Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida (asiallisesti ja ystävällisesti). Tästä blogista löytyy jo yli 70 julkaisua! Katso asiasanahakemisto.
Vaikka annan muiden äänen kuulua tässä blogissa, tapanani on kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - yleensä värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Tässä blogissa Kristus ja Saatana paiskaavat kättä sulassa sovussa. Ei ole mitään yhtä teemaa - ainoa punainen lanka on, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja niissä on usein kriittinen näkökulma - joskin nykyään olen jättänyt taakseni vanhat uskomukseni niin täydellisesti, että niiden kritisointikin tuntuu aivan turhalta. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.

Ja kyllä tämän blogin kirjoitukset kertovat ennen kaikkea yhden ihmisen kehitystiestä, siitä minkä parissa milloinkin mieleni on askarrellut ja kuinka mielenkiinnon kohteeni ovat vuosien aikana vaihtuneet; joten kyllä näitä kirjoituksia jokin yhdistää, nimittäin minun persoonani! Vaikka olen "vain" kirjoitusten kääntäjä, totta kai valintojeni takana on ollut jokin syvempi ajatus, miksi kyseinen teksti on tuntunut henkilökohtaisesti tärkeältä juuri sillä hetkellä. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitushan on julkaistu jo vuonna 2003, ja olen ehtinyt tässäkin ajassa vaihtaa katsomustani pariin otteeseen. Sitä paitsi ainakin minulle itselleni on selvää, että kaikilla viidellä blogillani (ks. luettelo sivupalkissa!) on jokaisella oma erityinen luonteensa, vaikka kaikki liittyvät henkisyyteen jollain tapaa.

Yhteydenotot: Henkilökohtaiset yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa. Jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, mainitse asiasta ja en julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua jokatapauksessa.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teosofinen Seura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teosofinen Seura. Näytä kaikki tekstit

19.5.15

ALKUPERÄINEN TEOSOFIA JA MYÖHEMMÄT VERSIOT

Viisi pääasiallista eroavaisuutta harkittavaksi


Kirjoituksen ymmärtäminen vaatii jotain tietoa teosofian perusteista ja liikkeen historiasta! 
- suom. huom.

H.P. Blavatsky
"Jos eri piireissä esitetään vastakkaisia oppeja, nämä opit eivät voi sisältää Totuutta, sillä Totuus on yksi, eikä voi sallia täysin vastakkaisia näkemyksiä." - Mestari K.H., Mahatma-kirjeet
"Meidän oppimme ei tunne kompromisseja." - Mestari K.H., Mahatma-kirjeet

"Meillä ei ole kahta uskomusta eli hypoteesia samasta aiheesta." H.P. Blavatsky, Teosofian Avain

"Okkultisella tieteellä on muuttumattomat traditionsa esihistoriallisista ajoista asti." - H.P. Blavatsky, Salainen Oppi

1. Jumaluus, Jumala ja Logos


Teosofian alkuperäiset opetukset eivät kovin usein käytä termiä "Jumala". Ne yleensä puhuvat sen sijaan "Jumaluudesta" [Deity] tai "Jumalallisesta Periaatteesta" [Divine Principle], joskus viitaten SIIHEN hindutermein kuten Parabrahman tai Brahman, joskus kabbalistisella termillä Ain-Soph - "loputon, rajoittamaton, Ei-Asia joka on kaikki"; joskus Adi-Buddhina, esoteerisen buddhalaisuuden termein.

Itse asiassa löydämme seuraavankaltaisia lausuntoja:

"Jumaluus ei ole Jumala." (HPB, Salainen Oppi)

"Parabrahman ei ole 'Jumala'". (HPB, Salainen Oppi)

"Välttääkseen sellaisia antropomorfisia käsityksiä vihityt eivät koskaan käytä epiteettiä 'Jumala' nimittämään Yhtä Periaatetta maailmankaikkeudessa." (HPB, Salainen Oppi)

"Ajatus Jumalasta ja paholaisesta saisi kenet tahansa kuusikuukautisen chelan hymyilemään säälivästi. Teosofit eivät usko kumpaankaan. He uskovat suureen KAIKKEEN, Satiin, eli absoluuttiin ja äärettömään olemassaoloon, ainutlaatuiseen ja vertaansa vailla olevaan, joka ei ole sen paremmin olento kuin antropomorfinen oliokaan, joka on, eikä koskaa voi olla olematta." (HPB, Misconceptions)

"Emme me sen paremmin kuin filosofiammekaan usko Jumalaan, kaikkein vähiten sellaiseen jonka pronomini vaatii ison H-kirjaimen... Meidän oppimme ei tunne kompromisseja. Se ei sen paremmin myönnä kuin kielläkään, sillä se ei koskaan opeta muuta kuin minkä se tietää totuudeksi. Sen tähden me kiellämme Jumalan sekä filosofeina että buddhalaisina... Me tiedämme että meidän järjestelmässämme ei ole sellaista kuin Jumala, ei persoonallista eikä persoonatonta. Parabrahman ei ole Jumala, vaan ehdoton muuttumaton laki... Meidän kantamme on vakuuttaa uudelleen että ei ole olemassa Jumalaa... Jumalan idea ei ole luontainen vaan opittu käsitys, ja meillä on teologioiden kanssa vain yksi yhteinen asia - me paljastamme äärettömän." (Mestari Koot Hoomi, Mahatma-kirjeet)

Kaikkein tärkeimmin korostettu näkökulma alkuperäisessä teosofiassa on se, että Syytön Syy ja Juureton Juuri on YKSI absoluutti, ääretön, kaikkialla läsnäoleva, persoonaton, Ikuinen Jumalallinen PERIAATE, eikä äärettömässä voi olla mitään äärellistä, ehdollista, antropomorfista, persoonallista tai ihmisen kaltaista. Siitä puhutaan kunnioituksella "SE" tai "TUO" pikemmin kuin "Hän". Se ei ole olento vaan "Oleminen" itse. 

Se ei ole ainoastaan kaiken Lähdetön Lähde, vaan myös kaikkien elävien olentojen ja kaiken elämän todellinen Itse, varsinainen luonto, sisin todellisuus. Se on sekä Absoluutti Jumalallinen Henki että Absoluutti Jumalallinen Substanssi. Se on varsinaisesti itse puhdas tietoisuus. Me emme rukoile emmekä voi rukoilla Absoluuttia ja Ääretöntä, sillä me olemme Sitä. Rukoilemisen sijasta me päätämme toimia, työskennellä ja elää kaikkien olentojen Itsen tähden ja Itsenä.

Syklinen laki - mukaan lukien maailmankaikkeuden syklinen ilmestyminen ja katoaminen - on eräs alkuperäisten opetusten perustavanlaatuisia aspekteja. Maailmankaikkeus syntyy sen seurauksena kun Logos säteillään Absoluutista. Logos - merkiten "sana", "puhe" tai "ääni" kreikaksi - on subjektiivisen ja abstraktin Absoluutin objektiivinen ilmaus. Logos ei ole persoonallinen olento tai Jumala, vaan yksi kaiken sieluttava valo ja maailmankaikkeuden elämä, olemassaolon, ilmennyksen ja evoluution universaali henkinen periaate. Se ilmenee kolmella erillisellä tasolla, joita joskus kuvataan Kolmena Logoina, mutta todetaan uudelleen että todellisuudessa on olemassa ainoastaan  Yksi Logos.

Suurena kontrastina kaikkeen tähän, tietyt opettajat, johtajat ja kirjoittajat H.P. Blavatskyn ja William Q. Judgen ajan jälkeen väittivät että korkein käsitys jonka kukaan voi muodostaa Jumalallisesta, on  "Aurinko-Logos", jota he kuvaavat "meidän aurinkokuntamme Jumalana". Parabrahmania eli Absoluuttia ei mainita, ei myöskään Universaalia Logosta. Sen sijaan keskitytään "Aurinko-Logokseen" ja "Planeetta-Logokseen". Alkuperäisessä teosofiassa termiä "Aurinko-Logos" käytetään ikinä ainoastaan kerran ja "Planeetta-Logosta" ei lainkaan. 

Näissä myöhemmissä opetuksissa sekä Aurinko-Logosta että Planeetta-Logosta toistuvasti kutsutaan "Jumalaksi", ja niitä pidetään olentoina ja yksilöllisinä persoonallisina entiteetteinä, joista puhutaan "Hänenä". Sanotaan että Logos on työskennellyt tiensä tuohon tilaan läpäisemällä useita vihkimysasteita. Sanotaan että Logos tuntee suurta rakkautta ja huolta ihmiskuntaa kohtaan ja sillä on tarve ottaa yhteyttä ihmisiin. Yksi tai kaksi näistä kirjoittajista jopa väitti henkilökohtaisesti nähneensä ja tavanneensa Logoksen, kuvasi "hänen" ihmisenkaltaista ulkonäköään yksityiskohtaisesti, ja eräs myöhemmin kokosi erilaisia palvontarukouksia Aurinko-Logokselle, käytettäväksi oletetusti "teosofisessa" kirkossa. 

2. Ihmisen olemuksen seitsemän prinsiippiä

Alkuperäiset teosofian opetukset sanovat että meillä on seitsenkertainen luonto. Kukin meistä koostuu seitsemästä "prinsiipistä" eli osatekijästä. Näistä kolme on kuolemattomia ja kestää elämästä elämään, kun taas muut neljä kestävät ainoastaan yhden elämän ajan ja ovat uusia jokaisen uuden syntymän myötä. Näitä neljää alempaa prinsiippiä kuvataan usein Alempana Nelinäisyytenä, kun taas todellista inhimillistä kolminaisuutta nimitetään Ylemmäksi Katoamattomaksi Triadiksi, Henkiseksi Triadiksi, tai Korkeammaksi Triadiksi.

Lyhyesti referoituna, tämä rakentuu (1) Korkeammasta Itsestämme, puhtaasta ikuisesta hengestä, universaalista ja jakamattomasta luonnossa - jota kutsutaan nimellä Atman sanskritiksi, (2) Henkisestä Sielustamme, Hengen valon suoran säteilyn ilmaisuvälineestä - jota kutsutaan nimellä Buddhi sanskritiksi, ja (3) Yksilöllisestä ihmissielustamme, joka on korkeamman mielen prinsiippimme, egomme eli "minämme", pysyvä yksilöllisyytemme, osa meistä joka jälleensyntyy - jota kutsutaan nimellä Manas sanskritiksi.

Alempi nelinäisyys rakentuu (1) intohimoisesta luonnostamme, halun elementistä jota kuvaannollisesti kuvataan "eläinsieluna" - jota kutsutaan nimellä Kama sanskritiksi, (2) elinvoimaisesta luonnostamme; elämän voimasta tai elämän energiasta, joka varsinaisesti pitää meidät elossa ja fyysisessä inkarnaatiossa - jota kutsutaan nimellä Prana sanskritiksi, (3) astraaliruumiistamme; hienon hienosta ja näkymättömästä sinikopiosta, kehyksestä ja muotista, jonka mukaan ja ympärille fyysinen ruumis rakennetaan - ja jota kutsutaan nimellä Linga Sharira sanskritiksi, ja (4) fyysisestä ruumiistamme; joka ei ole todellisuudessa muuta kuin ulkoinen kuoremme ja ilmaisuväline elämän aikana kaikkien muiden prinsiippien ilmenemiselle - jota kutsutaan nimellä Sthula Sharira sanskritiksi.

On olemassa suuri kontrasti tämän ja myöhempien "teosofiana" esitettyjen opetusten välillä. Alkuperäinen teosofia puhuu Atman ja Buddhin yhteydestä Monadina, olemuksemme korkeimpana universaalina osana. 

Myöhemmin useita muita prinsiippejä väitetysti "löydettiin" julistettujen selvänäköisten ilmestysten avulla, kaikkia olemassaolevia määritelmiä muutettiin, joissain tapauksissa tunnistamattomiksi, ja ihmisen olemuksen yleinen järjestys ja yksityiskohdat kirjoitettiin uusiksi, sisällyttäen Monadin korkeimman jumalallisen yksilöllisyyden tyyppisenä, korkeampana ja erillään sekä Atmasta (jota kuvataan yksinkertaisesti "henkisen tahdon voimana") että Buddhista, ja niin kutsutusta "eetteriruumiista" joka toimii yhdessä astraaliruumiin kanssa. Alkuperäiset opetukset eivät koskaan käytä termiä "eetteriruumis" eivätkä tunnusta tai mainitse mitään hienon hienoa ruumista joka sopii "eetteriruumiista" annettuun kuvaukseen.

Useimmat näistä myöhemmistä opetuksista ja kirjoituksista välttävät käyttämästä termiä "seitsemän prinsiippiä", joka esiintyy niin toistuvasti alkuperäisissä opetuksissa, koska ne tunnustavat kahdeksan tai yhdeksän pääprinsiippiä pikemmin kuin seitsemän. HPB:n varoittavat sanat hänen vuoden 1889 artikkelissaan "Vaaran merkki" ovat kenties tähdellisiä tässä:

"Terminologia, joka esiteltiin viisitoista vuotta sitten Teosofisessa Seurassa, on se todellinen... Tätä terminologiaa ei voitaisi muuttaa tällä hetkellä ilman riskiä että pannaan alkuun teosofisissa opetuksissa kaaos, joka on yhtä valitettava kuin vaarallinenkin niiden selkeydelle." 

3. Kristus, Maitreya, ja Toinen Tuleminen


Vasta vuonna 1909, kahdeksantoista vuotta HPB:n poismenon jälkeen, käsitys tulevasta "Herra Kristus-Maitreyan, Maailmanopettajan" paluusta muotoiltiin tietyissä teosofisissa piireissä. Tämä oppi edellyttää useita yksityiskohtia, jotka eivät ainoastaan kokonaan puutu alkuperäisistä teosofisista opetuksista, vaan ovat niin ikään niille vastakkaisia. Esimerkiksi:

(1) Alkuperäinen teosofia, joka muutenkin harvoin käyttää termiä "Kristus", tunnustaa "Kristuksen" eli "Christoksen" yksinkertaisesti symbolisena terminä ja nimenä universaalille henkiselle periaatteelle, ja korostaa että Kristus ei ole henkilö, yksilöllinen olento tai entiteetti.

(2) Se ei samaista yksilöllistä "Herra Kristusta" yksilölliseen "Herra Maitreyaan" sanomalla että nämä ovat kaksi nimeä yhdelle olennolle.

(3) Se ei myöskään opeta että "Herra Kristus-Maitreya" on "kaikkien muiden Mestareiden Mestari", se ei viittaa muihin Mestareihin ja Adepteihin "Kristuksen Opetuslapsina", eikä se väitä että Kristus eli Maitreya riivasi eli varjosti "Mestari Jeesusta" täydentääkseen tai täyttääkseen tehtävän, jota Gautama Buddha ei kyennyt riittävästi toteuttamaan, kuten väitetään joissain näistä myöhemmistä opetuksista. Toisin sanoen, alkuperäinen teosofia ei kohota Kristusta etevämpään ja hallitsevaan asemaan Buddhan yläpuolelle.

(4) Se ei julista että suuren Avataaran eli pelastajan uudelleen ilmestyminen tai paluu on käsillä. Päinvastoin, "Salaisessa Opissa" opetetaan että "Kali Yugan, nykyisen kammottavan materialistisen pimeyden aikakautemme, 'Mustan Ajan', aikana uusi ihmiskunnan Vapahtaja ei koskaan voi ilmestyä."

(5) Se ei tervehdi mitään erityistä olentoa "Maailmanopettajana".

(6) Se ei hyväksy käytäntöä mainostaa ja lausua "Suurta Invokaatiota" "tien raivaamiseksi" niin että suuri Avataara voi palata ihmisten maailmaan helpommin ja nopeammin. Se opettaa sen sijaan että sellaiset harvinaiset tapahtumat sattuvat Syklisen Lain mukaisesti, eivät yksilöiden pyrkimyksen ja kaipauksen mukaisesti.

Vaikka jotkut ihmiset ovat väittäneet että itse Teosofinen Seura perustettiin julistamaan ja valmistamaan Kristuksen toista tulemista, ei ole olemassa lainkaan todisteita tätä tukemaan. Pikemmin kuin että tämä oppi olisi ollut keskeinen aspekti teosofiaa, kuten jotkut ovat sanoneet, sillä ei itse asiassa ole mitään yhteistä H.P. Blavatskyn maailmalle esittelemän teosofian kanssa.

4. Viisauden Mestarit

Vaikka teosofian alkuperäiset opetukset ajoittain viittaavat tosiasiaan että on olemassa Mestareita, Mahatmoja, Adepteja, ja Vihittyjä, jotka ovat esoteerisen opin ja sen ajattomien totuuksien vartijoita ja uskottuja, korostus on aina ehdottomasti itse filosofiassa eikä Mestareissa.

Ei sen paremmin HPB, WQJ, kuin Mestarit itsekään ikinä julistaneet yksityiskohtia ja tietoa Mestareiden rooleista, tehtävistä, olinpaikoista, menneistä elämistä, hierarkkisista asemista, vihkimyksen tasoista ja asteista. Tietyt myöhemmät opettajat ja kirjoittajat tekivät täsmälleen näin, mukaanlukien monimutkaisten kaavioiden ja diagrammien piirtäminen ja julkaisu, jotka väittävät näyttävänsä Mestareiden Suuren Veljeskunnan hierarkkisen rakenteen sisäisen toiminnan. 

He julkaisivat niin ikään yksityiskohtaisia kertomuksia Mestareiden fyysisestä ulkonäöstä, ja jotkut kuvasivat heidän oletettuja tapaamisiaan ja läheistä ystävällisyyttä joidenkin näiden Mestareiden kanssa, samalla kertaa keksien useita "uusia" Mestareita joita ei löydy kuvattuna tai joihin ei viitata noissa asemissa alkuperäisessä teosofisessa kirjallisuudessa, kuten "Mestari Jeesus", "Venetsialainen", "Mestari R", "Mestari P", "Mestari Jupiter", jne. 

Oli myös Sanat Kumaran lisääminen "Suurena Kuninkaana, Maailman Herrana", Maha Chohanin todellisen luonteen ja roolin vääristäminen, manun antropomorfisointi, ja "Kristus-Maitreyan" ylentäminen Mestarin asemaan muiden Mestarien yli, joita toistuvasti kuvataan "Kristuksen uskollisina palvelijoina ja opetuslapsina", ja ritualismin, seremoniallisuuden ja kristillisen kirkon suosiminen, samalla kun Buddha työnnetään reilusti taka-alalle, yhdessä aidon itämaisen esoteriikan kanssa.

Alkuperäinen teosofia ei pyöri Mestareiden eikä heidän oletettujen kuviensa ympärillä, vaan pikemminkin elämää antavan, sielua tyydyttävän, kaiken käsittävän esoteerisen filosofian ja henkisen tieteen ympärillä, jonka todelliset Mestarit antoivat maailmalle 1800-luvun viimeisen neljänneksen aikana, sen kautta jota he kutsuivat "suoraksi edustajakseen": H.P. Blavatskyn.

5. Seuraanto

Melkein kaikki erot, epäjohdonmukaisuudet, vääristykset ja muutokset, jotka liittyivät mukaan teosofisiin opetuksiin, voidaan jäljittää takaisin "okkultisen seuraannon" ongelmaan. Tämä on myös moninaisten teosofisen liikkeen sisällä tapahtuneiden hajaannusten juurisyy. 

Ei ole tallennetta tai todisteita viittaamaan mihinkään lainmukaisuuteen tai aitouteen lukemattomien yksilöiden tekemissä väitteissä tai julistuksissa H.P. Blavatskyn "seuraajana" olemisesta. Toisaalta on lukuisia kirjeitä ja lausuntoja itse Mestareilta, joissa he korostavat että HPB on heidän "suora edustajansa", heidän "veljensä", "tunnettu maailmalle HPB:nä, mutta tunnettu meille aivan eri nimellä", että heidän ei ole mahdollista löytää parempaa sanansaattajaa ja edustajaa kuin hän, ja että he tukevat hänen työtään ja  kirjoituksiaan ja hyväksyvät ne.

Mestari Morya ja Mestari Koot Hoomi, kaksi läheisimmin ja suorimmin HPB:hen ja Teosofiseen Seuraan yhdistettyä Mestaria, niin ikään todistivat kirjallisesti useammassa kuin yhdessä tapauksessa, että he olivat "Salaisen Opin" todelliset kirjoittajat, ja että tämä monumentaalinen kirja oli "kolminkertainen tuotos", heidän yhteistyötään HPB:n kanssa. He korostivat myös että kestää vuosisatoja ennen kuin paljon enemmän jaetaan salaisista opetuksista, ja että ainoastaan jokaisen vuosisadan 25 viimeisenä vuotena he kykenevät ja heidän sallitaan Syklisen Lain mukaan olla niin suoraan tekemisissä ihmiskunnan ja maailman kanssa kokonaisuutena, mukaan lukien lisäopetus. 

Mutta vaatii tietyn määrän nöyryyttä, sen todellista uhraamista mitä on kutsuttu "persoonalliseksi ideaksi", jotta olisi todella tyytyväinen pysymään pelkkänä välittäjänä ja jo jaetun opetuksen eteenpäin ojentajana. Monien sydämissä väijyy halu tulla ihailluksi suurena johtajana, tulla nähdyksi Opettajana omilla ansioillaan, ja ihailluksi ja kunnioitetuksi uutena "Lähettiläänä" "uusille opetuksille" Mestareilta. 

Tämä, yhdistettynä massojen jatkuvaan lapselliseen "tuoreiden ilmestysten" ja "viimeisimpien sanomien" kaipaukseen, etenkin kun he eivät ole edes vaivautuneet kunnolla hyödyntämään jo saatavilla olevan opetuksen ja tiedon valtavaa määrää, on aiheuttanut huomattavaa vahinkoa ja suunnatonta haittaa sekä teosofiselle liikkeelle että henkisyyden maailmalle yleisesti.

Jos tutustumme sekä HPB:n työhön että kirjoituksiin; jos kykenemme havaitsemaan William Q. Judgen, Damodarin, Robert Crosbien ja muiden sanoista jotain tuon suuren vihityn todellisesta sisäisestä luonnosta; voimme ymmärtää että olennolla tai sielulla, jonka suuri yleisö tunsi Helena Blavatskyna, ei voinut olla seuraajaa. Voimme myös tulla oivaltamaan että HPB:n tallentama sanoma ei ole luonteeltaan sellainen että sitä voidaan peukaloida, muuttaa, vääristää, kirjoittaa uusiksi tai "korjata" niiden toimesta, jotka pitävät itseään siihen nimitettyinä tai pystyvinä.

Kunnioitus sanomaa, lähettilästä ja Mestareita kohtaan on United Lodge of Theosophistsin käytäntö ja lähestymistapa. Tämä on eräs syy miksi Robert Crosbien 1909 perustama ULT on ainoa teosofisen liikkeen haara, jota me mainostamme tällä nettisivulla [Blavatsky Theosophy Group UK] ja suosittelemme muille. ULT:n päämäärä on pyrkiä säilyttämään, esittämään ja edistämään teosofian opetuksia sellaisina kuin ne alunperin annettiin maailmalle.

Tämä artikkeli ollen lyhyt ja tiivistetty yhteenveto, mainitsee ainoastaan viisi pääasiallista eroavuuden kohtaa alkuperäisen teosofian ja oppijärjestelmän välillä, jota usein kuvataan uusteosofiana,  tai HPB:n termillä "pseudo-teosofiana". On itse asiassa monia muita tärkeitä eroja ja vakavia epäjohdonmukaisuuksia ja näitä voidaan tutkia muissa tämän sivun artikkeleissa. 

Näitä artikkeleita on aiemmin julkaistu myös tässä blogissa:

6.12.14

Rudolf Steinerin antroposofia

Lukija kysyy Blavatsky Theosophy Group UK:n ylläpitäjiltä (kommenteissa kirjoituksen alla): Mitä mieltä olette Rudolf Steinerista ja antroposofiasta; hän torjui Teosofisen Seuran sen jälkeen kun Annie Besant ja C.W. Leadbeater väittivät että Krishnamurti oli Maailmanopettaja - Kristus.

Vastaus:
Näkemyksemme Rudolf Steinerista ja antroposofiasta ei ole kovin positiivinen. Eräänä harhaisimpana ja omahyväisimpänä henkisistä opettajista, Steiner ja hänen antroposofiansa ovat äärettömän kristillismielisiä, länsimielisiä, aristoteelisia, hyvin itämaita vastustavia monin tavoin, ja rakentuvat melkein yksinomaan hänen omille oletetuille "Akaasisen arkiston" lukemisilleen ja löydöilleen... se on H.P. Blavatskyn ja aidon teosofian täysi vastakohta ja antiteesi. 
Toisin kuin Besantilla, Leadbeaterilla ja Baileyllä, Steinerilla oli kuitenkin ainakin säädyllisyyttä ja rehellisyyttä avoimesti ja auliisti myöntää, että hänen opetuksensa olivat vastakkaisia HPB:n opetuksille. Hän ei väittänyt että ne olivat samasta lähteestä eli Mestareilta.
Lukiessaan Steinerin kirjoja, jotkut pitävät kuitenkin vaikeana olla tulematta johtopäätökseen, että hän oli  hyvätasoinen skitsofreenikko. Netissä voidaan nähdä että lukemattomat ihmiset ovat tulleet samaan johtopäätökseen. Hänen kuvauksensa ja kertomuksensa asioista ovat taipuvaisia kuulostamaan enemmän psykoottisilta fantasioilta, ja aina ylentävät Kristuksen hahmoa kaikkien ja kaiken muun yläpuolelle. Kun taas teosofia ei aja tai suosittele mitään tiettyä uskontoa, tai edes yhtään mitään uskontoa, antroposofia opettaa että esoteerinen kristinusko on yksi uskonto jonka tarvitsee tulla hyväksytyksi maailmassa tänä päivänä, ja että se on ainoa asia joka voi saada aikaan välttämättömiä muutoksia ihmiskunnassa. Mutta tällä ei tarkoiteta aitoa vanhaa gnostilaista kristinuskoa, vaan pikemminkin Steinerin omaa sepustusta. 

Sekä aikanaan Teosofisessa Seurassa että sen jälkeen, hän loi kaikenlaisia valheita ja fantastisia tarinoita vihjaamaan että HPB oli henkisesti alempiarvoinen ja tietämätön, ja että Steiner oli niin paljon suurempi kuin hän - käyttäen jopa "Valkoisen Lootuksen päivää" (vuosittaista teosofista tapahtumaa, jolla muistetaan hänen elämäänsä ja työtään) pitääkseen puheen siitä kuinka "tietämätön" ja "harhaanjohdettu" hän oli, ja kuinka Steiner oli niin paljon suurempi ja tärkeämpi koska hän tunnusti Jeesuksen ristinuhrin ensisijaisen tärkeyden, joka "henkisesti kastoi Maan" jne., ja jonka HPB oli epäonnistunut ymmärtämään - on vaikea joidenkin meidän teosofien olla tuntematta vahvasti vastenmielisyyttä häntä kohtaan!

HPB täytti "Hunnuttoman Isiksen" ja "Salaisen Opin" kirjaimellisesti tuhansilla viittauksilla valtavasta valikoimasta lähteitä todistaakseen hänen esittämiensä opetusten legitimiteetin ja luotettavuuden ja osoittaakseen niiden oikeellisuuden. Kaikki Steinerin opetukset riippuvat yksinomaan hänen omasta sanastaan eikä mistään muusta. HPB:n esittämä teosofia todistaa itse todella olevansa vanhaa ja ajatonta viisautta, esoteerista opetusta joka on kaikkien maailman uskontojen perustana. Rudolf Steinerin esittämä antroposofia ei todista mitään muuta kuin Steinerin omaa itse-tärkeyden tuntoa ja valtavaa kristillismielistä asenteellisuutta.  

 Tässä blogissa on aiemmin julkaistu:






Kuten olen todennut ennenkin, annan mieluummin muiden puhua puolestani tässä blogissa. En aina ole samaa mieltä kaikesta mitä kirjoittajat sanovat - enkä sano etten allekirjoittaisi sitä mitä tekstissä yllä sanotaan, vaikka tunnen monia ihmisiä joita se voi loukata. Monet näkemykseni ovat myös muuttuneet täydellisesti niinä vuosina kun tämä blogi on ollut olemassa, joten en välttämättä enää julkaisisi tänä päivänä kaikkia (vanhempia) tekstejä - mutta olkoot nyt kuitenkin. Oma nykyinen kantani näihin asioihin ei ole salaisuus, olen siihen viitannut - ja voit lukea minun henkisestä tiestäni kirjoituksesta, johon on linkki blogin esipuheessa yllä. Minulla on sisäpiirin näkemystä moneen suuntaan; juuri sen tähden voin ja haluan tyystin sanoutua irti tietyistä asioista tänä päivänä, joita olen jollain tapaa joskus kannattanut! Juuri tämä laaja näkökulma on tehnyt minut kykeneväksi näkemään liiankin hyvin ja selvästi... ja siitä olen kiitollinen. Eivät vain antroposofit, vaan myös monet teosofit ja kaikenlaisissa muissa henkisissä liikkeissä mukana olevat ihmiset elättelevät minun nähdäkseni suuria harhoja; aina "tämä meidän aatteemme on niin mahtava, muut eivät tiedä mitään!"

9.11.14

Teosofisen liikkeen neljä haaraa

Alkuperäinen kirjoitus: Blavatsky Theosophy Group UK - The Four Branches of the Theosophical Movement

Siitä on enemmän kuin vuosisata kun oli olemassa vain yksi Teosofinen Seura. Ensimmäinen jakautuminen Teosofisessa Liikkeessä tapahtui 1895, neljä vuotta H.P. Blavatskyn kuoleman jälkeen. Tänä päivänä on olemassa neljä Teosofisen Liikkeen päähaaraa, jotka kaikki ovat organisatorisesti erillisiä toisistaan. Ei ole olemassa SITÄ Teosofista Seuraa, koska on kolme täysin toisiinsa liittymätöntä kansainvälistä organisaatiota, jotka kaikki käyttävät tätä nimeä. On olemassa myös neljäs maailmanlaajuinen ryhmä, joka ei kutsu itseään Teosofiseksi Seuraksi, vaan "Teosofien Yhdistyneeksi Loosiksi" (United Lodge of Theosophists). 
Netissä ei ole juuri minkäänlaisia selviä, vertailevia selityksiä näiden Liikkeen neljän päähaaran luonteesta ja tavoitteista ja niiden välisistä eroista. Tämän seurauksena on luonnollisesti noussut hiukan hämmennystä. Seuraa lyhyt mutta selkeä yhteenveto keskeisistä ja tärkeimmistä tosiasioista kaikkia neljää koskien.

Teosofinen Seura - Adyar

 Fokus ja opetukset: Ei mitään erityistä. Seura on hyvin jakautunut monine ryhmäkuntineen ja vastakkaisine ryhmineen. Jotkut jäsenet seuraavat Krishnamurtin opetuksia (joista hän itse sanoi etteivät ne ole teosofiaa), toiset seuraavat C.W. Leadbeaterin ja Annie Besantin opetuksia (mukaan lukien Vapaa Katolinen Kirkko, jonka Leadbeater perusti yhdessä piispa James Wedgewoodin kanssa), toiset pitävät Seuraa vain avoimena foorumina keskustella ja opettaa minkä tahansa tyyppisiä henkisiä ajatuksia, ja hyvin pieni vähemmistö tutkii ja kannattaa H.P. Blavatskyn opetuksia. Hyvin harva näistä Blavatskyn oppilaista panee mitään painoa William Q. Judgen työhön ja kirjoituksiin. 

Kansainvälinen päämaja: Adyar, Chennai, Intia.

Kansainvälinen vaikutus: Haaroja ja looseja monissa maissa ja kaupungeissa, jäseniä melkein 70 maassa ympäri maailmaa. Sen kansallinen osasto Suomessa tunnetaan nimellä Teosofinen Seura ry.

Johtajuus ja organisaatio: Kansainvälinen presidentti, jonka päättävät Seuran jäsenet äänestämällä ajoittaisissa vaaleissa. Viimeisin kansainvälinen presidentti, Radha Burnier, kuoli hiljattain, ja hänet on juuri korvannut Tim Boyd. 

Teosofinen Seura - Pasadena

Fokus ja opetukset: H.P. Blavatskyn, William Q. Judgen, Katherine Tingleyn ja G. de Puruckerin kirjoitukset ja opetukset, erityinen ja syrjättävä painotus de Puruckerin kirjoituksille. 

Kansainvälinen päämaja: Altadena (Pasadenan lähellä), Kalifornia, USA.

Kansainvälinen vaikutus: Kansallisia osastoja USA:ssa, Australiassa, Saksassa, Alankomaissa, Nigeriassa, Etelä-Afrikassa, Ruotsissa ja Yhdistyneissä Kuningaskunnissa. Melkein kaikki ovat nyt passiivisia, ainoiden aktiivisten haarojen ja opintoryhmien ollessa kaksi Saksassa, useita Alankomaissa,  ja yksi Belgiassa. Kansainvälinen päämaja ei tarjonnut suoraa vastausta vieläkö yhtään kokoontumisia pidetään niissä. Seura toimii tänä päivänä pääasiassa julkaisutoimipisteenä (Theosophical University Press) teosofisille kirjoille. 

Johtajuus ja organisaatio: Kansainvälinen Johtaja, jonka nimittää aina hänen edeltäjänsä seuraajakseen, ja pysyy Johtajana (vastine presidentille) eliniän. Ei ole äänestystä eikä vaaleja. Kukin väittää kykenevänsä jäljittämään seuraantonsa takaisin H.P. Blavatskyyn suorana ja katkeamattomana valittujen seuraajien linjana. Nykyinen kansainvälinen Johtaja on Randell C. Grubb. 

Teosofinen Seura - Point Loma

Fokus ja opetukset:  H.P. Blavatskyn, William Q. Judgen, Katherine Tingleyn ja G. de Puruckerin kirjoitukset ja opetukset, erityinen ja syrjäyttävä paino de Puruckerin kirjoituksille. 

Kansainvälinen päämaja: Haag, Alankomaat. Aiemmin San Diego, Kalifornia, USA, kun tämä Seura ja Pasadenan Seura olivat alunperin yhtä kansainvälistä Seuraa, joka jakautui kahdeksi kiistellyin "seuraanto" perustein 1951. 

Kansainvälinen vaikutus: Useita looseja ja opintoryhmiä Alankomaissa, Saksassa ja Ruotsissa. On myös jäseniä muissa maissa, pääasiassa USA:ssa, mutta siellä ei pidetä säännöllisiä kokoontumisia. Seura niin ikään organisoi kaksi kansainvälistä konferenssia joka vuosi, I.S.I.S. Symposium Haagissa, ja Point Loma Convivium San Diegossa, Kaliforniassa. Se on myös vakavasti mukana organisoimassa vuosittaista Kansainvälistä Teosofia Konferenssia (ITC eli International Theosophy Conference). 

Johtajuus ja organisaatio: Kansainvälinen Johtaja, jonka nimittää aina hänen edeltäjänsä seuraajakseen, ja pysyy Johtajana (vastine presidentille) eliniän. Ei ole äänestystä eikä vaaleja. Kukin väittää kykenevänsä jäljittämään seuraantonsa takaisin H.P. Blavatskyyn suorana ja katkeamattomana valittujen seuraajien linjana. Nykyinen kansainvälinen Johtaja on Herman Vermeulen. 

United Lodge of Theosophists

Fokus ja opetukset: Jatkuva vahva painotus H.P. Blavatskyn ja William Q. Judgen kirjoituksiin ja opetuksiin, ajoittaisin vähäisin viittauksin Robert Crosbien (ULT:n perustajan) ja B.P. Wadian kirjoituksiin. 

Kansainvälinen päämaja: Ei ole. ULT on riippumaton kansainvälinen teosofian opiskelijoiden yhdistys, ei tosiasiallinen organisaatio eli Seura. Vanhin ja suurin ULT loosi, missä suurin osa painatuksesta ja julkaisusta tapahtuu, on Los Angelesissa, Kaliforniassa, USA:ssa. Jotkut viittaavat tähän "emoloosina", mutta ei missään organisatorisessa tai autoritatiivisessa merkityksessä. 

Kansainvälinen vaikutus: Autonomisia looseja ja opintoryhmiä 14 kaupungissa USA:ssa, plus neljä Intiassa, kolme Ranskassa, ja Kanadassa, Belgiassa, Englannissa, Kreikassa, Italiassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Portugalissa, Brasiliassa, Kamerunissa, Dominikaanisessa Tasavallassa, Haitissa ja Meksikossa. 

Johtajuus ja organisaatio: Ei ole. Ei ole kansainvälistä presidenttiä tai johtajaa, ei paikallisia presidenttejä, ei virkailijoita, asemia tai hierarkiaa; vain teosofien ryhmiä jotka työskentelevät yhdessä levittääkseen ja tutkiakseen teosofian alkuperäisiä opetuksia, ilman henkilökohtaista kunnianhimoa tai pyrkimystä vetää huomio itseensä persoonallisuuksina.


Teosofiaa on paljon käsitelty tässä blogissa. Itse tutustuin siihen aika pian sen jälkeen kun heräsin "Totuuden etsintään" päälle parikymppisenä, ja se oli silmiä avaavaa. Pekka Ervastista muodostui minulle tärkeä hahmo alussa, ja sittemmin olin epäsuorasti vuosia tekemisissä antroposofian kanssa. Nykyään voinen sanoa olevani kiinnostuneempi Blavatskyn alkuperäisistä opetuksista. Olen etääntynyt monista Ervastin ajatuksista, täysin tympääntynyt Rudolf Steinerin seuraajiin - eikä hän itse ole yhtään sen viattomampi - ja Annie Besantin ja etenkin C.W. Leadbeaterin olen jo kauan torjunut. Teosofina en itseäni pidä.
Suomihan on varsinainen takapajula "teosofisessa maailmassa"; ei meillä ole edustettuna mitään muuta kuin Adyarin Seura. Onhan meillä sitten muutama pieni liike omasta takaa, jotka katsovat olevansa osa "Teosofista Liikettä" - Ruusu-Risti, Kristosofit, Ihmisyyden Tunnustajat - eli "ervastilaisen teosofian" edustajat, mutta ne ovat maailman mittakaavassa merkityksettömiä. Ervastin mielestä antroposofia oli yhä osa suurempaa Teosofista Liikettä, mutta tästä antroposofit ovat kyllä eri mieltä!
Tarkoitukseni on vielä tulevaisuudessa kääntää useita samalla sivulla olevia artikkeleita, koskien esim. Alice Baileyä ja "Ylösnousseita Mestareita".

11.8.13

RUDOLF STEINER JA TEOSOFIA

Silmäys siihen mitä lähes internetin alkuajoista asti verkossa mukana ollut Katinka Hesselink kirjoitti v. 2009  blogissaan aiheesta. Hän oli aikaisemmin Adyarin Teosofisen seuran jäsen, mutta nykyään harjoittava buddhalainen (joskaan nämä kaksi eivät välttämättä ole suinkaan ristiriidassa keskenään, mutta hän itse koki yrittävänsä palvella "kahta mestaria").

Olen lukenut G. Wachsmuthin kirjaa "Rudolf Steiner Erdenleben und Werken" (eli Rudolf Steinerin
maallinen elämä ja teokset). Se on hyvä elämäkerta, joskin ilmiselvästi Steinerin innokkaan kannattajan kirjoittama. Hän kertoo Steinerin tarinan kuten Steiner olisi saattanut haluta kerrottavan. Minun tarkoituksiini tämä sopii hyvin: haluan tuntea antroposofian ihanteet, mytologian, yhtä paljon kuin haluan tuntea hänen jokapäiväisen elämänsä tosiasiat.
En ole vielä lukenut kirjaa loppuun - luen vielä vuosista jolloin Steiner oli Teosofisen seuran jäsen. Mutta on jo selvää että Steinerilla oli omat tavoitteensa mitä tulee siihen mihin suuntaan hänen tarvitsee kulkea - eikä niillä ole mitään tekemistä Teosofisen seuran kanssa. Koska Wachsmuth on niin perusteellinen selostaessaan tarkalleen mitä Steiner sanoi tärkeistä aiheista minäkin vuonna, on selvää että Steinerilla oli jo suuria epäilyksiä Teosofisesta seurasta ennen kuin hän jätti sen/hänet erotettiin. Minun näkökulmastani nuo epäilykset olivat tekopyhiä, mutta pääsemme siihen tuonnempana.

Aloitetaan Steinerin tehtävästä maan päällä, kuten hän luultavasti ymmärsi sen: hän halusi yhdistää länsimaisen viisauden esoteeriseen traditioon. Hän halusi tuoda esiin Goethen - yhtä hyvin kuin muiden "Abendlandin" filosofien - työssä perustana olevat totuudet. Abendland on saksaksi mitä on kutsuttu länsimaiksi tai läntiseksi maailmaksi. Vaikka on selvää tavasta jolla termiä käytetään että se on erityisempi kulttuurillinen virtaus: ne ihmiset jotka ovat yhdistäneet kulttuurissaan roomalaisen, kreikkalaisen, saksalaisen ja kristillisen perinnön. 
Meidän pitäisi muistaa että Steiner eli ja näki Saksan alamäen yhtenä maailman supervalloista, siihen asti kun se hävisi ensimmäisen maailmansodan. Kuollessaan 1925 hän ei elänyt nähdäkseen suurta lamaa, joka iskisi Saksaa lujaa ja valmistelisi sen Hitleriä varten. 
Mitä Steiner oikeastaan teki, luulen, oli saksalaisen viisauden kannattaminen - ja sen tuominen ajan tasalle aikakauden henkisten ja tieteellisten oivallusten kanssa. Hän yhdisti tärkeimmät teosofiset ideat antroposofiaansa: karman, jälleensyntymisen ja ihmisen henkisen kehityksen. Vaikka tietenkin hän antoi persoonallisen leiman jälkimmäiseen käsitteeseen. Sanon "tietenkin", koska kukaan ei ole kyennyt tekemään toisin tuon aiheen suhteen. Osoittautuu vaikeaksi tiivistää jokainen yksityiskohta näkemykseksi ihmisen henkisestä kehityksestä. Viimeisin sitä yrittänyt jonka tiedän, on Ken Wilber, mutta Blavatsky edelsi Steineria yrityksessä. 

Steiner näki useimpien teosofisten esitelmien teoreettisen taipumuksen, eikä lainkaan pitänyt siitä. Esimerkiksi kerran hän kertoi keskusteluista koulujen rakentamiseksi, lehtien ja muiden asioiden luomiseksi. Hän tunsi että sellaisista asioista keskustelun sijasta pitäisi vain tehdä niin. Ei voi kuin ihailla jotakuta tuollaista. Tehdessä monet kysymykset joita ennakkoon on, tulevat siliämään pois. Yleensä suunnitelmat ja niiden toteuttaminen ovat hyvin eri asioita - joten on usein hyvä ajatus vain tehdä. Asioita jotka eivät toimi tai eivät sovi näkemykseen, voi aina muuttaa. 

Ei olisi reilua Steineria kohtaan antaa ymmärtää että hän ei ottanut vastaan itämaista viisautta jota Teosofinen seura toi länteen. Hän otti. Hän esitelmöi aiheista kuten Buddha ja Kristus. Hänen johtopäätöksensä oli aina, että kaikkialla maailmassa oli vihittyjä, Buddhan ollessa eräs heistä. Mutta Kristus oli erityinen. Hänen kuolemansa ihmiskunnan puolesta Golgatalla oli rajapyykki-tapahtuma ihmisen henkisessä  kehityksessä. Se muutti asiat olennaisesti. Siloitellakseen epäjohdonmukaisuuksia Raamatussa, hän tuli johtopäätökseen että oli ollut olemassa kaksi Jeesus-lasta. Tämä tekee hänen kristologiansa tietenkin melko ainutlaatuiseksi. 

Mikä on tärkeää meidän kertomuksemme kannalta on se, että Steiner oli kiireinen PAIKALLISEN viisauden version kanssa. Tämä sopii, niin kauan kuin siitä ei tule eksklusiivista. Useimmilla meistä on henkisiä suosikkitarinoita ja ajatuksia, ja ne yleensä perustuvat uskontoon jonka piirissä kasvoimme. Kuitenkin Teosofisen seuran Saksan osaston pääsihteerinä hänen velvollisuutensa oli kannattaa jokaisen henkilön vapautta löytää totuus mistä tahansa kukin sen saattoi löytää. Tässä kohtaa paradoksi tai tekopyhyys astuu kuvaan. Hän painotti aina että ihmisten pitäisi olla vapaita löytämään omat totuutensa ja heidän pitäisi tutkia itse. Tämä hänellä oli yhteistä Annie Besantin kanssa, mutta hän ei näytä tajunneen sitä. Hänestä tuntui että Besant ja C.W. Leadbeater enimmäkseen kasasivat sarjan oppeja, jotka ihmisten oletettiin joko uskovan tai lähtevän. 
Lopulta Steiner lähti. Hän oli jo perustanut Antroposofisen seuran kun Annie Besant erotti hänet siksi ettei hän päästänyt Idän Tähden järjestön jäseniä Teosofisen seuran Saksan osastoon. Tämä on tekopyhää koska tämä merkitsi itse asiassa että ihmiset jotka päättivät omasta puolestaan kuulua tuohon järjestöön, eivät voineet olla hänen järjestössään. Se tarkoitti että heidän täytyi joko uskoa se tai jättää TS. Toisin sanoen: hänestä tuli tässä asiassa sellainen mistä hän syytti Besantia. Ja tietenkin Besantin täytyi erottaa hänet. Se oli järjestetty juttu; Steiner tiesi että oli tullut aika hänen kulkea omaan suuntaansa. Ja tietenkin useimmat hänen seuraajistaan, ja siten suurin osa Saksan osaston jäsenistä lähti hänen mukaansa. 

Seurauksena - hyvässä tai pahassa - Antroposofisessa seurassa on kyse enimmäkseen Steinerista. Se on perustanut kouluja, luonut kokonaisen vaihtoehtoisen lääketieteen alueen, vaihtoehtoista maataloutta, ja paljon muuta. Steinerin opetuksissa on hyvin käytännöllinen puoli, joka on ollut hedelmällinen moneen suuntaan. 
Sitä vastoin Teosofinen seura (jolla on päämaja Adyarissa) on yhä paikka minne ihmiset voivat tulla yhteen kokeilemaan ja löytämään universaalia viisautta. Seurauksena on että Teosofisessa seurassa on esitelmiä buddhalaisuudesta, joogasta, vaihtoehtoisestas kristillisyydestä ja gnostilaisuudesta. Teosofinen kirjasto Adyarissa on maailmankuulu harvinaisista intialaisista käsikirjoituksista joita se on säilyttänyt. On tuskin aihetta josta teosofit eivät keskustele. Ja kyllä, sillä on heikkous olla enimmäkseen puhetta, ei tekoja. Sillä kuinka universaali voi ikinä tulla tarpeeksi erityiseksi ohjatakseen tekoja? Tuo välityssuhde henkisestä käytännölliseen jätetään enimmäkseen yksittäisille jäsenille, joskin hyväntekeväisyyden alalla Teosofinen palvelujärjestö tekee paljon hyvää Intiassa, Pakistanissa, USA:ssa ja muissa maissa. Ja teosofisessa hengessä se tekee niin tyrkyttämättä mitään ajatuksia ihmisille ja riippumatta ihmisten taustasta.

Minulle henkilökohtaisesti totuuden etsintä on liian tärkeää jotta antaisin paikallisten näkökohtien olla tärkeitä. Ainoastaan kun katsoo kokonaisuutta - koko ihmiskuntaa - voi ymmärrys perustana olevista kysymyksistä tulla täysin ymmärretyksi. Tästä on esimerkkinä nykyinen taloudellinen kriisi; se osoittaa että paikalliset asiantuntijat eivät vain tiedä tarpeeksi huolehtiakseen tämänkaltaisesta kriisistä. Se vaatii globaalia yhdessä työskentelyä. Samankaltaisesti ekologiset ongelmat eivät rajoitu maiden tai kulttuurien rajoihin. Saastunut ilma kulkee kaikkialle. PH:n aleneminen merissä ei rajoitu Islantiin tai Kiinaan. Globaali ilmanstonmuutos on todellakin globaali, vaikka seuraukset ovat hyvin erilaisia paikallisesti. 

Vertailun vuoksi, katsotaanpa mitä Katinka Hesselink sanoo Annie Besantista ja C.W. Leadbeaterista:

Luulen että on selvää, että Annie Besant oli ainutlaatuinen ja ihana henkilö. Hän puolusti vähäosaisia, auttoi saamaan aikaan Intian itsenäisyyden, organisoi Teosofisen seuran ja teki siitä merkittävän. Hän näki myös sen kuoleman alun Jiddu Krishnamurtin vaihtaessa puolta.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että hänen teosofiset opetuksensa ovat vähiten kiinnostava aspekti hänen elämäänsä. Mutta koska Adyarin Teosofisessa seurassa ihmiset ovat vapaita tutkimaan mitä haluavat, on tietenkin jäseniä jotka yhä pitävät hänen kirjoistaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että hänen tyylinsä kestää ajan koetuksessa vähemmän hyvin kuin Blavatskyn tai Leadbeaterin. 

C.W. Leadbeater, pappi, teosofinen työntekijä ja sitten jälleen pappi. Siinä välissä hän kirjoitti kirjoja selvänäöstä ja chakroista, jotka olivat uranuurtavaa työtä sille jonka nyt tunnemme laajempana henkisenä liikkeenä. Hän esimerkiksi popularisoi sanskritin sanan "chakra". En voi ummistaa silmiäni hänen panokseltaan.
Tämä on kiistelty blogi [kuten toivottavasti tämäkin! :-) - suom.huom.], joten antaa mennä:
En pidä Leadbeateria pyhimyksenä. Itse asiassa on joitain vakavia kysymyksiä kysyttäväksi hänen tekemisistään alaikäisten poikien kanssa. Myöskään en pidä Vapaa Katolista Kirkkoa kovin hyödyllisenä organisaationa. Kristinusko tulee - tai ei tule - hitaasti uudistumaan kun tulee esiin uusia tapoja tarkastella Jeesusta. Vapaa Katolinen Kirkko oli yritys saada aikaan henkinen kirkko kiireessä. Tiedän että monet ihmiset arvostavat sitä, mutta se ei ole minua varten. En myöskään usko että se on tarkoitettu tulemaan suureksi tai edes sinne päin. 
Lisäksi väittely naispappien puolesta tai vastaan silittää minua vastakarvaan. En ikinä aio liittyä organisaatioon missä naisilla ei ole samoja oikeuksia kuin miehillä. Olen hyvin iloinen että ainakin jotkut Vapaa Katoliset Kirkot maailmanlaajuisesti (hollantilainen muun muassa) SALLIVAT naispapit. 

Aikaisemmin tässä blogissa on julkaistu käännösartikkelit: 


Katinka Hesselinkin alkuperäinen nettisivu, jota hän ei enää päivitä: www.katinkahesselink.net

 Jos jotain, niin tämä suomennos osoittaa ainakin sen, että myös Adyarin Teosofisessa seurassa esiintyy monenlaisia ajatuksia. On sanottava, että monet tapaamani teosofit ovat antaneet itsestään paljon suvaitsevaisemman vaikutelman kuin moni tuntemani antroposofi. Se lienee ymmärrettävää, kun antroposofia pyörii täysin Rudolf Steinerin ympärillä ja sisällyttää itseensä aivan keskeisenä elementtinä yhden uskonnon - kristinuskon - totuudet.
Omasta puolestani olen ilmaissut kantani Steineria kohtaan jo aiemmin. Besantista en piittaa ja Leadbeateria en pidä luotettavana "selvänäkijänä" enkä edes kovin hyvänä ihmisenä: pedofiili mikä pedofiili, mitä sitä suotta kaunistelemaan. 
Suomen Vapaa Katolinen Kirkko, jonka tilaisuuksissa olen kyllä aina viihtynyt, kuuluu juuri siihen alkuperäiseen suuntaukseen joka ei vihi naisia papeiksi. Leadbeaterin mukaan "henkiset voimat joita seremonioissa käsitellään, eivät sovi naisen rakenteelle". Naisille on korvikkeeksi perustettu erillinen Maria-Sisarten järjestö. Ei se minua haittaa osallistuessani Messuun, mutta toki periaatteessa tuollainen ei kuulu enää tähän aikaan, joten siinä tapauksessa seremonioiden täytyy olla liikaa menneisyydestä voimansa ammentavia. Suotakoon se roomalaiskatoliselle ja ortodoksiselle kirkolle ikivanhoina instituutioina, mutta jos VKK pyrkii tuomaan jotain uutta, se epäonnistuu tässä kohtaa pahasti. Onneksi monet sen haarautumat maailmalla - joiden aiheuttaja mm. juuri kysymys naispappeudesta on ollut - ovat uudistuneet tässäkin suhteessa.

H.P. Blavatskya arvostan suuresti. Tarinat hänen inhimillisestä, räiskyvästä persoonastaan tekevät hänet vain vetoavammaksi verrattuna moniin "pylväspyhimyksiin", Rudolf Steiner mukaan luettuna.

25.5.13

Edward J. Parkinson, Ph.D.: Pohdintoja Vapaan Katolisen Kirkon ja sen haarautumien lahkolaisista varjoista

Alkuperäinen engl. kirjoitus: The Esoteric Christianity E-Magazine, The Liberal Catholic Church

Tämä essee on tarkoitettu varoituksena vapaakatolilaisille ja muille gnostikoille, mukaan lukien katolilaiset gnostikot, lahkolaiseen ajatteluun ja lahkojen ansaan joutumisen viettelevistä vaaroista.

"Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu."

Kun käytän termiä "vapaakatolinen", käytän sitä yleismerkityksessä, sisällyttämään ei ainoastaan alkuperäistä Kirkkoa - The Liberal Catholic Church Old Synod - vaan kaikki katoliset kirkot, jotka juontavat juurensa kokonaan tai osaksi piispojen C.W. Leadbeater ja Ingall Wedgwood vaikutuksesta. Siten sisällytän sellaiset organisaatiot kuten The Liberal Catholic Church New Synod, The Universal Catholic Church, The Liberal Catholic Church Teosophia Synod, The Liberal Catholic Church International, The Catholic Church of Antioch, ja monia muita. Siitä huolimatta kaikki mitä sanon tässä, soveltuu muihin gnostilaisiin organisaatioihin ja etenkin gnostilais-katolisiin kirkkoihin, vaikka ne eivät millään tavoin juontaisi apostolista seuraantoaan kahdesta edellämainitusta piispasta.
Piispat Leadbeater ja Wedgwood

Saattaisi näyttää ensialkuun täysin tarpeettomalta jakaa sellaisia varoituksia miehille ja naisille gnostilaisissa kirkoissa, koska sellaiset kirkot ylpeilevät epäauktoritaarisuudellaan ja ajattelun vapaudellaan. Piispat Leadbeater ja Wedgwood esimerkiksi tarkoittivat Vapaan Katolisen Kirkon aina toivottamaan tervetulleeksi kaikki vilpittömät palvojat, allekirjoittivatpa he periaatteiden ja opin esityksesä määritetyt uskomukset tai ei. Gnostikot pitävät edelleen kiinni siitä että ketään ei pitäisi - todellakin, että ketään ei voi - pakottaa omaksumaan mitään uskomuksia, ja että oppi on totta tietylle henkilölle ainoastaan jos henkilö joka pitää sitä hallussaan oman kokemuksensa tuloksena vilpittömästi ymmärtää sen. Kuitenkin apostoli Paavali näyttää ennakoineen 20. vuosisadan psykoanalyytikon, Carl Gustav Jungin oivalluksia, koskien varjojamme - niitä osia itsestämme jotka kielletään ja ovat siitä johtuen kätkössä katseeltamme. 
Me voimme usein paikantaa yksilön tai jopa ryhmän varjon, katsomalla mitä he tietoisesti arvostavat - "hyviä" puolia joita he kehuskelevat. Sellaiset "hyveet" todennäköisesti kätkevät vaarallisia vastakohtia, jotka he koettavat kieltää ja tukahduttaa. Hyvä esimerkki tästä voidaan löytää tarkastelemalla kaikkialle levinnyttä seksuaalista väärinkäytöstä ja saman peittelyä papiston ja piispojen toimesta roomalaiskatolisessa kirkossa. Harvat uskonnot ovat olleet niin äärimmäisiä kuin roomalaiskatolisuus "siveyden" arvostamisessa, jota usein ilmaistaan seksuaalisuuden epäterveenä tukahduttamisena. Virallinen kanta on ollut, että mikä tahansa vapaaehtoinen seksistä nauttiminen ulkopuolella heteroseksuaalisen avioliiton "avoinna uudelle elämälle", kuten se niin usein ilmaistaan, on "kuoleman synti" - s.o. ansaitsee iankaikkisen rangaistuksen helvetissä ellei sitä kaduta ennen kuolemaa. Heidän papistoaan - mukaan lukien hiippakuntapapit uskonnollisten sääntökuntien ulkopuolella, paitsi muutamassa epätavallisessa tapauksessa - vaaditaan omaksumaan täydellinen ja elinikäinen selibaatti. Ei yksikään toinen suuri uskonto, islam mukaanlukien, ole yhtä jyrkkä kieltäessään keinotekoisen syntyvyyden sääntelyn. Jos "sakramentaalisesti pätevä" avioliitto päättyy, kumpikaan osapuoli ei voi avioitua uudelleen - ja se merkitsee ehdottomasti ei seksiä - ennen kuin ensimmäinen puoliso kuolee. 
Vaikuttaisi siten hölmöltä varoittaa heitä vaaralta sallia alaikäisten seksuaalisen hyväksikäytön jäädä tutkimatta papiston joukossa ja piispojen peittelemäksi, mutta silmäys uutisiin mediassa viittaa siihen että tässä heidän ongelmansa ovat - heillä näyttää olevan vakavampi ongelma näiden asioiden kanssa kuin millään muulla suurella uskonnollisella instituutiolla ja epäilemättä paljon enemmän ongelmia kuin kirkoilla jotka ottavat "liberaalin" kannan sellaisiin asioihin; nämä ongelmat - siihen kuuluvine oikeusjuttuineen - ovat melkein tuntemattomia Unitaarien ja reformijuutalaisten keskuudessa kahtena esimerkkinä. Joten kenties, suuren "vapauden" arvostuksen näkökulmasta Vapaa katolisissa ja muissa gnostilais-katolisissa kirkoissa, ei ole järjetöntä epäillä josko siellä saattaisi olla jungilaisia varjoja koskien vapautta ja herkkyyttä lahkolaiseen ajatteluun vaanimassa pinnan alla.

Havainnollistaakseni näitä näkökohtia, vedän johtopäätöksiä varhaisen Vapaan Katolisen kirkon kokemuksesta Krishnamurtin kanssa - nuoren miehen, johon piispa Leadbeater ja muut Vapaa katolisen liikkeen perustajat ihastuivat kohtuuttomasti ja jonka vaikutus melkein onnistui suistamaan Vapaan Katolisen kirkon raiteiltaan sen katolisista kiinnikkeistä ja muuttamaan sen auktoritääriseksi lahkoksi. Krishnamurti puolsi muun muassa täydellistä luopumista kaikesta uskonnollisesta rituaalista, mukaan lukien Messu ja katolinen sakramentalismi, ja - siitä huolimatta - monet varhaiset vapaakatoliset uskoivat jonkin aikaa - nähtävästi jopa piispa Leadbeater itse - hänen olevan Maailmanopettajan inkarnaatio ja siten erehtymätön. Monet säilyttivät edelleen tuon näkemyksen hänestä jopa sen jälkeen kun hän itse selvästi kielsi moisen identiteetin.  
Jiddu Krishnamurti

Minun mielestäni Krishnamurti ja siihen kuuluvat ongelmat tuona varhaisen Vapaa katolisen historian ajanjaksona edustavat jatkuvaa ongelmaa gnostilais-katolisille kirkoille - ne olivat eräs ilmentymä jatkuvasta vaarasta, jota voidaan vain hallita mutta ei koskaan kerta kaikkiaan eliminoida. Tuo vaara vaikuttaa gnostilais-katolisiin kirkkoihin kokonaisuutena, ja moniin - vaikka ei kaikkiin - niiden jäseniin. Vaara jota ajattelen, on aina läsnä oleva lahkolaisen ajattelun houkutin. Voisiko mikä tahansa kirkko vapaakatolisessa perheessä muuttua lahkoksi? Ovatko monet niiden jäsenistä - kenties enemmän kuin useimmissa muissa kirkkokunnissa - alttiita lahkoon värväykselle? Vastaus näihin kysymyksiin - niin pelkään - on kyllä.

Meidän pitäisi luultavasti aloittaa määrittelemällä termit: Mikä on lahko ja mitä on lahkolainen ajattelu? Sosiologit usein käyttävät sanaa "lahko" [engl. "cult". - suom.huom.] oletettavasti arvoneutraalissa merkityksessä viittaamaan ryhmiin, joilla on tietyn valtavirran kulttuurin ulkopuolisia uskomuksia. Siten hindulaiset ja buddhalaiset organisaatiot Yhdysvalloissa ovat tämän määritelmän mukaan lahkoja, kuten ovat kristilliset kirkot Japanissa. Tämä määritelmä ei ole relevantti meidän tarkoituksiimme, joten voimme olla välittämättä siitä. Voimme myös olla välittämättä oletetusti "oikeaoppisten" kristittyjen taipumuksesta käyttää sanaa väheksyvästi ilmaisemaan "harhaoppeja", poikkeamia siitä mitä nämä konservatiivit pitävät teologisesti oikeana kristinuskona. Sellaiset ajattelijat kuten psykiatri Arthur Deikman (The Wrong Way Home) ja vertaileva uskontotieteilijä J. Gordon Melton ovat kuitenkin lähestyneet käsitettä käyttökelpoisemmalla tavalla: käyttäen termiä alentavasti määrittelemään ryhmiä, jotka omaavat tiettyjä toisiinsa liittyviä ja negatiivisia piirteitä, jotka kaventavat niiden jäsenten yksilöllistä valtaa jonkun johtajan tai johtajien ryhmän hyödyksi. Siten Deiman määrittelee "lahkon" sellaisena joka
aivopesee jäsenet idiosynkraattisilla uskomuksillaan. Tyypillisesti jäsenet ovat emotionaalisten ja taloudellisten tarpeidensa osalta riippuvaisia ryhmästä ja ovat katkaisseet siteensä ulkopuolella oleviin. Mitä täydellisempi riippuvuus ja mitä jäykemmät muurit erottamassa jäsenet ei-uskovista, sitä suurempaa vaaraa lahko aiheuttaa ja vahingoittaa jäseniään. 
Melton määrittelee "lahkot" "ryhminä, jotka jakavat monia yleisesti tuhoisia piirteitä. Vaikka yksikään ryhmä ei ehkä ilmennä niitä kaikkia, mikä tahansa lahko omaa suurimman osan." Hän siteeraa sitten neljäätoista piirrettä, jotka on listannut anti-lahko kirjoittaja Marcia Rudin. Se sisältää elementtejä kuten johtajan julistusten kyseenalaistamaton hyväksyminen, harhaanjohtavat värväyskäytännöt, eristäminen ulkomaailmalta - mukaan lukien perhe ja aiemmat ystävät, ideoiden ja informaation sensuroiminen, salassapito taloudellisista, seksuaalisista ja muista asioista joihin jäsenillä on oikeutettu kiinnostus, yksityisyyden puute ryhmän sisällä, ja emotionaalisen ja intellektuaalisen riippuvuuden suuri edistäminen. Näillä määrittelevillä lähestymistavoilla on seuraavat edut: (1) ne välttävät käyttämästä "lahkoa" automaattisena etikettinä viittaamaan mihin tahansa ryhmään jonka kanssa kyseinen kirjoittaja on eri mieltä; (2) ne ovat hyödyllisiä tunnistaessaan lahkotaipumuksia ryhmässä, jonka filosofiset perusteet saatamme jakaa. Näitä määritelmällisiä testejä voitaisiin soveltaa ryhmään joka kannattaa mitä tahansa erityisiä ajatuksia, olivatpa ne uskonnollisia, poliittisia tai psykoterapeuttisia; (3) nämä lähestymistavat tunnustavat, että ilmiselvät lahkot ja ilmiselvästi viattomat organisaatiot ovat laajan jatkumon ääripäitä, johon sisältyy monia monimutkaisia harmaan sävyjä. Siten arviointi sisältyy, ei yksiselitteinen havainto, ja ryhmät joiden filosofiaa voisimme oikeutetusti pitää terveenä, saattaisivat hiljaisuudessa kehittyä lahkolaiseen suuntaan monien jäsenten tajuamatta mitä on tekeillä ennen kuin on myöhäistä.

Piirteet joita nämä ja muut kirjoittajat ovat listanneet varoitusmerkkeinä, ovat kaikki oireyhtymän elementtejä, ja oireiden oireyhtymän oikeastaan, sairautta itseään voidaan luonnehtia ytimekkäämmin; lahkon johtaja edistää riippuvuutta jäsenissään hyödyntääkseen heitä omaksi edukseen, ja jäsenet osallistuvat johtuen monista ymmärrettävistä heikkouksista; nöyrtyä Jumalalle jollain yksinkertaisella, näkyvällä, konkreettisella tavalla (tämä on itsessään hyvä, aito uskonnollinen virike, mutta vaarallinen ellei siihen liity tietynlainen tietoisuus); yksinäisyys; pelko; halu paeta vastuuta; anteliaisuus yhdistettynä naiviuteen; syyllisyys; liiallinen luottamus; ja monta muuta. Tämä yksinkertainen malli sitoo yhteen ja selittää kaikkien alistuvien tukkuvärväyksen, kuusitoista tuntia päivässä orjatyötä tekevien jäsenten halvat, riittämättömät ruokavaliot, heidän värvätessään kaduilla tai lentokentillä tai työskennellessä tehtaissa tai maatiloilla tuottaen lahkon myymiä tuotteita, salailun, petoksen, sensuurin, eristämisen lahkon ulkopuolisilta vaikutteilta, niin monta kertaa dokumentoidun lahkon johtajien mielivaltaisen ja järjettömän väärinkäytöksen, vaatimus luovuttaa kaikki maallinen omaisuus, niin usein tapahtuva lahkon jäsenten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Tässä on henkilökohtainen - puutteellinen mutta toivoakseni arvokas - määritelmäni lahkosta: ryhmä, joka harjoittaa suuressa määrin (1) yksityiskohtaista ja (2) ulkoista kontrollia jäseniinsä, (3) heidän haitakseen ja jonkun muun hyödyksi, (4) joka osallistuu (5) yleiseen ja (6) usein petolliseen värväykseen, (7) joka kieltää jäseniltään oikeuden ajatella itse ja riistää heiltä tarpeellisen tiedon (8) sensuurin ja (9) salaamisen avulla, ja (10) määrää heille jonkin jäykän kaiken kattavan uskomusjärjestelmän. Tämä ei ole tyhjentävä määritelmä, mutta pidän sitä hyvin käyttökelpoisena  tarkistuslistana. Kommentoikaamme lyhyesti näitä elementtejä.

(1 ja 2): Kaikki järjestöt säätävät jotain kontrollia jäsentensä käyttäytymiseen, jopa sosiaaliset kerhot. Ensimmäinen näkökohta harkittavaksi on, kuinka yksityiskohtaista se on. Roomalaiskatolinen kirkko esimerkiksi julistaa yksityiskohtaisia vaatimuksia joihinkin asioihin, kuten avioliittoon, mutta jättää jäsenet monelle alueella vapaiksi tulkitsemaan hyvin laveasti moraalisia suuntaviivoja. Joillakin lahkoilla kuitenkin on hyvin yksityiskohtaiset säännöt, jotka säätävät henkilön jokapäiväisen elämän jokaista aspektia - mieti esimerkiksi hasidijuutalaisuutta, jota harjoitetaan joissain yhteisöissä. On myös tärkeää pohtia missä määrin sellainen kontrolli on ulkoisesti määrättyä. Useimmat kirkot luottavat siihen että ihmiset valvovat itseään koskien juoruilua, ylensyöntiä, seksuaalista käyttäytymistä jne., mutta jotkin mormoniyhteisöt lähettävät piispan edustajan tarkistamaan määräystenmukaisuuden sellaisissa asioissa.

(3, 4 ja 5): Karmeliittakonventti tai trappistiluostari harjoittaisi suuressa määrin ulkoista kontrollia yksilöön, mutta sellaisten sääntökuntien esimiehillä on samanlainen elämäntyyli kuin muilla sääntökunnan jäsenillä; monissa lahkoissa toisaalta gurut ovat usein varakkaita ja seksuaalisesti epäsiveellisiä, kun taas rivijäsenet tekevät orjatyötä tukeakseen sellaista ylettömyyttä. Luostarimaiset katoliset uskonnolliset yhteisöt ottavat ainoastaan kandidaatteja, joita pitävät sopivina sellaiseen elämään, ja käännyttävät monia pois; lahkot päinvastoin ottavat kenet tahansa jota voivat käyttää hyväkseen, värväten New Orleansin, New Yorkin ja San Franciscon kaduilla, lentoasemilla, jne. Lisäksi sellaiset sääntökunnat ovat rehellisiä elämästä jota tarjoavat tuleville jäsenille; lahkot päinvastoin usein kutsuvat ihmisiä "workshoppeihin" tai "retriitteihin" eristetyillä alueilla, ja sitten estävät heitä lähtemästä ennen kuin melkoisesti aivopesua on tehty, seurana unen puute, jatkuvat tungettelevat kysymykset, väsyttävä rukoilu, jne.

(6, 7, 8, 9 ja 10): Millä tahansa kirkolla on oltava jokin oppi ja joitain hyväksyttäviä opillisia säätöarvoja, joten selvästikin tässä on kysymys määrästä. Esimerkiksi roomalaiskatolinen kirkko paavi Johannes Paavali toisen ja Benedictus kuudennentoista alaisuudessa on selvästi ollut lahkolaisempi kuin oli roomalaiskatolinen kirkko paavi Johannes XXIII, paavi Paavali VI, ja paavi Johannes Paavali I alaisuudessa. Todellakin, paavi Johannes Paavali toinen - toisin kuin hiljattaiset edeltäjänsä - vaati täydellistä myöntymystä jopa ei-erehtymättömiin julistuksiin - itse asiassa tehden melkein jokaisen paavillisen mielipiteen sellaiseksi josta ei keskustella. Arthur Deikman viittaa paavi Johannes Paavali toisen yritykseen karkottaa vastustus peruuttamalla kunnostautuneen katolisen oppineen, pastori Charles Curranin, oikeuden opettaa katolisessa yliopistossa. Curran oli ollut joissain näkökohdissa eri mieltä ei-erehtymättömästä mutta traditionaalisesta kirkon opetuksista seksuaalisesta etiikasta. Arkkipiispa Hickey selitti paavin ottamaa epätavallista ja ankaraa askelta: "Pyhä istuin on jatkanut sen selkiyttämistä meille, sanoen ettei ole oikeutta julkiseen toisinajatteluun..." Vatikaanin virkamiehet kommentoivat lisäksi, että "meillä on nyt Yhdysvalloissa tilanne, missä monet teologit opettavat ei ainoastaan kirkon oppia, vaan myös erimielisiä näkemyksiä... sitten nämä professorit pyytävät opiskelijoitaan valitsemaan... ehdottomasti ei-hyväksyttävä käytäntö."

Samankaltaisena juonteena vuosien kuluessa Ayn Randin vaatimukset seuraajilleen tulivat yhä enemmän kaikenkattaviksi, säätäen jopa mitä musiikkia ja maalauksia he voisivat hyväksyä tai eivät voisi hyväksyä.

Mutta palatkaamme Vapaa katoliseen kirkkoon ja Krishnamurtiin. Vapaa katolinen kirkko ei varmasti ole lahko minkään yllä olevan määritelmän mukaan, eivätkä myöskään mitkään sen vesat tällä hetkellä - todellakin, se näyttäisi suvaitsevaisuutensa ja henkilökohtaisen vapauden korkealle arvostamisensa myötä olevan minkään sellaisen vaaran mahdollisuuksien ulottumattomissa. Yhtälailla niitä jotka ovat viehättyneet lahkoihin, ei - siltä näyttäisi - ikinä löydy Vapaa katolisesta kirkosta, eivätkä myöskään ne jotka ovat Vapaa katolisessa kirkossa tai muussa gnositlaiskatolisessa kirkkokunnassa, ikinä osoita heikkouksia, jotka voisivat johtaa menestykselliseen lahkoon värväämiseen.

Mutta me kaikki tekisimme hyvin jos otamme vaarin Paavalin varoituksesta, jota on lainattu tämän esseen otsikossa: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu." (1 Kor.10:12). Jung väitti, että vahvuudet ja hyveet joilla rehentelemme, osoittavat varjoihimme - kiellettyihin puoliin itsessämme, jotka usein ovat niin terävästi vastoin vahvuuksia joita ilmennämme pinnallisesti. Kun ennustamme käyttäen I Chingiä, kolmen yangin tai kolmen yinin kuvio tulkitaan "liikkuvana viivana", sellaisena joka on kääntymäisillään vastakohdakseen. Yhtälailla kahden yangin ja yhden yinin kuvio tulkitaan yininä, ja kahden yinin ja yhden yangin kuvio tulkitaan yangina. Tämä johtuu osittain siitä että I Chingin - muutosten kirjan, kuten sitä yleisesti kutsutaan, kokoajat tunnistivat että polariteetit ovat aina läheisesti liittyneet vastakohtiinsa. Ayn Randin seuraajat tietoisesti arvostivat yksilöllisyyttä liiallisessa määrin, ja halveksivat kaikkia itsen uhraamisen muotoja, kuitenkin ymmärtämättä mitä olivat tekemässä, he uhrasivat itsensä Ayn Randin epäterveille pakkomielteille mitä itsetuhoisimmalla tavalla (lukeaksesi kaikkein mielenkiintoisimman  kertomuksen tästä, tutustu Nathaniel Brandenin kirjaan Judgment Day, ja Barbara Brandenin kirjaan The Passion of Ayn Rand). Ja joskus suurin vahvuus jossain tai jopa useimmissa yhteyksissä voi tulla heikkoudeksi jossain toisessa yhteydessä - rohkeudesta voi tulla uhkarohkeutta, varovaisuudesta pelkuruutta, suvaitsevaisuudesta pahan suvaitsemista.

Vapaakatolilaisten suuret vahvuudet pitävät sisällään heikkouden idut, joita täytyy pitää tarkoin silmällä. Vapaakatolilaiset ja muut gnostilaiskatoliset ovat kunniakseen hyvin avaramielisiä henkisten asioiden suhteen. He eivät - toisin kuin fundamentalistiset tai konservatiiviset katolilaiset - automaattisesti torju ajatusta vain koska se on uusi tai vastoin intuitioita tai koska se on ristiriidassa jonkin perinteisen oikeaoppisuuden kanssa. Hyvä niin. Mutta muurit joita konservatiivit rakentavat ympärilleen, joskus pitävät poissa vahingollisia asioita, joskin on totta että ne usein sulkevat ulos paljon hyvää. Monet vapaakatolilaiset ovat mukana monissa New Age-järjestelmissä, kenties toisinaan kritiikittömästi.

Vapaakatolilaiset ovat vapaita rationaalisista ja materialistisista ennakkoluuloista, tunnistaen Hamletin kera että "taivaassa ja maan päällä on enemmän asioita kuin on uneksittukaan (sellaisissa filosofioissa)." Mutta taikausko voi olla sellaisen tunnistamisen tahaton varjopuoli. Henkisiä väitteitä ei pitäisi torjua suoralta kädeltä, mutta ei myöskään kritiikittömästi hyväksyä.

Vapaakatolilaiset ovat rakastavia, positiivisia, luottavaisia ihmisiä, oikeutetusti karttaen juoruilua ja negatiivisia ajatuksia muista, koska he tunnistavat turmelevan vaikutuksen, joka sellaisella ajattelulla voi olla fyysisellä, astraalisella ja mentaalisella tasolla. Jälleen hyvä niin. Mutta epäluulo toisten motiiveista ja sen tunnistaminen, että pahantahtoinen todellisuus voi kätkeytyä hyväntahtoisen julkisivun taakse, ovat suuria suojia ei ainoastaan lahkojohtajia vastaan, vaan myös lastenhyväksikäyttäjiä, raiskaajia, luottamuksella taiteilijoita, demagogisia poliitikkoja ja joukkoa muita saalistajia vastaan. Jeesus näki usein pimeän sisäpuolen verhottuna hurskauteen - esim. "valkaistuja hautoja täynnä kuolleiden luita" - ja Uusi testamentti on täynnä kehotuksia tarkkanäköisyyteen. Paavali varoittaa että maailma on täynnä -
vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.(2 Kor.11:13-15)
Samoin Johannes esittää tämän varoituksen ensimmäisessä kirjeessään: "älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja." (4:1)

Gnostilaiskatolilaiset ovat suuren uskon ihmisiä. Mutta skeptisyys on kenties yksi ainoa suurin suojamme lahkojohtajien väitteitä vastaan. Meitä täytyy joskus muistuttaa, että usko ja skeptisyys eivät ole vastakohtia vaan polariteetteja - terveessä henkisessä elämässä ne käyvät yhdessä, ja molemmat palvelevat kehitystämme.

Vapaakatolilaiset ovat kohteliaita ja rauhallisia ihmisiä, jotka eivät pidä epämiellyttävistä henkilökohtaisista yhteenotoista. Mutta joskus sellaisia yhteenottoja täytyy tapahtua - joskus jopa julkisesti - kun ihmiset esittävät kohtuuttomia väitteitä ja/tai vaatimuksia.

Krishnamurti ei muuttanut Vapaa katolista kirkkoa lahkoksi, mutta hän olisi voinut.

En näe syytä hyväksyä Krishnamurtia maailman opettajan inkarnaationa.

Sellainen maailman opettajan ilmestyminen 20. vuosisadalla olisi uskoakseni vastoin Jumalan suunnitelmaa henkiseksi kehitykseksemme. Kaikki uskonnot näyttävät sisällyttävän jonkin version toisesta tulemisesta. Buddhalaisuus - ainakin joissain muodoissaan - odottaa toista Buddha Maitreyaa, ja islamilainen uskomus sisältää jonkin mystisen vapahtajahahmon, Imam Mahdin, tulemisen maailman lopun lähellä, vaikka tätä ei useinkaan korosteta islamissa. Ja tietenkin juutalaiset elävät Messiaan tulon odotuksessa. Mutta nämä ovat kaikki ilmestymisiä aikakauden lopulla, sieluille jotka ovat täyttäneet tietyn tehtävän ja saavuttaneet korkeamman tietoisuuden tason. Jeesuksen toinen tuleminen vastaa maailman loppua sellaisena kuin sen tunnemme - "ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan" (Matt.24:21) - maailmankaikkeuden lopun aika jolloin "aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät" (Matt.24:29). Messiaan tuleminen Erich Frommin mukaan vastaa "kaiken historian kataklysmistä loppua... muutosta ihmiskunnan tilanteessa..." Sillä välin Gautama Siddhartha ei ole kanssamme. "Jos kohtaat Buddhan, tapa hänet" sanoo suosittu zen-sanonta. Maisen vierailun jälkeinen Buddha on oleva sisäinen Buddha, ei ulkoinen. Vastaavasti islamissa Muhammadin jälkeen ei ole profeettoja - uskovaiset ovat omillaan kamppailussaan hänen jättämänsä sanoman ja sen tulkinnan kanssa. Viides Mooseksenkirja päättyy luultavasti pohjoisten elohistien lisäämään määräykseen hillitsemään "voideltujen" pohjoisten kuninkaiden ja Jerusalemin temppelipappien liiallisia kulttisia vaateita: "Israelin kansasta ei ole enää koskaan noussut toista sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra puhui kasvoista kasvoihin" (34:10). Jälleen yksi lopullinen ilmestys, ja sitten ihmiset ovat omillaan. Jeesus erityisesti lausuu, että hänen taivaaseen astumisensa - että hän lakkaa olemasta fyysisesti läsnä yhdessä osassa maailmaa - on välttämätön jotta Jumala olisi täysin läsnä meidän kanssamme: "teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne" (Joh.16:7). Ulkoinen Kristus täytyy täysin sisäistää, ennen kuin hän voi ilmentyä täydellisesti, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Meidän täytyy päästä täysin sisäiseen valtakuntaan, pukien ylle häävaatteemme, ennen kuin meidät voidaan kutsua valmiille ulkoiselle ja sisäiselle juhla-aterialle. Toisin sanoen, meidän täytyy pitkän prosessin kautta tehdä itsemme valmiiksi ennen kuin voimme odottaa sellaista toista tulemista. Samoin - sanoo Erich Fromm - monet juutalaiset ajattelijat ovat katsoneet että
Messias tulee... ihmisen oman jatkuvan kehittymisen tuloksena. Tämä on seuraavan lausunnon merkitys: "Jos Israel pitäisi kaksi sapattia lakien mukaisesti, se lunastettaisiin välittömästi." 
Sillä välin nykyisenä aikana kristittyjen ei pidä etsiä toista maailman opettajan ihmisilmentymää:
"Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.  "Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä." (Matt.24:23-26)
Kun Herra tulee toisen  kerran, tietoisuutemme tulee olemaan niin laajentunut, että meidän on mahdotonta menettää sitä: "Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo." (Matt.24:27)
Ne vapaakatolilaiset, jotka hylkäsivät katoliset kiinnikkeensä Krishnamurtin sanojen tähden, olisivat tehneet hyvin jos olisivat ottaneet vaarin Paavalin ilmaisemasta pelosta:
Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. (2 Kor.11:2-4)
Kuitenkin erillään sellaisista teologisista pohdinnoista, Krishnamurtin elämän ja opetusten tyyni harkinta väittäisi vastaan hänen hyväksymiselleen maailman opettajan inkarnaationa. En näe mitään merkittävää mikä pistäisi vastaan hänen varhaisessa teoksessaan, Mestarin jalkojen juuressa [Tosiasiassa kirjasen kirjoitti C.W. Leadbeater; ks. ed. artikkeli tässä blogissa! - suom.huom.], mutta en näe mitään uutta: se näyttää olevan hyvin perustavien gnostilaisten ideoiden uudelleen muotoilu, joita ovat julistaneet kaikkien suurten uskontojen pyhimykset ja mystiset kirjailijat läpi aikojen. Näyttäisi epätaloudelliselta jumalallisen energian kulutukselta maailman opettajalle ilmentyä lihassa toimittaakseen tämän sanoman. Meitä muistutetaan Hamletin rivistä: "Herrani, ei tarvita aavetta haudasta kertomaan meille tätä!"

1920-luvulla kuitenkin Krishnamurtin neuvot kehittyivät suuntaan, jotka ovat mahdottomia hyväksyä kenellekään katolilaisille. Mestarin jalkojen juuressa kirjoitettiin seuraavaa:
Sinun täytyy oppia että mitkään seremoniat eivät ole välttämättömiä; muuten pidät itseäsi jotenkin parempana kuin ne jotka eivät harjoita niitä. Sinun ei kuitenkaan pidä tuomita muita jotka yhä pitävät kiinni seremonioista. Antaa heidän tehdä kuten tahtovat; heidän ei vain pidä sekaantua sinuun joka tiedät totuuden - heidän ei pidä tyrkyttää sinulle sitä mistä olet kasvanut yli... Nyt kun silmäsi ovat avautuneet, jotkut vanhoista uskomuksistasi, vanhoista seremonioistasi, voivat näyttää sinusta absurdeilta, kenties ne todellakin ovat sellaisia. Kuitenkin vaikka et enää voi ottaa osaa niihin, kunnioita niitä niiden hyvien sielujen tähden, joille ne ovat vielä tärkeitä. Niillä on paikkansa, niillä on hyötynsä; ne ovat kuin nuo kaksoisviivat, jotka opastivat sinua lapsena kirjoittamaan suoraan ja tasaisesti, kunnes opit kirjoittamaan paremmin ja vapaammin ilman niitä. Oli aika jolloin tarvitsit niitä; mutta nyt tuo aika on mennyt.
 Mitä tässä kohdassa sanotaan, ei ole tarkkaan ottaen epätotta; seremoniallisuus ei ole ehdottoman välttämätöntä kenellekään, ja kehityksen hyvin korkealla tasolla me kasvamme sen yli - tosiaankin, yleisesti käytetty roomalaiskatolinen virsi odottaa aikaa "jolloin sakramentit lakkaavat". Mutta kohta näyttää tasapainottomalta. Hyvin harvat ihmiset ovat niin korkealla tasolla, että ovat "kasvaneet yli" katolisten seremonioiden, joskin suurempi joukko voi ajatella kasvaneensa, karkeasti yliarvioiden henkisen edistyksensä. Tätä koskien piispa Wedgwood tekee seuraavan purevan huomion:

"On huomion arvoista, että sellainen riippuvuus on este joka täytyy voittaa, ainoastaan kun valmistaudumme ottamaan toisen suurista vihkimyksistä. Useimmilla meistä ei tarvitse olla palavaa kiirettä vapauttaa itseämme seremonioista!"

Ja mitä tulee muutamaan jotka todella ovat saavuttaneet sellaisen tason - vaikuttaisi oudolta yrittää kommunikoida heidän kanssaan kirjoittamalla yleisesti julkaistava kirja! Krishnamurti viittaa "joihinkin" seremonioihin "absurdeina", mutta varmasti katolinen messu ei ole "absurdi". Totta on, että seremoniallisuuden puuttuminen ei tekisi henkistä kehittymistä mahdottomaksi, mutta Krishnamurti näyttää epäonnistuvan havaitsemaan kuinka suunnattomasti hitaampi ja vaikeampi polku olisi. Piispa Leadbeater ilmaisee asian kaunopuheisesti [Kuten sanottu, Leadbeater on todellisuudessa kirjoittanut ylläolevan lainauksen, joten viittaaminen häneen tässä kohtaa on hiukan hassua... - suom.huom.]:
Kuten Sri Aurobindo vakuutti, maya on ainoastaan osittain maya. Jos tavoittaisimme äärimmäiset korkeudet (kuvainnollisesti) tikkaidemme pitäisi olla lujasti perustettu maahan; energian ja elämän täyden skaalan kutsuu täysimpään elinvoimaisuuteen ainoastaan jännite kahden välillä. Äärimmäisiltä, tiheimmiltä aineen alueilta meidän täytyy tuoda kaikki uhrina, muunnettavaksi kehitysprosessin kautta jumalalliseen täyteyteen. Meidän ei pidä lentää pois johonkin kvietistin fantasiamaailmaan, olemisen veljeyden unohtaneena. Meidän täytyy olla yhtä sen kanssa ennen kuin voimme tulla yhdeksi tietoisuuden suurempien tasojen kanssa. Ykseys on jakamaton - kulunut sanonta, mutta nähtävästi joidenkin unohtama.
Piispa Wedgwood tekee sattuvia tähän liittyviä huomioita:
Kuinka paljon väitämmekin kasvaneemme ulos seremonioista, emme voi todella paeta niitä. Jumalan ilmeneminen Hänen maailmassaan edellyttää hengen ja aineen - tai elämän ja muodon - perustavanlaatuista kaksinaisuutta. Seremonia on muodon tiedettä. Ruumiimme liikkeet läpi päivän ovat yhtä pitkää seremoniaa. On olemassa yksityiskohtainen syömisen, pukeutumisen, liikkumisen prosessi, ja suhteemme toistemme kanssa kaikki vaativat itsensä ilmaisemista muodon avulla. Kveekari, joka vastustaa muotoja ja seremonioita, ainoastaan korvaa omalla yksinkertaisemmalla ja kenties sen tähden vähemmän vaikuttavalla muotojen käyttämisellään ne joita hän ei hyväksy muilla.
Krishnamurtin asenne näyttää minusta osoittavan omahyväistä kiittämättömyyttä niille Suurille, joiden työn kautta meitä on siunattu katolisilla seremonioilla. Se ei näytä suuren mystikon asenteelta, vaan rajoittuneen mielen, joka työskentelee monien rajoitusten alla modernin ajanjakson alussa, kuten Leadbeater kuvaa niin osuvasti:
Mutta kun säteiden muutos oli vasta alkamassa ilmentää itseään, ja samaan aikaan alempi mieli - analysoiva pikemmin kuin synteettinen mieli - oli tulossa hallitsevaksi, ihmiset alkoivat olla kärsimättömiä seremoniallisuuden suhteen ja pitää sitä hyödyttömänä lisäkkeenä, tai jopa jonain joka tuli heidän itsensä ja Jumalan väliin pikemmin kuin apuna Hänen palvontaansa ja ymmärtämiseensä. Sitten puritaaanisuuden suuri aalto, ja melkein samaan aikaan ateismin, kulki Euroopan yli. 
Leadbeater huomauttaa myös että "seremoniallisuus - koska se on henkisen voiman vuodattamisen kanava - on itsessään täsmällistä työtä, ja... ne jotka ottavat siihen osaa, tekevät jotain selvää ja varmaa kehityksen auttamiseksi" (Christian Gnosis, s. 289). Tämä näyttää myös osoittavan virheeseen Krishnamurtin ymmärryksessä. Kirjassa Mestarin jalkojen juuressa, hän kertoo meille [jälleen väärin: ei Krishnamurti vaan Leadbeater itse! - suom.huom.] että:
Hän joka on Polulla, ei ole olemassa itseään varten vaan muita; hän on unohtanut itsensä, jotta voi palvella heitä. Hän on kuin kynä Jumalan kädessä, jonka kautta Hänen ajatuksensa voi virrata ja löytää itselleen ilmaisun täällä alhaalla, jota sillä ilman kynää ei voisi olla. Kuitenkin samalla kertaa hän on myös elävä tulisulka, säteillen ulos maailmaan jumalallista rakkautta joka täyttää hänen sydämensä.
Krishnamurti ei näytä olleen tarpeeksi tarkkanäköinen tunnistaakseen että aivan kuten Jumala saattaisi tarvita inhimillisiä instrumentteja saadakseen aikaan tiettyjä muutoksia alemmilla tasoilla, ihmiset saattaisivat tarvita seremoniallisia instrumentteja tehdäkseen sellaista työtä vaikuttavasti. Kuten Wedgwood osoittaa, tämän havainto hävittää paljon vastaväitteistä seremoniallisuutta kohtaan.

1920-luvulla kuitenkin Krishnamurtin sanoma näyttää tulleen paljon huonommaksi. Hän alkoi vaatia että hänen kuulijansa välttävät seremoniallisuutta kokonaan. Tämä sai monet ihmiset jättämään Vapaa Katolisen Kirkon ja monet teosofit jättämään muut uskonnot. Hänen tullessaan radikaalimmaksi, hän ei vaatinut ainoastaan seremoniallisuuden lakkauttamista, vaan kaikkien uskonnollisten instituutioiden hajottamista. Kolmas yleinen Vapaan Katolisen Kirkon piispainsynodi viisaasti kieltäytyi omaksumasta virallisesti ajatusta, että hän oli Maailmanopettaja, mutta on häiritsevää että niin monet vapaakatolilaiset vakavasti harkitsivat sellaista askelta. Jopa piispa Leadbeater näytti tulleen hänen jymäyttämäkseen, ainakin joksikin aikaa - joskin, hänen kunniakseen, hän ei koskaan yrittänyt tyrkyttää näitä näkemyksiä vapaakatolilaisille. Artikkeli jonka piispa Leaadbeater kirjoitti lehteen The Liberal Catholic vuonna 1930, sisälsi seuraavaa tarkoitusperäistä järkeilyä ja erityisen vetoomuksen:
Jotkut ovat kieltäytyneet uskomasta, että Krishnaji voi mahdollisesti olla Maailmanoopettajan manifestaatio, johtuen tietyistä lausunnoista jotka hän on tehnyt, esim. sellaisista kuin: "Et voi lähestyä Totuutta mitään polkua pitkin, ei myöskään minkään uskonnon, riitin tai seremonian avulla. Uskonnollisten seremonioiden muodot voivat olla tarkoitetut auttamaan ihmistä, mutta minä pidän kiinni sanomastani että ne eivät voi auttaa..." 
Tämä on täsmälleen vastakohta tuhansien ihmisten kokemuksille; seremoniat ovat suuresti auttaneet ja kohottaneet meitä, ja (mikä on vielä paljon tärkeämpää) me olemme voineet niiden avulla suuresti auttaa toisia... 
Ettekö voi nähdä, että kun suuren uudistajan on liikutettava velttoa ja tarkkamatonta maailmaa, hänen täytyy puhua voimakkaasti, hänen täytyy jankuttaa tiettyä näkökulmaa jota hän korostaa, hänen täytyy olla välittämättä kaikista huomioista jotka puhuvat sitä vastaan. Hänen täytyy olla kokonaan yhden näkökulman takana, hänen ei pidä nähdä muuta puolta kuin omansa. Lyhyesti: hänen täytyy olla fanaattinen.
Ei, en näe piispa Leadbeaterin näkökulmaa. Se on ristiriidassa monien piispa Leadbeaterin ja piispa Wedgwoodin antamien lausuntojen kanssa henkisen kehityksen monimutkaisuudesta ja monipuolisuudesta, ja tarpeesta kunnioittaa kaikkia sieluja ja kohdata heidät siellä missä he ovat polullaan Jumalan luokse. Fanaattisuus viittaa kolmannen säteen laatujen heikkouteen, muiden heikkouksien lisäksi. En näe että suuret uudistajat voivat "liikuttaa velttoa ja tarkkaamatonta maailmaa" kehottamalla ihmisiä luopumaan Messusta ja katolisista sakramenteista. Vaikka korkeasti kehittyneet sielut eivät enää tarvitse sellaista seremoniallisuutta, "veltot ja tarkkamattomat" totisesti tarvitsevat! Piispa Leadbeater tavallisesta tarkkanäköisyydestään huolimatta ei näytä ajatelleen loppuun saakka lausuntojensa seuraamuksia tässä artikkelissa.

Ja Krishnamurti ei näytä ajatelleen harkitsevasti asiayhteyttä ja yleisöä. Gautama Siddharta antoi seremoniallisuuden vastaisia lausuntoja, mutta hän puhui Intiassa aikana, jolloin häikäilemätön pappisluokka käytti seremonioita taikauskoisesti saadakseen itsekästä hyötyä toisista, kieltäen samalla henkisyyden olennaiset ainesosat, kuten rakkauden ja oikeudenmukaisuuden. Krishnamurti puhui sitä vastoin 20. vuosisadan teosofeille, mukaan lukien vapaakatolilaiset; aivan eri asia. Jeesus kielsi tyhjän muodollisuuden, mutta osallistui yhä juutalaisiin temppelipalveluksiin ja vietti pääsiäistä. Krishnamurtin lausunnot olisivat saattaneet olla arvokkaita, jos hän olisi puhunut yksinomaan pienelle joukolle äärimmäisen omintakeisia ensimmäisen säteen sieluja, jotka seuraavat jotain ajattelijaa kuten Patanjalia, mutta häneltä nähtävästi puuttui erottelukyky nähdä välttämättömyys sellaiselle sanomansa rajoittamiselle.

Ja tämä erottelukyvyn puute on itse vahva argumentti olla liittämättä häneen Maailmanopettajan statusta. "Suuri henkinen johtaja", piispa Wedgwood vakuutti kerran, "tulee vain harvoin maailmaan... Hän ei ole yksinkertainen. Hän on monien elämien ja lukemattomien menneiden kokemusten tuote... Sellaiset opettajat ovat harvinaisia, aikakauden kukka." Tämä kuvaus näyttää osoittavan korkeamman tason tietoisuuteen kuin Krishnamurti kykeni saavuttamaan. Monet vapaa katoliset ja teosofiset esivanhempamme uskossa, joille olemme niin paljon velkaa, näyttivät olleen merkillisen sokeita tässä asiassa. Annie Besant - ei koskaan virallisesti jäsen, mutta yhtäkaikki arvollinen hahmo pidettäväksi Vapaa Katolisen Kirkon ja Vapaa Katolisen liikkeen "tohtorina" - uskoi edelleen Krishnamurtin Maailmanopettajan asemaan jopa sen jälkeen kun hän kielsi sen ja hajotti Tähden järjestön. Tämä tuo mieleen Foxin sisarusten kannattajat, jotka edelleen uskoivat heihin jopa sen jälkeen kun he vannoivat että heidän vaikutuksensa olivat petoksen tuotosta. Tässä on olemassa vaara, jota on syytä pitää silmällä, heikkous gnostilaisuuteen taipuvissa ihmisissä.

Olen keskustellut aiemmin tässä esseessä joistain mahdollisista syistä tähän. Luulen, että kenties tärkein on vaikeus analysoida sisäisiä kiihokkeita ja arvostella tulevatko ne buddhiselta tai nirvaaniselta alueelta, vai itsemme matalammista osista astraalisella tai mentaalisella tasolla. Gnostilais-katolilaisella voi olla emotionaalinen kokemus joka eroaa niistä joita tapahtuu helluntaikirkoissa, mutta emotionaalinen kokemus yhtäkaikki; hän saattaa sitten väärintulkita sitä intuitiivisena tai henkisenä kokemuksena. Tämän tyyppinen erehdys on helppo tehdä, kuten Ristin Johannes, Avilan Teresa, Thomas Merton ja niin monet muut näistä asioista kirjoittavat ovat usein huomauttaneet.

Luulen että Krishnamurti oli vakavasti erehtynyt, mutta en haluaisi panetella hänen henkilöään. Olen sanonut että hän kenties "olisi voinut" muuttaa Vapaa Katolisen Kirkon lahkoksi - en ole sanonut että hän yritti tai halusi sitä. Hän hajotti Tähden järjestön, kielsi väitetyn asemansa Maailmanopettajana, irtautui Teosofisesta Seurasta aikana jolloin hän olisi saattanut kyetä hallitsemaan sitä, ja lopun elämäänsä vastusti organisaatioita kuten Tähden järjestö, ja kieltäytyi sellaisista titteleistä kuin Kristus tai Maailmanopettaja. Nämä tosiasiat näyttävät viittaavan siihen että hänellä ei ollut lahkon johtajan häikäilemättömiä motivaatioita. Mutta hänellä oli karisma, ja muilla karismaattisilla johtajilla saattaisi olla erilaiset motivaatiot, joten tämän aikakauden gnostilais-katolisen historian läksyt ansaitsevat tulla huomioon otetuksi, ei vain vapaakatolilaisten vaan yleisesti gnostikkojen toimesta.

VKK:n alttari Tampereen kirkkopäivillä vuonna 2009.
Kirjoittaja opettaa englantia ja tiedotusoppia läntisen Illinoisin yliopistossa USA:ssa. Hänet vihittiin papiksi vapaakatoliseen haaraumaan Young Rite 2009, ja hän oli aktiivinen Vapaa Katolisessa Kirkossa kaksitoista vuotta ennen vihkimistään. 
Ks. alaviitteet alkuperäisessä artikkelissa. 

Lainaukset kirjasta Mestarin jalkojen juuressa on artikkelin suomentaja kääntänyt itse englannista (vaikka omistaakin kappaleen kyseistä kirjasta suomeksi).

Ks. myös aikaisempi käännös tässä blogissa, Avataaran luominen, jossa käsitellään kriittisesti Krishnamurti-episodia, ja johon on viitattu tämän artikkelin suomentajan huomautuksissa sen suhteen, että yllä mainittu kirja ei ollut todellisuudessa Krishnamurtin vaan Leadbeaterin kirjoittama! 

Suomentaja itse on vanha Vapaa Katolisen Kirkon ystävä, joka nykyään itse asiassa tuntee vetoa mm. juuri Krishnamurtin sanomaan! Ks. elämäntarinaani blogissani Resurget Sol Fugiens... Sen perusteella mitä minä olen hänestä lukenut, ei hän mitään "vaatinut" keneltäkään - ei hän halunnut sokeaa uskoa ja opetuslapsia!
Tämä suomennos päättää sarjan teosofia-aiheisia kriittisiä kirjoituksia, ainakin tältä erää.

Lisäksi:
J.R. Hannula vastaa kysymykseen, "Mitä te arvelette Krishnamurtista?"
Teosofi-lehti nro 6/2006 Krishnamurti-teemalla (pdf-tiedosto).
Wikipedia: The Liberal Catholic Movement
Suomen Vapaa Katolinen Kirkko