Paholainen Buddhalaisuudessa

Paholainen on tapa puhua siitä mikä tukkii polkumme elämässä, estää pyrkimyksemme, saa meidät tuntemaan että olemme jumissa, saarrettu, estetty. Kun heprealainen "saatana" merkitsee "vastustajaa", kreikan diabolos merkitsee "sitä joka heittää jotain polulle". Intiassa Buddha kutsui paholaista "Maraksi", joka palissa ja sanskritissa merkitsee "tappajaa".

Monet uskonnot sisältävät järjestelmän vihollisen: olennon, joka kyseenalaistaa miksi asiat ovat niin kuin ovat, joka haastaa korkeimman(/t) voiman(/t), joka syyttää sitä/niitä tekopyhyydestä, ja joka johtaa ihmiskuntaa pois alamaisuuden ja myötämielisyyden kosmisista ihanteista. Saatana edustaa usein itse maailmaa. Se ei ole ilmennyt universaalisesti, ja monista kulttuureista puuttuu sellainen keskitetty pahan hahmo. Niissä paikoissa missä se ilmeni, ei ole ollut yhteistä kehityspolkua. Sanan Saatana juuri tulee ha-satanista, heprealaisesta sanasta joka merkitsee "syyttäjää", "vastustajaa", tai verbinä "syyttää" ja  "vastustaa". Ketä tahansa voitaisiin kuvata ha-satanina riippuen hänen teoistaan. Septuagintan kreikkalainen käännös heprealaisista kirjoituksista tulkitsi sanan muodossa diabolos, josta saamme sanan "paholainen". Kristinuskossa se on Saatana, Paholainen; Islamissa Shaitan tai Iblis, ja buddhalaisuudessa Mara, joka merkitsee "kuoleman tuojaa". Kaikki nämä vastustavat olennot edistävät tämän maailman materialismia, pikemmin kuin henkisempää tietä pidättäytyä asioista jotta saavutettaisiin seuraava maailma. Toisin sanoen, Saatanan päärooli sen monissa hahmoissa maailman uskonnoissa on henkisen toiveajattelun torjuminen, ja nykyisen todellisen maailman elämämme omaksuminen. Näyttää siltä että filosofisen naturalismin näkökulmasta Saatana osoittautuu "hyväksi" hepuksi!

Viittaus Maraan buddhalaisessa kaanonissa ja sen etymologia samaistavat sen juurikin kuoleman käsitteeseen (ja elämän, ja tietoisuuden, ja kaikkien muiden maallisten asioiden). Yhteydessä kuolemaan, mutta erityisesti kuoleman voittamiseen, Mara mainitaan usein kaanonissa. Tässä yhteydessä kuolemaa pidetään aina pahana, ei-tervetulleena Antakana, lopettajana olemassaololle joka ei ole valmis loppumaan. Mara edustaa pimeyttä ja sokeutta ja kaikkia aisti-iloja.

Paha personifioidaan Marana, buddhalaisena paholaisena, joka edustaa kiusausta, syntiä ja kuolemaa. Hänet samaistetaan Namucheen, erääseen pahoista demoneista intialaisessa mytologiassa, jonka kanssa Indra kamppailee. Namuche on pahansuopa henki, joka estää sateen ja tuottaa kuivuutta. Nimi Namuche tarkoittaa "olla vapauttamatta vesiä". Kuitenkin Indra, ukkosmyrskyjen jumala, pakottaa hänet luovuttamaan hedelmöittävät nesteet ja palauttaa elämää tuovan elementin maahan. Maraa kutsutaan myös Papiyaniksi, Pahaksi, Murhaajaksi, Kiusaajaksi. Lisäksi hänen sanotaan olevan Varsavarti, tarkoittaen "hän joka täyttää halut". Varsavarti todellakin on yksi hänen suosikkinimistään. Roolissaan Varsavartina Mara personifioi halun täyttymistä eli kolminkertaista janoa, olemassaolon janoa, mielihyvän janoa, vallan janoa. Hän on aistillisen ilon taivaan kuningas.

Tässä käsityksessä Marasta Varsavartina on syvä totuus. Se tarkoittaa että ihmisen itsekkyys on Saatana, ja itsekkyyden varsinainen tyydyttäminen on helvetti.

Tämä muistuttaa meitä eräästä Leanderin Märchenistä, jossa meille kerrotaan että kerran mies kuoli ja heräsi toisessa maailmassa. Siellä Pyhä Pietari ilmestyi hänen eteensä ja kysyi mitä hän halusi. Hän tilasi silloin aamiaista, päivän lehdet, ja kaikki mukavuudet joihin hän oli tottunut elämässä, ja tällainen elämä kesti monia vuosisatoja kunnes hän kyllästyi siihen ja alkoi kiroilla Pyhälle Pietarille ja valittaa kuinka monotonista taivaassa oli, jolloin Pyhä Pietari ilmoitti hänelle että hän oli helvetissä, sillä helvetti on se missä jokainen saa tahtonsa mukaan, ja taivas on se missä jokainen seuraa yksin Jumalan tahtoa. Samankaltaisesti buddhalaisen käsityksen mukaan aistillisen ilon taivas on helvetti, Pahan asuinpaikka.

Dhammapadassa Mara ei ole niinkään persoona kuin personifikaatio. Pahan allegorinen luonto on selvästi tunnettavissa joka kohdassa jossa Maran nimi esiintyy. Luemme esimerkiksi:

"Joka elää vain nautintoja pyytäen, aistimiaan hillitsemättä, ruuassaan kohtuuttomana, laiskana ja heikkona, hänet Mara totisesti kaataa kuten tuuli heikon puun."

Buddhalaisuus alkuperäisessä ja oikeaoppisessa puhtaudessaan ei tiedä mitään paholaisista paitsi Marasta, joka edustaa egoistisia nautintoja, aistillisuutta, syntiä ja kuolemaa; mutta buddhalainen mytologia muinaisista Jatakoista aina kaikkein nykyaikaisimpaan Kiinan ja Japanin kansanperinteeseen, on kansoittanut maailmankaikkeuden kaikenlaisilla pahoilla hengillä, kuten ukkosen ja salamoinnin demoneilla, personifioimaan elämän vaihtelevaa pahaa ja vaaroja jotka väijyvät kaikkialla luonnossa.
Kun synnin pahat seuraukset kuvataan helvetin kidutuksina, jotka ovat samankaltaisia kristilliseen uskomukseen, lopullinen pako pahasta ilmaistaan uskomuksessa että kaikki hyvät buddhalaiset syntyvät uudelleen läntisessä paratiisissa.

Buddhalainen helvetti

Kirjailija joka on tutkinut Maraa ja kristillistä Saatanaa, Ernst Windisch, tuli johtopäätökseen että huolimatta joistain silmiinpistävistä samankaltaisuuksista, on yhtälainen määrä silmiinpistäviä eroja, ja että jokainen idea todellakin kehittyi itsenäisesti. Näyttää helpolta ymmärtää että se missä Mara ja kristillinen Saatana tarttuvat toisiinsa hyvin, on täsmälleen tavassa jolla me ihmiset olemme erittäin hyviä luomaan abstrakteja persoonallisuuksia todellisen elämän ongelmista, ja missä ne tarttuvat toisiinsa vähiten, on ihmiskunnan arkkivihollisen teologisessa ja filosofisessa tuennassa.

Vaikka on joitain ilmiselviä vastaavuuksia Maran ja Paholaisen eli monoteististen uskontojen Saatanan välillä, on myös monia merkittäviä eroja. Vaikka molemmat hahmot liitetään pahaan, on tärkeää ymmärtää että buddhalaiset ymmärtävät "pahan" toisin kuin se ymmärretään useimmissa muissa uskonnoissa. Buddhalaisuus näkee pahan ajatuksina, puheena ja tekona, joita motivoi tietämättömyys, pikemmin kuin ihmismielen ulkoisten voimien masinointina.

Niin ikään Mara on suhteellisen vähäinen hahmo buddhalaisessa mytologiassa verrattuna Saatanaan. Saatana on Helvetin herra. Mara on ainoastaan Trilokan Halumaailman korkeimman Deevataivaan herra, joka on hindulaisuudesta mukailtu allegorinen todellisuuden esitys.

Varhaisessa puheessa Gautama muistelee:

Asustelin Neranjara-joen rannalla, syvään kamppailuun ryhtyneenä, harjoittaen meditaatiota koko voimallani, pyrkimyksenä löytää vapaus. Silloin Mara tuli luokseni ja alkoi puhua sanoin, jotka näyttivät olevan täynnä sympatiaa: "Sinä olet niin laiha ja kalpea", hän sanoi. "Sinun täytyy olla lähes kuollut. Olisi paljon parempi elää. Voisit tehdä paljon hyvää elämällä pyhää elämää."

Paholaisella näyttää olevan Buddhan paras etu sydämellään. Ensisilmäyksellä se mitä hän sanoo, näyttää järkevältä. Mara taivuttelee Buddhaa luopumaan asketismistaan ja ylistää hyvän tekemiselle maailmassa omistettua elämää. Hän ei kannusta Gautamaa tekemään mitään pahaa. Hänen aikomuksensa on heikentää hänen päättäväisyyttään olla vapaa pakonomaisista vieteistä jotka vangitsevat hänet kärsimyksen kiertokulkuun.

Puhuessaan Gautamalle Mara "seisoi aivan Buddhan vieressä". Paholainen hivuttautuu sillä tavoin että hän näyttää olevan osa Buddhan omaa ajattelua. Mutta Buddha tunnistaa hänet. "Näen joukkosi kaikkialla ympärilläni, Mara", hän sanoo, "mutta minä jatkan kamppailua. Vaikka koko maailma ei voisi voittaa armeijaasi, minä tuhoan sen viisauden voimalla, aivan kuten kivi murskaa polttamattoman ruukun."

Tarinasta on useita versioita; jotkut melko suoraviivaisia, jotkut yksityiskohtaisia, jotkut aavemaisia. Tässä pelkistetty versio: Kun pian tuleva Buddha Siddhartha Gautama istui meditaatiossa, Mara toi kauneimmat tyttärensä viettelemään Siddharthaa. Siddhartha kuitenkin pysyi meditaatiossa. Silloin Mara lähetti valtavat hirviöiden armeijat hyökkäämään hänen kimppuunsa. Kuitenkin Siddhartha istui hiljaa ja koskemattomana.

Maran armeija hyökkää Buddhaa vastaan

Mara väitti että valaistumisen istuin oikeutetusti kuului hänelle eikä kuolevaiselle Siddharthalle. Maran hirviömäiset sotilaat huusivat yhdessä, "Minä olen hänen todistajansa!" Mara haastoi Siddharthan, kuka puhuu sinun puolestasi?

Silloin Siddhartha kurotti oikean kätensä koskettamaan maata, ja maa itse puhui: "Minä olen todistajasi!" Mara katosi. Ja aamutähden noustessa taivaalle, Siddhartha Gautama toteutti valaistumisen ja hänestä tuli Buddha.

Osoittamaan hänen voimaansa, Mara kuvataan sotaherrana elefantin selässä, komentamassa joukkojen legioonaa. Buddha ei pitänyt "mitään voimaa niin vaikeana voittaa kuin Maran voimaa."
Hän listaa Maran komennon alla olevat armeijat aistillisena haluna, tyytymättömyytenä, nälkänä ja janona, ahneutena, saamattomuutena, pelkona, epäilyksenä, levottomuutena, saavuttamisen kaipauksena, ylistyksenä, kunniana ja maineena, ja itsen ylistämisenä samalla kun vähättelee toisia. Gautama kertoo kuinka hän kamppaili ollakseen vapaa näistä voimista, jotka näyttivät saartavan hänet ja hyökkäävän, sumentavan hänen näkönsä, pimentävän hänen ymmärryksensä, ja siten kääntävän hänet pois vapauden päämäärästään.

Haluun tai pelkoon samaistuminen kiristää solmua joka sitoo siihen, ja siten lisää vaikutusta joka sillä voi olla. Vasta kun Buddha kykeni kokemaan halut ja pelot jotka uhkasivat ottaa hänet valtaansa, ei minään muuna kuin persoonattomina ja hetkellisinä mielen ja ruumiin tiloina, ne menettivät voimansa lumota hänet. Sen sijaan että mieltäisi ne kostavan armeijan voimina tarkoituksena hänen tuhonsa, hän tunnisti että ne eivät olleet vakaampia kuin hauraat, polttamattomat ruukut, jotka murentuvat hyvin tähdätyn kiven osumasta. Niin pian kuin Buddha lakkasi pakonomaisesti samaistamasta ajatuksia, tunteita ja aistimuksia jotka nousivat hänessä, "minuksi" tai "omikseni", Mara ei voinut enää vaikuttaa häneen.

Tämä ei tarkoita että Buddha ei ollut tietoinen näistä ajatuksista ja tunteista, tai että ne eivät enää tulleet hänen mieleensä. Mieluummin kuin poistaen ne hän löysi tavan olla niiden kanssa, jolla ne eivät voineet saada otetta hänestä. Mara kuvaa tätä analogialla:

Muistan kerran nähneeni variksen leijailemassa maassa olevan rasvakokkareen yläpuolella. "Ruokaa!" se ajatteli. Mutta kokkare osoittautui kiveksi, kovaksi ja syömäkelvottomaksi. Varis lensi inhoissaan pois. Minä myös olen saanut tarpeekseni; olen kuin tuo varis nokkimassa kiveä; olen lopussa Gautaman kanssa.

Buddha ja Mara ovat kuvainnollisia tapoja kuvata perustavanlaatuista vastakkainasettelua ihmisluonnossa. Kun "Buddha" edustaa kykyä tietoisuuteen, avoimuuteen ja vapauteen, "Mara" edustaa kykyä hämmennykseen, sulkeutumiseen ja rajoitukseen. Paholaisen kanssa eläminen on elämistä päättymättömässä konfliktissa Buddhaluonnon ja Maraluonnon välillä. Kun Buddhaluonto vallitsee, pakkomielteet hellittävät ja maailma kirkastuu, paljastaen itsensä tyhjänä, ehdollisena ja muuttuvaisena. Kun Maraluonto hallitsee, pakkomielteet tiukentuvat, ja maailma näyttää läpinäkymättömältä, tähdelliseltä, staattiselta. William Blake kutsuu esiin samankaltaisen vastakkainasettelun "Taivaan ja Helvetin avioliitossa": "Jos havainnoinnin ovet puhdistettaisiin, kaikki näyttäytyisi ihmiselle kuten se on: äärettömänä. Sillä ihminen on sulkenut itsensä, kunnes hän näkee kaikki asiat luolansa kapeiden rakojen läpi. "

Buddhaluonto ja Maraluonto ovat erottamattomat. Kuin läppä joka voi olla joko auki tai kiinni, tällä organismilla on kyky avautua (Buddha) tai sulkeutua (Mara). "Luonnoksi" käännetty sanskritin termi on garbha, joka merkitsee "kohtua". Buddhaluonto on kuin tyhjä, lämmin, hedelmällinen tila josta minä synnyin. Kohdunkaltainen luontoni muistuttaa että en ole tähdellinen, staattinen itse joka tunnen olevani, vaan ehdollinen olento, jolla on epätavallinen mutta usein käyttämätön kyky kasvuun ja muutokseen. Maraluontoni on kuitenkin se puoli minusta, joka pakonomaisesti vastustaa sellaista muutosta, kieltäytyy tulemasta minkään muiden ideoiden koskettamaksi ja hedelmöittämäksi kuin omien varmuuksiensa, ja itsepäisesti roikkuu jähmettyneenä ja eristäytyneenä itsenä olemisen illuusiossa.

Tai ajattele sitä tällä tavoin: "Buddhaluonto" edustaa sitä avointa näkökulmaa missä on vapaa vastaamaan toisten kutsuun; "Maraluonto" edustaa niitä pysyviä kantoja jotka kehoittavat reagoimaan. Kun näkökulma sallii seurata polkua tuntemattomaan, kanta varmistaa että et koskaan harhaudu reviiriltä jonka jo omistat. Tuon reviirin nimittäminen "buddhalaiseksi" tai "postmoderniksi" ei estä sitä tulemasta uudeksi Maran linnakkeeksi. Se mikä kerran oli näkökulma, voi kristallisoitua kannaksi. Vakuuttuneena siitä että kuljit eteenpäin, huomaat että olet kulkenut jälleen ympyrää.

Jnana Sipe kirjoittaa:

Ensinnäkin, mikä on Maran valtakunta? Missä hän toimii? Eräässä kohtaa Buddha viittasi että jokainen viidestä skandhasta, tai viidestä aggregaatista, yhtä hyvin kuin mieli, mielen tilat tai mielen tietoisuus, kaikki esitellään Maraksi. Mara symboloi koko valaistumattoman ihmisyyden olemassaoloa. Toisin sanoen, Maran valtakunta on Samsaran olemassaolon kokonaisuus. Mara kyllästää elämän joka kolon ja halkeaman. Ainoastaan Nirvanassa hänen vaikutustaan ei tunneta. Toiseksi, kuinka Mara operoi? Tässä on avain Maran vaikutukseen kaikkien valaistumattomien olentojen yli. Pali-kaanon antaa alustavia vastauksia, ei vaihtoehtoina vaan vaihtelevin termein. Ensinnäkin, Mara käyttäytyy kuin yksi [silloin] yleisen ajattelun demoneista. Hän käyttää petoksia, valepukuja ja uhkauksia, hän riivaa ihmisiä, ja hän käyttää kaikenlaisia kammottavia ilmiöitä pelottamaan tai aiheuttamaan hämmennystä. Maran vaikuttavin ase on pelon ilmapiirin ylläpitäminen, olipa pelko kuivuudesta tai nälänhädästä tai syövästä tai terrorismista. Samaistuminen haluun tai pelkoon kiristää solmua joka sitoo siihen, ja siten vaikutusvaltaa joka sillä voi olla. 

Kuten useimmissa buddhalaisissa opetuksissa, Maran asian ydin ei ole "uskoa" Maraan, vaan ymmärtää mitä Mara edustaa omassa harjoituksessasi ja elämänkokemuksessasi. Jnana Sipe sanoi:

Maran armeija on aivan yhtä todellinen meille tänä päivänä, kuin se oli Buddhalle. Mara edustaa niitä käytösmalleja, jotka kaipaavat johonkin todelliseen ja pysyvään takertumisen turvallisuutta, pikemmin kuin katoavaisena ja ehdollisena olentona olemisen asettaman kysymyksen kohtaamista. "Sillä ei ole eroa mihin tartut", sanoi Buddha, "kun joku tarttuu, Mara seisoo hänen vierellään." Myrskyisät kaipaukset ja pelot jotka käyvät kimppuumme, yhtä hyvin kuin näkemykset ja mielipiteet jotka rajoittavat meitä, ovat riittäviä todisteita tästä. Puhuimmepa periksi antamisesta vastustamattomille haluille ja riippuvuuksille, tai neuroottisten pakkomielteiden halvaannuttamana olemisesta, molemmat ovat psykologisia tapoja esittää nykyistä yhteiselämäämme paholaisen kanssa.

Tarkastelitpa demoneita nimikkeinä "sisäisille myrkyille" - viha, takertuminen, ylpeys, kateus, tai tietämättömyys - tai todellisina ilmenneinä demoni-olioina, se on silti sama "este". Nämä ovat lääkkeellä - Dharmalla eli opeilla - ja lääkärillä, Buddhalla, parannettavia myrkkyjä. Edellisessä tapauksessa missä looginen mieli on ymmärtänyt myrkyt omana mielenämme, yksinkertainen mindfulness-meditaatio saattaisi olla paras "hoito". Sellaisen henkilön tapauksessa joka näkee nämä "todellisina demoneina", auttavat Buddhan opettamat metodit.

Pohjimmiltaan ei ole tarvetta takertua nimikkeisiin. Jos kulttuurillisesti leimaamme nämä myrkyt demoneiksi, antaen niille nimet ja kuvaukset, ja jopa puhumme niille unissamme, "lopputuloksen" tasolla se ei paljon eroa siitä jos yksinkertaisesti leimaamme ne vihaksi, kiinnittymiseksi, egoksi, kateudeksi, tai tietämättömyydeksi. Niin tai näin, ne ovat esteitä vapauden saavuttamiselle. Metodi niiden muuntamiseksi on jalo kahdeksanosainen polku.

Tiibetiläinen jogini Machig Ladron:

Se jota kutsutaan paholaiseksi, ei ole jokin todellinen mahtava iso musta olio, joka pelottaa ja kangistaa kauhusta... Paholainen on mikä tahansa joka estää vapauden saavuttamista. Ennen kaikkea, ei ole suurempaa paholaista kuin kiinnittyminen itseen. Kunnes tämä egoon kiinnittyminen on katkaistu, kaikki paholaiset odottavat avoimin suin. Siitä syystä sinun täytyy käyttää taitavaa metodia leikataksesi irti egoon kiinnittymisen paholaisen.

Varjo on varjo. Varjo on psykiatriassa laajasti käytetty termi ja tri Carl Jungin metodeissa todella painotettu. Olivatpa "mielen tahroja", tai "myrkkyjä", tai "demoneita", tai "varjo", nämä ovat kaikki yksinkertaisesti leimoja. Leimat ovat leimoja.

Onko varjo epäilevä mielemme, syyllinen omatuntomme, tai todellinen demoni kuiskailemassa korvaamme? Tapauskohtaisesti, konventionaalisen todellisuuden suhteen - ja kuinka niitä "hoidetaan" sairautena - ne saattavat erota, mutta perimmäisen todellisuuden suhteen ne ovat sama asia.

On kenties olemassa ero hoitotoimenpiteissä. Jos esimerkiksi emme ole kulttuurillisesti ehdollistettuja näkemään näitä asioita ilmenneinä demoneina - tämän päivän maailmassa suurin osa meistä - oikean käyttäytymisen, oikean näkemyksen, oikean puheen ja niin edelleen, suorat metodit luonnollisesti saavat nämä myrkyt heikentymään elämässämme. Vaikka lapsuuden uskomusjärjestelmämme olisi kulttuurillisesti ehdollistanut meidät, mindfulnessin ja jalon kahdeksanosaisen polun pitäisi riittää auttamaan meitä ymmärtämään kärsimyksemme todellinen luonne.

Jos toisaalta meitä on kuormitettu kulttuurillisella painolastilla - esimerkiksi meidät kasvatettiin äärimmäisessä uskomusjärjestelmässä, tai katsoimme liian monia kauhufilmejä - meidän täytyy ehkä käyttää taitavampia keinoja. Tästä syystä Buddha opetti monia polkuja ja monia taitavia keinoja. Vaikka buddhalaisuudessa on eksorkismin muotoja, painopiste on myötätunnossa, ei tuhoamisessa. Tästä syystä on kehittyneitä metodeja - jotka vaativat opettajaa - myötätuntoinen käsitys joka itse asiassa "ruokkii demoneitamme" pikemmin kuin yrittää tuhota ne. Koska oma varjomme on osa itseämme, tuhon sijasta päämäärä on muuntuminen myötätunnolla.

Olipa kyse "demoniesi ruokkimisesta" tai noiden demonien lähettämisestä pakoon syvimpiin helvetteihin, nämä taitavat metodit voivat olla tarpeellisia siellä missä joku on kumman tahansa kiusaama. Vaikka tiedät loogisesti että ei ole olemassa "todellisia demoneja", rituaalimetodit voivat olla auttavia tai rauhoittavia. Ja johtuen todellisuuden luonteesta - ehdollisuuden syntyminen, ja kvantti-fysiikan teoria havainnoijan todellisuudesta - kenenkään ei pitäisi huolettomasti tyrmätä käsitystä todellisista demoneista. Uskomus on voimakas; ja se toimii molempiin suuntiin: valaistuneisiin buddhalaisiin jumaluuksiin ja valaistumattomiin demoneihin tai henkiin.

Vaikka tiedämme että demonit eivät ole mitään muuta kuin omia harhojamme, ei haittaa saada hiukan suojelusta mieleen. Uskoitpa näiden varjojen olevan todellisia pahoja olentoja tai mielen tahroja tai jotain muuta, on olemassa monia suojelusmetodeja. Tietenkin perimmäinen suojelus buddhalaisuudessa on turvautuminen. Kun turvautuu Kolmeen Jalokiveen, Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan, on suojeltu. Buddha on Lääkäri, Dharma on Lääke, Sangha on tukijoukko. Usein turvautumisrukouksen sanominen ääneen auttaa tuomaan mielenrauhan.

Turvaudun Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan kunnes saavutan valaistumisen. Täydellistämällä kuusi hyvettä toivon saavuttavani buddhuuden kaikkien olentojen hyväksi.

Buddha osoitti meille, ei että demonit ovat merkityksettömiä, vaan että niillä on voimaa vain jos annamme sitä niille. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä että ne ovat mielen olentoja - symboleja omista kiusauksistamme, riippuvuuksistamme, kateudestamme, vihastamme ja tietämättömyydestämme.

Mieleen joka ymmärtää tämän, demonit menettävät valtansa. Mieleen joka säilyttää epäilyksen, on yhä metodeja käsitellä eri tyyppisiä demoneja. Buddhalaisuutta koskien - jonka demonit edeltävät buddhalaisuutta - kulttuurilliset demonit ovat melko tunnistettavia. On kannibaaleja, zombeja, vampyyreita, hajunsyöjiä, nälkäisiä aaveita, ja niin edelleen. Tietenkin päällikkö heidän keskuudessaan on Mara - joka voidaan nähdä vastavaikuttajana, Pahana, kiusauksen kirjaimellisena personifikaationa. Hänen tyttärensä ovat Halu, Täyttymys ja Katumus.

Lähteet:

The Human Truth Foundation: The Evil One in Buddhism

Sacred Texts: Paul Carus - History of the Devil

Tricycle: Living with the Devil - A Buddhist Take on Good and Evil

Transforming demons; "Get thee behind me Mara!": how Buddhism handles demons; from mindfulness meditation to transformation - but no exorcism

Learn Religions: The Demon Mara

Chinese Buddhist Encyclopedia: Devil