BUDDHALAISUUS JA GNOSTILAISUUS

Herbert Christian Merillat: The Gnostic Apostle Thomas, luku 22

Kuten kristinusko eli Jeesus-liike, buddhalaisuus omaksui monia muotoja. Varhaisina kristillisinä vuosisatoina tapahtui tarmokasta kehitystä buddhalaisessa ajattelussa ja visuaalisessa kuvastossa pohjois-buddhalaisten (Mahayana eli suuri kulkuneuvo) keskuudessa Kusan-valtakunnassa - viiden joen maassa, jonka me tunnemme tänä päivänä Punjabina ja Afganistanina. Tuo alue tuli tunnetuksi buddhalaisuuden toisena pyhänä maana. Kiinalaiset buddhalaiset munkit olivat tyytyväisiä opiskellessaan sen lukemattomien luostarien keskellä, tunkematta buddhalaisten alkuperäiseen kotimaahan pidemmälle itään Gangesia pitkin. Pohjois-buddhalaiset siirtyivät uskonnollisesta elämänkatsomuksesta, joka oli pitänyt pakoa kiinnittymisestä tähän maailmaan avoimena ainoastaan omistautuneille pyhille miehille, näkemykseen joka teki paosta mahdollisuuden muille. Bodhisattvan ideasta - henkilön, joka kykenee saavuttamaan valaistumisen, mutta valitsee myötätunnosta pysyä aktiivisena tässä maailmassa ja työskennellä kaikkien tietoisten olentojen pelastumisen puolesta - tuli laajemmalle levinnyt. Buddhalaisuudesta tuli tässä muodossa suosittu uskonto, jumalten ja jumalattarien panteonin kera. Hämmästyttävän rikas kiveen hakattujen saarnojen kulttuuri kasvoi. Esoteerisemmalla tasolla omaperäinen koulukunta, joka tunnetaan Madyamikana - keskitienä - perustetaan tällä ajanjaksolla.

Keskitie

"Keski"-tiellä ei ole mitään tekemistä kreikkalaisten kultaisen keskitien kanssa, tai vastakkaisten näkemysten välisen kompromissin keskimmäisen polun löytämisen kanssa. Pikemminkin se tunnustaa että ei yksikään älyllisen tutkimuksen järjestelmä - kuten käsitykset materialismista ja idealismista, tai vapaasta tahdosta tai kohtalosta - voi johtaa lopulliseen totuuteen. On olemassa kaksi totuuden tasoa. Logiikka ja diskursiivinen järkeily ovat välttämättömiä tämän maailman hoitamiseksi, mutta todella todellinen täytyy löytää niiden ulottumattomista. Kahden ajattelun navan välillä ja tuolla puolen, käyttökelpoisena jokapäiväisen työn maailmassa, on ylempi intuitio, joka sallii vilkaista tuota todellisuutta. Totuus löytyy paradoksien yläpuolelta. Dogmi hylätään. 

Todellisuus on ei-mitään. Ei mitään ole olemassa itsekseen. Ja, kuten olemme aiemmin huomanneet, ei ole jatkuvaa, persoonallista Itseä, vaan ainoastaan väliaikainen, jatkuvasti muuttuva mentaalisten ja fyysisten elementtien kooste. 

Mutta jos ei ole Itseä, mikä jälleensyntyy? Atman eli sielu oli keskeinen hindulaisuudessa, ja reinkarnaatiossa se kantoi uuteen elämään karman, kasautuvan jäljen tai "tuoksun" teoista jotka tehtiin edellisessä elämässä. Klassisessa hinduopissa ihmisen hedelmöitys vaatii ei vain sperman ja naisen "veren" yhteyttä, vaan yhteensopivan sielun. Aiheuttaakseen hedelmöityksen, atman, kantaen karmaa, niin sanotusti syöksyy sisään oikealla hetkellä liittyäkseen parin - joiden oma karma tekee heidät sopiviksi -  miehisiin ja naisellisiin elementteihin. 

Vaikka varhaiset buddhalaiset (erillään hinduista) eivät hyväksyneet että oli olemassa jatkuvaa sielua, tai itseä, tai karmaa, he edellyttivät mitä eräs tutkija kutsuu "mentaaliseksi jatkumoksi" tai "sarjaksi fyysisiä tiloja", jotka siirtyvät yhdestä ruumiillistumasta toiseen, löytäen uuden inkarnaation joka on yhteensopiva edellisen kanssa. Myöhemmät buddhalaisen ajattelun koulukunnat, vaikka tunnustamatta Itseä, löysivät tapoja edellyttää jatkuvuus toisin termein.

Pohjois-buddhalaisuudessa suosittuna uskontona Viisaus (Prajna) tuli personifioiduksi Prajnaparamitana, Viisauden Täydellisyytenä, kaikkien Buddhien Äitinä, ja antoi uutta painoa bodhisattvan idealle. Keskitielle käsitys ei-mistään vaatii myös Myötätuntoa, kaikkien asioiden keskinäisen riippuvuuden tunnistamisen (Viisauden kera). Yhdessä Viisaus ja Myötätunto valmistavat valaistumiseen. Ensimmäinen Täydellisen Viisauden teksti ilmestyi Kiinassa 172 jaa., Kusanin alueelta olevan munkin kiinaksi kääntämänä. 

(Ks. suomennos, Prajnaparamita, buddhien äiti)

Gnostilaiset ja buddhalaiset rinnakkaisuudet

Edward Conze, johtava buddhalaisuuden selittäjä 1900-luvun länsimaiselle maailmalle, on osoittanut samankaltaisuuksien määrään Mahayana-buddhalaisuuden ja varhaisten kristillisten vuosisatojen gnostilaisuuden välillä. Ja muut ovat löytäneet yhtäläisyyksiä. Yksi on erityinen paino Viisaudelle. Saattaa todellakin olla relevanttien sanskritin, seemiläisten, kreikkalaisten ja latinalaisten termien jakama keskeinen merkityksen ydin, viittauksena "viisauteen", "mieleen", "tietoisuuteen", "tajuntaan", eroten pelkästä älystä tai järkevyydestä. 

Kaikki sanat jotka pyrkivät kuvaamaan Viisautta, ovat kuten "Viisaus" itse, hämäriä merkitykseltään ja monipuolisen vivahteikkaita. Ne koskevat kysymyksiä, joita ei sen paremmin tiede kuin filosofia, eikä myöskään teologia, voi täsmälleen pukea sanoiksi, saati täsmälleen vastata. Itsessään keskeisten ideoiden termistön samankaltaisuus ei välttämättä todista maantieteellistä yhteyttä. On kuitenkin silmiinpistävää, että tietty Viisauden teema ja siihen liitetyt mystiset järjestelmät syntyivät juuri Iranin molempien rajojen takana samalla ajanjaksolla. Molemmissa "tieto" intuitiivisena ilmestyksenä (kreikaksi gnosis, sanskritiksi jnana) on avain pelastukseen.

Sekä gnostilaisuudessa että buddhalaisuudessa gnosiksen eli tietoisuuden vastakohta on tietämättömyys, juuripaha. Juopumus, sokeus, köyhyys, puute, tyhjyys, olivat gnostilaisten metaforien suosikkeja ihmiskunnan ei-tietämisen tilalle. Länsimaiset ajattelijat ja papisto melkein universaalisti valittavat sitä mitä he pitävät gnostilaisuuden ja buddhalaisuuden "negatiivisuutena". Greko-juutalais-kristillinen malli todellakin omaksuu optimistisemman näkemyksen inhimillisistä mahdollisuuksista: Jumala on hyvä; Jumala loi tämän maailman ihmisille nautittavaksi; ja kun heidän lyhyet elämänsä päättyvät, jos ovat arvollisia, heidät palkitaan ikuisuudella. Buddhalaiset puhuvat tästä elämästä dukkan hallitsemana, joka yleensä käännetään "kärsimyksenä". Palin tai sanskritin sana merkitsisi kenties enemmän länsimaiselle mielelle, jos sen nähtäisiin sisällyttävän sellaiset käsitteet kuin epätäydellisyys, epätyydyttävyys, turhautuminen, huoli. 

Tämän perustavanlaatuisen olemisen elementin sivuuttaminen on buddhalaisen ja gnostilaisen näkemyksen mukaan eskapismia ja totuuden välttelyä. Buddhalaiselle dukka seuraa halun kiihkosta ja sen vastakohdasta, vihasta ja vastenmielisyydestä. Pelastumisen toivo on tämän elämän fyysisten, mentaalisten ja emotionaalisten häiriöiden voittamisessa, ja paluussa erittelystä vapaaseen tilaan. Gnostilaiset niin ikään pyrkivät paluuseen ykseyden tilaan, tämän epätyydyttävän maailman huoliin sotkeutuneitten ulottumattomissa. 

Sekä intialaisissa että Lähi-Idän järjestelmissä on henkisen saavuttamisen eri tasoja. Jotkut gnostikot, kuten valentinolaiset (ja vähitellen pohjois-buddhalaiset noin 200 jaa. eteenpäin), ajattelivat ihmisen olemassaolon kolme tasoa: erittäin henkisesti tietoiset, matkalla pelastukseen; ne jotka ovat sokeita totuudelle ja antautuneet itse-petokseen, jotka ovat matkalla kadotukseen; ja ne joiden kohtalo ei ole määrätty, jotka ovat avoimia pelastuksen mahdollisuudelle. Mahayana kuitenkin vastusti ajatusta että kukaan olisi toivottomasti kadotuksen oma. 

On monia muita osoittimia kohti keskinäistä vaikutusta yli arameaa puhuvien maiden leveän vyöhykkeen Eufratin ja Induksen välissä - ja muiden maiden kauempana idässä, Gangesia myöten. Olemme jo panneet merkille tarmokkaan kaupankäynnin Välimeren alueen maailman ja Intian välillä, osaksi merikauppana, mutta myös kaupankäyntinä karavaanireittejä pitkin läpi Syyrian, Mesopotamian, Iranin ja Afganistanin, yhdistyen silkkitiehen Kiinaan. Ei ainoastaan kankaita ja jalokiviä, vaan myös pyhinä pidettyjä kirjoituksia matkasi näitä kauppateitä. Kauppiaat ja lähetyssaarnaajat nähdään yleensä yhdessä. Manikealaiset olivat kuuluisia kauppiaita idässä. Hippolytos, kuten olemme nähneet, kirjoitti Scythianuksesta, joka ennen Mania oli tuonut kahden periaatteen opin Intiasta. Niin ikään 300-luvulla Efraim oli hyökännyt Mania vastaan sen takia että hän oli antanut "valheen" Intiasta voittaa itsensä, esitellen "kaksi voimaa jotka olivat toisiaan vastaan". 

On olemassa selviä merkkejä roomalaisista yhteyksistä sen jälkeen kun Kusanilaiset valloittivat Gondofareksen ajan parthialaiset keskellä ensimmäistä vuosisataa. Roomalaisten kolikkojen kätköjä on löydetty Punjabissa kuten Pohjois-Intiassa, joskaan ei suuressa määrin. Kusanilaiset itse alkoivat tehdä kolikkoja roomalaisen mallin mukaan.

Varhaiset kristilliset vuosisadat näkivät buddhalaisen kuvanveiston kukoistuksen Kusan-valtakunnassa, kivi- ja kipsihahmoina. Gandharan luoteisalueella kuvanveisto on paljon tunnusomaisemmin Greko-roomalaista kuin intialaista. Buddhan sielun-kaksonen, Vajrapani, näyttäytyen alastomana Herakleksena nuijaansa (salamaan) nojaamassa, on eräs esimerkki. Ensimmäistä kertaa Buddhaa itseään kuvataan veistoksena, roomalaiseen kaapuun pukeutuneena, täysin erilaisena kuin kauempana idässä Gangesia myöten esiintyvät. Kusanin kipsityön tekniikat (ja kenties jopa materiaalit), pitäen sisällään kipsin käytön sellaisena kuin sitä löydetään suurina esiintyminä Aleksandriasta länteen, olivat nähtävästi artesaanien tuomia Välimeren maiden maailmasta. 

Buddhalaisen taiteen varhaiset länsimaiset opiskelijat olivat taipuvaisia ajattelemaan että Kusanin kuvanveiston selvät hellenistiset aspektit Gandharan alueella juontuivat suoraan Aleksanteri Suuren valloituksista myöhään 300-luvulla. Ennen kusanilaisia kuitenkin kaikki säilyneet jäljet kreikkalaisesta vaikutuksesta alueen taiteeseen ja rahanlyöntiin näyttävät heikoilta ja karkeilta. Myöhemmät tutkijat ovat vakuuttavasti väittäneet (ja erotteleva silmä vahvistaa) että hellenistiset piirteet, etenkin terävästi luonnehditut ja naturalistiset ihmishahmot ja tyypillinen vaatteiden laskosten käsittely, juontui tuoreesta infuusiosta suoraan roomalaisesta maailmasta kahdella ensimmäisellä vuosisadalla jaa. 

On olemassa muita vihjaavia yhteyksiä. Vierailu "Intiaan" (niemimaan buddhalainen luode) antoi viehätysvoimaa pyhille miehille, historiallisille tai legendaarisille, kristittyjen ja muiden keskuudessa Lähi-Idässä. "Juudas Tuomas" Bardaisan, Apollonius Tyanalainen ja Mani olivat pyhien matkustavaisten joukossa. 39-vuoden iässä 200-luvun uusplatonisti Plotinos halusi tutkia Persian ja Intian ajattelua. Hän pääsi niin pitkälle kuin Mesopotamiaan keisari Gordianuksen joukkojen kanssa, joka suunnitteli valloittavansa Persian. 

Plotinoksen oli paettava Antiokiaan, kun keisari tapettiin ja roomalainen tutkimusretki meni myttyyn, ja sitten hän meni Roomaan.

Klemens Aleksandrialainen oli tietoinen buddhalaisuudesta, ylistäen teoksessaan Miscellanies Baktrian "samanaenilaisia" (sramanas=vaeltajat) filosofiansa valon vuodattamisesta "yli kansakuntien", ja huomauttaen että jotkut intialaisista niin ikään "noudattavat Bouttan ohjeita, jonka he hänen epätavallisen pyhyytensä johdosta ovat kohottaneet jumalalliseen kunniaan." Klemens lainasi hyvin tunnettuja kreikkalaisia historioitsijoita auktoriteettina näille havainnoille. 

Kuten olemme aikaisemmin huomanneet, Välimeren maiden maailma oli lumoissaan Intian filosofeista, niin kauas taaksepäin kuin Aleksanterin aikaan (taipuvaisina sekoittaa, kuten Klemens toisinaan, buddhalaiset ja brahmalaiset pyhät miehet, jotka eivät olleet alastomia, jainalaisiin, jotka olivat). Dion Kultasuu ei ollut ainoa aikansa koulutettu kreikan puhuja, joka näki intialaiset kuulijoitaan viisaampana kansana. 1900-luvun ranskalainen Kolmesti Suuren Hermeksen  (ei-kristillinen gnostilainen Egyptissä alkunsa saanut järjestelmä) perimätiedon tutkija huomauttaa - halventavalla huomautuksella joka tahraa paljon länsimaista oppineisuutta - että "itämainen kangastus oli aina vietellyt Kreikan mielikuvitusta." Kristillisen ajan ensimmäisinä vuosisatoina, hän sanoo, kreikkalaiseen rationalismiin uupuneet mielet omaksuivat vierasperäisen katsantokannan. Barbaarit olivat pitäytyneet "omaamaan puhtaampia ja yksinkertaisempia käsityksiä koskien jumaluutta - ei sen takia että he käyttivät paremmin järkeä kuin helleenit, vaan aivan päinvastoin, koska hyläten järjen he kykenivät salaisimmin tavoin kommunikoimaan Jumalan kanssa."

Tulisaarnat

Eräs Nag Hammadin gnostilais-koptilaisesta kirjastosta löytyvä teksti on nimeltään Tuomas Kilvoittelijan Kirja (Athletes kreikaksi = joku joka ponnistelee, pyrkii; mestari, taistelija; kilpailija). Se muodostuu osaksi dialogista Jeesuksen ja hänen kaksosensa, Juudas Tuomaksen välillä, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen välisenä aikana, kun Kristus puhtaana henkenä pystyi paljastamaan aiemmin kätkettyjä totuuksia innoittuneelle apostolille. Tuomas kysyy lyhyitä kysymyksiä, jotka antavat hänen mestarilleen mahdollisuuden käsitellä valittua teemaa.

Teema tässä on tuli - halun tuli, etenkin lihallisen himon, joka palaa ihmiskunnassa. Aluksi Jeesus tunnustaa että Tuomasta tullaan kutsumaan "sellaiseksi joka tuntee itsensä", ja on sen tähden valmis vastaanottamaan pidemmälle menevää valaistusta. Jeesus tekee pian tunnetuksi pääteemansa. "Oi tulen katkeruutta, joka roihuaa ihmisten ruumiissa ja heidän ytimissään, syttyen heissä öin ja päivin, ja polttaen ihmisten jäseniä." Mainen halu "näkyviä" kohtaan, katoavia kohtaan, ohimeneviä ja rajallisia kohtaan, johtaa tuhoon, ja niiden jotka olisivat pelastettuja, täytyy etsiä näkymätöntä, katoamatonta, ikuista ja ääretöntä.

Buddhan sanotaan myös saarnanneen tulisaarnan samankaltaisesta teemasta. Kaikki aistit ovat tulessa intohimosta - halun ja vihan, kiintymyksen ja vastenmielisyyden vastakkaisista intohimoista (kaksi inhimillisen kärsimyksen syytä, yhdessä tietämättömyyden kanssa). Sen joka etsii valaistumista, täytyy luopua intohimosta; ainoastaan sitten hän voi olla vapaa, ja "kun hän on vapaa, hän tulee tietoiseksi siitä että on vapaa; ja hän tietää että uudelleen syntyminen on loppuunkäsitelty, että hän on elänyt pyhää elämää, että hän on tehnyt mitä se velvoitti hänet tekemään, ja että hän ei ole enää tätä maailmaa varten."

Monille gnostikoille maailma on vajavaisuutta, buddhalaiselle illuusiota, mayaa, totuutta alempi todellisuuden muoto. Molemmille gnosis paljastaa tämän maailman tyhjyyden ja johtaa pelastukseen. Kumpaakaan ei paljoa huoleta synti yleisessä länsimaisessa merkityksessä. Gnostikolle kiintymys maailmallisiin asioihin pitää mukanaan oman rangaistuksensa - Kaiken kanssa uudelleenyhdistymisen  torjumisen, ja joillekin lahkoille reinkarnaation, jossa nykyisessä elämässä ansaitut haitat jättävät merkkinsä seuraavaan. Monet buddhalaiset, vaikka he torjuivat käsityksen jatkuvasta sielusta eli itsestä, edellyttivät - kuten olemme huomanneet - jonkinlaisen jatkuvan elementin jossa henkilön mentaaliset tilat automaattisesti siirtyvät uuteen uudelleen syntymään.

Meditaatiot ja mantrat

Varhaisista ajoista saakka, ja varmuudella siihen aikaan mennessä kun gnostilaisuus kukoisti lännessä, buddhalaiset ehdottivat eri vaiheita joiden kautta etsijät, meditaation avulla, voisivat vähitellen vapauttaa itsensä, ei ainoastaan inhimillisistä intohimoista, vaan myös rationaalisista erotteluista jotka hallitsevat maailmallisia asioita. Vasta viimeisessä vaiheessa, sen jälkeen kun on luotu irti kaikki jäljet erittelyistä, joista leuhkiva rationaalisuutemme kokoaa moisen varaston, etsijä kykenisi oivaltamaan nirvanan. Ja yhdessä hindujen kanssa buddhalaiset kehittivät sellaista joogimaista itsekuria kuten hengityksen hallinta, ruumiin asennot, ja fyysisiä toimintoja jotka auttaisivat meditaatiota.

Läpi historian ja ympäri maailman mystikot ovat kehittäneet eri tekniikoita auttamaan yhdistävän kokemuksen etsinnässä; ruokavalio-sääntöjä, hengitysharjoituksia, seksuaalienergioiden hallintaa, erityisiä asentoja meditaatiota varten, keskittymistä auttavia metodeja, mestari-oppilas suhteita, liturgisia kaavoja, ja rytmisiä tanssikuvioita, messuamista ja laulua.

Jotkut gnostilaiset ryhmät (kuten Setiläiset, gnostilaisuuden vesa, joka piti Setiä, Aadamin kolmatta poikaa, Jeesuksen edelläkävijänä) käyttivät fantastisten kuviteltujen nimien resitaatiota, seitsemän kreikankielisen vokaalin toistamista, konsonanttien, ja vokaalien ja konsonanttien eri yhdistelmien toistamista. Toistavat messuamiset, mielikuvin maagisista voimista, muistuttavat Intian mantroja jotka auttavat meditaatiossa. Eräs setiläinen teksti kuvaa kolmetoista vaihetta eli "sinettiä" sielun nousussa kohti uudelleenyhdistymistä Perimmäisen kanssa, alkaen aineellisesta ruumiista ja tavoittaen lopulta tuntemattoman Hiljaisen. Prosessi saattaa hyvin olla jotain velkaa buddhalaisille kuvauksille vaiheista kontemplaatiossa, jotka johtavat vähitellen nirvanaan. 

Kristilliset gnostikot kehittivät sakramentaalisia riittejä, hymnejä ja rukouksia valmistamaan vapautukseen kosmisista siteistä. Monet teksteistä, sekä kristillisistä että ei-kristillisistä, tarjoavat kaavoja joiden avulla sielu (tai henki; emme voi odottaa johdonmukaisuutta näiden termien käytössä) voi paeta arkontteja (kr. arkhon, "hallitsija"; gnostilaisuudessa kosmiset henkivallat), "tie-maksun kerääjiä" tai muita voimia jotka pyrkivät estämään sen nousun Lepoon. Luomisen onnettomuus voidaan kääntää, hengen kipinät, jotka kerran laskeutuivat arkonttien läpi, voivat nousta takaisin kotiin. Päästäkseen läpi pimeiden voimien asettamien esteiden, täytyy tuntea oikeat salasanat. Nämä tulevat mukaan kuvaan hengen noustessa.

Kuten olemme monta kertaa huomanneet, kaavat selvästikin muodostuivat lausunnoista koskien sen tietämistä, mistä henki tuli ja minne se pyrkii menemään, ja kuinka se joutui nykyiseen ahdinkoonsa - mistä tulin, mikä on todellinen luontoni, minne olen menossa. Gnostilainen kirjallisuus on tulvillaan variaatioita teemasta. Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesus itse antoi kaavan, sanoen:

Jos he sanovat teille, "Mistä te olette tulleet?" vastatkaa "Me olemme tulleet valosta..." Jos he sanovat teille "Oletko se sinä?" vastatkaa "Me olemme sen lapsia, ja me olemme elävän Jumalan valittuja." Jos he kysyvät teiltä, "Mikä on todisteena Isästä sinussa?" vastatkaa "Se on liike ja lepo."

 Läpi vuosisatojen gnostikkojen "Mielen" ominaisuuksien viisikkoja löydetään nestoriolaisten, manikealaisten ja pohjois-buddhalaisten keskuudessa Keski-Aasiassa ja Kiinassa. "Viisi" (kuten olemme nähneet) on tapa puhua "mielestä" perustavanlaatuisessa manikealaisessa myytissä riidasta Hyvän ja Pahan valtakuntien välillä, pohjois-buddhalaisuuden ajattelussa, Tuomaan evankeliumissa ja teoissa, ja gnostilaisessa Keskustelussa Vapahtajan kanssa, joka löytyi Nag Hammadista. Keski-Aasiassa manikealaisten viidestä jäsenestä eli sanansaattajasta saattoi tulla pohjois-buddhalaisuuden viisi Buddhaa. 600-luvun kiinankielisten nestoriolaisten tekstien mukaan ihminen koostuu "viidestä ominaisuudesta" eli "viidestä skandhasta", lisänä sielu. Viisi jäsentä, joita Tuomas kutsui  apuun kun hän oli sinetöimässä kuningas Gondofaresta, olivat jossain vaiheessa sulautuneet viiden buddhalaisen mielen skandhan kanssa. Vai kenties meidän pitäisi puhua samasta lähteestä kehittyneiden ideoiden ja kuvakielen uudelleen yhdistymisestä.

Kielimuuri

Muutama tutkija taitaa kieliä, joita tarvitaan ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta säilyneiden raamattuun liittyvien tekstien ja niiden keskinäisen suhteen tarkkaan kääntämiseen ja kriittiseen analyysiin - kreikkaa, latinaa, arameaa, hepreaa, syyriaa, koptia ja muita. Muutama tutkija tuntee tarvittavia kieliä työskentelyyn Babyloniasta itään olevien maiden kirjoitusten parissa, niiden joukossa persia eri vaiheissa, sanskrit, prakrit, ja Keski-Aasian ja Kiinan kielet. Kumman tahansa ryhmän oppiminen on musertava tehtävä. Ymmärrettävästi hyvin harvat ovat hallinneet molemmat kielten sarjat, ja niihin liittyvän kirjallisuuden ja ajatusjärjestelmät ja myytit ja uskomukset. Ja tutkijat jotka ovat tekemisissä yhden kulttuurillisen ryhmän kanssa, todennäköisesti kirjoittavat kollegoilleen tuon ryhmän sisällä; on ammattimaista ja viisasta välttää syytöksiä pinnallisuudesta ja epätutkijamaisuudesta tekemällä kokeiluja alueella, missä ei tunne olevansa miellyttävästi asiantuntija. 

Ei ole silloin yllättävää löytää jotain vähemmän kuin täyttä kommunikaatiota niiden välillä joita askarruttavat juutalais-hellenistis-kristilliset kirjoitukset ja traditiot, ja niiden, joiden kielitaidot ja tutkimukselliset ja uskonnolliset kiinnostukset koskevat aasialaisia kulttuureja kauempana idässä. Kuten olemme juuri nähneet, on kuitenkin olemassa yhteyksiä idän ja lännen kulttuurien välillä, viitaten vahvasti siihen että vertailevan tutkimuksen lisääminen olisi suuresti palkitsevaa - varmasti häiritsevää joillekin hyvin vakiintuneille institutionaalistuneille ideoille, mutta palkitsevaa.

On paljon todisteita osoittamassa maantieteelliseen ja ajalliseen yhteyteen yhtäältä indo-iranilaisten uskonnollisten ideoiden ja toisaalta välimerellisten vastaavien välillä, vaikka oletettaisiin että alitajuiset elementit inhimillisessä psyykessä, mistä tahansa löytyvätkin, ovat perustana samankaltaiselle kehitykselle. Nykyaikaiset teoreettiset tutkimukset ovat taipuvaisia etsimään gnostilaisuuden juuria pitkälti juutalaisuudesta, hellenistisestä filosofiasta, ja egyptiläisistä hermeettisistä lahkoista. Tuomaan evankeliumin kanssa tekemisissä olevat tutkijat lähes aina jäljittävät sen juuret juutalaiseen viisaus-traditioon (käsitys, jota tutkimme kohta lähemmin). Ja kuitenkin on varmaa, että vuosisatoja oli suuri määrä itä-länsi tietoliikennettä siinä mitä pidämme korkeampana ajatteluna, ja paljon ajatusjärjestelmien kehitystä ja vaihtoa. Jos buddhalaisten Viisauden Täydellisyys-teksti saattoi tavoittaa Kiinan Kusan-valtakunnasta toisella vuosisadalla jaa., olisi yllättävää jos se ja muut buddhalaiset tekstit eivät olisi niin ikään liikkuneet länteenpäin ja löytäneet vastaanottavaisia lukijoita siellä - Edessassa esimerkiksi, tai Babyloniassa, tai erityisesti Aleksandriassa. 

Varhaiset arjalaiset Iranissa ja Intiassa eivät olisi tunnistaneet Mithraansa kun hän ilmaantui Rooman legioonien leireihin, tai Rooman keisarien palatseihin. Buddhalaiset Kusan-valtakunnassa eivät olisi  koskaan uneksineetkaan että heidän Valaistuneestaan tulisi kristitty pyhimys. Ja Jeesuksen seuraajat ensimmäisen vuosisadan Jerusalemissa tai toisen vuosisadan Edessassa olisivat olleet ällistyneitä keski-ajan kristillisen kirkon opeista, vallasta ja komeudesta Euroopassa. 

Niillä mitä me tarkastelemme korkeampina uskonnollisina järjestelminä, on tapana pitää pelastusta joko yksilöllisen itsen säilyttämisenä (kenties jopa ruumiillisessa muodossa) miellyttävissä olosuhteissa, tai yksilöllisen itsen uudelleen liittymisenä universaaliin sieluun. Buddhalaisuus ja vedantalainen hindulaisuus jakavat jälkimmäisen päämäärän; buddhalaisen Ei-mitään ei suuresti eroa hindun Kaikkinaisuudesta, vaikka Kaikkinaisuus kuulostaa positiivisemmalta ja iloisemmalta. Ja pelastus perusykseyden palauttamisen avulla on se mitä useimmat gnostikot sanoivat etsivänsä, erillisenä yksilön jatkumisesta. Intialaiset järjestelmät pitävät sellaista uudelleen liittymistä vapautuksena uudelleen syntymien kierroksesta tämän maan päällä, ja tässä mielessä ottavat negatiivisen näkökulman kosmokseen - kuten "Tuomas" usein teki, ja gnostikot yleisesti. Tämä on yksi varmimmista merkeistä intialaisesta vaikutuksesta Tuomakseen ja muihin gnostilaisuuden muotoihin.

Katso tässä blogissa myös: Buddhalaisuus ja kristinusko