivät voineet saada otetta hänestä. Mara kuvaa tätä analogialla:
Muistan kerran nähneeni variksen leijailemassa maassa olevan rasvakokkareen yläpuolella. "Ruokaa!" se ajatteli. Mutta kokkare osoittautui kiveksi, kovaksi ja syömäkelvottomaksi. Varis lensi inhoissaan pois. Minä myös olen saanut tarpeekseni; olen kuin tuo varis nokkimassa kiveä; olen lopussa Gautaman kanssa.
Buddha ja Mara ovat kuvainnollisia tapoja kuvata perustavanlaatuista vastakkainasettelua ihmisluonnossa. Kun "Buddha" edustaa kykyä tietoisuuteen, avoimuuteen ja vapauteen, "Mara" edustaa kykyä hämmennykseen, sulkeutumiseen ja rajoitukseen. Paholaisen kanssa eläminen on elämistä päättymättömässä konfliktissa Buddhaluonnon ja Maraluonnon välillä. Kun Buddhaluonto vallitsee, pakkomielteet hellittävät ja maailma kirkastuu, paljastaen itsensä tyhjänä, ehdollisena ja muuttuvaisena. Kun Maraluonto hallitsee, pakkomielteet tiukentuvat, ja maailma näyttää läpinäkymättömältä, tähdelliseltä, staattiselta. William Blake kutsuu esiin samankaltaisen vastakkainasettelun "Taivaan ja Helvetin avioliitossa": "Jos havainnoinnin ovet puhdistettaisiin, kaikki näyttäytyisi ihmiselle kuten se on: äärettömänä. Sillä ihminen on sulkenut itsensä, kunnes hän näkee kaikki asiat luolansa kapeiden rakojen läpi. "

Buddhaluonto ja Maraluonto ovat erottamattomat. Kuin läppä joka voi olla joko auki tai kiinni, tällä organismilla on kyky avautua (Buddha) tai sulkeutua (Mara). "Luonnoksi" käännetty sanskritin termi on garbha, joka merkitsee "kohtua". Buddhaluonto on kuin tyhjä, lämmin, hedelmällinen tila josta minä synnyin. Kohdunkaltainen luontoni muistuttaa että en ole tähdellinen, staattinen itse joka tunnen olevani, vaan ehdollinen olento, jolla on epätavallinen mutta usein käyttämätön kyky kasvuun ja muutokseen. Maraluontoni on kuitenkin se puoli minusta, joka pakonomaisesti vastustaa sellaista muutosta, kieltäytyy tulemasta minkään muiden ideoiden koskettamaksi ja hedelmöittämäksi kuin omien varmuuksiensa, ja itsepäisesti roikkuu jähmettyneenä ja eristäytyneenä itsenä olemisen illuusiossa.

Tai ajattele sitä tällä tavoin: "Buddhaluonto" edustaa sitä avointa näkökulmaa missä on vapaa vastaamaan toisten kutsuun; "Maraluonto" edustaa niitä pysyviä kantoja jotka kehoittavat reagoimaan. Kun näkökulma sallii seurata polkua tuntemattomaan, kanta varmistaa että et koskaan harhaudu reviiriltä jonka jo omistat. Tuon reviirin nimittäminen "buddhalaiseksi" tai "postmoderniksi" ei estä sitä tulemasta uudeksi Maran linnakkeeksi. Se mikä kerran oli näkökulma, voi kristallisoitua kannaksi. Vakuuttuneena siitä että kuljit eteenpäin, huomaat että olet kulkenut jälleen ympyrää.

Jnana Sipe kirjoittaa:
Ensinnäkin, mikä on Maran valtakunta? Missä hän toimii? Eräässä kohtaa Buddha viittasi että jokainen viidestä skandhasta, tai viidestä aggregaatista, yhtä hyvin kuin mieli, mielen tilat tai mielen tietoisuus, kaikki esitellään Maraksi. Mara symboloi koko valaistumattoman ihmisyyden olemassaoloa. Toisin sanoen, Maran valtakunta on Samsaran olemassaolon kokonaisuus. Mara kyllästää elämän joka kolon ja halkeaman. Ainoastaan Nirvanassa hänen vaikutustaan ei tunneta. Toiseksi, kuinka Mara operoi? Tässä on avain Maran vaikutukseen kaikkien valaistumattomien olentojen yli. Pali-kaanon antaa alustavia vastauksia, ei vaihtoehtoina vaan vaihtelevin termein. Ensinnäkin, Mara käyttäytyy kuin yksi [silloin] yleisen ajattelun demoneista. Hän käyttää petoksia, valepukuja ja uhkauksia, hän riivaa ihmisiä, ja hän käyttää kaikenlaisia kammottavia ilmiöitä pelottamaan tai aiheuttamaan hämmennystä. Maran vaikuttavin ase on pelon ilmapiirin ylläpitäminen, olipa pelko kuivuudesta tai nälänhädästä tai syövästä tai terrorismista. Samaistuminen haluun tai pelkoon kiristää solmua joka sitoo siihen, ja siten vaikutusvaltaa joka sillä voi olla. 
Kuten useimmissa buddhalaisissa opetuksissa, Maran asian ydin ei ole "uskoa" Maraan, vaan ymmärtää mitä Mara edustaa omassa harjoituksessasi ja elämänkokemuksessasi. Jnana Sipe sanoi:
Maran armeija on aivan yhtä todellinen meille tänä päivänä, kuin se oli Buddhalle. Mara edustaa niitä käytösmalleja, jotka kaipaavat johonkin todelliseen ja pysyvään takertumisen turvallisuutta, pikemmin kuin katoavaisena ja ehdollisena olentona olemisen asettaman kysymyksen kohtaamista. "Sillä ei ole eroa mihin tartut", sanoi Buddha, "kun joku tarttuu, Mara seisoo hänen vierellään." Myrskyisät kaipaukset ja pelot jotka käyvät kimppuumme, yhtä hyvin kuin näkemykset ja mielipiteet jotka rajoittavat meitä, ovat riittäviä todisteita tästä. Puhuimmepa periksi antamisesta vastustamattomille haluille ja riippuvuuksille, tai neuroottisten pakkomielteiden halvaannuttamana olemisesta, molemmat ovat psykologisia tapoja esittää nykyistä yhteiselämäämme paholaisen kanssa.
Tarkastelitpa demoneita nimikkeinä "sisäisille myrkyille" - viha, takertuminen, ylpeys, kateus, tai tietämättömyys - tai todellisina ilmenneinä demoni-olioina, se on silti sama "este". Nämä ovat lääkkeellä - Dharmalla eli opeilla - ja lääkärillä, Buddhalla, parannettavia myrkkyjä. Edellisessä tapauksessa missä looginen mieli on ymmärtänyt myrkyt omana mielenämme, yksinkertainen mindfulness-meditaatio saattaisi olla paras "hoito". Sellaisen henkilön tapauksessa joka näkee nämä "todellisina demoneina", auttavat Buddhan opettamat metodit.

Pohjimmiltaan ei ole tarvetta takertua nimikkeisiin. Jos kulttuurillisesti leimaamme nämä myrkyt demoneiksi, antaen niille nimet ja kuvaukset, ja jopa puhumme niille unissamme, "lopputuloksen" tasolla se ei paljon eroa siitä jos yksinkertaisesti leimaamme ne vihaksi, kiinnittymiseksi, egoksi, kateudeksi, tai tietämättömyydeksi. Niin tai näin, ne ovat esteitä vapauden saavuttamiselle. Metodi niiden muuntamiseksi on jalo kahdeksanosainen polku.

Tiibetiläinen jogini Machig Ladron:
Se jota kutsutaan paholaiseksi, ei ole jokin todellinen mahtava iso musta olio, joka pelottaa ja kangistaa kauhusta... Paholainen on mikä tahansa joka estää vapauden saavuttamista. Ennen kaikkea, ei ole suurempaa paholaista kuin kiinnittyminen itseen. Kunnes tämä egoon kiinnittyminen on katkaistu, kaikki paholaiset odottavat avoimin suin. Siitä syystä sinun täytyy käyttää taitavaa metodia leikataksesi irti egoon kiinnittymisen paholaisen.
Varjo on varjo. Varjo on psykiatriassa laajasti käytetty termi ja tri Carl Jungin metodeissa todella painotettu. Olivatpa "mielen tahroja", tai "myrkkyjä", tai "demoneita", tai "varjo", nämä ovat kaikki yksinkertaisesti leimoja. Leimat ovat leimoja.

Onko varjo epäilevä mielemme, syyllinen omatuntomme, tai todellinen demoni kuiskailemassa korvaamme? Tapauskohtaisesti, konventionaalisen todellisuuden suhteen - ja kuinka niitä "hoidetaan" sairautena - ne saattavat erota, mutta perimmäisen todellisuuden suhteen ne ovat sama asia.

On kenties olemassa ero hoitotoimenpiteissä. Jos esimerkiksi emme ole kulttuurillisesti ehdollistettuja näkemään näitä asioita ilmenneinä demoneina - tämän päivän maailmassa suurin osa meistä - oikean käyttäytymisen, oikean näkemyksen, oikean puheen ja niin edelleen, suorat metodit luonnollisesti saavat nämä myrkyt heikentymään elämässämme. Vaikka lapsuuden uskomusjärjestelmämme olisi kulttuurillisesti ehdollistanut meidät, mindfulnessin ja jalon kahdeksanosaisen polun pitäisi riittää auttamaan meitä ymmärtämään kärsimyksemme todellinen luonne.

Jos toisaalta meitä on kuormitettu kulttuurillisella painolastilla - esimerkiksi meidät kasvatettiin äärimmäisessä uskomusjärjestelmässä, tai katsoimme liian monia kauhufilmejä - meidän täytyy ehkä käyttää taitavampia keinoja. Tästä syystä Buddha opetti monia polkuja ja monia taitavia keinoja. Vaikka buddhalaisuudessa on eksorkismin muotoja, painopiste on myötätunnossa, ei tuhoamisessa. Tästä syystä on kehittyneitä metodeja - jotka vaativat opettajaa - myötätuntoinen käsitys joka itse asiassa "ruokkii demoneitamme" pikemmin kuin yrittää tuhota ne. Koska oma varjomme on osa itseämme, tuhon sijasta päämäärä on muuntuminen myötätunnolla.

Olipa kyse "demoniesi ruokkimisesta" tai noiden demonien lähettämisestä pakoon syvimpiin helvetteihin, nämä taitavat metodit voivat olla tarpeellisia siellä missä joku on kumman tahansa kiusaama. Vaikka tiedät loogisesti että ei ole olemassa "todellisia demoneja", rituaalimetodit voivat olla auttavia tai rauhoittavia. Ja johtuen todellisuuden luonteesta - ehdollisuuden syntyminen, ja kvantti-fysiikan teoria havainnoijan todellisuudesta - kenenkään ei pitäisi huolettomasti tyrmätä käsitystä todellisista demoneista. Uskomus on voimakas; ja se toimii molempiin suuntiin: valaistuneisiin buddhalaisiin jumaluuksiin ja valaistumattomiin demoneihin tai henkiin.

Vaikka tiedämme että demonit eivät ole mitään muuta kuin omia harhojamme, ei haittaa saada hiukan suojelusta mieleen. Uskoitpa näiden varjojen olevan todellisia pahoja olentoja tai mielen tahroja tai jotain muuta, on olemassa monia suojelusmetodeja. Tietenkin perimmäinen suojelus buddhalaisuudessa on turvautuminen. Kun turvautuu Kolmeen Jalokiveen, Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan, on suojeltu. Buddha on Lääkäri, Dharma on Lääke, Sangha on tukijoukko. Usein turvautumisrukouksen sanominen ääneen auttaa tuomaan mielenrauhan.
Turvaudun Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan kunnes saavutan valaistumisen. Täydellistämällä kuusi hyvettä toivon saavuttavani buddhuuden kaikkien olentojen hyväksi.

Buddha osoitti meille, ei että demonit ovat merkityksettömiä, vaan että niillä on voimaa vain jos annamme sitä niille. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä että ne ovat mielen olentoja - symboleja omista kiusauksistamme, riippuvuuksistamme, kateudestamme, vihastamme ja tietämättömyydestämme.

Mieleen joka ymmärtää tämän, demonit menettävät valtansa. Mieleen joka säilyttää epäilyksen, on yhä metodeja käsitellä eri tyyppisiä demoneja. Buddhalaisuutta koskien - jonka demonit edeltävät buddhalaisuutta - kulttuurilliset demonit ovat melko tunnistettavia. On kannibaaleja, zombeja, vampyyreita, hajunsyöjiä, nälkäisiä aaveita, ja niin edelleen. Tietenkin päällikkö heidän keskuudessaan on Mara - joka voidaan nähdä vastavaikuttajana, Pahana, kiusauksen kirjaimellisena personifikaationa. Hänen tyttärensä ovat Halu, Täyttymys ja Katumus.



Lähteet:

The Human Truth Foundation: The Evil One in Buddhism

Sacred Texts: Paul Carus - History of the Devil

Tricycle: Living with the Devil - A Buddhist Take on Good and Evil

Transforming demons; "Get thee behind me Mara!": how Buddhism handles demons; from mindfulness meditation to transformation - but no exorcism

Learn Religions: The Demon Mara

Chinese Buddhist Encyclopedia: Devil


13.2.20

BUDDHALAISUUS JA GNOSTILAISUUS

Herbert Christian Merillat: The Gnostic Apostle Thomas, luku 22

Kuten kristinusko eli Jeesus-liike, buddhalaisuus omaksui monia muotoja. Varhaisina kristillisinä vuosisatoina tapahtui tarmokasta kehitystä buddhalaisessa ajattelussa ja visuaalisessa kuvastossa pohjois-buddhalaisten (Mahayana eli suuri kulkuneuvo) keskuudessa Kusan-valtakunnassa - viiden joen maassa, jonka me tunnemme tänä päivänä Punjabina ja Afganistanina. Tuo alue tuli tunnetuksi buddhalaisuuden toisena pyhänä maana. Kiinalaiset buddhalaiset munkit olivat tyytyväisiä opiskellessaan sen lukemattomien luostarien keskellä, tunkematta buddhalaisten alkuperäiseen kotimaahan pidemmälle itään Gangesia pitkin. Pohjois-buddhalaiset siirtyivät uskonnollisesta elämänkatsomuksesta, joka oli pitänyt pakoa kiinnittymisestä tähän maailmaan avoimena ainoastaan omistautuneille pyhille miehille, näkemykseen joka teki paosta mahdollisuuden muille. Bodhisattvan ideasta - henkilön, joka kykenee saavuttamaan valaistumisen, mutta valitsee myötätunnosta pysyä aktiivisena tässä maailmassa ja työskennellä kaikkien tietoisten olentojen pelastumisen puolesta - tuli laajemmalle levinnyt. Buddhalaisuudesta tuli tässä muodossa suosittu uskonto, jumalten ja jumalattarien panteonin kera. Hämmästyttävän rikas kiveen hakattujen saarnojen kulttuuri kasvoi. Esoteerisemmalla tasolla omaperäinen koulukunta, joka tunnetaan Madyamikana - keskitienä - perustetaan tällä ajanjaksolla.

Keskitie

"Keski"-tiellä ei ole mitään tekemistä kreikkalaisten kultaisen keskitien kanssa, tai vastakkaisten näkemysten välisen kompromissin keskimmäisen polun löytämisen kanssa. Pikemminkin se tunnustaa että ei yksikään älyllisen tutkimuksen järjestelmä - kuten käsitykset materialismista ja idealismista, tai vapaasta tahdosta tai kohtalosta - voi johtaa lopulliseen totuuteen. On olemassa kaksi totuuden tasoa. Logiikka ja diskursiivinen järkeily ovat välttämättömiä tämän maailman hoitamiseksi, mutta todella todellinen täytyy löytää niiden ulottumattomista. Kahden ajattelun navan välillä ja tuolla puolen, käyttökelpoisena jokapäiväisen työn maailmassa, on ylempi intuitio, joka sallii vilkaista tuota todellisuutta. Totuus löytyy paradoksien yläpuolelta. Dogmi hylätään. 

Todellisuus on ei-mitään. Ei mitään ole olemassa itsekseen. Ja, kuten olemme aiemmin huomanneet, ei ole jatkuvaa, persoonallista Itseä, vaan ainoastaan väliaikainen, jatkuvasti muuttuva mentaalisten ja fyysisten elementtien kooste. 

Mutta jos ei ole Itseä, mikä jälleensyntyy? Atman eli sielu oli keskeinen hindulaisuudessa, ja reinkarnaatiossa se kantoi uuteen elämään karman, kasautuvan jäljen tai "tuoksun" teoista jotka tehtiin edellisessä elämässä. Klassisessa hinduopissa ihmisen hedelmöitys vaatii ei vain sperman ja naisen "veren" yhteyttä, vaan yhteensopivan sielun. Aiheuttaakseen hedelmöityksen, atman, kantaen karmaa, niin sanotusti syöksyy sisään oikealla hetkellä liittyäkseen parin - joiden oma karma tekee heidät sopiviksi -  miehisiin ja naisellisiin elementteihin. 

Vaikka varhaiset buddhalaiset (erillään hinduista) eivät hyväksyneet että oli olemassa jatkuvaa sielua, tai itseä, tai karmaa, he edellyttivät mitä eräs tutkija kutsuu "mentaaliseksi jatkumoksi" tai "sarjaksi fyysisiä tiloja", jotka siirtyvät yhdestä ruumiillistumasta toiseen, löytäen uuden inkarnaation joka on yhteensopiva edellisen kanssa. Myöhemmät buddhalaisen ajattelun koulukunnat, vaikka tunnustamatta Itseä, löysivät tapoja edellyttää jatkuvuus toisin termein.

Pohjois-buddhalaisuudessa suosittuna uskontona Viisaus (Prajna) tuli personifioiduksi Prajnaparamitana, Viisauden Täydellisyytenä, kaikkien Buddhien Äitinä, ja antoi uutta painoa bodhisattvan idealle. Keskitielle käsitys ei-mistään vaatii myös Myötätuntoa, kaikkien asioiden keskinäisen riippuvuuden tunnistamisen (Viisauden kera). Yhdessä Viisaus ja Myötätunto valmistavat valaistumiseen. Ensimmäinen Täydellisen Viisauden teksti ilmestyi Kiinassa 172 jaa., Kusanin alueelta olevan munkin kiinaksi kääntämänä. 

Gnostilaiset ja buddhalaiset rinnakkaisuudet

Edward Conze, johtava buddhalaisuuden selittäjä 1900-luvun länsimaiselle maailmalle, on osoittanut samankaltaisuuksien määrään Mahayana-buddhalaisuuden ja varhaisten kristillisten vuosisatojen gnostilaisuuden välillä. Ja muut ovat löytäneet yhtäläisyyksiä. Yksi on erityinen paino Viisaudelle. Saattaa todellakin olla relevanttien sanskritin, seemiläisten, kreikkalaisten ja latinalaisten termien jakama keskeinen merkityksen ydin, viittauksena "viisauteen", "mieleen", "tietoisuuteen", "tajuntaan", eroten pelkästä älystä tai järkevyydestä. 

Kaikki sanat jotka pyrkivät kuvaamaan Viisautta, ovat kuten "Viisaus" itse, hämäriä merkitykseltään ja monipuolisen vivahteikkaita. Ne koskevat kysymyksiä, joita ei sen paremmin tiede kuin filosofia, eikä myöskään teologia, voi täsmälleen pukea sanoiksi, saati täsmälleen vastata. Itsessään keskeisten ideoiden termistön samankaltaisuus ei välttämättä todista maantieteellistä yhteyttä. On kuitenkin silmiinpistävää, että tietty Viisauden teema ja siihen liitetyt mystiset järjestelmät syntyivät juuri Iranin molempien rajojen takana samalla ajanjaksolla. Molemmissa "tieto" intuitiivisena ilmestyksenä (kreikaksi gnosis, sanskritiksi jnana) on avain pelastukseen.

Sekä gnostilaisuudessa että buddhalaisuudessa gnosiksen eli tietoisuuden vastakohta on tietämättömyys, juuripaha. Juopumus, sokeus, köyhyys, puute, tyhjyys, olivat gnostilaisten metaforien suosikkeja ihmiskunnan ei-tietämisen tilalle. Länsimaiset ajattelijat ja papisto melkein universaalisti valittavat sitä mitä he pitävät gnostilaisuuden ja buddhalaisuuden "negatiivisuutena". Greko-juutalais-kristillinen malli todellakin omaksuu optimistisemman näkemyksen inhimillisistä mahdollisuuksista: Jumala on hyvä; Jumala loi tämän maailman ihmisille nautittavaksi; ja kun heidän lyhyet elämänsä päättyvät, jos ovat arvollisia, heidät palkitaan ikuisuudella. Buddhalaiset puhuvat tästä elämästä dukkan hallitsemana, joka yleensä käännetään "kärsimyksenä". Palin tai sanskritin sana merkitsisi kenties enemmän länsimaiselle mielelle, jos sen nähtäisiin sisällyttävän sellaiset käsitteet kuin epätäydellisyys, epätyydyttävyys, turhautuminen, huoli. 

Tämän perustavanlaatuisen olemisen elementin sivuuttaminen on buddhalaisen ja gnostilaisen näkemyksen mukaan eskapismia ja totuuden välttelyä. Buddhalaiselle dukka seuraa halun kiihkosta ja sen vastakohdasta, vihasta ja vastenmielisyydestä. Pelastumisen toivo on tämän elämän fyysisten, mentaalisten ja emotionaalisten häiriöiden voittamisessa, ja paluussa erittelystä vapaaseen tilaan. Gnostilaiset niin ikään pyrkivät paluuseen ykseyden tilaan, tämän epätyydyttävän maailman huoliin sotkeutuneitten ulottumattomissa. 

Sekä intialaisissa että Lähi-Idän järjestelmissä on henkisen saavuttamisen eri tasoja. Jotkut gnostikot, kuten valentinolaiset (ja vähitellen pohjois-buddhalaiset noin 200 jaa. eteenpäin), ajattelivat ihmisen olemassaolon kolme tasoa: erittäin henkisesti tietoiset, matkalla pelastukseen; ne jotka ovat sokeita totuudelle ja antautuneet itse-petokseen, jotka ovat matkalla kadotukseen; ja ne joiden kohtalo ei ole määrätty, jotka ovat avoimia pelastuksen mahdollisuudelle. Mahayana kuitenkin vastusti ajatusta että kukaan olisi toivottomasti kadotuksen oma. 

On monia muita osoittimia kohti keskinäistä vaikutusta yli arameaa puhuvien maiden leveän vyöhykkeen Eufratin ja Induksen välissä - ja muiden maiden kauempana idässä, Gangesia myöten. Olemme jo panneet merkille tarmokkaan kaupankäynnin Välimeren alueen maailman ja Intian välillä, osaksi merikauppana, mutta myös kaupankäyntinä karavaanireittejä pitkin läpi Syyrian, Mesopotamian, Iranin ja Afganistanin, yhdistyen silkkitiehen Kiinaan. Ei ainoastaan kankaita ja jalokiviä, vaan myös pyhinä pidettyjä kirjoituksia matkasi näitä kauppateitä. Kauppiaat ja lähetyssaarnaajat nähdään yleensä yhdessä. Manikealaiset olivat kuuluisia kauppiaita idässä. Hippolytos, kuten olemme nähneet, kirjoitti Scythianuksesta, joka ennen Mania oli tuonut kahden periaatteen opin Intiasta. Niin ikään 300-luvulla Efraim oli hyökännyt Mania vastaan sen takia että hän oli antanut "valheen" Intiasta voittaa itsensä, esitellen "kaksi voimaa jotka olivat toisiaan vastaan". 

On olemassa selviä merkkejä roomalaisista yhteyksistä sen jälkeen kun Kusanilaiset valloittivat Gondofareksen ajan parthialaiset keskellä ensimmäistä vuosisataa. Roomalaisten kolikkojen kätköjä on löydetty Punjabissa kuten Pohjois-Intiassa, joskaan ei suuressa määrin. Kusanilaiset itse alkoivat tehdä kolikkoja roomalaisen mallin mukaan.

Varhaiset kristilliset vuosisadat näkivät buddhalaisen kuvanveiston kukoistuksen Kusan-valtakunnassa, kivi- ja kipsihahmoina. Gandharan luoteisalueella kuvanveisto on paljon tunnusomaisemmin Greko-roomalaista kuin intialaista. Buddhan sielun-kaksonen, Vajrapani, näyttäytyen alastomana Herakleksena nuijaansa (salamaan) nojaamassa, on eräs esimerkki. Ensimmäistä kertaa Buddhaa itseään kuvataan veistoksena, roomalaiseen kaapuun pukeutuneena, täysin erilaisena kuin kauempana idässä Gangesia myöten esiintyvät. Kusanin kipsityön tekniikat (ja kenties jopa materiaalit), pitäen sisällään kipsin käytön sellaisena kuin sitä löydetään suurina esiintyminä Aleksandriasta länteen, olivat nähtävästi artesaanien tuomia Välimeren maiden maailmasta. 

Buddhalaisen taiteen varhaiset länsimaiset opiskelijat olivat taipuvaisia ajattelemaan että Kusanin kuvanveiston selvät hellenistiset aspektit Gandharan alueella juontuivat suoraan Aleksanteri Suuren valloituksista myöhään 300-luvulla. Ennen kusanilaisia kuitenkin kaikki säilyneet jäljet kreikkalaisesta vaikutuksesta alueen taiteeseen ja rahanlyöntiin näyttävät heikoilta ja karkeilta. Myöhemmät tutkijat ovat vakuuttavasti väittäneet (ja erotteleva silmä vahvistaa) että hellenistiset piirteet, etenkin terävästi luonnehditut ja naturalistiset ihmishahmot ja tyypillinen vaatteiden laskosten käsittely, juontui tuoreesta infuusiosta suoraan roomalaisesta maailmasta kahdella ensimmäisellä vuosisadalla jaa. 

On olemassa muita vihjaavia yhteyksiä. Vierailu "Intiaan" (niemimaan buddhalainen luode) antoi viehätysvoimaa pyhille miehille, historiallisille tai legendaarisille, kristittyjen ja muiden keskuudessa Lähi-Idässä. "Juudas Tuomas" Bardaisan, Apollonius Tyanalainen ja Mani olivat pyhien matkustavaisten joukossa. 39-vuoden iässä 200-luvun uusplatonisti Plotinos halusi tutkia Persian ja Intian ajattelua. Hän pääsi niin pitkälle kuin Mesopotamiaan keisari Gordianuksen joukkojen kanssa, joka suunnitteli valloittavansa Persian. 

Plotinoksen oli paettava Antiokiaan, kun keisari tapettiin ja roomalainen tutkimusretki meni myttyyn, ja sitten hän meni Roomaan.

Klemens Aleksandrialainen oli tietoinen buddhalaisuudesta, ylistäen teoksessaan Miscellanies Baktrian "samanaenilaisia" (sramanas=vaeltajat) filosofiansa valon vuodattamisesta "yli kansakuntien", ja huomauttaen että jotkut intialaisista niin ikään "noudattavat Bouttan ohjeita, jonka he hänen epätavallisen pyhyytensä johdosta ovat kohottaneet jumalalliseen kunniaan." Klemens lainasi hyvin tunnettuja kreikkalaisia historioitsijoita auktoriteettina näille havainnoille. 

Kuten olemme aikaisemmin huomanneet, Välimeren maiden maailma oli lumoissaan Intian filosofeista, niin kauas taaksepäin kuin Aleksanterin aikaan (taipuvaisina sekoittaa, kuten Klemens toisinaan, buddhalaiset ja brahmalaiset pyhät miehet, jotka eivät olleet alastomia, jainalaisiin, jotka olivat). Dion Kultasuu ei ollut ainoa aikansa koulutettu kreikan puhuja, joka näki intialaiset kuulijoitaan viisaampana kansana. 1900-luvun ranskalainen Kolmesti Suuren Hermeksen  (ei-kristillinen gnostilainen Egyptissä alkunsa saanut järjestelmä) perimätiedon tutkija huomauttaa - halventavalla huomautuksella joka tahraa paljon länsimaista oppineisuutta - että "itämainen kangastus oli aina vietellyt Kreikan mielikuvitusta." Kristillisen ajan ensimmäisinä vuosisatoina, hän sanoo, kreikkalaiseen rationalismiin uupuneet mielet omaksuivat vierasperäisen katsantokannan. Barbaarit olivat pitäytyneet "omaamaan puhtaampia ja yksinkertaisempia käsityksiä koskien jumaluutta - ei sen takia että he käyttivät paremmin järkeä kuin helleenit, vaan aivan päinvastoin, koska hyläten järjen he kykenivät salaisimmin tavoin kommunikoimaan Jumalan kanssa."

Tulisaarnat

Eräs Nag Hammadin gnostilais-koptilaisesta kirjastosta löytyvä teksti on nimeltään Tuomas Kilvoittelijan Kirja (Athletes kreikaksi = joku joka ponnistelee, pyrkii; mestari, taistelija; kilpailija). Se muodostuu osaksi dialogista Jeesuksen ja hänen kaksosensa, Juudas Tuomaksen välillä, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen välisenä aikana, kun Kristus puhtaana henkenä pystyi paljastamaan aiemmin kätkettyjä totuuksia innoittuneelle apostolille. Tuomas kysyy lyhyitä kysymyksiä, jotka antavat hänen mestarilleen mahdollisuuden käsitellä valittua teemaa.

Teema tässä on tuli - halun tuli, etenkin lihallisen himon, joka palaa ihmiskunnassa. Aluksi Jeesus tunnustaa että Tuomasta tullaan kutsumaan "sellaiseksi joka tuntee itsensä", ja on sen tähden valmis vastaanottamaan pidemmälle menevää valaistusta. Jeesus tekee pian tunnetuksi pääteemansa. "Oi tulen katkeruutta, joka roihuaa ihmisten ruumiissa ja heidän ytimissään, syttyen heissä öin ja päivin, ja polttaen ihmisten jäseniä." Mainen halu "näkyviä" kohtaan, katoavia kohtaan, ohimeneviä ja rajallisia kohtaan, johtaa tuhoon, ja niiden jotka olisivat pelastettuja, täytyy etsiä näkymätöntä, katoamatonta, ikuista ja ääretöntä.

Buddhan sanotaan myös saarnanneen tulisaarnan samankaltaisesta teemasta. Kaikki aistit ovat tulessa intohimosta - halun ja vihan, kiintymyksen ja vastenmielisyyden vastakkaisista intohimoista (kaksi inhimillisen kärsimyksen syytä, yhdessä tietämättömyyden kanssa). Sen joka etsii valaistumista, täytyy luopua intohimosta; ainoastaan sitten hän voi olla vapaa, ja "kun hän on vapaa, hän tulee tietoiseksi siitä että on vapaa; ja hän tietää että uudelleen syntyminen on loppuunkäsitelty, että hän on elänyt pyhää elämää, että hän on tehnyt mitä se velvoitti hänet tekemään, ja että hän ei ole enää tätä maailmaa varten."

Monille gnostikoille maailma on vajavaisuutta, buddhalaiselle illuusiota, mayaa, totuutta alempi todellisuuden muoto. Molemmille gnosis paljastaa tämän maailman tyhjyyden ja johtaa pelastukseen. Kumpaakaan ei paljoa huoleta synti yleisessä länsimaisessa merkityksessä. Gnostikolle kiintymys maailmallisiin asioihin pitää mukanaan oman rangaistuksensa - Kaiken kanssa uudelleenyhdistymisen  torjumisen, ja joillekin lahkoille reinkarnaation, jossa nykyisessä elämässä ansaitut haitat jättävät merkkinsä seuraavaan. Monet buddhalaiset, vaikka he torjuivat käsityksen jatkuvasta sielusta eli itsestä, edellyttivät - kuten olemme huomanneet - jonkinlaisen jatkuvan elementin jossa henkilön mentaaliset tilat automaattisesti siirtyvät uuteen uudelleen syntymään.

Meditaatiot ja mantrat

Varhaisista ajoista saakka, ja varmuudella siihen aikaan mennessä kun gnostilaisuus kukoisti lännessä, buddhalaiset ehdottivat eri vaiheita joiden kautta etsijät, meditaation avulla, voisivat vähitellen vapauttaa itsensä, ei ainoastaan inhimillisistä intohimoista, vaan myös rationaalisista erotteluista jotka hallitsevat maailmallisia asioita. Vasta viimeisessä vaiheessa, sen jälkeen kun on luotu irti kaikki jäljet erittelyistä, joista leuhkiva rationaalisuutemme kokoaa moisen varaston, etsijä kykenisi oivaltamaan nirvanan. Ja yhdessä hindujen kanssa buddhalaiset kehittivät sellaista joogimaista itsekuria kuten hengityksen hallinta, ruumiin asennot, ja fyysisiä toimintoja jotka auttaisivat meditaatiota.

Läpi historian ja ympäri maailman mystikot ovat kehittäneet eri tekniikoita auttamaan yhdistävän kokemuksen etsinnässä; ruokavalio-sääntöjä, hengitysharjoituksia, seksuaalienergioiden hallintaa, erityisiä asentoja meditaatiota varten, keskittymistä auttavia metodeja, mestari-oppilas suhteita, liturgisia kaavoja, ja rytmisiä tanssikuvioita, messuamista ja laulua.

Jotkut gnostilaiset ryhmät (kuten Setiläiset, gnostilaisuuden vesa, joka piti Setiä, Aadamin kolmatta poikaa, Jeesuksen edelläkävijänä) käyttivät fantastisten kuviteltujen nimien resitaatiota, seitsemän kreikankielisen vokaalin toistamista, konsonanttien, ja vokaalien ja konsonanttien eri yhdistelmien toistamista. Toistavat messuamiset, mielikuvin maagisista voimista, muistuttavat Intian mantroja jotka auttavat meditaatiossa. Eräs setiläinen teksti kuvaa kolmetoista vaihetta eli "sinettiä" sielun nousussa kohti uudelleenyhdistymistä Perimmäisen kanssa, alkaen aineellisesta ruumiista ja tavoittaen lopulta tuntemattoman Hiljaisen. Prosessi saattaa hyvin olla jotain velkaa buddhalaisille kuvauksille vaiheista kontemplaatiossa, jotka johtavat vähitellen nirvanaan. 

Kristilliset gnostikot kehittivät sakramentaalisia riittejä, hymnejä ja rukouksia valmistamaan vapautukseen kosmisista siteistä. Monet teksteistä, sekä kristillisistä että ei-kristillisistä, tarjoavat kaavoja joiden avulla sielu (tai henki; emme voi odottaa johdonmukaisuutta näiden termien käytössä) voi paeta arkontteja (kr. arkhon, "hallitsija"; gnostilaisuudessa kosmiset henkivallat), "tie-maksun kerääjiä" tai muita voimia jotka pyrkivät estämään sen nousun Lepoon. Luomisen onnettomuus voidaan kääntää, hengen kipinät, jotka kerran laskeutuivat arkonttien läpi, voivat nousta takaisin kotiin. Päästäkseen läpi pimeiden voimien asettamien esteiden, täytyy tuntea oikeat salasanat. Nämä tulevat mukaan kuvaan hengen noustessa.

Kuten olemme monta kertaa huomanneet, kaavat selvästikin muodostuivat lausunnoista koskien sen tietämistä, mistä henki tuli ja minne se pyrkii menemään, ja kuinka se joutui nykyiseen ahdinkoonsa - mistä tulin, mikä on todellinen luontoni, minne olen menossa. Gnostilainen kirjallisuus on tulvillaan variaatioita teemasta. Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesus itse antoi kaavan, sanoen:
Jos he sanovat teille, "Mistä te olette tulleet?" vastatkaa "Me olemme tulleet valosta..." Jos he sanovat teille "Oletko se sinä?" vastatkaa "Me olemme sen lapsia, ja me olemme elävän Jumalan valittuja." Jos he kysyvät teiltä, "Mikä on todisteena Isästä sinussa?" vastatkaa "Se on liike ja lepo."
 Läpi vuosisatojen gnostikkojen "Mielen" ominaisuuksien viisikkoja löydetään nestoriolaisten, manikealaisten ja pohjois-buddhalaisten keskuudessa Keski-Aasiassa ja Kiinassa. "Viisi" (kuten olemme nähneet) on tapa puhua "mielestä" perustavanlaatuisessa manikealaisessa myytissä riidasta Hyvän ja Pahan valtakuntien välillä, pohjois-buddhalaisuuden ajattelussa, Tuomaan evankeliumissa ja teoissa, ja gnostilaisessa Keskustelussa Vapahtajan kanssa, joka löytyi Nag Hammadista. Keski-Aasiassa manikealaisten viidestä jäsenestä eli sanansaattajasta saattoi tulla pohjois-buddhalaisuuden viisi Buddhaa. 600-luvun kiinankielisten nestoriolaisten tekstien mukaan ihminen koostuu "viidestä ominaisuudesta" eli "viidestä skandhasta", lisänä sielu. Viisi jäsentä, joita Tuomas kutsui  apuun kun hän oli sinetöimässä kuningas Gondofaresta, olivat jossain vaiheessa sulautuneet viiden buddhalaisen mielen skandhan kanssa. Vai kenties meidän pitäisi puhua samasta lähteestä kehittyneiden ideoiden ja kuvakielen uudelleen yhdistymisestä.


Kielimuuri

Muutama tutkija taitaa kieliä, joita tarvitaan ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta säilyneiden raamattuun liittyvien tekstien ja niiden keskinäisen suhteen tarkkaan kääntämiseen ja kriittiseen analyysiin - kreikkaa, latinaa, arameaa, hepreaa, syyriaa, koptia ja muita. Muutama tutkija tuntee tarvittavia kieliä työskentelyyn Babyloniasta itään olevien maiden kirjoitusten parissa, niiden joukossa persia eri vaiheissa, sanskrit, prakrit, ja Keski-Aasian ja Kiinan kielet. Kumman tahansa ryhmän oppiminen on musertava tehtävä. Ymmärrettävästi hyvin harvat ovat hallinneet molemmat kielten sarjat, ja niihin liittyvän kirjallisuuden ja ajatusjärjestelmät ja myytit ja uskomukset. Ja tutkijat jotka ovat tekemisissä yhden kulttuurillisen ryhmän kanssa, todennäköisesti kirjoittavat kollegoilleen tuon ryhmän sisällä; on ammattimaista ja viisasta välttää syytöksiä pinnallisuudesta ja epätutkijamaisuudesta tekemällä kokeiluja alueella, missä ei tunne olevansa miellyttävästi asiantuntija. 

Ei ole silloin yllättävää löytää jotain vähemmän kuin täyttä kommunikaatiota niiden välillä joita askarruttavat juutalais-hellenistis-kristilliset kirjoitukset ja traditiot, ja niiden, joiden kielitaidot ja tutkimukselliset ja uskonnolliset kiinnostukset koskevat aasialaisia kulttuureja kauempana idässä. Kuten olemme juuri nähneet, on kuitenkin olemassa yhteyksiä idän ja lännen kulttuurien välillä, viitaten vahvasti siihen että vertailevan tutkimuksen lisääminen olisi suuresti palkitsevaa - varmasti häiritsevää joillekin hyvin vakiintuneille institutionaalistuneille ideoille, mutta palkitsevaa.

On paljon todisteita osoittamassa maantieteelliseen ja ajalliseen yhteyteen yhtäältä indo-iranilaisten uskonnollisten ideoiden ja toisaalta välimerellisten vastaavien välillä, vaikka oletettaisiin että alitajuiset elementit inhimillisessä psyykessä, mistä tahansa löytyvätkin, ovat perustana samankaltaiselle kehitykselle. Nykyaikaiset teoreettiset tutkimukset ovat taipuvaisia etsimään gnostilaisuuden juuria pitkälti juutalaisuudesta, hellenistisestä filosofiasta, ja egyptiläisistä hermeettisistä lahkoista. Tuomaan evankeliumin kanssa tekemisissä olevat tutkijat lähes aina jäljittävät sen juuret juutalaiseen viisaus-traditioon (käsitys, jota tutkimme kohta lähemmin). Ja kuitenkin on varmaa, että vuosisatoja oli suuri määrä itä-länsi tietoliikennettä siinä mitä pidämme korkeampana ajatteluna, ja paljon ajatusjärjestelmien kehitystä ja vaihtoa. Jos buddhalaisten Viisauden Täydellisyys-teksti saattoi tavoittaa Kiinan Kusan-valtakunnasta toisella vuosisadalla jaa., olisi yllättävää jos se ja muut buddhalaiset tekstit eivät olisi niin ikään liikkuneet länteenpäin ja löytäneet vastaanottavaisia lukijoita siellä - Edessassa esimerkiksi, tai Babyloniassa, tai erityisesti Aleksandriassa. 

Varhaiset arjalaiset Iranissa ja Intiassa eivät olisi tunnistaneet Mithraansa kun hän ilmaantui Rooman legioonien leireihin, tai Rooman keisarien palatseihin. Buddhalaiset Kusan-valtakunnassa eivät olisi  koskaan uneksineetkaan että heidän Valaistuneestaan tulisi kristitty pyhimys. Ja Jeesuksen seuraajat ensimmäisen vuosisadan Jerusalemissa tai toisen vuosisadan Edessassa olisivat olleet ällistyneitä keski-ajan kristillisen kirkon opeista, vallasta ja komeudesta Euroopassa. 

Niillä mitä me tarkastelemme korkeampina uskonnollisina järjestelminä, on tapana pitää pelastusta joko yksilöllisen itsen säilyttämisenä (kenties jopa ruumiillisessa muodossa) miellyttävissä olosuhteissa, tai yksilöllisen itsen uudelleen liittymisenä universaaliin sieluun. Buddhalaisuus ja vedantalainen hindulaisuus jakavat jälkimmäisen päämäärän; buddhalaisen Ei-mitään ei suuresti eroa hindun Kaikkinaisuudesta, vaikka Kaikkinaisuus kuulostaa positiivisemmalta ja iloisemmalta. Ja pelastus perusykseyden palauttamisen avulla on se mitä useimmat gnostikot sanoivat etsivänsä, erillisenä yksilön jatkumisesta. Intialaiset järjestelmät pitävät sellaista uudelleen liittymistä vapautuksena uudelleen syntymien kierroksesta tämän maan päällä, ja tässä mielessä ottavat negatiivisen näkökulman kosmokseen - kuten "Tuomas" usein teki, ja gnostikot yleisesti. Tämä on yksi varmimmista merkeistä intialaisesta vaikutuksesta Tuomakseen ja muihin gnostilaisuuden muotoihin.

Katso tässä blogissa myös: Buddhalaisuus ja kristinusko