Silmäys siihen mitä lähes internetin alkuajoista asti verkossa mukana ollut Katinka Hesselink kirjoitti v. 2009 blogissaan aiheesta. Hän oli aikaisemmin Adyarin Teosofisen seuran jäsen, mutta nykyään harjoittava buddhalainen (joskaan nämä kaksi eivät välttämättä ole suinkaan ristiriidassa keskenään, mutta hän itse koki yrittävänsä palvella "kahta mestaria").
Olen lukenut G. Wachsmuthin kirjaa "Rudolf Steiner Erdenleben und Werken" (eli Rudolf Steinerin
maallinen elämä ja teokset). Se on hyvä elämäkerta, joskin ilmiselvästi Steinerin innokkaan kannattajan kirjoittama. Hän kertoo Steinerin tarinan kuten Steiner olisi saattanut haluta kerrottavan. Minun tarkoituksiini tämä sopii hyvin: haluan tuntea antroposofian ihanteet, mytologian, yhtä paljon kuin haluan tuntea hänen jokapäiväisen elämänsä tosiasiat.
En ole vielä lukenut kirjaa loppuun - luen vielä vuosista jolloin Steiner oli Teosofisen seuran jäsen. Mutta on jo selvää että Steinerilla oli omat tavoitteensa mitä tulee siihen mihin suuntaan hänen tarvitsee kulkea - eikä niillä ole mitään tekemistä Teosofisen seuran kanssa. Koska Wachsmuth on niin perusteellinen selostaessaan tarkalleen mitä Steiner sanoi tärkeistä aiheista minäkin vuonna, on selvää että Steinerilla oli jo suuria epäilyksiä Teosofisesta seurasta ennen kuin hän jätti sen/hänet erotettiin. Minun näkökulmastani nuo epäilykset olivat tekopyhiä, mutta pääsemme siihen tuonnempana.
Aloitetaan Steinerin tehtävästä maan päällä, kuten hän luultavasti ymmärsi sen: hän halusi yhdistää länsimaisen viisauden esoteeriseen traditioon. Hän halusi tuoda esiin Goethen - yhtä hyvin kuin muiden "Abendlandin" filosofien - työssä perustana olevat totuudet. Abendland on saksaksi mitä on kutsuttu länsimaiksi tai läntiseksi maailmaksi. Vaikka on selvää tavasta jolla termiä käytetään että se on erityisempi kulttuurillinen virtaus: ne ihmiset jotka ovat yhdistäneet kulttuurissaan roomalaisen, kreikkalaisen, saksalaisen ja kristillisen perinnön.
Meidän pitäisi muistaa että Steiner eli ja näki Saksan alamäen yhtenä maailman supervalloista, siihen asti kun se hävisi ensimmäisen maailmansodan. Kuollessaan 1925 hän ei elänyt nähdäkseen suurta lamaa, joka iskisi Saksaa lujaa ja valmistelisi sen Hitleriä varten.
Mitä Steiner oikeastaan teki, luulen, oli saksalaisen viisauden kannattaminen - ja sen tuominen ajan tasalle aikakauden henkisten ja tieteellisten oivallusten kanssa. Hän yhdisti tärkeimmät teosofiset ideat antroposofiaansa: karman, jälleensyntymisen ja ihmisen henkisen kehityksen. Vaikka tietenkin hän antoi persoonallisen leiman jälkimmäiseen käsitteeseen. Sanon "tietenkin", koska kukaan ei ole kyennyt tekemään toisin tuon aiheen suhteen. Osoittautuu vaikeaksi tiivistää jokainen yksityiskohta näkemykseksi ihmisen henkisestä kehityksestä. Viimeisin sitä yrittänyt jonka tiedän, on Ken Wilber, mutta Blavatsky edelsi Steineria yrityksessä.
Steiner näki useimpien teosofisten esitelmien teoreettisen taipumuksen, eikä lainkaan pitänyt siitä. Esimerkiksi kerran hän kertoi keskusteluista koulujen rakentamiseksi, lehtien ja muiden asioiden luomiseksi. Hän tunsi että sellaisista asioista keskustelun sijasta pitäisi vain tehdä niin. Ei voi kuin ihailla jotakuta tuollaista. Tehdessä monet kysymykset joita ennakkoon on, tulevat siliämään pois. Yleensä suunnitelmat ja niiden toteuttaminen ovat hyvin eri asioita - joten on usein hyvä ajatus vain tehdä. Asioita jotka eivät toimi tai eivät sovi näkemykseen, voi aina muuttaa.
Ei olisi reilua Steineria kohtaan antaa ymmärtää että hän ei ottanut vastaan itämaista viisautta jota Teosofinen seura toi länteen. Hän otti. Hän esitelmöi aiheista kuten Buddha ja Kristus. Hänen johtopäätöksensä oli aina, että kaikkialla maailmassa oli vihittyjä, Buddhan ollessa eräs heistä. Mutta Kristus oli erityinen. Hänen kuolemansa ihmiskunnan puolesta Golgatalla oli rajapyykki-tapahtuma ihmisen henkisessä kehityksessä. Se muutti asiat olennaisesti. Siloitellakseen epäjohdonmukaisuuksia Raamatussa, hän tuli johtopäätökseen että oli ollut olemassa kaksi Jeesus-lasta. Tämä tekee hänen kristologiansa tietenkin melko ainutlaatuiseksi.
Mikä on tärkeää meidän kertomuksemme kannalta on se, että Steiner oli kiireinen PAIKALLISEN viisauden version kanssa. Tämä sopii, niin kauan kuin siitä ei tule eksklusiivista. Useimmilla meistä on henkisiä suosikkitarinoita ja ajatuksia, ja ne yleensä perustuvat uskontoon jonka piirissä kasvoimme. Kuitenkin Teosofisen seuran Saksan osaston pääsihteerinä hänen velvollisuutensa oli kannattaa jokaisen henkilön vapautta löytää totuus mistä tahansa kukin sen saattoi löytää. Tässä kohtaa paradoksi tai tekopyhyys astuu kuvaan. Hän painotti aina että ihmisten pitäisi olla vapaita löytämään omat totuutensa ja heidän pitäisi tutkia itse. Tämä hänellä oli yhteistä Annie Besantin kanssa, mutta hän ei näytä tajunneen sitä. Hänestä tuntui että Besant ja C.W. Leadbeater enimmäkseen kasasivat sarjan oppeja, jotka ihmisten oletettiin joko uskovan tai lähtevän.
Lopulta Steiner lähti. Hän oli jo perustanut Antroposofisen seuran kun Annie Besant erotti hänet siksi ettei hän päästänyt Idän Tähden järjestön jäseniä Teosofisen seuran Saksan osastoon. Tämä on tekopyhää koska tämä merkitsi itse asiassa että ihmiset jotka päättivät omasta puolestaan kuulua tuohon järjestöön, eivät voineet olla hänen järjestössään. Se tarkoitti että heidän täytyi joko uskoa se tai jättää TS. Toisin sanoen: hänestä tuli tässä asiassa sellainen mistä hän syytti Besantia. Ja tietenkin Besantin täytyi erottaa hänet. Se oli järjestetty juttu; Steiner tiesi että oli tullut aika hänen kulkea omaan suuntaansa. Ja tietenkin useimmat hänen seuraajistaan, ja siten suurin osa Saksan osaston jäsenistä lähti hänen mukaansa.
Seurauksena - hyvässä tai pahassa - Antroposofisessa seurassa on kyse enimmäkseen Steinerista. Se on perustanut kouluja, luonut kokonaisen vaihtoehtoisen lääketieteen alueen, vaihtoehtoista maataloutta, ja paljon muuta. Steinerin opetuksissa on hyvin käytännöllinen puoli, joka on ollut hedelmällinen moneen suuntaan.
Sitä vastoin Teosofinen seura (jolla on päämaja Adyarissa) on yhä paikka minne ihmiset voivat tulla yhteen kokeilemaan ja löytämään universaalia viisautta. Seurauksena on että Teosofisessa seurassa on esitelmiä buddhalaisuudesta, joogasta, vaihtoehtoisestas kristillisyydestä ja gnostilaisuudesta. Teosofinen kirjasto Adyarissa on maailmankuulu harvinaisista intialaisista käsikirjoituksista joita se on säilyttänyt. On tuskin aihetta josta teosofit eivät keskustele. Ja kyllä, sillä on heikkous olla enimmäkseen puhetta, ei tekoja. Sillä kuinka universaali voi ikinä tulla tarpeeksi erityiseksi ohjatakseen tekoja? Tuo välityssuhde henkisestä käytännölliseen jätetään enimmäkseen yksittäisille jäsenille, joskin hyväntekeväisyyden alalla Teosofinen palvelujärjestö tekee paljon hyvää Intiassa, Pakistanissa, USA:ssa ja muissa maissa. Ja teosofisessa hengessä se tekee niin tyrkyttämättä mitään ajatuksia ihmisille ja riippumatta ihmisten taustasta.
Minulle henkilökohtaisesti totuuden etsintä on liian tärkeää jotta antaisin paikallisten näkökohtien olla tärkeitä. Ainoastaan kun katsoo kokonaisuutta - koko ihmiskuntaa - voi ymmärrys perustana olevista kysymyksistä tulla täysin ymmärretyksi. Tästä on esimerkkinä nykyinen taloudellinen kriisi; se osoittaa että paikalliset asiantuntijat eivät vain tiedä tarpeeksi huolehtiakseen tämänkaltaisesta kriisistä. Se vaatii globaalia yhdessä työskentelyä. Samankaltaisesti ekologiset ongelmat eivät rajoitu maiden tai kulttuurien rajoihin. Saastunut ilma kulkee kaikkialle. PH:n aleneminen merissä ei rajoitu Islantiin tai Kiinaan. Globaali ilmanstonmuutos on todellakin globaali, vaikka seuraukset ovat hyvin erilaisia paikallisesti.
Vertailun vuoksi, katsotaanpa mitä Katinka Hesselink sanoo Annie Besantista ja C.W. Leadbeaterista:
Luulen että on selvää, että Annie Besant oli ainutlaatuinen ja ihana henkilö. Hän puolusti vähäosaisia, auttoi saamaan aikaan Intian itsenäisyyden, organisoi Teosofisen seuran ja teki siitä merkittävän. Hän näki myös sen kuoleman alun Jiddu Krishnamurtin vaihtaessa puolta.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että hänen teosofiset opetuksensa ovat vähiten kiinnostava aspekti hänen elämäänsä. Mutta koska Adyarin Teosofisessa seurassa ihmiset ovat vapaita tutkimaan mitä haluavat, on tietenkin jäseniä jotka yhä pitävät hänen kirjoistaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että hänen tyylinsä kestää ajan koetuksessa vähemmän hyvin kuin Blavatskyn tai Leadbeaterin.
C.W. Leadbeater, pappi, teosofinen työntekijä ja sitten jälleen pappi. Siinä välissä hän kirjoitti kirjoja selvänäöstä ja chakroista, jotka olivat uranuurtavaa työtä sille jonka nyt tunnemme laajempana henkisenä liikkeenä. Hän esimerkiksi popularisoi sanskritin sanan "chakra". En voi ummistaa silmiäni hänen panokseltaan.
Tämä on kiistelty blogi [kuten toivottavasti tämäkin! :-) - suom.huom.], joten antaa mennä:
En pidä Leadbeateria pyhimyksenä. Itse asiassa on joitain vakavia kysymyksiä kysyttäväksi hänen tekemisistään alaikäisten poikien kanssa. Myöskään en pidä Vapaa Katolista Kirkkoa kovin hyödyllisenä organisaationa. Kristinusko tulee - tai ei tule - hitaasti uudistumaan kun tulee esiin uusia tapoja tarkastella Jeesusta. Vapaa Katolinen Kirkko oli yritys saada aikaan henkinen kirkko kiireessä. Tiedän että monet ihmiset arvostavat sitä, mutta se ei ole minua varten. En myöskään usko että se on tarkoitettu tulemaan suureksi tai edes sinne päin.
Lisäksi väittely naispappien puolesta tai vastaan silittää minua vastakarvaan. En ikinä aio liittyä organisaatioon missä naisilla ei ole samoja oikeuksia kuin miehillä. Olen hyvin iloinen että ainakin jotkut Vapaa Katoliset Kirkot maailmanlaajuisesti (hollantilainen muun muassa) SALLIVAT naispapit.
Aikaisemmin tässä blogissa on julkaistu käännösartikkelit:
Katinka Hesselinkin alkuperäinen nettisivu, jota hän ei enää päivitä: www.katinkahesselink.net
Jos jotain, niin tämä suomennos osoittaa ainakin sen, että myös Adyarin Teosofisessa seurassa esiintyy monenlaisia ajatuksia. On sanottava, että monet tapaamani teosofit ovat antaneet itsestään paljon suvaitsevaisemman vaikutelman kuin moni tuntemani antroposofi. Se lienee ymmärrettävää, kun antroposofia pyörii täysin Rudolf Steinerin ympärillä ja sisällyttää itseensä aivan keskeisenä elementtinä yhden uskonnon - kristinuskon - totuudet.
Omasta puolestani olen ilmaissut kantani Steineria kohtaan jo aiemmin. Besantista en piittaa ja Leadbeateria en pidä luotettavana "selvänäkijänä" enkä edes kovin hyvänä ihmisenä: pedofiili mikä pedofiili, mitä sitä suotta kaunistelemaan.
Suomen Vapaa Katolinen Kirkko, jonka tilaisuuksissa olen kyllä aina viihtynyt, kuuluu juuri siihen alkuperäiseen suuntaukseen joka ei vihi naisia papeiksi. Leadbeaterin mukaan "henkiset voimat joita seremonioissa käsitellään, eivät sovi naisen rakenteelle". Naisille on korvikkeeksi perustettu erillinen Maria-Sisarten järjestö. Ei se minua haittaa osallistuessani Messuun, mutta toki periaatteessa tuollainen ei kuulu enää tähän aikaan, joten siinä tapauksessa seremonioiden täytyy olla liikaa menneisyydestä voimansa ammentavia. Suotakoon se roomalaiskatoliselle ja ortodoksiselle kirkolle ikivanhoina instituutioina, mutta jos VKK pyrkii tuomaan jotain uutta, se epäonnistuu tässä kohtaa pahasti. Onneksi monet sen haarautumat maailmalla - joiden aiheuttaja mm. juuri kysymys naispappeudesta on ollut - ovat uudistuneet tässäkin suhteessa.
H.P. Blavatskya arvostan suuresti. Tarinat hänen inhimillisestä, räiskyvästä persoonastaan tekevät hänet vain vetoavammaksi verrattuna moniin "pylväspyhimyksiin", Rudolf Steiner mukaan luettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti