Buddhalainen Pääsiäinen

 Maailmassa on muita uskomuksia. Kristityille Jeesus on totuus, valo ja tie. Buddhalaisuudessa on samoja ideoita, mutta eri muodoissa. 

Joillekin totuus on Dharma. Joillekin valo on valaistunut bodhimieli. Joillekin tie on Buddhan tie: Jalo kahdensanosainen tie.

Kenties kaksi tietä eivät ole niin erinäköisiä. Kenties voimme jopa kuvitella Buddhan ja Jeesuksen tulevan toimeen. 

Jeesus nähtävästi otti toisten kärsimykset tehdäkseen maailmasta paremman paikan - Buddha pyrki vapauttamaan maailman kärsimyksestä. 

Buddhalaisuuden ensimmäinen jalo totuus on totuus kärsimyksestä. Kuten Kristuksen passio, kuitenkaan tämäkään totuus yksin ei ilmaise kovin toiveikasta sanomaa. 

Useimmissa buddhalaisuuden virtauksissa on ajatus tuskan ottamisesta ja toivon tai ilon jättämisestä. Se on osa mettaharjoitusta. Se on osa "tonglenia". Tällä tavalla kenties molemmat uskonnot "eivät ole yksi eivätkä kaksi" vaan osoittavat totuuteen, joka on suurempi kuin kumpikaan voi kuvitella. 

Totuus polusta, neljäs jalo totuus, välittää Buddhan opin hyvän uutisen. Siten Buddha ei kuollut puolestamme. Hän eli niin että hänen kohotetun tietoisuuden esimerkkinsä avulla me voisimme vapauttaa itsemme. "Tarkkaavaisuus on tie kuolemattomuuteen", sanoo Dhammapada. "Tarkkaamattomuus tie kuolemaan. Ne, jotka ovat tarkkaavaisia, eivät kuole. Ne, jotka ovat tarkkaamattomia, ovat jo kuin kuolleita." Tarkkaavaisuus on tie, mutta kukaan ei voi olla tarkkaavainen puolestamme. Tästä näkökulmasta näyttäisi että buddhalaisuus on kristinuskon antiteesi. Vai onko? 

Katsotaanpa hetki Jeesuksen syntiemme tähden kuolemisen sijaissovitusaspektin yli. Mitä jos, ennemmin kuin hänen kuolemansa, se onkin hänen esimerkkinsä kuinka elää, joka osoittaa tien ikuiseen elämään? Voiko kukaan kristitty väittää vastaan elämistä Kristuksen elämän esimerkki mielessään? Siinä valossa voisimme lukea seuraavan kohdan Dhammapadasta ja ihmetellä olisiko se sittenkin kristillisestä Raamatusta: 

"Jos ihminen on tarkkaavainen, jos hän on herännyt ja tietoinen, jos hänen tekonsa ovat puhtaita ja toimintansa harkittua, jos hän hillitsee itseään ja elää lakia noudattaen - silloin hänen kunniansa kasvaa." 

Buddhalaiselle jokainen tarkkaavaisuuteen palaamisen hetki, jokainen itse Buddhan elämän elämiseen palaamisen hetki on ylösnousemus kuolleista ja paluu kuolemattomuuden tielle. Mutta eikö sama ole totta kristitylle, joka langettuaan tällä hetkellä, kuten kaikki meistä tekevät ajoittain, nousee elämään elävän Kristuksen esimerkkiä seuraavana hetkenä? 

Tullakseen Buddhaksi, Siddhartha Gautaman uskon "itseen" täytyi kuolla. Kun tämä tapahtui, hänen todellinen luonnollinen Nirvanan tilansa ylösnousi. 

Jeesusta ja Buddhaa kumpaakin koeteltiin ja kiusattiin, mutta eri tavoin. Kun ihmisruumis on heikko, erityisesti paastoamisesta pitkiä aikoja, silloin vääriä päätöksiä ja näkemyksiä pälkähtää päähän. Sekä Jeesusta että Buddhaa koeteltiin tällä tavalla, ja he olivat voittoisia.

• Jeesus vietti 40 päivää paastoten erämaassa, ja lopussa häntä kiusasi paholainen. Paholainen kiusasi häntä hänen oletetussa heikossa tilassaan vallalla; vallalla hallita maailmaa, ja vallalla luoda asioita (kuten leipää kivistä). Jeesus on saattanut olla nälkäinen, mutta hän ei ollut heikentynyt voimassaan vastustaa pahaa ja kiusausta, ja hän torui paholaista. Paholainen kykenemättömänä viettelemään Jeesuksen, lähti voitettuna.
• Siddhartha Gautama (mies, josta tuli Buddha) oli niin ikään erämaassa, ja vietti 49 päivää meditoiden puun alla, jota myöhemmin kutsuttiin Bodhipuuksi ("valaistumisen puuksi"). Jeesuksen lailla häntä kiusasi Mara (demoni, joka muistuttaa paholaista kristinuskossa; katso tässä blogissa: Paholainen Buddhalaisuudessa). Mara kiusasi häntä himokkailla haluilla, vallalla, ja lopulta käänsi koko armeijansa raskauden häntä kohti. Nuolten lentäessä häntä kohti, Siddharthan tarvitsi ainoastaan kohottaa kätensä ja ne muuttuivat kukiksi. Mara, kykenemättömänä viettelemään tai estämään Siddharthaa tulemasta valaistuneeksi, lähti voitettuna.

Molemmat olivat merkittäviä fyysisiä ja mentaalisia kestävyyden ja voiman koetuksia. Mikä tärkeintä, ne osoittivat että jopa vaikeimpina hetkinämme heidän määrätietoisuutensa ja tasapainonsa olivat apuna. Kyky nähdä asiat vääränä eli harhanomaisena auttoi heitä reagoimaan tarkoituksenmukaisesti siihen mitä he kohtasivat. 

Sekä Jeesus että Buddha löysivät jotain merkittävää matkoillaan: ystävällisyyttä ja myötätuntoa. Joita ilman heidän tarinoillaan olisi saattanut olla erilainen lopputulos. Arkisten henkilöiden kanssakäymiset näiden kahden merkittävän hahmon kanssa osoittavat, että emme ole erillisiä muista, ja kamppailu voidaan nähdä tavallaan jaettuna. 

• Jeesusta lyötiin ja hänet pakotettiin kantamaan ristiä, jolle hänet ristiinnaulittaisiin, läpi katujen. Hänen fyysinen ruumiinsa oli kulunut, hän kaatui kolme kertaa. Sitten erästä pyydettiin auttamaan häntä kantamaan ristiä - Simon Kyreneläistä. Taakka ei ollut enää yksin hänen, toisen auttaessa häntä kantamaan ristiä. Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi ja kuolemiseksi ristillä syntiemme tähden, ristin täytyi saavuttaa päämääränsä. Ilman Simonia tämä ei todennäköisesti olisi tapahtunut. Simonin rooli kristinuskossa ei loppunut tähän. Myöhemmin hänet vihittiin ensimmäiseksi piispaksi nykyiseen Avignonin arkkihiippakuntaan, ja traagisesti hänet ristiinnaulittiin myöhemmin elämässään. Tulkittiinpa kirjoituksia niin että Simonia käskettiin kantamaan ristiä, tai että hänellä oli myötätuntoa Jeesusta kohtaan, kaiken kaikkiaan teko voidaan nähdä myötätuntona. 
• Siddhartha, ennen kuin hän oli Buddha, harjoitti lukuisia askeettisia metodeja, jotka eivät auttaneet häntä löytämään totuutta jota hän etsi. Ei ennen viimeistä harjoitustaan, missä hän tuskin söi ja oli kirjaimellisesti kävelevä luuranko, kun joki lähes huuhtoi hänet mukaansa ja hän oli vähällä kuolla. Kun hän selvisi rannalle, nuoren ohikulkevan Sujata-nimisen tytön ystävällisyys pelasti hänen henkensä tämän tarjotessa hänelle hiukan maitoriisiä. Tästä pienestä teosta oli apua Siddharthan ollessa lähellä kuolemaa, ja se salli hänen hitaasti saada takaisin voimansa. Sillä oli myös toinen syvällinen seuraus - Siddhartha oivalsi että äärimmäisyyksiin meneminen ei ollut vastaus (mikä tunnetaan "keskitienä" buddhalaisuudessa). Saatuaan takaisin voimansa, hän meditoi kunnes löysi totuuden jota etsi.

Molemmat kohtasivat vaikeuksia polulla kohti erillisiä kohtaloitaan. Kuitenkaan kumpikaan ei olisi kyennyt "päättämään tarinaa", kuten sen tänä päivänä tunnemme, ilman tavallisten ihmisten apua, jotka olivat sivullisia. Maallikkoharjoittajina on tärkeä asia muistaa että se ei ole aina suuri teko jota tarvitaan.  Joskus se on tuo pieni, näennäisesti tavanomainen teko jota et halua suorittaa, jolla tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. 

Jeesus ja Buddha molemmat "ylösnousivat" eri tavoin ja eri syistä. Jeesuksen kuollessa ristillä ja tullessa haudatuksi, Buddha vannoi meditoivansa puun alla kunnes saavuttaisi heräämisen. Kuitenkin molemmat saavuttivat jotain, jonka tuloksena nämä suuret uskonnot pysyivät. 

• Jeesus, tultuaan haudatuksi, nousi kuolleista kolmen päivän kuluttua, jonka tähden pääsiäistä juhlitaan. Tämä on tärkeää koska hänen täytyi kuolla noustakseen ylös. Ennen kuin tämä tapahtui, kertomus Jeesuksesta olisi saattanut päättyä ristille ja haihtua muistista. Kuitenkin Jeesus tiesi että näiden tapahtumien täytyi tapahtua täyttääkseen profetian ja sen mitä hänen täytyi tehdä ihmiskunnan puolesta. Tämä perustavanlaatuinen tapahtuma korostaa sekä kristinuskoa että Jeesusta tavalla, jota ei löydy muista Abrahamilaisista uskonnoista. 
• Buddhan niin ikään täytyi kuolla noustakseen ylös, mutta ei sillä tavoin kuin voisimme olettaa. Perustavanlaatuinen käsitys buddhalaisuudessa on ei-itse, oppi joka lausuu että meillä ei ole pysyvää, muuttumatonta, riippumatonta itseä. Me olemme väliaikaisten asioiden ryhmittyminen, jotka tunnetaan viitenä aggregaattina (Namarupa), jotka saavat meidät uskomaan - syvästi - itsen ideaan. Tässä uskomuksessa olemme kuin sairaita potilaita johtuen ahneuden, vihan ja harhan kolmesta myrkystä, jotka saavat meidät luomaan tarkoituksellisia tekoja (Karma), jotka vuorostaan pitävät meidät vangittuina uudelleen syntymisen kiertokulkuun. Tämä koko prosessi, joka tunnetaan Samsarana, on "kärsimystä" (Dukka). 

Tässä kohtaa Buddhan "kuolema" tulee kuvainnollisesti kyseeseen. Jotta hän kykeni oivaltamaan tämän totuuden absoluuttisella tasolla, jotta hänestä tulisi herännyt ja valaistunut, hänen täytyi lopettaa toiminta joka aiheuttaa tämän uskomuksen itseen (Namarupa). Sen tähden hänen täytyi rauhoittaa mieli saavuttaakseen oivalluksen - ei helppo askel. Häneltä vei 49 päivää pääasiassa kamppailuun mieltä vastaan ja sen takertumisia ja haluja itsen ideaan ja myrkkyihin jotka se luo. Vähitellen hän kykeni tekemään tämän voitettuaan Maran ja hänen armeijansa (jota myös verrataan omiin mielentiloihimme). Sitten tässä pisteessä missä hän oli olennaisesti "pysäyttänyt" mielensä kaoottisen luonnon, hän oli kuollut. Mutta tämä kuolema koski ainoastaan itsen ideaa. 

Nyt hän oli herännyt - kykenevä näkemään selvästi, ilman harhaa, asioiden todellisen luonnon. Hän kykeni näkemään syvälle ilmiöiden pysymättömään luontoon, ilmiöiden syntyyn keskinäisessä riippuvuudessa, ja ei-itsen totuuteen. Silloin aivan kuin olisi noussut kuolleista, hän oli valaistunut olento. Hän ei ollut enää sama henkilö kuin ennen - hän oli nyt valaistunut olento, Buddha. Enää eivät ahneuden, vihan ja harhan myrkyt kyenneet tartuttamaan häntä. Hän "kuoli" nähdäkseen lääkkeen, ja parantui noustessaan. 

Vaikka tämä ylösnousemus ei ole millään tavoin samankaltainen kuin Jeesuksen, molempien täytyi "lopettaa" olemassaolo jossa he olivat, ja "aloittaa uudelleen". Ja kun he niin tekivät, he eivät olleet täsmälleen samanlaisia kuin ennen. He olivat nyt kykeneviä olemaan vuorovaikutuksessa tavalla joka oli erilainen, ja kykenivät auttamaan muita toisin kuin "aiemmassa" olemassaolossaan. 

Jeesusta henkisessä ruumiissaan eivät edes tunnistaneet hänen aiemmat oppilaansa! Tämä on merkittävä osa kertomusta, mutta sillä on myös tarkoitus. Kun he lopulta ymmärsivät että se oli Jeesus (alunperin erillään Tuomaasta), se toi esiin perustan kristinuskolle, ja uskolle jonka ihminen siihen asettaa. Ylösnousemuksen kyky kaikille kristityille on osa tuota perintöä. Meidän maailmassamme Jeesuksen pappeus jatkuu kirkon ja Raamatun evankeliumien kautta. 

Buddha, nyt puhtaana harhasta, kykeni näkemään (ja kommentoimaan ääneen) että kaikki älylliset olennot voisivat saavuttaa saman mitä hän. Sisimmältään kaikilla oli Buddhaluonto. Kuitenkin olemme harhan hämärtämiä, emmekä kykene näkemään sitä. Sitten hän alkoi opettaa vuosikymmeniä, auttaen monia tavoittamaan Nirvanan tilan, kuten hän. Hänen opetuksensa jatkuvat hänen saarnoineen ja luostariyhteisöineen läpi maailman. 

Molempien "ylösnousemus", vaikkakin erilainen, osoitti maailmalle yhden asian: myötätunto ei ole ainoastaan universaalia, vaan elintärkeää. 

Hyvää Pääsiäistä! 

Lähteet:

A Buddhist Easter

A Buddhist View of Easter

The Buddhist Easter

Katso myös:

Buddhalaisuus ja kristinusko

MESTARI BEINSA DOUNO: KRISTUS, RAKKAUDEN MANIFESTAATIO

 Alkuperäinen englanninkielinen ´kirjoitus

Tänä päivänä ihmiset jakavat Kristuksen sellaisiin aspekteihin kuten ”historiallinen”, ”kosminen”, ”mystinen” jne. Mutta Kristus olemukseltaan on yksi ja jakamaton.

On vain yksi Kristus – elävä Kristus, joka on Jumalan manifestaatio, Rakkauden manifestaatio. Kristus on Jumala, joka paljastaa itsensä maailmalle. Jumalan manifestaationa Kristus ei voi olla erillään Hänestä, häntä ei voi pitää erillisenä Hänestä.

Ja kun puhun Kristuksesta, en tarkoita abstraktia prinsiippiä, vaan pikemminkin todellista Rakkauden inkarnaatiota. Rakkaus on suurin todellisuus eikä abstraktio. Sillä on muoto, sisältö ja merkitys. Kristus – mikä tahansa käsitys ihmisillä on hänestä ”historiallisena”, ”kosmisena”, ”mystisenä” – antoi maalle täydellisimmän Rakkauden ilmaisun.

Tämä johtuu siitä että historiallisena persoonallisuutena, kosmisena olemuksena ja mystisenä kokemuksena Kristus on ja pysyy täydellisimpänä Rakkauden ilmaisuna. Todellakin, ei kellään ihmisellä maan päällä ennen Kristusta ollut suurempaa rakkautta kuin hänellä.

Ei sen paremmin ulkoisessa kosmoksessa kuin sielun sisäisissä mystisissä syvyyksissäkään ole täydellisempää Rakkauden ilmaisua kuin se jonka personoimme Kristuksessa. Kuinka sen tähden tulee ymmärtää sanat ”historiallinen”, ”kosminen”, ”mystinen”? Ilmentyneenä maan päällä tiettynä historiallisena hetkenä ideaalisena ihmisenä, esimerkkinä todellisesta ihmisestä, Kristus on ”historiallinen”. Ja aika jolloin hän eli, tallentaa ja kantaa todistusta hänestä: ”Katso, ihminen! Katso, todellinen ihminen, jossa Rakkaus, Viisaus ja Totuus elävät, ja joka soveltaa niitä.”

Kun hänet koetaan sisäisissä syvyyksissä, hän on ”mystinen”, ja kun hänet ymmärretään ja tunnetaan maailmassa ilmentyneenä Jumalana, hän on ”kosminen”. Kristuksen fyysinen puoli on koko ihmiskunta yhdistyneenä yhteen ruumiiseen. Kaikki ihmissielut, joissa Kristus elää, yhdistyneenä yhdeksi – tämä on Kristuksen fyysinen aspekti.

Kaikki enkelit kokoontuneina Kristuksen sydämeen edustavat hänen henkistä aspektiaan. Ja kaikki jumalalliset olennot yhdistyneinä Kristuksen mielessä ovat hänen jumalallinen aspektinsa. Tämä on ”kosminen” Kristus, maailmassa ilmenevä Jumala. Siitä syystä mystikko näkee Kristuksen kaikkialla – ihmiskunnan suurena veljenä, ihmisen arkkityyppinä, Esikoisena maailmassa, ihmissuvun alkuna, ihmisevoluution alkuna. Esikoisena, joka kehitti ja ilmensi kaikkia jumalallisia hyveitä, joka sovelsi kaikkia jumalallisia lakeja. Mystikko näkee Kristuksen esikoisena, joka läpäisi kaikki koetukset ja uhrasi kaiken veljiensä tähden.

Vuoret, pellot, lähteet, meret ja joet, kaikkine kätkettyine luonnon rikkauksineen – kaikki tämä on ilmausta tästä Suuresta Veljestä. Mutta tämä on suuri mysteeri, jonka ymmärtämiseksi tuhansien vuosien lakkaamaton työ on välttämätöntä. Siten Kristusta tarvitsee ymmärtää hänen kokonaisuudessaan. Hän on Yksi, vaikka ihmiset pitävät häntä joskus ”historiallisena”, joskus ”kosmisena” tai ”mystisenä”. Kaikkien näiden sanojen täytyy herätä eloon Kristuksen todellisessa ymmärtämisessä manifestoituneena ja paljastettuna Jumalan Rakkautena, niiden ei pidä pysyä kuivina käsitteinä, vankilana ihmisajattelulle.

Tosiaankin, eikö ”historiallinen” Kristus joka tuli maan päälle kaksi tuhatta vuotta sitten, ole monien kristittyjen mielten vankila? Missä Raamatussa Kristus kaksi tuhatta vuotta sitten puhui itsestään historiallisena persoonallisuutena? Hän puhuu itsestään Henkenä, joka viipyy maan päällä ”aikojen loppuun asti”, se on, kunnes väkivallan ja pahuuden aikakausi, nyt viimeisinä päivinään, tulee loppuun.

”Menkää ja saarnatkaa”, hän sanoo opetuslapsilleen, ”ja minä tulen olemaan kanssanne aikojen loppuun asti”. Eräs pahimmista harhoista on luulla että Kristus on taivaassa, että hän istuu ja odottaa viimeistä tuomiota, jolloin hän alkaa tuomita eläviä ja kuolleita. Totuus on, että Kristus ei ole ikinä jättänyt maata. Muista hänen sanansa: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. Kristus on se joka on inspiroinut, inspiroi ja tulee inspiroimaan maan ja ihmiskunnan ”historiallista”, ”kosmista” ja ”mystistä” elämää. Ilman Kristusta ei voisi olla historiaa. Ilman Kristusta ei voisi olla ”kosmosta”, järjestäytynyttä ja vakiintunutta maailmaa. Ilman Kristusta ei voisi olla ”mystistä” elämää. Hän on kaikkien ilmestysten suuri inspiroija kaikkina aikoina. Hän on näkymätön liikuttava voima koko ihmiskunnan henkisen elämän takana. Raamattu, missä Kristus on keskushahmo, todistaa tästä. Kristus itse vihjaa tähän sanoilla: ”Mooses ja profeetat kirjoittivat minusta”.

Mooses, yleisessä merkityksessä, käsittää kaikki ihmiskunnan henkiset johtajat, kaikki tiedemiehet, filosofit, kirjailijat, runoilijat, taiteilijat ja muusikot, jotka valmistavat ihmisten mieliä ymmärtämään Kristusta, jumalallista Totuutta.

Kuinka hetkelliseltä heidän työnsä näyttääkin, kuinka muuttuvaisia heidän teoriansa ovatkaan, ne eivät ole umpimähkäisiä, ne on luotu Hengen universaalin lain vaikutuksen alla, joka työskentelee ihmiskunnassa erityisellä tavalla. Kaikki nuo ihmiset työskentelivät sen tähden ihmiskunnan moninaisen kohottamisen puolesta, he valmistivat tietä Kristuksen tulemiselle. Ei ole helppoa Kristuksen kaltaiselle suurelle hengelle tulla ihmisten joukkoon. Ihmisten täytyi työskennellä kovasti useiden tuhansien vuosien kuluessa jotta Kristus voisi ilmestyä heidän keskuuteensa. Ei ole helppoa tulla maan päälle. Mutta laskeutumisellaan maan päälle Kristus avasi uuden aikakauden ihmiskunnan kehityksessä. Hän osoitti ainoan tien jolla ihmissielu voi nousta Jumalan luo. Siksi hän sanoi: ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä”.

Tie: sanan laajimmassa mielessä tämä on Hengen liikuntoa kohti luonnon lakien älykästä soveltamista.

Elämä: Tämä on elementtien harmonista järjestämistä ja voimien kehitystä jumalallisessa sielussa.

Totuus: Tämän on Yhden Jumalan ilmentymistä, joka luo olosuhteet kaikkien elävien olentojen kehitykselle.

Tullen jumalallisesta Totuuden maailmasta ja laskeutuen aineelliseen maailmaan, Kristus yhdistää ihmissielut Totuuden maailmaan, missä jokaisen elämän suuret päämäärät ovat kätkettyinä.

Täytyy välttämättä olla linkki yhdistää materiaan vajonneet ihmissielut Jumalaan. Ainoastaan Kristus voi muodostaa tuon linkin – ainoastaan Kristus voi yhdistää ihmiset Jumalaan. Hän tuli alas jumalallisesta maailmasta, tuoden elämän Totuuden maailmasta, ja nousi siihen takaisin, ja tällä tavoin hän osoitti polun joka johtaa ajallisesta elämästä ikuiseen.

”Ja tämä on ikuinen elämä”, sanoo Kristus, ”että he tuntevat Sinut, ainoan tosi Jumalan, ja hänet jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”.

Tuntea Jumala on tuntea Hengen siemenet – olosuhteet, voimat, ja lait jotka ylläpitävät sitä, ja joiden mukaan tämä ihmeellinen asioiden järjestys rakentuu.

Ja Kristus on intelligentti alku joka tulee Yhdestä Jumalasta, tuoden elämän kaikille olennoille, opastaen niitä ja ylläpitäen niitä ja yhdistäen ne kaiken olevan alkukeskukseen. Kristus on tämän sielujen älykkään liikkeen tie, joka johtaa ne ikuiseen elämään Totuudessa.

Ja kun Kristukselta kysytään miksi hän tuli maahan, hän vastaa: ”Sen tähden minä synnyin ja tästä syystä tulin maailmaan, jotta todistaisin Totuudesta.”

Nämä sanat ovat kuitenkin matemaattinen kaava. Kysymys Kristuksen tulemisesta on eräs ihmiselämän syvällisimmistä kysymyksistä. Monet ihmiset luulevat että tähän kysymykseen on hyvin helppo vastata. He sanovat että Kristus tuli maahan kärsiäkseen ja pelastaakseen ihmiskunnan.

Kristuksen tuleminen maan päälle ei ole kärsimyksen asia. Kärsimys oli toissijainen tapaus Kristuksen elämässä – se on kaukana tämän erittäin tärkeän hetken määrittelystä ihmiskunnan historiassa. Pelastus, tavalla jolla se yleensä ymmärretään, on myös vaillinainen käsitys tästä suuresta tapahtumasta.

Mutta tänä päivänä kaikki saarnaajat sanovat että Kristus tuli maahan pelastaakseen ihmiskunnan. Jos Kristus olisi pelastanut maailman niin mekaanisella tavalla kuin ihmiset uskovat, ja jos he olisivat todella pelastettuja, silloin he eivät eläisi tavalla joka on niin vastakkainen Kristuksen opetuksen hengelle.

Selvästikin ajatuksella pelastuksesta on kokonaan erilainen merkitys. Se ei ole siellä mistä ihmiset sitä etsivät, eikä se tule mekaanisesti kuten he luulevat.

Kristus toi maahan sielun tieteen. Hän osoitti polun jolla ihmissielut voivat tuntea Jumalan ja saavuttaa ikuisen elämän. Tuon polun portti on Rakkaus. Hän joka kulkee tästä portista, löytää itsensä siltä kuninkaalliselta tieltä jossa suuret teot odottavat häntä.

Monia suuria sieluja tuli maan päälle ennen Kristusta, mutta he eivät kyenneet suoriutumaan ihmiskunnan kohottamisen vaikeasta tehtävästä. Kristuksen täytyi tulla maan päälle ratkaisemaan tämän olennaisen ja erittäin tärkeän ongelman ja osoittamaan ihmisille toteen näytetyn tien jolla myös he voivat ratkaista sen.

Ennen Kristusta Jumala lähetti vainioilleen palvelijoitaan – profeettoja ja pyhiä – mutta he eivät kyenneet suorittamaan tehtävää tavalla jolla se olisi pitänyt tehdä.

Kun Kristus, ”Jumalan Poika”, tuli maan päälle, kaikki taivaan työntekijät yhdistyivät hänen nimessään päättääkseen työn joka oli aloitettu.

Evankeliumissa on kirjoitettu, että ”Jumala rakasti niin maailmaa, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka uskoo häneen hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Poika on Sana, järjellinen, jumalallinen, ainoa joka saattoi palauttaa harmonian maailmaan ja ihmissielun yhteyden Jumalaan. Kristus saattoi palauttaa tuon yhteyden, hän saattoi vaikuttaa ihmiskuntaan kokonaisuutena, koska hän itse oli yhdistynyt suureen Väkevään.

Kun evankeliumi puhuu Hengen laskeutumisesta Jeesuksen ylle, se viittaa Jeesuksen yhdistymiseen järjen maailman kollektiivisen Hengen kanssa, minkä mukaan jumalallisen idean toteuttaminen tuli mahdolliseksi maan päällä.

Tämä on laki maan päällä – saattaakseen päätökseen Jumalan työn, ihmisen maan päällä täytyy yhdistyä olentoon taivaassa. Tässä tapauksessa olento oli kollektiivinen jumalallinen Henki.

Tästä näkökulmasta Kristus on kollektiivinen henki. Hän on olemassa yksikkönä ja samalla kertaa hän on kollektiivinen henki. Hän on kaikkien Jumalan Poikien kokonaissumma, joiden sydämet ja sielut ovat elämän ja rakkauden lähteitä.

Kaikki Jumalan Pojat yhteen liittyneenä, kaikki älylliset sielut jotka elävät jumalallisessa yhteydessä – kaikkea tätä on Kristus.

Kristuksen laskeutuminen maan päälle on tärkein tapahtuma ihmiskunnan historiassa. Se on ainutlaatuinen tapahtuma sisällöltään ja merkitykseltään. Siihen liittyy ihmiselämän perustavanlaatuinen idea – kuolemattomuuden idea, iankaikkisen elämän idea. Ja kaikilla inhimillisen olemassaolon pyrkimyksillä on lopullisena päämääränään saavuttaa kuolemattomuus ja astua iankaikkiseen elämään.

”Ja tämä on iankaikkinen elämä”, sanoo Kristus, ”että he tuntevat Sinut, ainoan tosi Jumalan, ja hänet jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”.

Tunne Jumala ja tunne Kristus.

Tunsivatko ihmiset Kristuksen, kun hän ilmestyi kaksi tuhatta vuotta sitten? Tuntevatko he hänet tänä päivänä? Kun totuus tulee maailmaan, se ei ole pukeutunut kuninkaallisiin vaatteisiin, vaan pikemminkin vaatimattomaan asuun.

Siten Kristus ilmestyi kaksi tuhatta vuotta sitten yksinkertaisessa muodossa, jossa ihmiset eivät voineet tunnistaa häntä. Mutta sellaiset ovat tämän maailman lait.

Tässä vaatimattomassa asussa, näennäisesti kaikkien muiden ihmisten kaltaisena, edes hänen opetuslapsensa eivät tunteneet häntä täydellisesti. Ainoastaan kolme heistä kirkastumisessa näki Kristuksen ”kasvot”, hänen sisäisen itsensä. Tässä sisäisessä valossa he näkivät hänet ja tunnistivat hänet sellaisena kuin hän oli enkelten keskuudessa.

Juutalaisille Kristus oli ”Joosefin poika, puusepän poika”. Kirjanoppineille ja fariseuksille hän oli jumalanpilkkaaja, itsensä nimittänyt messias, joka kutsui itseään ”Jumalan Pojaksi”. Hän ei tullut heidän keskuudestaan, hän ei ollut heidän opettamansa.

Missä itse asiassa Kristus opiskeli? Kaikki mitä hän teki, todisti hänen laajasta oppineisuudestaan. Kuitenkin jopa tänä päivänä on ihmisiä jotka luulevat, että Kristus oli tavallinen, kouluttamaton henkilö. Tämä ei ole totta. Kristus itse, puhuen kuulijoilleen, sanoi: ”jos kerron teille maallisista asioista, ettekä usko, kuinka uskoisitte jos kerron taivaallisista asioista?” Kun hän puhui ”taivaallisista asioista”, Kristus viittasi auringon suuriin mysteereihin. Kuitenkin hän ymmärsi myös ”maallisia asioita” – hän tunsi Kabbalan, ja itäisten kansojen ja kreikkalaisten filosofiat, yhtä hyvin kuin sen ajan tieteet.

Todellakin, Kristuksella ei ollut tarvetta opiskella ihmisten kouluissa. Hänen koko maallinen elämänsä oli itsessään objektiivista oppimista hänelle. Hänen elämänsä oli uuden kokemuksen lähde, pelto niiden ylevien periaatteiden ja suurten lakien soveltamiseksi, joiden toiminnot hän oli tuntenut näkymättömässä maailmassa. Johtuen heränneestä tietoisuudestaan ja yhteydestään näkymättömään maailmaan, Kristus kykeni aina saavuttamaan tieto suoraan sieltä.

Ja kun hän rukoili, rukous oli keskustelua järjen maailman kanssa. Rukouksen avulla Kristus kommunikoi näkymättömän maailman kanssa, kaikkien siellä olevien hierarkioiden ja Jumalan kanssa. Rukouksen avulla näkymätön maailma paljasti Kristukselle suuria läksyjä jotka hänen täytyi oppia maan päällä, ja paljasti hänelle ongelman joka hänen täytyi ratkaista maallisen elämän ympäristössä.

Ratkaistuaan vaikean ongelmansa, Kristus ymmärsi kokemuksen kautta että ainoa tapa pelastaa ihmiskunta on Rakkauden avulla. Vasta sitten hän täysin ymmärsi kaiken kärsimyksensä syvällisen merkityksen.

Kuitenkin ihmisille, riippumatta siitä mitä he sanovat, Kristuksen kärsimykset, hänen ristiinnaulitsemisensa ja häpeällinen kuolemansa pysyvät yhä yhtenä syvällisimmistä mysteereistä.

Miksi Kristuksen, suurimman sielun joka ikinä tuli maan päälle, suurimman koskaan ilmentyneen hahmon, miksi tämän hyvän, älykkään ja vahvan ihmisen piti läpikäydä niin traaginen kuolema?

Raamattu sanoo että niin oli ”kirjoitettu” - eikä muuta.

Toiset väittävät että tämän oli välttämätöntä tapahtua, jotta maailma pelastuisi.

Mutta Kristus itse sanoo että hän tuli maailmana todistaakseen Totuudesta.

Yksi asia voidaan sanoa varmuudella – Kristus ristiinnaulittiin koska Rakkaus ei ulkoisesti ottanut osaa hänen elämäänsä. Ja missä Rakkaus ei ota osaa, ankarimmat kärsimykset ja suurimmat tragediat tapahtuvat. Rakkaus ei aiheuta niitä, mutta kilpailu Rakkauden tähden luo ne. Rakkaus itsessään aina ja kaikkialla tuo valoa, rauhaa ja iloa.

Joka tapauksessa näemme että Kristuksen ristiinnaulitseminen sallittiin.

Ristillä Kristus kävi läpi mitä voitaisiin kutsua ideologis-mystiseksi kärsimykseksi, syvimmän ja kovimman kärsimyksen, jonka ihmissielu voi läpi käydä.

Hänen täytyi juoda kärsimyksen maljasta viimeiseen pisaraan saakka – tuosta maljasta johon oli kerääntynyt koko menneisyyden katkera pohjasakka.

Mutta tämän syvän ja voimistuneen kärsimyksen aikana kaikki menneisyyden salaisuudet paljastettiin hänelle. Ja tietoisena hetken suuresta merkityksestä, Getsemanen puutarhan sisäisen kamppailun jälkeen, Kristus sanoi, ”tätä hetkeä varten minä olen tullut.”

Rakkauden suuren alkemian avulla Kristus muutti tuohon maljaan kerääntyneet myrkyt ja siten tuhosi väkivallan ikuisesti.

Ja todellakin, eikö Kristus – voimakas hengen mies joka tunsi korkean alkuperänsä, joka näki ennalta kaiken, joka tiesi mitä oli tapahtuva – voinut estää häntä odottavat kärsimykset? Hänellä oli mahdollisuus joko kutsua esiin ”enkelten joukot”, ja niiden avulla tuhota sekä juutalainen kansa että Rooman valtakunta – se on, käyttää menneisyyden metodia, Mooseksen ja Elian väkivallan ja miekan metodia, joka oli vanhojen maagien ja adeptien metodi – tai hyväksyä malja ja risti ja voittaa ne Rakkauden voimalla.

Kristus valitsi jälkimmäisen, ainutlaatuisen kokeilun maan päällä.

Ja tosiaankin, jos Kristus olisi pelännyt kärsimystä, jos hän olisi pelännyt ristiä jolle hänet myöhemmin naulittiin, tai nauloja joilla hänet siihen naulittiin, tai keihästä jolla hänet lävistettiin, hän ei olisi tarjonnut uutta ja välttämätöntä ratkaisua ihmissielun kohottamisen vaikeaan tehtävään. Hän hajotti loukkaukset, ruoskaniskut, ristin, naulat ja keihään Rakkauden tulella – ainoalla tulella joka voi sulattaa väkivallan aseet. Kokeilu osoittautui menestykseksi.

Siten Kristus ratkaisi ongelman, josta koko ihmiskunnan tulevaisuus riippui. Siten hän avasi pelastuksen polun niille kärsiville sieluille, joita varten hän tuli. Niiden yksinkertaisten mutta jalojen sielujen tähden, joilla oli rohkeutta asettaa uskonsa häneen, eikä aikansa oppineita, mahtavia ja uskonnollisia ihmisiä varten, Kristus luopui elämästään jotta he saattaisivat elää Rakkaudessa, jonka hän antoi heille.

Jotain hyvin suurta on kätketty Kristuksen kärsimyksiin. Ne muodostavat Kristuksen elämän kätketyn puolen, josta ihmiset eivät tiedä mitään.

Ja kun puhun Kristuksen kärsimyksistä, kaksi Kristuksen suurta hyvettä tulee mieleen – hänen ennennäkemätön kärsivällisyytensä ja hänen nöyryytensä. Näiden avulla hän kesti kaiken pahoinpitelyn ja loukkaukset, joita ihmiset aiheuttivat hänelle. Kristus kesti kaikki nämä ja pysyi hiljaa, tyynenä ja välinpitämättömänä, ikään kuin mitään ei olisi tekeillä. Ei kyyneltäkään vuotanut hänen silmistään.

Tämä on suurta kärsivällisyyttä, tämä on herruutta itsen yli, tämä on Rakkautta.

Tämä on kivi jota mikään ei voi murskata.

Kristuksen ristiinnaulitseminen oli tragedia, mutta tällä tragedialla oli ratkaisunsa ylösnousemuksessa.

Kristus nousi kuolleista, ja ylösnousemuksensa avulla hän voitti kuoleman. Ja kuten kärsimyksissään menneisyyden salaisuudet paljastuivat hänelle, niin ylösnousemuksessa hän vastaanotti ilmestyksen tulevaisuudesta.

Kristus on todella vahva ihminen, mahtava henki, sankari. Hän voitti kaiken – kidutukset, ristin ja haudan.

Kristus ei kantanut puista ristiä loppuun asti. Hän kantoi sen vain tiettyyn paikkaan saakka ja laski sen sitten maahan. Ihmiset luulevat hänen laskeneen sen maahan koska hän oli uupunut sen painon alla.

Kristus ei ollut heikko. Hän olisi voinut kantaa ristin, mutta hän laski sen maahan osoittaakseen ihmiskunnalle, mitä heitä varten oli varattu. Hän vihjasi: ”voin kantaa elävien ihmisten kärsimysten ristiä, mutta en tahdo kantaa puista ristiä.”

Mutta nykypäivän kristityt yhä kantavat ja suutelevat puista ristiä jota Kristus itse halveksui.

Heitettyään puisen ristin maahan, Kristus nousi ylös ja suoraselkäisenä hän matkasi Golgatalle. He naulasivat hänet ristille. Mutta hän ei pysynyt siinä kauaa. Hän yksin irrotti itsensä nauloista. Kuinka? Hän jätti ruumiinsa ja meni Joosef Arimatialaisen luo.

Kristus haudattiin ja hänen hautansa sinetöitiin. Mutta hän jätti myös haudan. Hän ei halunnut jättää ruumistaan hautaan, koska se oli elossa. Hän itse nosti sen ylös.

Enkeli joka aiheutti hänen kuolemansa, vei hänen sielunsa tuonelaan, mutta Kristus ei pysynyt siellä kauaa. Hänen astumisensa tuonelaan aiheutti vallankumouksen – hän aktivoi kaikki tuonelan asukkaat ja vapautti heidät. Älä luule, että ylösnousemuksensa jälkeen Kristus oli yksin – tuonelassa hän oli enkelijoukon johtaja, joka tyhjensi tuonelan kaikista vangeistaan.

Siten Kristus näytti toteen, että vahva ihminen ei voi pysyä naulittuna ristille, eikä häntä voi sinetöidä hautaan. Vahva ihminen ei koskaan kuole – hän nousee ylös ja hän antaa elämän muille.

Kristus oli Jumalan Sydän ja sen tähden hän nousi ylös. Jumalan Sydän ei voi kuolla. Se palasi sinne mistä se tuli. Mutta läpi koko tämän tragedian, joka näyteltiin Golgatalla, uusi veri läpi tunki ihmiskunnan väsyneet suonet ja uusi virike tuotiin elämän jumalalliseen kiertokulkuun.

Kun hän tuli maan päälle kaksi tuhatta vuotta sitten, Kristus paljasti meille ainoastaan yhden puolen luonnostaan. Me näemme Kristuksen silloin nöyryytettynä ja murheessa, kärsimyksissä ja koettelemuksissa. Me näemme hänet lunastuksen sankarina.

Ihmiset eivät vielä tunne Kristusta hänen kirkkaudessaan, hänen jumalallisessa voimassaan ja vallassaan. Kristus on voimakas ja mahtava nyt!

Menneisyydessä Kristuksen kädet naulattiin. Tänä päivänä kukaan ei voi naulata näitä käsiä – naulat sulaisivat välittömästi! Menneisyydessä he ristiinnaulitsivat Kristuksen, mutta tänä päivänä ei ole tarpeeksi suurta puuta johon hänet voitaisiin ristiinnaulita.

Kristusta ei voida ristiinnaulita toista kertaa.

Tämä Kristus tulee nyt käymään ihmisten mielissä ja sydämissä. Hän tuhoaa kaikki vankilat. Hän hävittää kaikki väärät opit – kaiken mikä tuhoaa ihmisen mieltä ja sydäntä, joka tuo hämmennystä ja anarkiaa, joka halvaannuttaa ihmiselämän. Hän on elävä Kristus, joka tuo elämän, valon ja vapauden kaikille sieluille, joka kohottaa ja herättää heissä rakkauden kaikkea kohtaan.

Kun sanon että Kristus tulee nyt, jotkut saattaisivat luulla että hän tulee ulkoisesti. Kristus ei tule ulkoisesti, hän ei tule sen paremmin ihmisen muodossa kuin missään muussakaan muodossa.

Kun auringonsäteet tulevat kotiisi, tarkoittaako se, että itse aurinko on käynyt luonasi?

Muista, Kristus on jumalallisen Rakkauden manifestaatio. Ja hän tulee sisäisenä valona ihmisten mieliin ja sydämiin. Valo vetää kaikki Kristusta kohti kuin suuren keskuksen ympärille.

Ihmisten mielten ja sydänten avautuminen ja Kristuksen sisäinen hyväksyminen – tämä tulee olemaan Kristuksen toinen tuleminen maan päälle.

Jos he eivät hyväksy häntä tällä tavoin, ihmiset jatkavat rakkaudetonta elämää, kärsimyksessä ja kurjuudessa, ulkoisissa uskomuksissa, taikauskossa ja harhoissa.

Noiden ulkoisten uskomusten vankeina monet uskonnolliset ihmiset tänä päivänä erehtyvät sanoessaan, ”Kristus toi hyvän uutisen kaksi tuhatta vuotta sitten. Hän sanoi kaiken mitä hänellä oli sanottavana, ja nyt hän on mennyt taivaaseen, missä hän viipyy tuomiopäivään saakka, jolloin hän tulee jälleen tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Mutta minä sanon sinulle: Kristus ei saarnannut hyvää uutista ajassa ja tilassa!

Me emme pidä Kristusta ja hänen opetustaan jonain, joka on menneisyyttä. Me emme pidä Kristusta ja hänen opetustaan jonain, joka tulee tulevaisuudessa. Meille Kristus ja hänen opetuksensa ovat ikuista nykyisyyttä!

Sen tähden Kristus ei puhunut meille ainoastaan kolmena opettamisen vuotenaan; hän ei ole lakannut puhumasta kaikkien näiden kahden tuhannen vuoden aikana. Ja jos olisi mahdollista ennallistaa kaikki mitä hän sanoi noina kolmena vuotena tuon ajan ihmisille, ja jos olisi mahdollista myös ennallistaa kaikki mitä hän sanoi näiden kahden tuhannen vuoden kuluessa, ihmisillä olisi hyvin arvokasta tietoa.

Mutta ainoastaan hyvin vähän siitä, mitä Kristus sanoi noiden kolmen saarnaamisen vuoden aikana, on säilynyt meille – ainoastaan sirpaleita. Monet Paavalin epistolat – yhtä lailla kuin muidenkin apostolien – pysyvät kätkettyinä maailmalta. Mutta jonain päivänä ne tulevat valoon. Jopa nyt niitä paljastetaan, mutta ainoastaan edistyneille oppilaille.

Toisaalta, luuletko että Kristus paljasti kaikki opetuksensa? Verrattuna siihen mitä hän omisti, Kristus antoi hyvin vähän aikalaisilleen. Tuon ajan ihmiset eivät olleet valmiita tiedettä varten. Sen tähden hän puhui heille vertauksin. Kristus ei halunnut antaa asettaa tietämättömien käsiin, jotta he voisivat kääntää sen häntä vastaan.

Luuletko, että jos Kristus tulisi nyt, hän puhuisi niin kuin kaksi tuhatta vuotta sitten? Kristus puhuu tänään kokonaan eri tavalla.

Ensinnäkin, hän saarnaa Rakkauden suuresta tieteestä ja sen soveltamisen metodeista. Hän saarnaa oppilaana olon polusta, veljeydestä ja palvelusta. Kehityksen laki vaatii sitä tänä päivänä.

Ja nyt Suuri Mestari osoittaa puheensa kaikille heränneille sieluille, julistaen heille uuden evankeliumin perusteita:

Että kaikki olkoot uutteria oppilaita, hyviä veljiä, totisia ja uskollisia palvelijoita!

Ainoastaan ne jotka ovat uutteria oppilaita, hyviä veljiä ja totisia palvelijoita, voivat luoda uuden kulttuurin jossa Kristus elää jokaisessa ihmisessä ja kaikkien ihmisten keskuudessa.

Tänä päivänä Kristuksella ei ole tarvetta tavanomaisille uskoville, uskonnollisille ihmisille, jotka taistelevat toisiaan vastaan, eikä hallitsijoille ja papeille, vaan pikemminkin todellisille ihmisille, uuden luojille – oppilaille, veljille ja palvelijoille.

Tänä päivänä Kristus ei halua ihmisiä jotka jatkuvasti ristiinnaulitsevat hänet itsessään, vaan ihmisiä, jotka toivottavat hänet tervetulleeksi elämään heissä ja heidän keskellään, jotka ovat yhtä hänen kanssaan.

Tänä päivänä Kristus julistaa kulttuuria ilman ristiinnaulitsemisia, ylösnousemuksen kulttuuria!

Me olemme nähneet hyvin nykyisen kulttuurin tuotokset, jonka ovat luoneet ne jotka ristiinnaulitsivat Kristuksen.

On aika asettaa uuden kulttuurin perustukset, kulttuurin, jota eivät rakenna ristiinnaulittua Kristusta palvovat ihmiset, vaan ihmisveljet joissa elää ylösnoussut Kristus, elävä Rakkauden Kristus.

Tämän kulttuurin perustus on Rakkaus.

Rakkaus on ainoa voima joka voi tehdä ihmisistä uutteria oppilaita, hyviä veljiä, totisia ja uskollisia palvelijoita, uuden elämän rakentajia.

Tämä on se ”uusi” jonka Kristus tuo ihmiskunnalle tänä päivänä. Tämä on Suuren Valkoisen Veljeskunnan sanaa, tämän on mitä Mestari puhuu.

Ja eikö sitten monia uskovia, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, houkuta hänen sanansa? Ja tunnistavatko he hänet?

He jatkavat väittelyä ”ristiinnaulitusta”, ”historiallisesta” ja ”kosmisesta” Kristuksesta; Kristuksesta sellaisena kuin eri kirkot pitävät häntä, ja hänen Elävän Sanansa henki tulee säilymään vieraana heille.

Sen tähden minä sanon teille: jätä sivuun nämä Kristuksen määrittelyt ja erittelyt! Tiedä, että on vain yksi Kristus, suuren Rakkauden Kristus, joka nykyään on aktiivinen maailmassa ja ihmisten sieluissa.

Minä puhun teille tuosta Kristuksesta, enkä ”historiallisesta” tai ”ristiinnaulitusta” Kristuksesta. Ihmiset tuntevat hänet hyvin historiallisena henkilönä, mutta he eivät tunne häntä Elävänä Rakkautena.

Minä puhun teille elävästä Kristuksesta, siitä Kristuksesta, jolla on elämä itsessään, joka tuo elävän tiedon ja valon, joka tuo totuuden ja vapauden, siitä Kristuksesta joka opettaa kaikki metodeja järjellisen elämän rakentamiseksi.

Hän on suuri Kristus, jota kutsutaan Suuren Valkoisen Veljeskunnan pääksi.

Kaikki suuret sielut tuntevat hänet, eivätkä he koskaan väittele siitä kuka tai mikä hän on, mitä hän oli, missä hän on nyt, mitä asemaa hän pitää ”mestareiden hierarkiassa” ja niin edelleen.

He eivät koskaan väittele koska he tietävät erittäin hyvin mikä asema Kristuksella on Kokonaisuudessa, aivan kuten he tietävät toisten suurten ihmisten aseman, jotka ovat ilmenneet ja ilmenevät maailmassa.

Tämä on Kristus joka ihmisten on tultava tuntemaan tänä päivänä! Heidän täytyy nähdä hänet – nähdä ja tuntea hänet! Monet ihmiset tahtovat vakuutta meidät siitä että voimme olla totisia kristittyjä näkemättä ja tuntematta Kristusta sisäisesti. Mutta minä väitän että jos ihminen ei näe Kristusta, hänestä ei tule mitään.

Nähdäkseen Kristuksen, täytyy olla hänen kaltaisensa mieli, sydän, sielu ja henki. Kaikki ne joille Kristus ilmestyi ennen kuin he olivat tavoittaneet tämän asteen, kaatuivat kasvoilleen maahan. Ja mitä voi kaatunut ihminen nähdä?

Ihmisen täytyy juoda itse lähteestä eikä joesta, joka on mutainen koska siihen on sekoittunut monia muita aineita.

Seuraa polkua joka johtaa tämän lähteen luo – polku on vaikea ja pitkä, mutta tulet juomaan elävää vettä lähteestä itsestään ja se virkistää sydämesi ja mielesi iankaikkisesti.

Avarat näkymät, siihen asti näkemättömät, avautuvat katseellesi.

Sillä vuorella jossa elävä vesi virtaa, kuulet Jumalan äänen.

Älä pyydä jäädä sinne, vaan tule alas veljiesi luokse. Tule alas ja pane käytäntöön, kuten oppilas, kuten veli, kuten palvelija, Taivaallisen Isäsi Elävä Sana, joka vetää sinut hänen luokseen hänen Rakkautensa säikein.

Nämä säikeet ovat Kristuksen kädessä, ilmenneen Rakkauden Jumalan. 

ESITTELYSSÄ: 

Bulgarialainen Peter Konstantinov Deunov (11.7.1864 - 27.12.1944) oli henkinen mestari ja esoteerisen kristillisen koulun perustaja, jota hänen seuraajansa kutsuvat nimellä Mestari Beinsa Douno, nimi, jolla etymologisesti on juurensa sanskritissa, tarkoittaen "Se joka tuo esiin Hyvää sanan avulla".

Vuonna 1922 hän avasi Sofiassa koulun, jota kutsui Universaalin Valkoisen Veljeskunnan Kouluksi. 

1929-1932 Mestari Beinsa Douno piti yhteyttä Jiddu Krishamurtiin, joka noihin aikoihin jätti Teosofisen Seuran ja hajotti Idän Tähden järjestön. 

Vuodesta 1934 hän työskenteli Paneurytmian parissa, joka on 28 harjoituksen sarja, muodostuen melodiasta, tekstistä ja plastisista liikkeistä.

Wikipedia (engl.)

Bulgarialainen White Brotherhood Society (useilla eri kielillä)

Hänen työtään jatkoi Ranskassa eräs hänen antautuneimmista oppilaistaan, joka tunnetaan nimellä Omraam Mikhaël  Aïvanhov.

Ranskalainen sivu useilla eri kielillä

YouTube-videoita:  

Paneurytmiaa

Mestari Beinsa Douno n. 1944

Omraam Mikhaël Aïvanhov laulaa AUM

Suomen Antroposofisen Liiton TAKOJA-lehden numerossa 2/2012 on pitkä ja mielenkiintoinen artikkeli Mestari Beinsa Dounosta.

PASTORI HEATHER GILMOUR: YLÖSNOUSSUT AJATTELU

Pääsiäisen ohittaminen jättää meille ratkaisevan kysymyksen, missä määrin olemme päästäneet sisään tämän vuodenajan henkisen impulssin. Kysymys on: onko minulla ylösnousemusta edeltävä tietoisuus vai ylösnousemuksen jälkeinen tietoisuus?

Historiallisessa merkityksessä me kaikki kuulumme ylösnousemuksen jälkeiseen aikakauteen: Kristuksen kuolema ja ylösnousemus aikaan sai dramaattisen muutoksen maassa ja ihmisen evoluutiossa, joka vaikuttaa meihin kaikkiin. Mutta yksilöinä me voimme yhä elää niin kuin ylösnousemusta ei olisi tapahtunut.

Luukas sanoo Apostolien tekojen alkujakeissa, että Kristus "kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille (opetuslapsille) neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta" (Apt.1:13). Nuo neljäkymmentä päivää ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen välissä, aika jota kutsumme mystiseksi väliajaksi, teki opetuslapset kykeneviksi liikkumaan eteenpäin vanhasta ajattelustaan ja ymmärryksestään ylösnousemuksen jälkeiseen tietoisuuteen. Pohtiessamme heidän kokemustaan, näemme kuinka myös meidän ajattelumme voi muuttua.

Erilainen havaintokyky
Ruumis, jossa Kristus ilmestyi opetuslapsilleen, ei ollut samanlainen kuin ruumis, jonka he olivat tunteneet ennen ylösnousemusta. He eivät aluksi tunnistaneet häntä, kun hän tuli heidän luokseen. Maria luuli häntä puutarhuriksi. Opetuslapset Emmauksen tiellä eivät tunteneet häntä ennen kuin hän mursi leipää heidän kanssaan. Opetuslapset, jotka kalastivat Galileassa, eivät erottaneet kuka kutsui heitä rannalta. Hän saattoi kadota ja ilmestyä heidän edessään tavalla, mihin fyysinen ruumis ei kykenisi.

Tapa, jolla Kristus oli läsnä opetuslasten kanssa noina neljänäkymmenenä päivänä, erosi tavasta, jolla hän oli ollut heidän kanssaan aiemmin. Hänen läsnäolonsa oli todellinen, mutta ei tavanomaisessa fyysisessä hahmossa. He havaitsivat hänet pikemmin kuin näkivät. Voisimme sanoa, että he kokivat hänen läsnäolonsa, ei fyysisin aistein, vaan henkisin aistein.

Tavanomainen tietoisuus luottaa fyysisiin aisteihin ja mitä ne paljastavat mielelle ulkoisestaja sisäisestä maailmastamme. Tämä johtaa rationaaliseen ajatteluun, joka on luonteenomaista jokapäiväiselle elämällemme. Ylösnousemuksen jälkeinen ajattelu perustuu todellisuuden havaitsemiseen, joka ylittää aistit. Tämän tietoisuuden merkki on henkinen eli ylösnoussut ajattelu.

Käsitteistä todellisuuteen
Luukas sanoo, että kun Kristus ilmestyi opetuslapsille noiden neljänkymmenen päivän aikana, hän puhui Jumalan valtakunnasta. Tämä ei ollut uusi sanoma. Markus kertoo meille, että Kristus aloitti vaikutuksensa saarnaamalla, "Jumalan valtakunta on tullut lähelle" (Mark.1:15). Hän kertoi monia vertauksia valtakunnasta, ja opetuslapsille hän sanoi, "teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus". Oli heidän etuoikeutensa tulla johdetuksi ymmärrykseen valtakunnan mysteereistä. Kristuksen maisen vaikutuksen aikana he olivat kuitenkin kykenemättömiä tekemään tämän suuren etuoikeuden omakseen.

"Ette käsitä tätä vertausta", hän sanoi kun he kysyivät häneltä kylväjä-vertauksen merkitystä. "Kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?" Ja toisessa tilanteessa hän sanoi heille, "ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä?" Hän kutsui heitä "sydämeltä paatuneiksi" heidän kyvyttömyytensä tähden tarttua heille esitettyyn totuuteen. Joten vaikka heidät oli valittu totuuden vastaanottajiksi, he eivät vielä ymmärtäneet sitä.

Ei ollut kyse siitä, etteivätkö he ajatelleet mitä Kristus sanoi. Heidän mielensä olivat täydessä puuhassa heidän kuunnellessaan hänen sanojaan ja vaivatessaan päätään niillä, sillä totuus oli tässä vaiheessa heille älyllinen käsite. He keskustelivat hänen sanoistaan keskuudessaan. Joskus he tavoittivat johtopäätöksiä, jotka näyttivät heistä oikeilta, ainoastaan saaden Kristuksen ylittämään heidän suuressa arvossa pitämänsä huomiot, paljastaen heidän erehdyksensä.
Ylösnousemusta edeltävälle tietoisuudelle totuus kuuluu älylle. Henkisellä polulla me vastaanotamme uusia käsitteitä ja ajatuksia, jotka kiihottavat mieltämme. Rationaalinen mielemme tekee sitten ylitöitä yrittäen sovittaa mitä sanottiin täällä ja mitä sanottiin tuolla. Keskustelemme toisten kanssa mitä tämä voi merkitä. Luomme mallejamme siitä kuinka asiat ovat ja tulemme ratkaisuihin, jotka meistä näyttävät sopivilta, kuitenkin voiden olla hyvin kaukana totuudesta. Kristuksen täytyy sanoa meille, "ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Ajatteletteko vielä maisin ehdoin? Ettekö ole vielä oppineet erottamaan totuutta?".

Opetuslapsille tämä älyllinen vaihe oli välttämätön aste heidän oppimisessaan. Sanat, jotka Jeesus puhui, vaikka eivät täysin ymmärrettyinä, astuivat sisään heihin. Tuo siemen kantaisi vähitellen hedelmää - ylösnousemuksen jälkeen. Kurkottaessamme kohti suurempaa tietoisuutta, meidän niin ikään täytyy vastaanottaa opetuksia sisäämme, usein vähäisellä ymmärryksellä. Meidän täytyy ajatella niitä. Meidän täytyy vaivata päätämme niillä. Johtopäätökset joita vedämme tällä kertaa, ovat usein erheellisiä, ja jos luulemme todella ymmärtävämme, olemme väärässä. Siemen kantaa hedelmää, mutta ei vielä. Ei ennen kuin astumme ylösnousemuksen jälkeiseen tietoisuuteen, ei ennen kuin totuudesta on tullut enemmän kuin älyllinen käsite.

Ennen ylösnousemusta opetuslapset tiesivät mitä Kristus oli sanonut; ylösnousemuksen jälkeen he ymmärsivät hänen sanojensa sisäisen merkityksen. Me ymmärrämme varsin hyvin eron näiden kahden lajin tietämisen välillä. Me luemme tai kuulemme jotain, ja se istuu johonkin tietoisuudessamm, kunnes aika on kypsä meidän ymmärtää se. Sitten jotain tapahtuu elämässämme, joka valaisee nuo sanat meille, ja me sanomme, "nyt minä tiedän mitä se merkitsee." Siemen on kantanut hedelmänsä.

Tämä oli opetuslasten kokemus noiden neljänkymmenen päivän aikana. Kristuksen sanoista tuli enemmän kuin ajatuksia ruokkimaan heidän mieltään. Niistä tuli elävä ja mahtava voima heidän sisässään.

Uusi kokemus Kristuksesta
Ylösnoussut ajattelu muuttaa myös ymmärryksemme Kristuksesta. Kristuksen maisen vaikutuksen aikana opetuslapset vastaanottivat vihjeitä siitä, kuka hän oli. Pietari teki suuren ilmoituksen, "sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Ja Jeesus vastasi, "autuas olet sinä...sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut", mutta Pietari ei voinut täysin käsittää oman ilmoituksensa epäsuoraa sisältöä. Seuraavassa henkäyksessä hän näytti, ettei hänen ymmärryksensä Kristuksesta ollut tarpeeksi laaja sisältämään mahdollisuutta Kristuksen kuolemasta. Hän sanoi, "Herra, älköön se sinulle tapahtuko", ja Kristuksen täytyi nuhdella häntä.

Kun elämme ylösnousemusta edeltävässä tietoisuudessa, seuraamme itse tekemäämme Kristusta. Huolimatta kiusaavista ilmestyksistä ja välähdyksistä siitä kuka Kristus on, ajattelumme on yhä maisten käsitteiden sitoma. Meillä on omat tulkintamme, omat mielikuvamme ja käsitteemme hänestä. Nämä rajoittavat hänen tuntemistamme. Mutta kun havaitsemme hänet hänen ylösnousseessa elämässään, eteerisessä hahmossaan, nuo käsitteet hänestä antavat tilaa tiedolle.

Ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset havaitsivat sen olennon äärettömyyden, jonka kanssa he olivat kulkeneet kolme vuotta. Tätä Kristusta ei voinut mieli rajoittaa. Tehtävässään heille hän sanoi, "minulle on annettu kaikki valta (exusia) taivaassa ja maan päällä" (Matt.28:18). Noiden niin läheisesti maahamme ja sen evoluutioon liittyneiden korkeiden olentojen, Exusiaiden voima, teki työtä hänen kauttaan. Opetuslapset kokivat hänet elähdyttävänä läsnäolona heidän kanssaan ja kosmisena olentona, jossa, kuten Paavali sanoo, kaikki asiat pysyvät yhdessä.

Uusi ymmärrys Jumalan päämäärästä
Ennen ylösnousemusta opetuslapset ajattelivat, että Kristus pelastaisi juutalaisen kansan ja perustaisi maallisen valtakunnan. Hän yritti selittää heille, ettei hänen valtakuntansa ollut tästä maailmasta, ja että hänen täytyy kuolla ja nousta jälleen, mutta he eivät voineet käsittää sitä. Pitkäperjantain tapahtumat jättivät heidän unelmansa ja odotuksensa raunioiksi.

Ylösnousemuksen jälkeen he havaitsivat, että lunastustyö oli paljon suurempi kuin he olivat kuvitelleet. Heidän toivonsa raunioista syntyi uusi näky. Se ulottui kauas yli juutalaisen kansan. Kristuksen tehtävä opetuslapsille oli, "menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" (Mark.16:15). Varhaisemmat versiot kääntävät tämän "jokaiselle olennolle", mutta teksti ei sano niin - se on koko luomakunnalle. Ei vain jokaiseen henkilöön, vaan koko luomakuntaan vaikuttaa Kristuksen teko, ja ne niittävät siitä hyötyä. Paavali ymmärsi tämän sanoessaan, "sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä...itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen" (Room.8:19-21).

Ylösnousemusta edeltävässä tietoisuudessa me olemme seurakunnallisia näköalaltamme, huolissamme omasta ja meille läheisten hyvinvoinnista ja pelastuksesta. Kun ylösnousseen ajattelun kautta havaitsemme Jumalan päämäärän meitä ja maailmaa varten, näkökykymme pienuus katoaa ymmärrykseen, että olemme osa yhtä suurta ykseyttä, joka kulkee kohti vapautta ja täydellisyyttä.

Uusi voima
Pian sen jälkeen kun hän oli kutsunut heidät, Kristus lähetti opetuslapset saarnaamaan ja parantamaan ja saamaan vallan yli demonien. He palasivat riemuissaan menestyksestään, mutta se ei säilynyt. Myöhemmin oli epäonnistumisia. Isä tuli Kristuksen luo pyytämään häntä ajamaan mykän ja kuuron hengen pojastaan, kun opetuslapset eivät kyenneet auttamaan. Jälkeenpäin opetuslapset sanoivat, "miksi emme voineet tehdä sitä?" Heille oli annettu valta, mutta he eivät osanneet käyttää sitä. Jotakin puuttui. Eläessämme ylösnousemusta edeltävässä tietoisuudessa, pimeyden ja negatiivisuuden voimat voittavat meidät usein, ja me koemme itsemme voimattomiksi. Kuitenkin tiedämme, että näin sen ei pitäisi olla.

Markus kuvaa ylösnoussutta Kristusta sanomassa:

Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. (Mark.16:17)

Näissä sanoissa on ehdoton vakuutus, että opetuslapsilla olisi tarvittava voima voittaa kaikki negatiiviset vaikutukset. Kun ajattelumme on ylösnoussut, me koemme Kristuksen voiman sisimmässämme aina vahvempana kuin mikään muu voima jonka kohtaamme. Me voimme ottaa vastaan valtamme hänen nimessään.

Ajattelu sydämellä
Ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset oppivat lakkaamaan etsimästä ketään toista saamaan valtakunnan toteutumaan heille, ja he oppivat havaitsemaan sen omassa sisimmässään. Ylösnousemus osoitti heille, että Kristus oli voittoisa kuoleman voimien ja mahtien yli; he näkivät hänessä ensi hedelmät, lupauksen siitä, mitä he jonakin päivänä olisivat - Jumalan poikia ja Kristuksen kanssaperillisiä.

Tämä ei ollut pelkkää mielen harjoitusta. Se oli näky, joka vangitsi heidän olemuksensa. Opetuslapset, jotka kulkivat hänen kanssaan Emmauksen tiellä, sanoivat, "eikö sydämemme ollut meissä palava?" Palava sydän on merkki ylösnousemuksen jälkeisestä tietoisuudesta.

John Wesley kasvatettiin kirkossa, koulutettiin teologiassa, vihittiin papiksi Englannin kirkossa ja hänestä tuli lähetyssaarnaaja Pohjois-Amerikkaan. Hän epäonnistui pappeudessaan ja palasi Englantiin täynnä epäilyjä ja pelkoja ja etsien jotain todellisuutta uskonnossaan. Eräänä yönä, pienessä kokouksessa Aldersgate Streetillä, Lontoossa, hänen sydämensä "lämpeni oudosti". Hän koki elävän, ylösnousseen Kristuksen hengen vapauttavan hänet. Tuo tuli lähetti hänet saarnaamaan Kristusta tavallisille ihmisille, köyhille ja alhaisille, läpi Englannin. Hengen suuri liike, joka oli seurauksena, säästi Englannin Ranskan kärsimältä veriseltä vallankumoukselta. Wesleyn voimattomuudesta tuli voimallisuus kun Kristuksen henki virtasi hänen lävitseen, kun siitä mitä hän tiesi päässään, tuli totta hänen kokemuksessaan.

Niin kauan kuin Kristuksen opetukset pysyvät käsitteinä mielessämme, me elämme ylösnousemusta edeltävässä tietoisuudessa. Mutta kun sydämiämme lämmittää hänen sisäisen läsnäolonsa kokeminen, ajattelumme ja tunteemme yhdistyvät sisäisessä tietämisessä joka muuttaa meidät. Sitä merkitsee elää ylösnousemuksen jälkeisessä tietoisuudessa.

Kuten pastori Mario Schoenmaker (The Independent Church of Australia-kirkon perustaja; katso esittely ja linkki sivulla Resurget Sol Fugiens) sanoo kirjassaan Uusi Selvänäkö (The New Clairvoyance):

Henkilö, joka on nähnyt ylösnousseen Kristuksen eteerisessä, ei enää kulje pimeydessä, uskon kyvyn johdattamana, vaan nyt hän kulkee valossa joka virtaa elävästä Kristuksesta. Usko tulee muuttumaan sisäisen tietämisen valoksi. Silloin aurinen kenttä tulee olemaan loistava Kristuksen säteilyn kanssa, ja värien värähtely ilmaisee hänen elämäänsä. Silloin hänen sanansa ovat täyttyneet: "Te olette maailman valo" (Matteus 5:14).