Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

22.6.14

The Process Church of the Final Judgment

Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa lisätietoa The Process Church of the Final Judgmentista, josta olen itse erittäin kiinnostunut. Se on koottu ja käännetty (valikoiden) useista lähteistä.
Tässä blogissa on aiemmin julkaistu seuraavat Processia koskevat artikkelit:
Kristuksen ja Saatanan ykseys
Jumala on
Jumalat ja heidän kansansa 

Ja tämä tuskin jää tähän...


"ANTEEKSI", kohtelias nuori mies tai nainen pitkässä mustassa viitassa sanoo, "haluaisitteko tehdä lahjoituksen kirkollemme auttaaksenne meitä ohjelmissamme nuorten hyväksi?" Jos kieltäydyt, hän hymyilee ja kääntyy pois jonkun toisen kadulla kulkevan puoleen. Jos pysähdyt, ja jos annat hiukan rahaa ja kysyt asiasta, alat kuulla Processista, kirkosta, johon nämä rahankerääjät kuuluvat. Sinulle tarjotaan yhtä heidän kiiltävää, värikantista isoprinttistä pokkariaan auttamaan sinua ymmärtämään enemmän mistä Processissa on kyse.

Tämän kirkon jäsenille "Process" merkitsee maailman "lakkaamisen eli lopun puolesta" ["pro-cessation"]. Processin - "Viimeisen Tuomion Kirkon" - perusti 1963 mies nimeltä Robert de Grimston ja hänen vaimonsa. de Grimstonin valokuva esiintyy useiden Processin kirjojen - jotka on "tallentanut" de Grimston itse - sisäpuolella. Valokuvissa hänellä on - kuten monilla miehillä kirkossa - siisti olkapäille ulottuva tukka ja viimeistellyt viikset ja parta; hänellä on myös vakavan visionäärin kohonnut katse. Tänä päivänä de Grimston on kirkon "henkinen keulakuva".

Kirkolla oli päämaja Lontoossa ensimmäisinä viitenä tai kuutena vuonna. Tammikuussa 1970 kolme Lontoon Processilaista saapui Bostoniin; heihin liittyi myöhemmin muutamia muita perustamaan ensimmäistä amerikkalaista Kapitulia. Verrattuna alkuperäiseen Lontoon Kapituliin, Process Bostonissa on kukoistanut huomattavasti; ilmeisesti amerikkalaisessa ilmastossa on yhä jotain joka ruokkii toisinajattelevien uskontojen siirtämistä. Eräässä vaiheessa Bostonin Kapitulilla oli 150 jäsentä yhteisössään, paljon enemmän kuin kirkolla ikinä oli Lontoossa. Sen jälkeen he ovat lähettäneet jäseniä aloittamaan Kapituleita Chicagossa, Torontossa ja New Orleansissa, niin että lukumäärä tällä alueella on nyt asettunut noin sataan jäseneen, joista kolmekymmentä on "mustissa", ja viisitoista on "sisäisiä Processilaisia".

VIIMEINEN tuomio, kirkon uskomuksen mukaan, tuo "puhdistavan tulen läsnäolon maailmaan... Lopun tuhkien jälkeen uusi alku tulee nousemaan... Rakkaus ja ykseys ja antaminen vastoin pelkoa, eristäytymistä ja sotaa."
Veli Christopher selittää että "ihmiset jotka takertuvat ihmisyyden rakenteisiin, syyllisyyteen, pelkoon, ylemmyyden tarpeeseen, tarpeeseen syyttää toisia, tuhotaan Viimeisellä Tuomiolla... Ne jotka pelastetaan, ovat ihmisiä jotka kohtaavat pelkonsa - hyväksyvät ne ennen kaikkea - ja näkevät että kun me ensin valitsemme olla peloissamme, voimme yhtälailla olla olematta peloissamme. Tekemällä asioita joita eniten pelkäämme tehdä, voimme olla haavoittumattomia."

Sapattikokous
RASKAS palavan suitsukkeen musta savu virtaa ulos ovesta eteiseen lauantai-iltaisin kello 19, kun viikottainen Processin Sapattikokous - heidän julkinen uskonnollinen palveluksensa - alkaa. Yhä uudelleen palvojat jotka istuvat tyynyillä ympäri lattiaa, laulavat kolmen kitaran säestyksellä hymnin, joka painottaa kirkon jäsenten ykseyttä. Huoneen päässä syvän violetin verhon päällä roikkuu hopeinen risti, toisessa päässä mustan verhon päällä on punainen esitysmuoto Mendesin sarvekkaasta vuohesta, Saatanan symbolista.

Niille jotka eivät tunne Sapattikokouksen liturgiaa, annetaan heidän sisään astuessaan kirjanen joka sisältää painetun hahmotelman palveluksesta, asiaankuuluvine invokaatioineen, vastauksineen, ja viittauksineen kohtiin missä Processin "päälliköiden" saarnankaltaiset puheet pidetään.

Kaksi suurta koiraa, musta ja valkoinen, johdetaan huoneeseen hihnassa. Useita miehiä, päälliköitä, astuu sisään mustissa viitoissa, joissa on erityiset värilliset paneelit. Gongin lyönti aloittaa kokouksen.

Toistuva ilmaisu Sapattikokouksen liturgiassa on "Loppu - ja uusi alku". Tiettyinä aikoina liturgiaa resitoiva päällikkö päättää kohtansa "Niin kuin on" ["As it is"], johon koolla olevat vastaavat "Niin olkoon" ["So be it"]; tervehdys ja vastaus jota processilaiset usein käyttävät päivän kulun aikana, joka suunnilleen vastaa sanoja "Mitä kuuluu?" ja "Hyvää, kiitos." Useissa palveluksen kohdissa musiikkivirkailija ilmoittaa hymnin numeron ja Kokous laulaa hymnin sanat eräänlaiseen yksinkertaiseen loogiseen melodiaan, samankaltaiseen kuin monien hymnien melodiat muissa kirkoissa; jonkun joka ei koskaan ennen ole sitä kuullut, on helppo laulaa mukana.

Lähellä palveluksen loppua on aika jolloin niitä jotka eivät ole kirkon jäseniä, rohkaistaan tulemaan eteen ja polvistumaan vastaanotettaviksi Akolyyteiksi kirkkoon.

Sapattikokousta johdetaan juhlallisesti, mutta yhdessä kohtaa päällikkö puhuu epämuodollisesti Kokoukselle, kertoen vitsejä, kannustaen reaktioita hänen ympärillään lattialla olevilta. Liturgian edetessä, tutkittaessa vuorotellen jumalia Jehova, Lucifer, Saatana ja Kristus, yhteisöllisyyden tunto näyttää rakentuvan Kokouksessa; kun palvelus on ohi, kirkon päälliköt lähtevät ensin ja toiset seuraavat, onnellisina ja rentoina. Kuten monet muut uskonnolliset seremoniat, Processin Sapattikokous näyttää jättävän osanottajilleen tunnon miellyttävästä helpotuksesta ja täyttymyksestä.

KAIKKI kirkon jäsenet on organisoitu hierarkiaksi - ei ole olemassa kirkon jäsenten seurakuntaa sen ulkopuolella, vaikka on monia jotka seuraavat Processin aktiviteetteja sen ulkopuolelta.

Niistä jotka vastaanotetaan kirkkoon "Akolyytteinä"[Acolyte], voi tulla "Vihittyjä" [Initiate]  muutaman viikon jakson jälkeen. Kymmenykset, kymmenesosan lahjoittaminen jäsenen tuloista kirkolle, on vaatimus Vihityksi tulemiselle.

Seuraava askel hierarkiassa on tulla joko "Opetuslapseksi" [Disciple] (joku jolla on sitoumuksia kuten työ kirkon ulkopuolella), tai "Sanansaattajaksi" [Messenger], sellaiseksi joka omistaa kaiken energiansa Processille. Sanansaattajat voivat muuttaa asemansa "ulkoisesta processilaisesta" "sisäiseksi processilaiseksi". Jotkut 15 "sisäisestä processilaisesta", jotka asuvat Bostonin Kapitulin päämajassa, ovat naimisissa ja heillä on pieniä lapsia.

"Sisäisen processilaisen Sanansaattajan" aseman yläpuolella on "Profeetta" [Prophet], joku joka valmistautuu vihittäväksi päälliköksi. Päälliköt on jaettu toiminnan mukaan: "Papit" [Priest] ovat vastuussa Kapitulin johdosta; "Evankelistat" [Evangelist] evankelioivat; "Matriarkka" [Matriarch] huolehtii Kapitulin henkisestä hyvinvoinnista. Kaikkien yläpuolella, huolehtien ei ainoastaan Kapitulin hallinnasta, vaan myös halliten ja päättäen kirkon linjasta kokonaisuutena, on "Ylimestari" [High Master].

KAIKKIEN niiden jotka ovat päällikön aseman alapuolella, odotetaan menevän kadulle kertomaan ohikulkijoille Processista, myymään kirjoja ja pyytämään lahjoituksia; tätä työtä kutsutaan "lahjoittamiseksi." Yksittäisten processilaisten henkilökohtaisten tulojen lisäksi Processia ja sen aktiviteetteja tuetaan kahvilan ruoan myynnin tuotolla, kirjojen myynnillä, sisäänpääsymaksulla perjantain "telepatian kehittämispiiriin", ja lahjoituksin.

"Lahjoittamisella" on vakiinnutetun kerjäämisen vaikutelma joidenkin Processin kohdanneiden ihmisten mielestä, mukaan lukien ajoittain poliisi. Mutta kirkon jäsenet pitävät "lahjoittamista" yhtä paljon antamisen prosessina (antaa ihmisille joille he puhuvat, lisääntynyt tietoisuus kirkon uskomusten kautta) kuin saamisen tekona. "Menemme kadulle saarnaamaan ja oppimaan kuinka antaa... Jos annamme, silloin me myös saamme. Jos emme antaisi, emme saisi."

Kahvilansa lisäksi Process ylläpitää "ilmaista kauppaa" tarjoamaan vaatetta ja muuta tarpeellista materiaalia hädässä oleville jotka etsivät apua kirkolta; he pitävät yllä myös soppakeittiötä, joka tarjoaa lounasta heidän arvionsa mukaan 60-70 ihmiselle viikossa.

Processin uskonto on monin tavoin transsendentaalinen. Processilaiset pitävät kirkkoaan sekä kristillisenä että "enemmän kuin kristillisenä kirkkona".

Kirkko kunnioittaa eläimiä. Eräs Processin kirjoista, The Ultimate Sin, on traktaatti eläinkokeita vastaan. Eräs syy tähän painotukseen on se, että eläimet ovat esimerkkejä täydellisestä vastakohtien sovittamisesta (joka auttaa selittämään kahden koiran läsnäolon Sapattikokouksessa). Kuten eräs kirkon jäsen selittää: "Koirat ovat paljon korkeamman tason olentoja kuin me olemme... Ne ovat puhtaita... Eläimillä ei ole valinnan konflikteja. Ne tekevät niin kuin niiden on tarkoitus tehdä. Ne eivät ole konfliktissa."

"Me uskomme täysin", painottaa Isä Christian, "Uuteen testamenttiin, etenkin Matteus 5:44 ('Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta')." Processin uskon keskiössä on "maailmankaikkeuden laki", joka ilmenee Kristuksen uskomuksessa että "niin kuin annat, niin myös saat." Se on heille laki joka heijastuu kaikkialle. Ne joilla on vaikeuksia elämässä, ainoastaan saavat sitä mitä he ovat pistäneet elämään; niiden jotka tappavat, täytyy odottaa tulevansa tapetuiksi. Tämän universaalin palkkion ja rangaistuksen lain myötä käy heidän uskomuksensa reinkarnaatioon. Ne jotka eivät saa takaisin kaikkea mitä ovat antaneet yhdessä elämässä, saavat palkkionsa tai rangaistuksensa toisessa elämässä.

Processin tärkeä päämäärä on palvella Jumalaa auttamalla ihmisiä pelastamaan itsenäs konflikteilta jotka yhteiskunta langettaa heidän ylleen - auttaa ihmisiä "nousemaan heissä olevien konfliktien yläpuolelle."

Auttaessaan ihmisiä tavoittamaan tämän transsendentin tilan, processilaiset yrittävät hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, tunnistaa sovinnaisuudet ja instituutiot jotka ovat rasituksena heille, ja saada ihmiset kohtaamaan elämän määräykset. Yrittää paeta instituutioita "ainoastaan kovettaa pelkomme", joten Processin tavoite on tietoiseksi tuleminen instituutioista, ja niistä tietoiseksi tulemalla tulla vapaaksi niistä. Tämä on tapa lisätä tietoisuuden skaalaa siitä mitä ihmiset ovat. Sitten kun "tulen puhdistava läsnäolo" tulee, ne jotka ovat tietoisia, pelastetaan.

Ensikontaktissa Processin jäsenten kanssa monet ihmiset epäilevät että kirkko on satanistien organisaatio. Tosiasia että Saatana ja Lucifer ovat kaksi Processilaisen maailmankaikkeuden "kolmesta suuresta Jumalasta" auttaa ihmisiä varmentamaan tuon epäilyksen. Lukuunottamatta heidän uskomustaan ominaisuuksien tunnistamiseen jotka he antavat näille kahdelle jumalalle, ja lukuunottamatta sitä että he käyttävät Mendesin saatanallista vuohea kirkkonsa symboliikassa, Processin aktiviteeteissa on tuskin mitään joka vihjaisi liittämään heidät paljon julkisuutta saaneisiin saatanallisiin lahkoihin. Jos mitään, ne vihjaavat päinvastaista: tunnollisen kohteliaina ja lempeinä kaikkien kanssa joille he puhuvat, processilaiset näyttävät kallistuvan enemmän kohti ominaisuuksia, jotka useimmat ihmiset liittävät Kristukseen, kuin kohti niitä jotka liitämme Saatanaan.

USEIMMAT ihmiset jotka ovat viehättyneet Processin aktiviteeteista, ovat nuoria. He kokoontuvat kuutena iltana viikossa "Luola"-kahvilassa [Cavern], kuunnellen rocklevyjä Processin jäsenten liikkuessa hiljaa lattialla istuvien ryhmien joukossa. Perjantai-iltaisin on erityisiä aktiviteetteja: "telepatian kehittämispiiri", "keskiyön meditaatio", ja "Process-skene", dramatisointi siitä mistä Processissa on kysymys.

Sisar Lyssandra kutsuu Process-skeneä "meidän ajatukseksemme siitä mistä ihmisyydessä on kyse, ei ihmisistä vaan rakenteista. Processissa on kyse siitä että kykenee ylittämään hallituksen, yhteiskunnan, ja kaikki nuo asiat. Ei niin että olet täysin välinpitämätön niistä, vaan pystyt käsittelemään niitä ja kontrolloimaan niitä."

Processilaiset auttamassa asunnottomia
"Jos näkyvyysalasi on täysin bisnesmaailma, silloin et voi nähdä sen ulkopuolelle." Hän käyttää analogiaa pörssimarkkinoiden keinottelijoista, jotka markkinoiden romahtaessa 30-luvulla olivat niin kukistettuja että jotkut heistä tekivät itsemurhan. "Jokainen tekee sitä. Me yritämme oppia kuinka  välttää sen, samaistaa itsesi johonkin suurempaan... Jumalaan. Ei vain Jehovaan, Luciferiin, Saatanaan tai Kristukseen, vaan kaikkiin näihin asioihin. Me yritämme oppia samaistumaan Jumalaan. Jumala ei koskaan mene pois."

Sen lisäksi että ylläpitävät ilmaista kauppaansa ja soppakeittiötään, Processin jäsenet tarjoavat myös epämuodollista neuvontaa "karkulaisille, huumeaddikteille, ja ihmisille joilla on sosiaalisia, mentaalisia ja fyysisiä ongelmia."

"Tänne tulee ihmisiä jotka ovat suorastaan riehuvia mielipuolia, ja ihmiset täällä, ylempänä, kykenevät käsittelemään heitä koska he tietävät mikä on vialla. He voivat antaa heille hyväksyntää, ja turvallisuuden tunnetta. Jos voit hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat, voit auttaa heitä... ajatuksemme on oppia olemaan syyttämättä ihmisiä, hyväksymällä heidät."

"Me emme sano että Process on ainoa tie. Se ei ole. Mikä tahansa joka toimii sinulle, on pätevää. Siitä me tiedämme mitä pätevyys on - se toimii."

Markon vinkki: Hae YouTubesta nimellä "sabbath assembly": kyseinen bändi on uudelleen sovittanut ja levyttänyt Processin alkuperäisiä hymnejä! 

Processin perustajat, Robert ja Mary Ann de Grimston, tapasivat Lontoossa varhain 60-luvulla. Aluksi heidän tavoitteissaan ja oletuksissaan ei ollut mitään selvästi uskonnollista. Kumpikin etsi ihmispersoonallisuuden ymmärtämisen tapaa ja tekniikkaa suuremman persoonallisen tyydytyksen saavuttamiseksi. Kumpikin oli innostunut Freudin kapinallisen oppilaan Alfred Adlerin esittämästä elämän päämäärien teoriasta, ja kumpikin näki lupauksen Skientologian perustajan, L. Ron Hubbardin suunnittelemissa terapiaprosesseissa. Adler oli perustanut "yksilöllisen psykologiansa" olettamukseen, että kutakin persoonaa johtaa yksi kätketty halu, ja jos pakonomaiset vääristymät voitaisiin raivata pois, henkilö saavuttaisi erityisen elämänsä päämäärän. Hubbard oli kasannut suuren kokoelman mentaalisia tekniikoita, keksien joitain, ryöstäen loput terapioista, lahkoista ja science fiction-tarinoista.
Robert de Grimston

Mary Ann de Grimston
Työskennellessään terapeutteina Skientologian Lontoon haarassa, Robertista ja Mary Annista tuli kumppaneita Hubbardin hoitoprosessien paranneltujen versioiden etsinnässä, ja he irtautuivat pian Skientologian organisaatiosta ryhtyäkseen työhön itsekseen. Kutsuen praktiikkaansa tarpeiden analyysiksi [Compulsions Analysis], he hankkivat asiakkaita Robertin ystäväverkoston avulla, ja alkoivat keksiä omaperäistä psykoterapiaa, joka oli suunniteltu nostamaan normaalit yksilöt ylemmille toiminnan tasoille. Osa työstä oli hyvin paljon psykoanalyysin kaltaista, ja he käyttivät usein Skientologiassa käytettyä E-mittari-valheenpaljastuskojetta. Mitä tahansa tekniikat tekivätkin yksilölliselle psyykelle, ne tuottivat hyvin voimakkaita emotionaalisia siteitä liittäen asiakkaat kahteen terapeuttiin, ja ryhmäsessioiden kautta toisiinsa.

Pian he olivat vuokranneet elegantin rakennuksen muodikkaalla Lontoon Mayfairin alueella, missä he järjestivät toimintaa, ja muutamat asiakkaat saattoivat elää yhteisöllisesti. Sanomalehdessä julkaistiin karkea kuvaus eräästä heidän terapiaprosesseistaan:
Tavoite oli löytää asiakkaan "päämäärät", kätketyt halut jotka motivoivat häntä. Rakentavien päämäärien joukossa oli: "luoda", "löytää", "järjestää"; tuhoisien joukossa: "ärsyttää", "vahingoittaa", "pettää". Teoria oli että ihmiset täytyy riisua mentaalisesti kunnes he tavoittivat kaikkein pohjimmaisen päämääränsä, jonka jälkeen he saattoivat nousta huipulle. Monet asiakkaat pitivät tätä suunnattoman innostavana.
Alkuperäisten asiakkaiden haastatteluni piirsivät kuvan fantastisesta innostuksesta ja toivosta, ja osanottajien saamat intensiiviset sosiaaliset palkkiot olivat uusia kokemuksia monille heistä. Joka päivä he löysivät uusia puolia persoonallisuudestaan, ja intensiivisen positiivisia tunteita pidettiin todisteena että ryhmä oli oikeilla jäljillä. Asetettuaan kaiken toivonsa terapiatekniikoihin, joita Hubbard oli usein kutsunut "prosesseiksi", he tulivat ajatelleeksi ryhmäänsä suurena prosessina - The Process, lausuttuna englantilaisella tavalla "prouses". Terapian rohkaisemat unelmat kasvoivat rajattomasti, ja pian ne alkoivat saada uskonnollista laatua. Myöhään vuonna 1965 Robert kertoi lehtimiehelle: "Process alkoi puhtaasti psykoterapiana. Mutta mitä enemmän työskentelimme asiakkaidemme kanssa, sitä enemmän tajusimme että olimme lähempänä uskonnollista lähestymistapaa. Melkein kaikki jatkuvasti keksivät uskonnollisia päämääriään - omine käsitteineen Jumalasta."

Melkein 30 asiakasta tuli niin liittyneiksi mukaan että he kadottivat kiinnostuksen tavanomaisiin askareisiin, ja kävivät läpi mitä kutsun sosiaaliseksi imploosioksi. Sosiaaliset linkit jotka yhdistivät osanottajia, vahvistuivat nopeasti, kun taas ei-osanottajien kanssa ne päinvastaisesti heikkenivät, kunnes heidän sosiaaliset suhteensa romahtivat korkean solidaarisuuden omaavaan eristyneeseen ryhmään. Nyt maailmaksi itselleen, he alkoivat luoda uudenlaista kulttuuria, täydellistä erityisine sanastoineen ja tunnuskuva-valikoimineen. Heidän keskinäisesti tuetut toiveensa eivät tunteneet rajoja, ja he tulivat uskomaan että he olivat uuden sivistyksen etujoukko, tai uuden ajan, joka seuraisi nykyisen maailman tuhoa. Pitäen Lontoota välinpitämättömyyden ja ymmärtämättömyyden miasmana, he päättivät paeta trooppiselle paratiisisaarelle.

Epätyydyttävän Nassaussa oleskelun jälkeen ryhmämeditaatiossa saadut mielikuvat johtivat heidät raunioituneelle kookosplantaasille Jukatanin pohjoisrannikolla. Kutsuen paikkaa nimellä Xtul (lausutaan shtuul), he jatkoivat sosiaalista imploosiotaan melkein täydellisessä eristyksessä ja uskonnolliset aspektit kasvoivat. Jotkut jäsenet alkoivat samaistua Vanhan testamentin hahmoihin tai pyhimyksiin, ja muutamat ottivat uudet nimet ilmaisemaan näitä identifikaatioita. Luonnon suuri voima hurrikaanin edustamana, jonka he kestivät ulkona, yhtä lailla kuin ruoka jota he ilmaiseksi poimivat maasta ja merestä, samaistettiin Jehovaan, jumaluuteen jota kohtaan Mary Ann tunsi erityistä mieltymystä.

Joidenkin kuukausien jälkeen innostuksen ehtyminen Xtulissa ja oikeushaaste joka vei pois kolme nuorinta jäsentä, toi Processin takaisin Mayfairiin. Kokemustensa rohkaisemina processilaiset alkoivat evankelioida uusia myyttejään ja käyttää hyväkseen huomattavaa kiinnostusta jota julkisuus osoitti heidän outoja performanssejaan kohtaan. Matkalla läpi Yhdysvaltojen, he tapasivat Anton LaVeyn ja keskustelivat satanismista. En voinut koskaan täysin oppia kuinka tärkeä LaVeyn vaikutus oli Processille, mutta pian Saatana oli asetettu Jehovan rinnalle panteoniin, ja kolmas jumaluus, Lucifer, ilmaantui Robertin estäjänä Mary Annin Jehovalle. 1969 sarja Lontoon sanomalehtiartikkeleita kutsui processilaisia "Saatanan palvojiksi", jotka "pelaavat Saatanan peliä."

Leijumassa maailmankaikkeuden kolmen suuren Jumalan ympärillä oli heidän Lähettiläänsä, Kristus, jota ei pidä sekoittaa Jeesukseen, joka oli vain yksi Kristuksen monista manifestaatioista. Teologia muuttui jatkuvasti, ja Kristuksesta tuli tasa-arvoinen neljäs jumaluus. En koskaan nähnyt processilaisten palvovan Jumaliaan, koska Jumalat olivat sisäisiä todellisuuksia pikemmin kuin ulkoisia jumaluuksia. Mutta suuri osa processilaisten päivästä oli omistettu "Herrojemme Kristuksen, Jehovan, Luciferin ja Saatanan" palveluun.

Eri aikoina Processilla oli yhteisöjä Lontoossa, San Franciscossa, New Orleansissa, Pariisissa, Münchenissä, Roomassa, mutta 1970 he asettuivat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, ensin Bostoniin ja Chicacoon, sitten jälleen New Orleansiin, yhtä lailla kuin New Yorkiin ja Torontoon. Kolmen vaellusvuoden aikana eksotiikka oli palvellut heitä hyvin suuren yleisön kanssa, ja he sopivat hyvin joukkoon radikaalien liikkeiden räjähdyksen kanssa, joka leimasi myöhäistä 1960-lukua. Mutta juurtuneina kaupunkiasukkaina he tarvitsivat rahaa, ja helpoin lähde oli kerjätä kaduilla virallisesti perustetun kirkon jäseninä. Saatanan kuva vahingoitti nyt pikemmin kuin auttoi, ja stigma syveni kun heitä vääryydellä syytettiin Charles Mansonin kouluttamisesta satanismissa, joka ajoi hänet määräämään seuraajansa murhahippoihin.

Processilaiset reagoivat vetämällä sarvensa sisään. He muuttivat vaatetustyylinsä, omaksumalla erottumattomat harmaat univormut täydellisessä ristiriidassa oppeihinsa nähden, mutta julkisen hyväksynnän tavoittelemiseksi, pienten Saatanan vuohien pinsseissä korvatessa isot heidän rinnassaan. Yleisen masennuksen jakso alkoi, kun jäsenet olivat pakotettuja oivaltamaan että heidän suuret toiveensa eivät olleet saavuttaneet mitään muuta kuin väliaikaisen seikkailun. Robert oli laatinut suurimman osan ryhmän radikaalista kirjallisuudesta, ja hän pysyi sitoutuneena siihen, kehräten yhä monimutkaisempia intellektuaalisia rakenteita, jotka muista näyttivät aina vain kaukaisemmilta todellisuudesta joka painoi heitä. Välirikko kehittyi Robertin ja Mary Annin välille, ja 1974 hän ja muutama muu lähti uudelleen luodakseen klassisen Processin tuoreena, täydellisenä kaikkien Jumalten kanssa, kun taas Mary Annin paljon suurempi ryhmä kääntyi puhtaaseen Jehovalaisuuteen. Jokaisessa Kapitulitalossa papit kävivät kellon, kirjan ja kynttilän kanssa karkottamaan negatiivisa henkiä, Saatanaa ja Kristusta. Lucifer hylättiin teologisena erehdyksenä. Pää kolmantena jalkana he kamppailivat luodakseen uuden sarjan symboleita, sanastoa, käytäntöjä ja oppeja käytännössä yhdessä yössä. Vuoden 1974 lopussa Isä Aron kertoi New York Timesin reportterille, että jäsenillä "ei ole melkein lainkaan uskomuksia, paitsi että uskomme Jumalaan ja Jumalan puolesta työskentelyyn, ja että Messias on tulossa." Rituaaleista tuli enemmän tavanomaisten jumalanpalvelusten kaltaisia, ja liike pyrki haalimaan maallikoita tulemalla monenkirjavaksi yliluonnolliseksi supermarketiksi.

Jonkin aikaa juutalaiset jäsenet olivat vaikutusvaltaisissa asemissa, koska uskottiin että he olivat lähempänä Jehovaa. Myöhemmin heidät alennettiin kun jehovalainen hallinto osoittautui vain hiukan menestyksekkäämmäksi kuin neljän jumalan aika. Jotkut juutalaiset jäsenet lähtivät Phoenixiin, Arizonaan, aloittaakseen riippumattoman juutalaiset Jeesukselle-liikkeen. Vuoden 1978 lopulla uusi liike, The Foundation Faith, hylkäsi $ 900 000 päämajansa New Yorkissa, menettäen sen velkoihin, ja muutti kanjoniin lähelle Tucsonia, meditoimaan ja etsimään uutta näkyä. Tänä päivänä pieniä ryhmiä on jäljellä Texasissa ja Utahissa.

Robertin toinen Process oli kaoottisempi kokeilu joka tuotti suurta draamaa mutta ei pysyvää ryhmää. New Orleansissa hän koetti haastaa The Foundation Faithin, sitten Bostonissa ja Torontossa hän johti toisinajattelija-jäseniä yrittäen luoda yhteisöjä, ja viimein Lontoossa hän yritti levittää sanomaansa kirjekurssilla joka oli poimittu hänen runsaasta kirjallisuudestaan. Silloin tällöin kuulen jostakusta, joka haluaa aloittaa Processin uudelleen ja elvyttää maailmankaikkeuden suuret Jumalat. Process on testamentannut pysyviä mielikuvia siitä kuinka Jumala voitaisiin jakaa jumaliksi, niiden joukossa mukaan luettuna erittäin provokatiivinen Saatana.

MAAILMANKAIKKEUDEN SUURET JUMALAT

Processin teologia oli looginen rakennelma selittäen olemassaolon luonteen ja osoittaen kuinka eriluonteiset ihmiset voisivat tehdä yhteistyötä tuodakseen sotivien jumalten kvartetin yhteen ja perustaakseen uuden harmonian ajan. Saatanaa ei voi ymmärtää erillään muista kolmesta. Sapattikokouksessa Saatanaa kuvattiin Lopullisen Tuhon Suureksi Jumalaksi, jonka rooli oli "vapauttaa tuhon voimat ihmisten maailmaan, jotta tuskan ja kärsimyksen velka voitaisiin maksaa täysin." Tämä velka oli osaksi ihmiskunnan syyllisyys Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, mutta yleisemmin jumalallisen suunnitelman pettämisemme. Siten Saatana haluaa "Loppua ja uutta alkua. Vihan loppua ja rakkauden alkua."

Erillisillä jumaluuksilla oli erilaiset roolit suuressa prosessissa, alkaen maailmankaikkeuden synnystä ja edeten nykyisen ajan lopun kautta uuteen alkuun. Vaikka kantoi tuttua nimeä, Saatana ei ollut tavanomaisempien uskontunnustusten kuvittelema paholainen. Kuten vuoden 1969 sisäinen opetusdokumentti BI-8 (Brethren Information 8) selittää, Saatana oli aiemmin vastustaja, mutta on "nostettu ylös ja yhdistetty uudelleen vastineensa ja aikaisemman vihamiehensä, Kristuksen kanssa, niin että he voisivat alkaa tulla Yhdeksi jälleen." Nyt ihmiskunta sokeudessaan ja itsepetoksessaan on ottanut vastustajan roolin. Processilaisille "ihmiskunta on paholainen", Saatana tulee siten puhdistamaan maailman paholaisesta. Kuten hymni, "Kristus ihmisten maailmassa", selitti 1968: "Ihmisten maailman pahuudet tuhoutuvat, Saatanan laumat tuhoavat ne. Vanhan tuhkasta nousevat Uuden Ajan alut."

Ei enää vastustajana, Saatana oli vapaa esittämään uutta rooliaan ykseydessä Kristuksen kanssa; "Ykseyden veisu" sanoi: "Halleluja, halleluja. Lampaan ja vuohen ykseys, vapautuksen voima; Kristus ja Saatana ovat Yhtä, Elämän Veljeys." Kristuksen ja Saatanan ykseydellä oli kolme aspektia. Ensinnäkin se rohkaisi hyväksymään synkät, sosiaalisesti tukahdutetut impulssisi, yksityiset ja tiedostamattomat kaipaukset, joita freudilainen saattaisi kutsua primääriprosessi-ilmiöksi [primary process phenomena] liittyneenä idiin. Toiseksi se oli yritys ylittää kuilut hyvin erilaisia tarpeita ja persoonallisuuksia edustavien ihmisten välillä, saada aikaan yhteistyötä siellä missä vihamielisyys oli vallinnut. Kolmanneksi se oli rakenteellinen teoria olemassaolon alkuperästä, älyllisen maailman osa.

Processilaiset käyttivät jumalia persoonallisuusteoriana, käsittäen että eri yksilöt olivat lähempänä yhtä tai kahta jumaluutta kuin muita. Joidenkin jäsenten personifioidessa jumalia, johtajat ja intellektuaalisemmat jäsenet näkivät ne prinsiippeinä, jotka kuvasivat psykologisia suuntautumisia ja tunteita. Kerran sisar Olivia kertoi minulle näkemyksestään Kristuksesta ja Saatanasta hänessä:
Tuntea enimmäkseen Kristus, on hyvin tyyntä, vireistä ja lämmintä tunnetta. Se on hyvin tervettä. Se on hyvin lapsenomaista, hyvin eläimen kaltaista tavallaan. Tuntea enimmäkseen Saatana, on täynnä energiaa, täynnä näkyjä, hallusinaatioita, ja tietoisuutta tuhon voimasta. Ja myös, sen toisella puolella, irrottautumista asioista jotka ovat meneillään maailmassa, irrottautumista koko mielen konfliktista, kaikesta halusta tajuta asioita - hyvin paljon intuitiivista tietoisuutta asioista joita tapahtuu.
Saatanalla oli kaksi aspektia, korkeampi ja matalampi. Abstraktilla tasolla Saatana oli erillisyyden prinsiippi, esimerkiksi konfliktin kahden ihmisen välillä. Universaalin Lain mukaan "niin kuin annat, niin myös saat". Siten koska Saatana antaa erillisyyttä, Saatana saa erillisyyttä ja jakautuu kahteen aspektiin.

Saatanan alempi aspekti edusti ali-ihmisyyttä, johon vaikutta himo, riehakkuus, väkivalta, ylettömyys ja viettelys. Korkeampi aspekti edusti yli-ihmisyyttä, haihtumista välinpitämättömyyteen, mystiikkaa, tuonpuoleisuutta, magiaa ja askeettisuutta. Psykopatologian termein, Jehova ja Lucifer olivat neuroottisia, edellisen ollessa obsessiivis-kompulsiivinen, ja jälkimmäinen hysteerinen. Heidän oli "mielen konflikti."

Saatanan liittyessä Kristukseen heidän tulevan ykseytensä kautta, hän on myös määrätyssä suhteessa Jehovaan ja Luciferiin, edustaen paria pakoa konfliktista. Jumalten Peli [The Game of the Gods] selittää että tämä konflikti repii hajalle jokaista yksilöä. Jehova vaatii itsekuria ja omistautumista velvollisuudelle. Lucifer sitä vastoin patistaa itsensä hemmotteluun, harmoniaan ja rauhaan. Saatanan alempi aspekti on Luciferisuuden tehostuminen, kun taas korkeampi aspekti on Jehovalaisuuden tehostuminen.

Suhteet jumalten välillä heijastuivat suhteissa ihmisten välillä. Kun Kristus oli kohotettu tasa-arvoisen jumalan asemaan, jokaisen henkilön uskottiin ilmentävän yhtä neljästä "jumalamallista" - ei yhtä kutakin jumalaa kohti, vaan yhtä kutakin jumalaparia kohti, jotka eivät olleet lukkiutuneet konfliktiin kuten olivat Kristus ja Saatana, Lucifer ja Jehova. Siten neljä persoonallisuuden lajia olivat Jehovalais-Kristitty, Jehovalais-Satanisti, Luciferisti-Kristitty, ja Luciferisti-Satanisti, usein yksinkertaisesti identifioituna alkukirjaimillaan: JK, JS, LK ja LS. Robert oli LK persoonallisuus, ja Mary Ann oli tarkalleen sen vastakohta, JS. Jehovan ja Luciferin liiton avulla, ja Kristuksen ja Saatanan ykseyden avulla, he saattoivat tulla yhteen harmoniassa, yhdistäen psykologiset vahvuutensa pikemmin kuin vajoten väkivaltaiseen erimielisyyteen.

Pohjimmiltaan maailmankaikkeuden suuret Jumalat ovat Jumalan osia. Alussa oli vain yksi Jumala, eikä maailmankaikkeutta. Vaikka normikristinusko kuvittelee maailman osaksi Jumalan ulkopuolella, jonakin Jumalan luomana mutta ei itsessään jumalallisena, processilaisille Jumala loi maailmankaikkeuden jakamalla itsensä sirpaleiksi. Aika ja avaruus luotiin kun Jumalan palaset asettuivat kummankin ulottuvuuden vastakkaisiin päihin. 1969 BI-13 selitti: "On olemassa jako, ja JUMALAN ja antiJUMALAN alkuperäisestä jakautumisesta kumpuaa kaikkien asioiden sirpaloituminen, ja kaikkien Yhden osien hajaantuminen läpi ajan ja avaruuden maailmankaikkeuden."

Avainelementti uudelleen yhdistymisessä on Kristus, sillä "Kristus on Yhdistäjä". Kristinuskon epäonnistuminen processilaisten mielestä oli Kristuksen epäonnistuminen ymmärtää että hänen täytyy yhdistyä Saatanan kanssa ennen kuin voi täyttää tarkoituksensa sekä ihmiskuntaa että Jumalaa kohtaan, josta hän on osa. Siten meidän "ei pidä vastustaa pahaa" vaan liittyä siihen hajottaaksemme sen Kristuksen nimeen. Kristuksen ja Saatanan ykseys tuo yhdistymisen myös Saatanan erillisille puolikkaille, kuten BI-28 sanoo: "Kun Kristus ja Saatana tulevat yhteen, silloin Saatanan kahden puolikkaan täytyy myös tulla yhteen." Saatanan yhdistyminen vetää yhteen Jehovan ja Luciferin, joista Saatana on liioiteltu heijastus, ja he saavuttavat yhteyden.

Tällä teologian ja psykologian yhdistelmällä on siten hyvin vähän tekemistä ei-satanistien rakentaman satanismin kanssa. Huolimatta Processin epäonnistumisesta, sen teologia oli looginen lähestymistapa jokaisen henkilön ja yhteiskunnan kohtaamien pulmien ratkaisemiseksi, vetäen ideoita muinaisesta uskonnosta ja modernista psykoanalyysista. Kirjassani (1978) ehdotin, että lahkon epäonnistuminen oli tarpeeton, tullen muutamasta heikosta johtajiston päätöksestä, pääasiassa värväämistekniikoiden hylkäämisestä, jotka palvelivat niin hyvin alussa. Tosin processilaiset toivoivat saavuttavansa liikaa aivan uudella systeemillään, mutta heidän villeimmissä unelmissaan voimme kaikki tunnistaa osia itsestämme.

TRANSSENDENSSI JA REMYSTIFIKAATIO

Kun aloitin tutkimukseni Processin parissa, olin juuri saanut valmiiksi puolen vuoden tutkimuksen Skientologian sisällä, joka oli suuressa määrin heijastus perustajansa, L. Ron Hubbardin persoonallisuudesta. Jotkut lahkot kasvavat ulos perustajan persoonallisuudesta, ja siten niitä voidaan kuvata tietyn psykiatrisen oireyhtymän termein. Skientologia voitaisiin hyödyllisesti diagnosoida obsessiiviseksi tai paranoidiksi - tai Apolloniseksi, käyttääksemme Nietzschen terminologiaa - ja ajatettelin että olisi kiehtovaa tutkia päinvastaista ryhmää, sellaista joka osoittaa hysteriaa tai Dionysisyyttä.

Hysteerisen lahkon merkki on huomionkipeys - suuri paino draamalle ja roolien esittämiselle. Processilaiset suurenmoisine asuineen, vaihtoehtoisine persoonallisuus-identiteetteineen, ja käsikirjoitettuina ryhmäperformansseineen näytti juuri niin huomionkipeältä kuin lahko voi olla. Tarkasteltuna teatterina, Process oli sitä mitä oopperasäveltäjä Richard Wagner kutsui täydelliseksi taideteokseksi. Wagner uskoi että kaikki taiteet pitäisi yhdistää saumattomaksi esteettiseksi kuvakudokseksi, ja hän koetti saavuttaa tämän musiikkidraamoissaan, etenkin Tristan und Isolde. Kuitenkin Wagner itse vähätteli kuvataiteita, ja hänen ihanteensa täyttäminen jäi myöhemmille sukupolville. Process on hyvä esimerkki, koska todellinen täydellinen taideteos olisi taiteellisesti luotu ihmisyhteisö, erottuvine elämäntyyleineen ja kulttuureineen. Todella täydellistä taideteosta ei saavutettaisi pelkästään yhdistämällä draamaa musiikkiin, täytyy mennä loppuun asti ja lisätä kotitaiteet, luovat elävät ihmispersoonallisuudet ja esteettinen yhteisö asuttamaan heitä.

Uskomusetäisyyden [belief distance] käsite, laajennus Goffmanin roolietäisyyden [role distance] käsitteestä, joka kuvaa kieltäytymistä samaistaa itsensä täydellisesti uskontunnustukseensa, on hyödyllinen Processin ymmärtämisessä. Melkein joka kerta kun luennoin ryhmästä, joku yleisöstä kysyy: "Mutta saattoivatko he todella uskoa kaiken tuon?" Vastaukseni on, että uskomuksen käsite, kuten sitä käytetään länsimaisissa uskonnoissa, on omituinen. Kristinuskossa esimerkiksi täytyy olla usko. Kysymys on vähemmän siitä ovatko kristilliset uskomukset totta, kuin siitä onko ihminen uskollinen uskomuksille. Toisin kuin monet uskonnot, länsimaiset uskonnot vaativat uskollisuutta, ja ne asettavat liioiteltuja vaatimuksia jäsentensä vakaumuksille. Länsimaisella uskomuksen käsitteellä, tulkittuna uskollisuuden tai vakaumuksen termein, ei ollut mitään tekemistä Processin kanssa. Heillä ei ollut uskomuksen uskontunnustusta, vaan halukas epäuskon keskeyttäminen. maailma sellainen kuin draamassa ja muissa taiteissa.

Processilaisille ajatus että uskovaisella oli velvollisuus uskoa, on puhdasta Jehovalaisuutta, ja suuressa skismassaan puolet Processista kääntyi Jehovaa kohti, osaksi lujittaakseen kontrollia pieneen seuraajien joukkoonsa. Lucifer on olettamuksen Jumala, ja Luciferisti-Satanistinen yksilö on paljolti naamioiden ja roolileikkien persoona. Totuuden koetus Processin varhaisina päivinä oli innostuksen ja toivon määrä jota ajatus saattoi synnyttää - pikemminkin mahdollisuuksien kuin varmuuksien tietoteoria. Processilaiset tarttuivat suuriin mahdollisuuksiinsa, kirjaimellisesti antaen elämänsä panokseksi maailmankaikkeuden suurten Jumalien puolesta, mutta heillä ei koskaan ollut uskoa traditionaalisessa länsimaisessa mielessä.

Poikkeavan todellisuuden rakenne Processissa voidaan ymmärtää perinteisestä antropologisesta näkökulmasta nimeltä kulttuurillinen relativismi. Tämä on monien tutkijoiden varhain tällä vuosisadalla [eli viime vuosisadalla! - suom.huom.] levittämä oppi koskien inhimillisten normien vaihtelevuutta. Näytti siltä että melkein mikä tahansa kuviteltavissa oleva tapa voitiin löytää jostain yhteisöstä. Polittisesti oikeamielisessä ristiretkessään saada maailma kunnioittamaan jopa kaikkein heikointa ja primitiivisintä yhteisöä, kulttuurilliset relativistit saivat näyttämään siltä että jokainen primitiivinen kulttuuri oli melkein täydellinen inhimillinen mukautuminen ympäristöön. Äärimmäisessä muodossa kulttuurillinen relativismi oli sitä mieltä että kaikki kulttuurit olivat tasavertaisesti hyviä.

Kulttuurillisen relativismin näkökulmasta processilaiset Jumalat olivat vaihtoehtoisia kulttuureita. Jokaisella oli eri sarja käskyjä. Jokainen oli sodassa yhden toisen kanssa, mutta ideologia vakuutti että Jumalat olivat siitä huolimatta tulossa yhteen "Loppua ja uutta alkua" varten. Robert de Grimstonin teologia oli hegeliläisyyttä äärimmillään. Jokaiselle teesille (Kristus, Jehova) oli antiteesi (Saatana, Lucifer), ja lahko tähtäsi lopullisen synteesin saavuttamiseen kaikista näistä kahtiajaoista, JUMALAN uudestisyntymisessä.

Psykoterapiansa avulla he yrittivät auttaa yksilöitä ylittämään pakonomaiset konfliktinsa; sosiaalisella tasolla he pyrkivät tuomaan vihamieliset ihmiset yhteen Jumalten avulla, ja yliluonnollisella tasolla he toivoivat että Jumalat voisivat niin ikään ylittää valtavat eronsa. Silloin tällöin he sanoivat että lopullinen pelastus oli Jumalan pelastuminen - että Jumala tarvitsi pelastamista - ja processilaiset voivat pelastaa Jumalan, useiden Jumalien avulla jotka olivat heidän oman psyykensä ristiriidassa olevia aspekteja. Tämän nykyaikaisen polyteistisen uskonnon tapaus tarjoaa oivalluksia kulttuurillisen relativismin rajoista.

Harkitse monoteismin ja polyteismin vertailtavissa olevia intellektuaalisia ansioita. Monoteismi on luultavasti lohdullisempaa yksittäiselle uskovalle, koska se tyypillisesti ehdottaa että yksi ainoa hyväntahtoinen jumala hallitsee yksilön perimmäistä kohtaloa. Polyteistin täytyy aina olla huolissaan pelinappulaksi tulemisesta pelissä jota sotivat jumaluudet pelaavat keskenään, joista yksikään ei erityisesti toivo hänelle hyvää. Monoteismi luultavasti tukee poliittista ykseyttä ja vahvistaa valtiota joka pakottavasti väittää toimivansa yhden todellisen Jumalan puolesta. Todellakin, eräs selitys jota tarjotaan Euroopan noitavainojen raivoon, on se että se oli työkalu jonka avulla keskushallinto vahvisti itseään uskon oikeaoppisuuden vakiinnuttamisen kautta, jotain joka on paljon vaikeampi tehdä kun virallinen panteoni pitää sisällään jumalia jotka itse epäonnistuvat olemaan yhtä mieltä.

Empiiriset tutkimukset osoittavat historiallisen trendin kohti monoteismia. Nämä ovat vahvoja syitä miksi uskonnolliset traditiot ovat taipuvaisia siirtämään jumalallisen kauemmas ja kauemmas pois kokemusmaailmasta ja vähentämään jumalien ja puolijumalien lukua, pelkästään olettaen riittävän pitkäikäisen uskonnollisen tradition näiden hitaiden muutosten esiintymiseksi. Yksi syy on se että uskonnolliset organisaatiot ottavat riskin tunnustajan uskon vahvistamattomuudesta, jos ne lupaavat tarjota maailmallisia palkkioita joita ne itse asiassa eivät voi toimittaa. Toisin sanottuna on vaarallista olla esittävän taikuuden alalla, koska asiakkaat voivat testata väitteitä aivan liian helposti. Todellakin, eräs tapa selittää Processin epäonnistuminen, on huomata että se lupasi taivaan maan päällä jäsenilleen, kuitenkin se toimitti jotain vähemmän.

Monia maagisia etuja lupaavat uskonnot tyypillisesti edellyttävät monia vähäisempiä jumalia, kullakin omat toimensa. Toisessa äärimmäisyydessä, uskonto jolla on yksi jumala jolla on ääretön liikkuma-ala, ei enää voi tehdä erityisiä, vakuuttavia yliluonnollisia lupauksia, ja siten sillä on vain vähän tarjottavana useimmille ihmisille. Ne kristityt joille Saatana on olemassa merkityksellisenä estäjänä Jumalalle,  omaavat uskon joka ei ole vielä tehnyt jumalallista epäoleelliseksi inhimillisille toiveille. Vähimmäismäärä jumalia, joka voi olla suositun uskonnon perusta, on kaksi, yksi hyvä ja toinen paha, vaikka kristinusko teeskentelee epäävänsä täyden jumaluuden aseman Saatanalta. Jumalten luvun vähentäminen yhteen ja Jumalan poistaminen inhimillisten toimien maailmasta, on käytännössä sama kuin maallistuminen. Vuosisatoja kristinusko vältti monoteismin haittapuolia, lunastaen sen hyödyt, olettamalla paholaisen ja kokoelman pyhimyksiä, moniselitteisesti tasapainossa ihmisyyden ja jumaluuden välillä. Mutta yksinäisen Jumalan ilmaantuminen, kuten unitarismissa, merkitsee tietyn uskonnollisen tradition vähittäistä romahtamista.

Historioitsijat ovat huomanneet että länsimainen monoteismi on voinut olla olennainen edellytys nykyaikaisen tieteen nousulle. 1600-luvun Englannissa monet tiedemiehet näkivät maailman mekaanisena luomuksena joka perustui loogisiin periaatteisiin. Yksi, hyvä, looginen Jumala loi maailman, sitten vetäytyi pois jättäen ihmisen vapaaksi valitsemaan hyvän tai pahan. Siinä missä  polyteistinen uskonto saattaisi määrittää jokaisen luonnon ilmiön eri jumaluudelle ja olla olettamatta yhteistyötä niiden välille, monoteisti on todennäköisemmin näkevä maailman yhtenäistettynä järjestelmänä. Kristinuskon tultua progressiivisesti monoteistisemmaksi käytännössä, maailmasta on poistettu salaperäisyys ja lumous siinä mielessä että se ei enää näyttänyt yliluonnollisten voimien leikkikentältä. Nämä kehitykset valmistivat tietä tieteelle.

Monoteismi on huono selitys luonnolliselle maailmalle. Se ei sano melkein mitään siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat. Ilmiselvästi maailma ei ole ykseys. Fyysikoiden edellyttämät voimat ja itsenäiset kokonaisuuden ovat monet, ja jokainen henkilö kokee monia ristiriidassa olevia sosiaalisia ja psykologisia paineita. Polyteismi on parempi ilmiön selitys kuin monoteismi, ja siten se on suurempi vihollinen nykyaikaiselle tieteelle. Paljastamalla Jumalan erillään oleviksi Jumaliksi, Process pyrki selittämään kokemusmaailman, ja sen selittämisen avulla muuttamaan maailman maagisesti. Niin tekemällä se teki inhimillisen kokemuksen uudelleen salaperäiseksi ja lumotuksi.

Tässä yhteydessä Saatanalla ei ollut yhtään mitään tekemistä paholaisen kanssa. Pikemminkin jonkin muun yliluonnollisen olennon kuin Jehovan traditionaalinen olemassaolo oli mahdollisuus perustaa uudelleen polyteismi. Kolmas Jumala, Lucifer, voidaan myös löytää vanhassa traditiossa, vaikka processilaisten täytyi selittää uudelleen ja uudelleen uusille tulijoille että Lucifer ja Saatana eivät olleet sama, siteeraten erillisiä mainintoja heistä Raamatussa ja vihjaten että Raamattu itsessään oli propagandaa vain kahden jumalan puolesta: Jehovan Vanhassa testamentissa ja Kristuksen Uudessa testamentissa. Kristus astui Processin teologiaan ensin Jumalten Lähettiläänä, työskennellen heidän yhteen tuomisekseen, sitten hänet kohotettiin neljänneksi tasa-arvoiseksi jumaluudeksi, perustuen hänen tärkeyteensä Processin persoonallisuusteoriassa.

Kuten Isä Malachi kertoi minulle, tosiasia että processilaiset tulivat kristillisistä ja juutalaisista taustoista, merkitsi että Kristuksen ja Jehovan käsitteet olivat jo tuttuja heille. Miksi kaksi muuta Jumalaa identifioitiin Saatanaksi ja Luciferiksi? "Luulen että pohjimmiltaan koska nuo nimet olivat olemassa... luulen että me etsimme vastakohtia."

Yhä uudelleen populaarit kirjoittajat ovat valikoiden siteeranneet Processilaisia kirjoituksia - esimerkiksi poimien kauheimpia kohtia kirjoituksesta Saatana sodasta [Satan on War] - ja esittäneet sen todisteena että lahkon jäsenet olivat murhaajia, tai pahempaa. Mutta lahkon opit pitivät sisällään että tuhoisat impulssit vaanivat meissä kaikissa, ei yksin jäsenissä, ja he käyttivät Saatanan "alemman aspektin" kuvakieltä analysoimaan tätä osaa ihmisluonnosta. Kirjoitukset käyttivät dynaamisia metaforia ja emotionaalisia dramatisointeja abstrakteista käsitteistä; se on todella huono kirjoittaja joka epäonnistuu tunnistamaan runollisen symboliikan kun hän sitä lukee.

Yksi ero processilaisten ja omahyväisten antisatanistien rakentaman satanismin välillä on se että jälkimmäiset langettavat kieroutuneen mielikuvansa muihin ihmisiin, kun taas edelliset loivat myytin asuttamaan itseään. Harmittomina muille, processilaiset ja heidän kaltaisensa vastaavissa lahkoissa riskeeraavat ainoastaan itsensä ottaessaan suuren henkisen harppauksensa pimeyteen. Keskimäärin, eräs heistä kertoi minulle, elämä satanistina ei ole ollut parempaa tai huonompaa kuin normaali elämä, ainoastaan äärimmäisyydet olivat suuremmat, vaihdellen syvimmästä masennuksesta korkeimpaan ekstaasiin. Havainnointivuosinani näin ajoittain vahinkoa tehtävän, mutta ei enempää kuin odottaisin näkeväni missä tahansa muutaman sadan ihmisen ryhmässä, luultavasti paljon vähemmän kuin yhtä suuressa joukossa journalistisia tai evankelikaalisia paholaisen metsästäjiä.

Varhaisempina aikoina yhteiskunta heijasti pelkonsa ja yksityiset syntinsä juutalaisiin ja muihin ulkoryhmiin, joita vääryydellä syytettiin kaikesta mahdollisesta pahasta. Tänä päivänä - siitä voimme olla kiitollisia - suvaitsevaisuuden normit tekevät antisemitismistä ja vastaavista ennakkoluuloista mahdottomia hyväksyä, ainakin kun tutut ryhmät ovat potentiaalisia uhreja. Osaksi satanismi on fiktiota, kuviteltua ja tuulesta temmattua häikäilemättömien tai tietämättömien ihmisten toimesta, viimeisimpien massamediamyyttien hyväuskoisten kuluttajien totuutena hyväksymää. Mutta on niin ikään totta että todellisia satanisteja on olemassa, ja monet heistä ovat yhtä viattomia ja ihailtavia kuin processilaiset. Siinä määrin kuin hyväksymme antisatanistien satanismin rakennelman, me vahingoitamme rohkeita sieluja, jotka ovat tutkineet uskonnon pakanuuteen palaamisen mahdollisuuksia, joita tarjoavat vaihtoehdot Kristukselle ja Jehovalle, je menetämme usein valaisevat tulokset heidän henkisestä kokeilustaan.


Processin merkki - symboli, joka luotiin nyt lopetettua kirkkoa varten -  tarkoitettiin jäljittelemään hindujen swastikaa ja sen kosmisia pyörteitä. Muoto viittaa kirjaimeen "P" nähtynä neljästä suunnasta, ja edustaa neljää Processin Jumalan "persoonaa" - Jehova, Kristus, Saatana ja Lucifer - yhtä lailla kuin neljää "arkkityyppiä" joiden uskotaan motivoivan inhimillistä käyttäytymistä. Nämä "persoonat" jaetaan nelihaaraisen ristin edustamaan kahteen polaaristen vastakohtien ryhmään. 
(Kirjottuja, vaatteeseen silitettäviä merkkejä myy Holy Terror Records.)


Toinen versio "Ykseyden rististä" oli mukaelma ofiittien gnostilaisen kuvaston ristiinnaulitusta käärmeestä. Processissa ristillä olevan käärmeen symboli on tunnuskuva rakkauden avulla sovitetuista vastakohdista (Kristus ja Saatana).




 The Process Church Timeline (pdf)
  •  1931 Mary Ann MacLean syntyy Glasgowssa, Skotlannissa.  
  • 1935 Robert de Grimston Moor syntyy Shanghaissa, Kiinassa, ja muuttaa Englantiin varhaislapsuudessa.
  • 1954-58 Robert palvelee armeijassa Kuninkaan kuninkaallisissa husaareissa [King's Royal Hussars].
  • 1959 Robert aloittaa arkkitehtuurin oppijakson Regent Streetin Polyteknisessä Lontoossa. Timothy Wyllie tapaa Robertin oppilaitoksessa.
  • 1958-62 Robertin ensimmäinen avioliitto.
  • 1960 Robertin nuorempi veli käy läpi dianetiikan terapian. 
  • 1961 Mary Ann liittyy Skientologeihin, tullen nopeasti auditoijaksi. 
  • 1962 Robert lopettaa arkkitehtuuriopinnot kolmen vuoden jälkeen.
  • 1962 Robert liittyy Skientologeihin ja tapaa Mary Annin.
  • 1963 Robert ja Mary Ann lähtevät Skientologeista.
  • 1963 Timothy tarjoutuu vapaaehtoiseksi koekaniiniksi terapiasessioihin Robertin ja Mary Annin kanssa.
  • 1963-66 Robert ja Mary Ann ohjaavat terapiasessioita ja virallistavat toimintansa nimellä tarpeiden analyysi [Compulsions Analysis].
  • 1964 Robert ja Mary Ann perustavat yrityksen Wigmore Streetin asunnossaan Lontoossa.
  • 1965 Skientologian L. Ron Hubbard julistaa Robertin ja Mary Annin "tukahduttaviksi persooniksi" [suppressive persons] heidän innovatiivisen E-mittarin käyttönsä vuoksi.
  • 1965 Robert, Mary Ann ja heidän asiakkaansa tarpeiden analyysissä tunnistavat jaetun henkisyyden tunteen. Tarpeiden analyysistä tulee sen seurauksena The Process. Robert karistaa sukunimensä ja hänestä tulee Robert de Grimston.
  • 1966 The Process perustaa päämajansa osoitteeseen 2 Balfour Place, Lontoon tasokkaalla Mayfairin alueella. Processista tulee yhteisö.
  • 1966 Suunnilleen 30 processilaista, yhdessä kuuden Saksan paimenkoiran kanssa, muuttaa Nassauhun, Bahamasaarille kesäkuussa. Yhteisö muuttaa Meksikoon kolmen kuukauden jälkeen. Syyskuussa he matkustavat Sisalin rannikkokylään Jukatanin niemimaalla, ja sieltä he vakiinnuttavat itsensä raunioituneen suolatehtaan hylättyyn kiinteistöön nimeltä Xtul. Robert kirjoittaa teoksen The Xtul Dialogues.
  • 1966 Hurrikaani Inez iskee Jukataniin 7. lokakuuta. Process muuttaa takaisin Lontooseen, jättäen pienen joukon Xtuliin. Ensimmäinen kahvila avataan Balfour Placen kellarissa.
  • 1967 Ensimmäinen Processin lehti, yhteismarkkinat [The Common Market] numero, painetaan ja sitä myydään Lontoon kaduilla. Lehti jaetaan myös jokaiselle alahuoneen jäsenelle. 
  • 1967 Robert ja Mary Ann lähtevät matkoilleen läpi Lähi-Idän huhtikuussa, saapuen Israeliin toukokuussa. Kesäkuussa he saapuvat Turkkiin, ja Robert kirjoittaa ensimmäiset apokalyptisista kirjoistaan, saaden valmiiksi Niin kuin on [As it is] ja Kynttilä Helvetissä [A Candle in Hell]. Process-lehti julkaisee ilmaisun vapaus [Freedom of Expression] ja mielentaivuttajat [Mindbenders] numerot.
  • 1967 Processilaiset Xtulista muuttavat New Orleansiin ja aloittava Kapitulin Royal Streetillä ranskalaisessa kaupunginosassa. Mary Ann ja Robert muuttavat Louisianaan, ja asettuvat asuntoon Slidellissä. 
  • 1967 Yhteisön valtaosa pysyy Lontoossa, ja taideosasto tuottaa seuraavat kaksi Process-lehden numeroa. Kirja Huumeriippuvuus [The Drug Addiction] julkaistaan.
  • 1967 Processista tulee yhtiö Louisianassa nimellä The Process Church of the Final Judgment. 
  • 1967 Kapitulin talo avataan San Franciscossa joulukuussa. 
  • 1968 New Orleansin Kapituli suljetaan ja yhteisö muuttaa lyhyesti Los Angelesiin helmikuussa.
  • 1968 Lontoon Kapitulin jäsenet perustavat Kapitulin talon Müncheniin, Saksaan huhtikuussa.
  • 1968 Yhteisö muuttaa New Yorkin kaupunkiin, sulkien Los Angelesin Kapitulin ja avaten suljetun Kapitulin Greenwich Villagessa.
  • 1968 Process kirkko muuttaa takaisin Eurooppaan syyskuussa, jotkut laskeutuen takaisin Lontooseen ja toiset matkustaen Amsterdamiin, Hollantiin. Lokakuussa Mary Ann ja Robert muuttavat Saksaan.
  • 1968 Robert ja Mary Ann ja puolitusinaa vanhempia processilaisia matkustavat ympäri Eurooppaa etsien uutta päämajaa ilman onnea. Jouluun mennessä he olivat yhtyneet Roomassa, Italiassa, ja vuokranneet palazzon kellarin Villa Julialla.
  • 1969 Rooman Kapituli sulkeutuu ja yhteisö palaa Englantiin. Lehden pelko [Fear] ja kuolema [Death] numerot julkaistaan. Pariisin Kapituli avautuu ja jäseniä lähetetään sinne myymään lehtiä ja keräämään rahaa kadulla.
  • 1970 Bostonin Kapituli perustetaan osoitteessa 29 Inman Street Cambridgessa. 
  • 1970 Robert ja Mary Ann muuttavat Lontoosta ja asettuvat Key Largoon Floridassa.
  • 1970 Chicagon Kapituli perustetaan Wells Streetille. New Orleansin Kapituli järjestetään Rue des Ursulinesilla.
  • 1971 Balfour Place suljetaan viimein. Toronton Kapituli perustetaan ja processilaiset Lontoosta jaetaan läpi Toronton ja muiden amerikkalaisten Kapitulien. 
  • 1971 Robert ja Mary Ann muuttavat Torontoon vuokraten talon kaupungin esikaupunkialueella.
  • 1971 näkee Process-lehden rakkaus [Love] numeron julkaisun, ja Processin univormu muuttuu mustasta harmaaksi.
  • 1971 Toronton Kapituli saa avustuksen Kanadan hallitukselta, aloittaen sosiaalisen työn ja soppakeittiöiden ohjelmat, joita sitten kopioidaan muissa Kapituleissa.
  • 1972 Kapitulit perustetaan Miamiin ja New Yorkin kaupungin Itäiselle 38. kadulle. Process kirkko aloittaa radio-ohjelman Bostonin yliopiston avulla. Process kirkon jakama pamfletti Tosiasioita ja lukuja [Facts'n Figures] väittää jäsenmäärän ylittävän 100 000. 
  • 1972 Robert ja Mary Ann matkustavat Vancouveriin kesäkuussa. Elokuuhun mennessä he ovat Seattlessa vierailemassa uskolla parantajien luona. 
  • 1972 Myöhään syksyllä Robert ja Mary Ann hankkivat talon Pound Ridgessa, Westchesterin piirikunnassa, New Yorkissa.
  • 1973 Process kirkko vuokraa kaupunkitalon osoitteessa 42 East 49th Street, NYC, vanhempien jäsenten asumista varten.
  • 1974 Uutta kuukausittaista uutiskirjettä, The Processeans, myydään amerikkalaisten kaupunkien kaduilla. 
  • 1974 Robert ja Mary Ann ovat riidoissa. Robert lähtee Morganan, tulevan vaimonsa kanssa, ja muuttaa asuntoon New Yorkin kaupungissa. Hän matkustaa takaisin Xtuliin ja sitten New Orleansiin epäonnistuneessa yrityksessä luoda uudelleen The Process kuten hän sen alunperin suunnitteli.
  • 1974 The Process Church of the Final Judgment muuttaa nimensä The Foundation Church of the Millenniumiksi, ja Mary Ann ottaa yhteisön yksinomaisen johtajuuden. 
  • 1974 Robert - ei enää mukana yhteisössä - tarjoaa viikottaisia Process seminaareja New Orleansissa, toiveena perustaa Process-opisto.
  • 1974 Robert ja Morgana matkustavat Bostoniin lokakuussa tapaamaan Process kirkon ex-jäseniä. 
  • 1974 Robert, toivoen sovittelua, matkustaa New Yorkiin viimeiseen tapaamiseen Mary Annin kanssa. He eroavat varhain seuraavana vuonna.
  • 1975 The Foundation Church of the Millennium muuttaa nimensä The Foundation Faith of the Millenniumiksi. 
  • 1975 Mary Annin toimeksiannosta The Foundation Faith hankkii suuren nelikerroksisen rakennuksen Manhattanin First Avenuella. 
  • 1975 The Foundation Faith aloittaa kurssien, konferenssien ja yliluonnollisten messujen ohjelmia. Ensimmäiset The Foundation-lehdistä julkaistaan ja uutiskirje nimetään uudelleen The Founders.  Timothy nimitetään New Yorkin päämajan johtajaksi.
  • 1975 Robertin pyrkimysten romahduksen myötä Bostonissa, hän matkustaa Torontoon puhuakseen entisille jäsenille mahdollisuudesta aloittaa keskus Kanadassa, tuloksetta.
  • 1976 The Foundation Faith aloittaa parantamispalvelunsa New Yorkissa.
  • 1976 Kaikkien muiden Kapitulien sulkemisen myötä ja kaikkien jäsenten yhtyessä New Yorkin päämajassa, The Foundation Faith kukoistaa lyhyesti radio-ohjelmien, toistuvien tv-esiintymisten, innovatiivisten konferenssien ja 200 000 painoksen lehden myötä. 
  • 1976 Vanhemmat jäsenet muuttavat 49. kadulta Edward Durrell Stone kaupunkitaloon Itäisellä 64. kadulla.
  • 1977 Timothy ja noin 15 muuta jättävät The Foundation Faithin. Jotkut palaavat muutaman viikon jälkeen, mutta Timothy ja seitsemän muuta asettuvat asuntoon Manhattanin Central Park Westissä nimellä The Unit, joka on tarkoitettu The Foundation Faithin autonomiseksi alakapituliksi.
  • 1978 The Foundation Faith vie The Unitin oikeuteen. Tuomari heittää tapauksen ulos, ja The Unit katkaisee kaikki suhteet The Foundation Faithin kanssa.
  • 1978 The Unit hajoaa ja jäsenet hajaantuvat ja liittyvät uudelleen yhteiskuntaan.
  • 1978 The Foundation hylkää Manhattanin päämajan ja jäljellä olevat jäsenet muuttavat karjatilalle Tucsonin lähelle, Arizonassa. 
  • 1979 Robert luopuu yrittämästä uudelleen luoda The Processia, ja muuttaa Morganan kanssa Staten Islandille, ja ottaa toimistotyön. Morgana opiskelee tullakseen asianajajaksi.
  • 1982 The Foundation muuttaa Utahiin ja luo Best Friendsin, eläinten turvapaikan Kanabiin. 
  • 1993 The Foundation muuttaa voittoatavoittelemattoman yhtiötoimilupansa Best Friendsiksi, poistaen uskonnollisen kielen ja ilmoittaen tarkoitukseksi eläimistä huolehtimisen. 
  • 1993 Best Friendsistä tulee yksi etummaisista eäinten turvapaikoista, ja se julkaisee Best Friends lehteä. He eivät enää näytä olevan henkinen tai uskonnollinen yhteisö.
  • 2005 Mary Ann dePeyer, aiemmin Mary Ann de Grimston, kuolee Kanabissa.
Katso myös: Timothy Wyllien kirja Processista verkkokauppa Adlibriksessa!

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: