"Älä vihaa ateistia, pahan opettajia, materialisteja, edes pahimpia heistä, puhumattakaan hyvistä heidän joukossaan... Muista heitä rukouksissasi täten: 'Pelasta, oi Herra, kaikki joilla ei ole ketään rukoilemassa heidän puolestaan, ja pelasta myös ne, jotka eivät halua rukoilla Sinua'".
Isä Zossima, Karamazovin veljekset
Huomaat, ettei Isä Zossiman hahmo Karamazovin veljeksissä kehota meitä menemään maailmaan ja hakkaamaan ateisteja ja pahan opettajia Raamatulla. Ei edes ehdoteta, että heidät pakotettaisiin katsomaan uskonnollisia kaapelitelevisio-ohjelmia. Kiinnostavaa kyllä, heiltä ei vaadita mitään, mutta meiltä jotain.
Olemme tottuneet matkaamaan omaa ahdasta pikku kiertorataamme elämässä, kulkien niiden kiertoratojen kautta, jotka tunnemme ja joita rakastamme, niiden, jotka saavat meidän olomme turvalliseksi ja arvossa pidetyksi, niiden, jotka ovat nopeita ylistämään lahjojamme ja kykyjämme, ja hiljaa vioistamme. Me kokoonnumme seurakuntina tai opintoryhminä tai Internetissä ja nautiskelemme samanlaisuudessamme. Ei ole syytä olettaa, ettei näin pitäisi tehdä aika ajoin - me kaikki tarvitsemme patteriemme latausta.
Mutta jossain tutun polkumme ulkopuolella on toisia, jotka, kuten Jeesus tiesi ja puhui usein, kiroaisivat sinut mistä tahansa yrityksestä tuossa vanhanaikaisessa sanassa, vanhurskaus. Vanhurskaus, "oikeamielisyys", loppujen lopuksi tarkoittaa oikealla olemista, ei oikean vastauksen omistamisen merkityksessä, vaan pikemminkin maailman kanssa oikeassa olemista, virrassa, eläen ja hengittäen Jumalassa.
Vietä hetki vieraille uskonnollisissa keskusteluryhmissä. Aina kun teen retken yhteen sellaisista kuten Ateistit tai Jumala on myytti, huomaan, että yksi asia joka näyttää yhdistävän niitä, jotka kutsuvat itseään "uskonnottomiksi", on heidän intensiivinen, palava vihansa niitä kohtaan, jotka uskovat. Jos haluat tuntea verenpaineesi kohoavan, jos haluat löytää tavan selviytyä irrationaalisen kritiikin tulesta, livahda vain yhteen noista ryhmistä muutamaksi minuutiksi!
Kristityn mystikon elämässä Jumalan läsnäolosta tulee silminnähtävää kaikissa asioissa Jumalan jäljen ansiosta, ja kun nousemme rukouksesta tai kontemplaatiosta, on helppo jättää tämä ymmärrys taakse. Sanoa että näemme Jumalan maailmassa voi olla mitä kutsun "autotarra-teologiaksi" - iskulause, soma käsite, mutta ei todellisuutta, joka koetaan joka hetki jokaisella kadulla, jokaisessa kulmassa.
Vielä enimmän tämän tyyppisen vihan takana on kaksi asiaa. Ensimmäinen on pelko. Samalla kun sanotaan, että jotkut ihmiset valitsevat uskonnon pelon vuoksi (ja tätä varmasti tapahtuu), kuinka erilaisia ovat ne, jotka pitävät tiukasti kiinni kannastaan, julistaen oman varmuutensa korkeinta voimaa? Toiseksi, uskon että ihmiset, jotka huutavat äänekkäimmin ja suurimmin hävyttömyyksin jokaista kristillisen tradition edustajaa vastaan, pyytävät, toivovat, että heidän todistettaisiin olevan väärässä.
Viha ja verbaalinen väkivalta on suhteessa haluun tulla vakuutetuksi, huomata että olemassaololla on merkitys, eikä se ole vailla sitä, että elämällä on päämäärä ja suunta sekä täällä että tuolla puolen, ei lyhyt välähdys kahden äärettömän pimeyden hetken välissä.
Me kaikki synnymme myötäsyntyisellä tiedolla, että tämä maailma ei ole kaikki mitä on, että tapahtuu asioita, joita emme näe tai joihin emme voi vastata tieteen tai puhtaan järjen (ikään kuin se olisi mahdollista) kielellä. Tieteessä ei ole mitään vikaa, yhtä vähän kuin on mitään vikaa, sanokaamme, ranskankielessä. Mutta ranskan puhuminen maassa missä kieli on kiina, ei tuo paljoakaan ymmärrystä. Johtopäätös olisi, että kaikki nämä ihmiset ovat piittaamattomia ja kieltäytyvät kohtaamasta elämän kovia tosiasioita.
Joten mitä meidän pitäisi tehdä näiden ihmisten kanssa? Ensiksi, ei ole nimenomaan meidän työmme vaatia että he tekevät mitä heidän meidän mielestämme pitäisi tehdä. Se on Jumalan ja heidän välisensä asia. Meistä tulee rauhan välikappale kun elämme elämäämme ja valitsemme sanamme niin Kristuksen kaltaisessa tarkoituksessa kuin pystymme. Me saamme aikaan vallankumouksellisimpia muutoksia muissa kun meistä tulee mitä me olemme - Jumalan valtakunnan asukkaita, rauhantekijöitä, jotka rakastavat niitä, jotka vainoavat tai pilkkaavat meitä.
Buddha ymmärsi elämän psykologiaa yhtä hyvin kuin kuka tahansa, kun hän sanoi: "Ei viha lopu vihalla... vaan rakkaudella." Me huomaamme, että istuessamme rukouksessa tai kontemplaatiossa, ne jotka ärsyttävät tai häiritsevät meitä, tulevat tietoisuuteemme. Kaikki mitä voimme tehdä, on rukoilla heidän puolestaan, pitää heitä Kristuksen valossa. Tämä harjoitus kutsuu meitä laajentamaan tuota piiriä, sisällyttämään siihen ne, joilla ei ole ketään rukoilemassa heidän puolestaan, ei ketään rakastamassa heitä, jotka eivät edes havaitse mahdollisuutta ilmaista tuota halua kivultaan ja vihaltaan.
On olemassa eräänlainen kontemplatiivinen harjoitus, joka tekee ihmeitä. Se pitää sisällään niiden ihmisten valitsemisen elämässämme, jotka tuottavat meille eniten vaikeuksia, joiden kanssa on vaikeinta olla tekemisissä, jotka näyttävät vihaisimmilta ja onnettomimmilta.
Täyttykööt kaikki ihmiset rakastavalla lempeydelläsi.
Voikoot kaikki ihmiset hyvin.
Olkoot kaikki ihmiset rauhallisia ja huolettomia.
Olkoot kaikki ihmiset onnellisia.
Sitten, istuen, jatketaan ajattelemaan henkilöä, joka on tehnyt väärin, joka on yksin, joka on vihainen ja haastava, ja sanotaan, käyttäen henkilön nimeä:
Täyttyköön tuo henkilö rakastavalla lempeydellä.
Voikoon tuo henkilö hyvin.
Olkoon tuo ihminen rauhallinen ja huoleton.
Olkoon tuo ihminen onnellinen.
Olemme erittäin hyviä rukoilemaan niiden puolesta, jotka rakastavat meitä ja joita me rakastamme - mutta kuten Jeesus sanoi, mitä erinomaista siinä on? Kun toistamme näitä sanoja ja annamme niiden virrata syvyyksistämme asti, me huomaamme rakkauden tuoman voimakkaan vapautuksen kokemuksen, sekä meissä että - älä ylläty huomatessasi - niissä, joiden puolesta rukoilemme.
Isä Zossima, Karamazovin veljekset
Huomaat, ettei Isä Zossiman hahmo Karamazovin veljeksissä kehota meitä menemään maailmaan ja hakkaamaan ateisteja ja pahan opettajia Raamatulla. Ei edes ehdoteta, että heidät pakotettaisiin katsomaan uskonnollisia kaapelitelevisio-ohjelmia. Kiinnostavaa kyllä, heiltä ei vaadita mitään, mutta meiltä jotain.
Olemme tottuneet matkaamaan omaa ahdasta pikku kiertorataamme elämässä, kulkien niiden kiertoratojen kautta, jotka tunnemme ja joita rakastamme, niiden, jotka saavat meidän olomme turvalliseksi ja arvossa pidetyksi, niiden, jotka ovat nopeita ylistämään lahjojamme ja kykyjämme, ja hiljaa vioistamme. Me kokoonnumme seurakuntina tai opintoryhminä tai Internetissä ja nautiskelemme samanlaisuudessamme. Ei ole syytä olettaa, ettei näin pitäisi tehdä aika ajoin - me kaikki tarvitsemme patteriemme latausta.
Mutta jossain tutun polkumme ulkopuolella on toisia, jotka, kuten Jeesus tiesi ja puhui usein, kiroaisivat sinut mistä tahansa yrityksestä tuossa vanhanaikaisessa sanassa, vanhurskaus. Vanhurskaus, "oikeamielisyys", loppujen lopuksi tarkoittaa oikealla olemista, ei oikean vastauksen omistamisen merkityksessä, vaan pikemminkin maailman kanssa oikeassa olemista, virrassa, eläen ja hengittäen Jumalassa.
Vietä hetki vieraille uskonnollisissa keskusteluryhmissä. Aina kun teen retken yhteen sellaisista kuten Ateistit tai Jumala on myytti, huomaan, että yksi asia joka näyttää yhdistävän niitä, jotka kutsuvat itseään "uskonnottomiksi", on heidän intensiivinen, palava vihansa niitä kohtaan, jotka uskovat. Jos haluat tuntea verenpaineesi kohoavan, jos haluat löytää tavan selviytyä irrationaalisen kritiikin tulesta, livahda vain yhteen noista ryhmistä muutamaksi minuutiksi!
Kristityn mystikon elämässä Jumalan läsnäolosta tulee silminnähtävää kaikissa asioissa Jumalan jäljen ansiosta, ja kun nousemme rukouksesta tai kontemplaatiosta, on helppo jättää tämä ymmärrys taakse. Sanoa että näemme Jumalan maailmassa voi olla mitä kutsun "autotarra-teologiaksi" - iskulause, soma käsite, mutta ei todellisuutta, joka koetaan joka hetki jokaisella kadulla, jokaisessa kulmassa.
Vielä enimmän tämän tyyppisen vihan takana on kaksi asiaa. Ensimmäinen on pelko. Samalla kun sanotaan, että jotkut ihmiset valitsevat uskonnon pelon vuoksi (ja tätä varmasti tapahtuu), kuinka erilaisia ovat ne, jotka pitävät tiukasti kiinni kannastaan, julistaen oman varmuutensa korkeinta voimaa? Toiseksi, uskon että ihmiset, jotka huutavat äänekkäimmin ja suurimmin hävyttömyyksin jokaista kristillisen tradition edustajaa vastaan, pyytävät, toivovat, että heidän todistettaisiin olevan väärässä.
Viha ja verbaalinen väkivalta on suhteessa haluun tulla vakuutetuksi, huomata että olemassaololla on merkitys, eikä se ole vailla sitä, että elämällä on päämäärä ja suunta sekä täällä että tuolla puolen, ei lyhyt välähdys kahden äärettömän pimeyden hetken välissä.
Me kaikki synnymme myötäsyntyisellä tiedolla, että tämä maailma ei ole kaikki mitä on, että tapahtuu asioita, joita emme näe tai joihin emme voi vastata tieteen tai puhtaan järjen (ikään kuin se olisi mahdollista) kielellä. Tieteessä ei ole mitään vikaa, yhtä vähän kuin on mitään vikaa, sanokaamme, ranskankielessä. Mutta ranskan puhuminen maassa missä kieli on kiina, ei tuo paljoakaan ymmärrystä. Johtopäätös olisi, että kaikki nämä ihmiset ovat piittaamattomia ja kieltäytyvät kohtaamasta elämän kovia tosiasioita.
Joten mitä meidän pitäisi tehdä näiden ihmisten kanssa? Ensiksi, ei ole nimenomaan meidän työmme vaatia että he tekevät mitä heidän meidän mielestämme pitäisi tehdä. Se on Jumalan ja heidän välisensä asia. Meistä tulee rauhan välikappale kun elämme elämäämme ja valitsemme sanamme niin Kristuksen kaltaisessa tarkoituksessa kuin pystymme. Me saamme aikaan vallankumouksellisimpia muutoksia muissa kun meistä tulee mitä me olemme - Jumalan valtakunnan asukkaita, rauhantekijöitä, jotka rakastavat niitä, jotka vainoavat tai pilkkaavat meitä.
Buddha ymmärsi elämän psykologiaa yhtä hyvin kuin kuka tahansa, kun hän sanoi: "Ei viha lopu vihalla... vaan rakkaudella." Me huomaamme, että istuessamme rukouksessa tai kontemplaatiossa, ne jotka ärsyttävät tai häiritsevät meitä, tulevat tietoisuuteemme. Kaikki mitä voimme tehdä, on rukoilla heidän puolestaan, pitää heitä Kristuksen valossa. Tämä harjoitus kutsuu meitä laajentamaan tuota piiriä, sisällyttämään siihen ne, joilla ei ole ketään rukoilemassa heidän puolestaan, ei ketään rakastamassa heitä, jotka eivät edes havaitse mahdollisuutta ilmaista tuota halua kivultaan ja vihaltaan.
On olemassa eräänlainen kontemplatiivinen harjoitus, joka tekee ihmeitä. Se pitää sisällään niiden ihmisten valitsemisen elämässämme, jotka tuottavat meille eniten vaikeuksia, joiden kanssa on vaikeinta olla tekemisissä, jotka näyttävät vihaisimmilta ja onnettomimmilta.
Täyttykööt kaikki ihmiset rakastavalla lempeydelläsi.
Voikoot kaikki ihmiset hyvin.
Olkoot kaikki ihmiset rauhallisia ja huolettomia.
Olkoot kaikki ihmiset onnellisia.
Sitten, istuen, jatketaan ajattelemaan henkilöä, joka on tehnyt väärin, joka on yksin, joka on vihainen ja haastava, ja sanotaan, käyttäen henkilön nimeä:
Täyttyköön tuo henkilö rakastavalla lempeydellä.
Voikoon tuo henkilö hyvin.
Olkoon tuo ihminen rauhallinen ja huoleton.
Olkoon tuo ihminen onnellinen.
Olemme erittäin hyviä rukoilemaan niiden puolesta, jotka rakastavat meitä ja joita me rakastamme - mutta kuten Jeesus sanoi, mitä erinomaista siinä on? Kun toistamme näitä sanoja ja annamme niiden virrata syvyyksistämme asti, me huomaamme rakkauden tuoman voimakkaan vapautuksen kokemuksen, sekä meissä että - älä ylläty huomatessasi - niissä, joiden puolesta rukoilemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti