Carl Gustav Jungin ajatuksia uskonnosta

 C.G. Jung Wikipediassa

Olen aina silloin tällöin törmännyt otteisiin Jungin ajatuksista, tai toisten niistä tekemiin selityksiin, ja vaikutelmana on ollut että tämä mies ymmärsi todella jotain. Niin yhä enemmän nykyään, kun oma ajatteluni on kehittynyt suuntaan missä uskonnon sisäiset psykologiset aspektit ovat tärkeämpiä kuin väitteet sen objektiivisesta yliluonnollisesta todellisuudesta. Enkä väitä että tämä sisäinen mystinen maailmamme välttämättä kumoaisi mahdollisen ulkoisen kosmisen vastaavuuden olemassaolon, mutta ainoastaan sisäisestä puolesta voimme saada tässä yhteydessä tietoa kokemuksen kautta!
Itse asiassa Nichiren buddhalaisuudessa, mitä nykyään harjoitan, meillä on käsite "mystinen laki" - Myoho - joka ilmaisee miten elämän henkinen aspekti läpäisee fyysisen aspektin, ei missään kristillisessä dualistisessa merkityksessä, jossa henki ja aine ovat vastakkain, vaan ykseyden merkityksessä. Ja meillä on myös Gohonzon, "kunnioituksen kohde", Nichirenin mandala, "mielen kartta", joka sisältää monia arkkityyppisiä hahmoja. Nimenomaan buddhalaisuus osaa tietoisesti käyttää hyväkseen arkkityyppejä. Tässä kokoamassani ja kääntämässäni kirjoituksessa käsitellään ensin Jungin käsityksiä uskonnon merkityksestä yleisesti, sitten kristinuskoa, buddhalaisuutta, gnostilaisuutta ja alkemiaa. Mielenkiintoista sinänsä, että juuri buddhalaisuuden osuus vaati minulta eniten työtä.  
Uskonto on aina hyvin subjektiivinen asia, vaikka on myös paljon mikä niitä yleisinhimillisesti yhdistää, ja ehdottomat totuus-väitteet tiettyjen opinkappaleitten puolesta on syytä jättää sikseen. 
Jungin teorioihin itse tajunnan rakenteesta ja toiminnasta en halua tässä kirjoituksessa kovin syvälle mennä, niistä on syytä lukea tarkemmin esim. käyttämistäni lähteistä (linkit lopussa). Olen ollut epävarma käyttääkö suomeksi sanaa "alitajunta" vai "tiedostamaton", englannissa kun näyttäisi olevan kaksi sanaa, "subconscious" ja "unconscious", mutta sanakirja kääntää myös jälkimmäisen molemmissa merkityksissä. En ole syvällisesti perehtynyt Jungin teorioihin, se on lukijan syytä muistaa! Kuten käyttämieni lähteiden määrästä voi päätellä, on tämä kirjoitus pakostakin sirpaleinen, eikä yritäkään antaa mitään kokonaiskuvaa aiheestaan. Mutta mitä enemmän aiheeseen perehdyin kirjoitusta kootessani, sitä ajankohtaisemmalta ja tärkeämmältä se alkoi tuntua nykyistä maailman ja ihmiskunnan tilaa ajatellen! 

Yhdeksän avainkohdan tiivistelmä siitä mitä Jung sanoi uskonnosta:

1. Kaikissa ihmisissä on uskonnollinen vaisto, synnynnäinen pyrkimys suhteeseen jonkun tai jonkin kanssa, joka ylittää inhimillisen voiman (korkeampi voima tai olento). 
2. Jungin näkemys uskonnon universaalisuudesta johti hänet tarkastelemaan uskontoa kollektiivisen alitajunnan ilmentymänä. Sekä uskonnollisella harjoituksella että uskonnollisella kokemuksella on lähteensä kollektiivisessa alitajunnassa. Uskonnollinen kokemus oli numinaalinen (suora kontakti jumalallisen kanssa), joka paljasti itsensä unien ja näkyjen avulla. Uskonnollinen harjoitus (rituaalit ja dogmit) olivat välttämättömiä suojelemaan ihmisiä sellaisen suoran numinaalisen kokemisen mahtavalta voimalta. 
3. Jungilla oli jotain sanottavaa uskonnon irrationaalisuudesta. Nykyajan ihmisillä on lähes uskonnollinen usko rationaalisen ajattelun ja teknologian voimaan. On erehdys hylätä uskonnolliset ilmiöt niiden irrationaalisuuden johdosta. 
4. Individuaation prosessi oli keskeinen Jungin psykologialle. Tämä tapahtuu elämän toisella puoliskolla, mutta jopa niin, se ei ole kaikkia varten. Elämän ensimmäisellä puoliskolla yksilö pyrkii vakiinnuttamaan itsensä yhteiskunnassa (työ, talo, perhe), joka on EGON (sankarin) ajanjakso. Mutta kun yksilö on osoittanut voimansa ja pariutunut, kenties tämän "sankarin" kuolema on käännekohta elämässä. Ego luopuu vallan istuimesta ja elämän toinen puolisko alkaa. Ihmiset jotka ovat "menestyneitä" ja "kiireisiä" usein laiminlyövät elämän toisen puoliskon sivistyksen. Mutta Jung tunnistaa individuaation prosessin pohjimmiltaan uskonnollisessa mielikuvassa. Individuaation prosessissa itsen naamiot riisutaan pois paljastamaan todellinen itse. 
5. Itsen löytäminen individuaation prosessin kautta johtaa luonnollisesti Jungin asenteeseen Jumalan käsitettä kohtaan. Jung uskoi että ainoastaan tunnustamalla jonkin korkeamman auktoriteetin kuin ego, henkilö voisi irrottautua riittävästi seksuaalisuudesta, vallan tahdosta ja kaikista muista maailman tarpeista. Ilman Jumalaa henkilö tekee Jumalan jostain muusta - seksistä, vallasta tai itse järjestä. Jung kirjoittaa: "Sielun täytyy sisältää itsessään Jumala-suhteen kyky eli vastaavuus, muuten yhteyttä ei voisi koskaan syntyä. Vastaavuus on - psykologisin termein - Jumala-kuvan arkkityyppi."
6. Yleisemmin termein, tiede ei voi koskaan syrjäyttää uskontoa, koska uskonto tarjoaa arkkityyppien kielen. Syvät kaavat tietoisuudessa, arkkityypit (alkumuodot) voidaan nimetä vain mytologisella kielellä ja uskonnollisella symboliikalla, joita on olemassa suuri yltäkylläisyys läpi maailman uskonnollisten kulttuurien.
7. Jungilla oli paljon sanottavaa pahan käsitteestä. Hän oli hyvin kriittinen kirkon privato boni-oppia kohtaan - paha hyvän poissaolona. Kuten voi odottaa nähtyään kuinka Jung yritti selviytyä isänsä uskonnollisesta kriisistä, hän varoitti meitä yrittämästä olla parempia kuin me olemme. Älä pyri niin paljon pakotettuun "hyvyyteen", vaan tietoisuuteen. Älä elä ihanteista joita emme voi pitää yllä, vaan sisäisestä keskuksesta joka yksin voi säilyttää tasapainon. Pyrkiä olemaan hyvä ja jättää huomiotta pimeytensä, on langeta uhriksi itsessämme olevalle pahalle, jonka olemassaolon olemme kieltäneet. "Varjo" on Jungin termi pimeälle, ei-toivotulle, pelätylle persoonallisuuden puolellemme. Torjutut ominaisuudet eivät lakkaa olemasta yksinkertaisesti koska niiltä on kielletty suora ilmaisu. Ne elävät meissä toissijaisen persoonallisuuden muodossa - "varjona". Varjopersoonallisuutta voidaan myös ajatella elämättömänä elämänä. Paholainen on ihmispsyyken tukahdutettujen aspektien personifikaatio. Jung halusi sisällyttää varjon jumaluuteen. Kolminaisuuden täytyy muuntua nelinäisyydeksi jos aiomme puhua Jumalan kokonaisuudesta. 
8. Kristuksessa Itsen symboli, Jeesus Kristus, ilmentää itsen arkkityyppiä. Jung piti "täydellistä" Kristusta merkityksettömänä. Jos Kristus oli täydellinen, hän ei voinut olla "kokonainen". Ollakseen kokonainen eli pyhä, henkilön täytyy uudelleen integroida persoonallisuutensa varjopuoli. Jos Anti-Kristusta ei tunnusteta sisäisesti, se ilmenee ulkoisesti pahantahtoisessa muodossa. Buddhaa voidaan myös tarkastella itsen symbolina - Kristus pelasti maailman uhrin avulla, Buddha sisäisen rauhan avulla.
9. Jung uskoi että syvin halu jokaisessa elävässä olennossa oli toteuttaa itseään. Uskonto on välttämätöntä todelliselle mielenterveydelle.
   

Sitaatteja Jungilta:

... Me käytämme jatkuvasti symbolisia termejä edustamaan käsitteitä joita emme voi määritellä tai täysin ymmärtää. Tämä on yksi syy miksi kaikki uskonnot käyttävät symbolista kieltä tai kuvia.  

Suhde uskonnon ja alitajunnan välillä on kaikkialla ilmiselvä: kaikki uskonnot ovat täynnä hahmoja alitajunnasta. 

Uskonnollinen myytti on yksi ihmisen suurimmista ja merkittävimmistä saavutuksista, antaen hänelle turvallisuutta ja sisäistä voimaa olla musertumatta maailmankaikkeuden suunnattomuudesta. 

Uskonnollisen seremonian todellinen tarkoitus on uudelleen elävöittää. Se luotiin kohottamaan ihminen pois tavanomaisuudesta, rikkomaan hänen tavalliset tapansa, jotta hän voi tulla tietoiseksi ulkopuolisista asioista. 

Ymmärräthän, alkoholi on latinaksi spiritus, ja käytät samaa sanaa korkeimmasta uskonnollisesta kokemuksesta yhtä hyvin kuin turmelevimmasta myrkystä. 

Teen eron "uskonnon" ja "tunnustuksen" välillä; ensimmäinen on yleinen, toinen erityinen. 

Idea enkeleistä, arkkienkeleistä, "valloista ja voimista" Paavalilla, gnostikkojen arkonteista, Dionysios Areiopagitan taivaallisesta hierarkiasta, kaikki tulevat arkkityyppien suhteellisen autonomian havainnosta. 

On todella huomionarvoista että kriitikkoni, muutamin poikkeuksin, sivuuttavat tosiasian että lääkärinä ja tiedemiehenä minä etenen faktoista, jotka jokainen voi vapaasti tarkistaa. Sen sijaan he kritisoivat minua ikään kuin olisin filosofi tai gnostikko, jolla on väitteitä yliluonnollisesta tiedosta. 

Minua on vuoroin syytetty agnostisuudesta, ateismista, materialismista ja mystisismistä.  

Kirje Leslie Hollingsworthille 21.4.1934:

Totta kai voidaan arvailla mitä tulevaisuuden uskonto saattaisi olla, mutta se on tuskin sen arvoista. Varmasti kristityt 80 jKr. arvailivat myös, mutta he eivät olisi ikinä arvanneet Vatikaanin loistoa ja Aleksanteri VI:tä Pietarin istuimella ja Avignonin paaveja ja 10 000 kristittyä harhaoppista poltettavan Espanjassa jne.
Joten koskaan ei voida arvata miltä tulevaisuuden uskonto tulee näyttämään tai mihin se perustuu. Myöskään ei voida sanoa tuleeko uskonto perustumaan rakkauteen vai pelkoon, koska kristinusko on osoittanut että jopa rakkauden uskonto voi perustua pelkoon, ja lisäksi se voi aiheuttaa pelkoa aivan yhtä hyvin kuin rakkautta.
Emme myöskään tiedä tuleeko se olemaan ihmisten veljeyttä tai mitään yhtä kaunista. Uskonnot eivät välttämättä ole kauniita tai hyviä. Ne ovat voimakkaita hengen ilmentymiä, eikä meillä ole valtaa hillitä henkeä.
Varmastikaan suuret katastrofit kuten maanjäristykset tai tulipalot eivät enää vakuuta nykyaikaista mieltä, mutta me emme tarvitse niitä.
On olemassa paljon hirvittävämpiä asioita, nimittäin ihmisen mielenvikaisuus, suuret mielen tartuntataudit joista me kärsimme kaikkein kiistattomimmin. Jokainen haluaa rauhaa ja ymmärrystä, ja infernaalisella itsetuhoisuudella kansakunnat työskentelevät sodan ja väärinymmärryksen puolesta.
Edes vaatimattomin aseistariisunta ei ole ollut mahdollinen. Se osoittaa mistä todelliset katastrofimme tulevat. Mielenkiintoista kyllä, ihmiset ovat yhä liian tiedostamattomia tullakseen tietoiseksi todellisista vaaroista jotka heitä uhkaavat. 

Jungin oma psykologinen ja hengellinen elämänkatsomus muodostui I maailmansodan aikana, ja ainoastaan vahvistui entisestään II maailmansodan hirmutekojen todistamisen vuoksi. Jung tunsi ihmisluonnon pimeän puolen sekä aikansa kulttuurillisten että poliittisten tapahtumien kautta, yhtälailla kuin monien asiakkaittensa henkilökohtaisten elämien kautta, jotka toivat hänen tietoisuuteensa kasvavan tunteen vieraantumisesta, pirstoutumisesta ja interpersoonallisesta eristäytymisestä, jotka edelleen vaivaavat monia meistä tänä päivänä huolimatta lukemattomista edistysaskelista teknologiassa, ja niin kutsutusta "sosiaalisesta" mediasta. Kulttuurissamme on tyhjyys, jota kaikki maailman sosiaalinen ja ekonominen turva ei voi parantaa. Jungille se oli uskonnollinen virike - synnynnäisenä psyyken (sielun) pyhässä luonnossa - jolla oli potentiaalia parantaa ajassamme niin hallitseva levottomuus ja materiaalinen ahneus, ja tarjota meille eläviä symboleja, rituaaleja, merkityksellisiä siirtymäriittejä - elämän muutoksiin ja kohtaamaan sielullinen maailma.

Jung käytti uskonnon tutkija Rudolf Otton termiä numinaalinen (latinasta, numen, eli "jumalallinen läsnäolo") kuvaamaan sanoinkuvaamatonta ja vaikeaselkoista Pyhän läsnäoloa. Otto määritti tämän syvän kunnioituksen tunteena, suuren mysteerin edessä seisomisen tunteena, omaa rajoittunutta itseä suuremman nöyräksi tekevän voiman edessä. Numinaalisen tunnetusta läsnäolosta tuli tuntomerkki Jungille autenttisesta uskonnollisesta kokemuksesta, jota hän suosi yli rituaalin mekaanisen toiston velvollisuuden tähden. Jungille se oli kohtaaminen Pyhän kanssa, joka muodosti kokonaisen ja täydellisesti inhimillisen elämän keskuksen, ja oli keskeinen parantumisen ja individuaation prosessille kuten hän sen ymmärsi.

Kun luemme ja kuuntelemme kirjoituksia - kaikista traditioista - sielun korvalla, metafora korvaa kirjaimellisen tulkinnan, joten Exoduksesta ja muinaisten israelilaisten autiomaakokemuksesta tulee oma kuiva erottelumme ja Jumalan läsnäolon tai "luvatun maan" etsintämme. Faaraosta tulee omia sisäistettyjä sorron ääniämme, ja Mooseksesta oma henkilökohtainen ja usein vastahakoinen sankari ja sisäinen pelastaja. Kun luemme kirjoituksia korva kohti sielua, esi-isiemme tekstit ja traditiot saavat vastakaikua ja usein paljastavat oman syvästi henkilökohtaisen ja ainutlaatuisen Itseemme tekemämme matkan elävän äänen.

Jungilla on kuuluisa sitaatti että monista sadoista hänen hoitamistaan potilaista "elämän toisella puoliskolla" (jonka hän määrittää yli 35 vuoden iän), "ei ole ollut yhtäkään jonka perimmäinen ongelma ei liittyisi uskonnolliseen asennoitumiseen". Mitä Jung tarkoitti tällä, oli että monille yksilöille elävän uskonnollisen tai hengellisen uskomusjärjestelmän ja harjoituksen menetys oli johtanut laajalle levinneeseen sielun menetykseen. Jungille uskontoa ei määritä institutionalisoitu uskonnonharjoitus, vaan henkilökohtainen tarve turvautua ja kutsua Pyhä päivittäiseen elämäämme. Uskonto ja sen vastine, rituaali, auttavat meitä tekemään merkityksellisiksi elämämme hetket ja siirtymät, löytämään syvemmän tarkoituksen tunnon upotettuna maalliseen, ja yhdistymään rajoittunutta itseämme suurempaan voimaan läpi elämämme.

Jung ymmärsi nykyaikaisen uskon kriisin juontavan juurensa liiasta riippuvaisuudesta reduktionistiseen ja tieteellis-materialistiseen maailmankatsomukseen, josta on seurannut laajalle levinnyt kaiken uskonnollisen mytologian tai kulttuurin luhistuminen. Edes kaikkine valtavine ja arvokkaine saavutuksineen jotka tieteellinen elämänkatsomus on tarjonnut, se ei yksinkertaisesti voi parantaa - eikä edes käsittele - syviä ja pysyviä sielun sairauksia. Sellaiset sielun haavat vaativat syvemmänlaista parantamista, jota voi ruokkia vain kohtaaminen numinaalisen kanssa, ja sitä ylläpitää perinpohjainen maailmamme uudelleen visioiminen Pyhänä.

Jungin lähestymistapa sielun haavojen parantamiseen yksilöille oli sisään katsominen - johdatuksen etsiminen sisäisestä viisauden, intuitiivisen tiedon ja ymmärryksen lähteestä, jota hän kutsui Itseksi. Tästä kohtaamisesta Itsen kanssa Pyhän äänenä, vuosituhansien uskonnollisten kulttuurien elävät symbolit ja myytit ovat syntyneet, eikä se ole vähemmän saavutettavissa meille tänä päivänä kuin oli aiemmille sukupolville - jos vain pyrimme luomaan suhteen sen sisäiseen ohjaukseen.

Perustavaa Jungin psykologialle on ajatus, että psyyke on luonnostaan varustettu "uskonnollisella toiminnolla", yhtä universaalilla ja muuttumattomalla kuin biologiset toimintomme. Aivan kuten seksuaalinen vietti on eri luokassa kuin vietti syödä, sellaisena joka kohottaa sen pelkästään vaistonvaraisen yläpuolelle ja käyttää koko persoonallisuutta - oivallus jonka Jung hyväksyi Freudin aikaansaannoksen vahvistamana - niin psyyken uskonnollinen toiminto nousee yhä korkeampaan luokkaan omaksuen kaikki alemmat vaistot ja kanavoiden niitä elämän tarkoituksen etsinnän palveluksessa. Vietti uskonnolliseen ilmaisuun oli eräänlaista luonnollista terapiaa ihmispsyyken kaikkein syvimmin luonnolliselle "patologialle", nimittäin aina vaikeasti tavoiteltavan itsensä toteuttamisen ihanteen takaa-ajolle. "Minä en laskenut uskonnollista toimintoa sielun ansioksi", Jung väitti, "minä yksinkertaisesti esitin faktat, jotka todistavat että sielu on naturaliter religiosa."
Mikä on luonnollista sielulle, hän väitti varhaisissa kirjoituksissaan, ei ole mikään tietty joukko uskonnollisia oppeja, kokemuksia, kuvia, tai rituaaleja, vaan pikemminkin vietti parantaa haava, jonka luontomme on aiheuttanut meille, tulla todellisemmaksi, täydemmäksi Itseksi symbolein, jotka sopivat yhteen kieleemme, kulttuuriimme ja taiteeseemme läpi ihmiskunnan historian koodatun uskonnollisen symboliikan kanssa.

Jungilaisesta perspektiivistä moderni uskonnollinen kriisi ja monien valtavirran uskonnollisten organisaatioiden romahdus voidaan ymmärtää relevanttien ja merkityksellisten "jumala-kuvien" menetyksenä. Jung käytti tätä termiä määrittämään kuinka me visualisoimme ja mytologisoimme Pyhän. Jungille monet länsimaisista jumala-kuvistamme ovat "epätäydellisiä", eivätkä vain tarvitse vaan haluavat läpikäydä syvän transformatiivisen prosessin, jonka Jung uskoi olevan sekä välttämätön että vapaaehtoinen prosessi. Hän ymmärsi että pyhän kuvan uudelleen elvyttämisen ja uudesti syntymisen täytyy tulla sisältäpäin, ja se synnytetään sekä persoonallisesta että kollektiivisesta alitajunnasta yhtälailla. Jotta puhuttelisivat edelleen nykyajan yksilöiden tarpeita, nämä jumala-kuvat vaativat jatkuvaa uudelleen visiointia ja uudelleen arviointia pysyäkseen psyykkisesti ja sielullisesti resonantteina.

Tämä pyhän maisemamme uudelleen kuvittaminen toimii syvänä ja usein mystisenä dialogina persoonallisen egoistisen itsemme ja transpersoonallisen Itsen numinaalisen ulottuvuuden välillä. Jung paneutuu tähän prosessiin pitkään myöhäisessä teoksessaan Job saa vastauksen, missä hän tarjoaa länsimaisen jumala-kuvan terapeuttisen "hoidon", ja hahmottelee sen muutokset sekä Jahvena että Kristuksena, joita kumpaakin Jung kuvaa "epätäydellisinä" ja edelleen kehittymisen tarpeessa olevina jotta Pyhä täydellisemmin "inkarnoituisi" meidän jokaisen kautta.

Jung ymmärsi jumala-kuvamme peileinä omille alitajuisille haluillemme kokonaisuuteen ja integraatioon, ja kuitenkin suurimmasta osasta pyhistä kuvistamme tänä päivänä puuttuu Itsen kuvaus, joka pitää sisällään positiivisen ruumiin, seksuaalisuuden ja Jumalan feminiinisten aspektien vahvistuksen. Lisäksi teologinen ymmärrys Jumalasta "kokonaan hyvänä" karkottaa pahan ominaisuudet toiseen, josta sitten tulee "ei-jumala" - joka historiallisesti nähdään Saatanana eli paholais-hahmona, mutta joka tänä päivänä heijastetaan mihin tahansa kulttuureihin tai kansoihin, jotka edustavat "vihollista".

Jung viittasi näihin kätkettyihin eli "alitajuisiin" jumaluuden aspekteihin "Jumalan varjona", meidän roolinamme täysinä osanottajina mysteeriin on jatkaa jumala-kuvan inkarnaatiota aktiivisen kosketuksen avulla näiden jumaluuden varjoaspektien kanssa ja niiden integraatiolla; sittemmin muuntaen omamme. Tämä luo vastavuoroisuuden inhimillisen ja jumalallisen välillä, ja edesauttaa 1200-luvun saarnaajan ja mystikon mestari Eckhartin tarjoamaa syvällistä "harhaoppista" käsitystä, että Jumala ei ainoastaan halua meitä vaan tarvitsee meitä, kuten me tarvitsemme Jumalaa, jatkaakseen syvää ja jatkuvaa transformaation työtä. Vasta silloin Pyhä voi kaikkein täydellisimmin murtautua elämämme jokapäiväisyyteen, muuntaa levottomat sydämemme, ja tarjota meille syvän ja pysyvän merkityksen ja tarkoituksen tunteen, joka tulee esiin käsinkosketeltavan ja elävän suhteen kautta pyhän psyyken kanssa.

Läpi Jungin uran, ja erityisesti hänen dialoginsa eri uskonnollisten traditioiden edustajien kanssa, Jung jatkuvasti vahvisti uskonnollisten termien, kuten "Jumala", (psykologisen) todellisuuden, samaan aikaan vahvistaen että niiden (metafyysinen) todellisuus oli ulkopuolella hänen toimialansa empiirisenä tiedemiehenä. Toistuvasti Jung vetosi työhönsä kokemuksen (hänen omansa ja hänen potilaittensa) tutkimuksena - hänen asiansa olivat yksinomaan psyykkiset "tosiasiat".

Kristinusko

Kaikki meistä joilla on ollut uskonnollista opetusta, ovat syvästi vaikuttuneita ajatuksesta
että kristinusko astui historiaan ilman historiallista menneisyyttä, kuin salamanisku kirkkaalta taivaalta. Tämä asenne oli tarpeellinen, mutta olen vakuuttunut että se ei ole totta. Kaikella on historiansa, kaikki on "kasvanut", ja kristinuskolla jonka oletetaan ilmestyneen yhtäkkiä ainutlaatuisena ilmestyksenä taivaasta, epäilemättä myös on historiansa. Lisäksi, kuinka se alkoi on kirkasta kuin päivänvalo. Minun ei tarvitse puhua Messun riiteistä ja tietyistä erikoisuuksista papin vaatetuksessa, jotka on lainattu pakanallisilta ajoilta, sillä kristillisen kirkon perustavilla ajatuksilla on myös edeltäjänsä.
Mutta jatkuvuudessa on tapahtunut katkos koska meidät kaikki on vallannut vaikutelma kristinuskon ainutlaatuisuudesta. On täsmälleen kuin olisimme rakentaneet katedraalin pakanatemppelin päälle, emmekä enää tietäisi että se on yhä siellä alla. Lopputuloksena sisäinen vastaavuus ulkoisen Jumala-kuvan kanssa on kehittymätön sielullisen sivistyksen puutteen kautta, ja on pysynyt jumissa pakanuudessa.  

Yksilöllinen ego on talli missä Kristus-lapsi syntyy.

Meidän kaikkien täytyy tehdä mitä Kristus teki. Meidän täytyy kokeilla. Meidän täytyy tehdä virheitä. Meidän täytyy elää oma versiomme elämästä. Ja tulee olemaan erehdyksiä. Jos vältät erehdyksiä, et elä.  

- C.G. Jung

Tri Carl Gustav Jung (1875-1961) oli protestanttisen papin poika. Sellaisena hän tuli akuutisti tietoiseksi teologisista dilemmoista joita hänen isänsä oli kykenemätön ratkaisemaan. Jung näki että hänen isänsä teologia ja saarnaaminen olivat irrallaan elämästä. Hän viittaisi myöhemmin sellaiseen puheeseen hurskaana hölynpölynä. Jopa silloin oli tulossa selväksi että perinteinen eli oikeaoppinen kristinusko oli lakannut olemasta elävä usko. Voimme ymmärtää Carl Jungin elämää ja työtä hänen yrityksenään ratkaista ongelmat jotka lannistivat hänen isänsä.

Carl Jungia on kutsuttu kristinuskon psykiatriksi. On ikään kuin hän olisi asettanut kristinuskon sohvalle ja työskenteli läpi autenttiseen kristilliseen todellisuuteen, joka asettaa perustan kokonaan uudelle ymmärrykselle uskonnoista yleensä ja kristinuskosta erityisesti. Prosessissa hänestä tuli yksi suurista vaikuttajista muuttamaan tapaa jolla länsimainen maailma ajattelee.

Jung käytti elämänsä tutkien psyyken todellisuutta ja voimaa. Psyyke oli hänelle luova maailma, josta myytit kehittyvät, jumala-kuvat ottavat muodon, arkkityypit tekevät työtään, uskonnot elävät, yksilöllisellä itsellä on lähteensä, kaikki palvellen psyyken pyrkimystä tulla tietoiseksi. Hänelle psyyke oli elävä todellisuus, jolla on oma tahtonsa. Hän ymmärsi oman elämänsä psyyken tarkoituksen tuotteena. Hänen elämäkertansa avaussanat ovat: "Elämäni on tarina alitajunnan itsensä toteuttamisesta."

Hän näki ihmiset pieninä orastavan tietoisuuden hiukkasina kellumassa alitajunnan avaralla valtamerellä. Jossain syvällä meistä jokaisen sisällä on itse, jonka päämäärä on tuoda todellisuuteen ainutlaatuinen valikoima mahdollisuuksia, jotka ovat meidän. Me olemme yksittäisiä ilmauksia suuresta Itsestä, psyyken keskeisestä arkkityypistä, jonka päämäärä on tulla tietoiseksi. Yksilöinä tehtävämme on inkarnoida persoonallinen itsemme ja prosessissa tehdä osamme tuodaksemme suuri Itse eli psyyke kokonaiseksi.

Jung huomauttaa että kokemuksessamme emme voi tehdä eroa Itsen ja Jumalan välillä. Tämä oli ehkä Jungin tapa sanoa, että niin pitkälle kuin hän saattoi ymmärtää, Itse on Jumala. Hän ei ollut valmis esittämään sellaista väitettä, koska hän puhui kokemuksestaan psykiatrina eikä teologina. Päätelmä on kuitenkin ilmiselvä.

Kun sanotaan että Itse, psyyke, on tietoiseksi tulemisen prosessissa, sanotaan niin ikään että Jumala tulee tietoiseksi. Tämä kääntää päälaelleen ajatuksen että Jumala on kaikki-tietävä, kokonaan viisas olento, joka ohjaa maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan asioita. Näyttää siltä että tietoisuus voi tapahtua psyykkisellä alueella ainoastaan kuten se tapahtuu materiaalisella/inhimillisellä alueella. Ihmiskunta on Jumalan itsetietoisuuden ilmaisuväline. Sen täytyy tapahtua maan päällä ennen kuin se voi tapahtua taivaassa.

Jung vääntää tämän rautalangasta kirjassa Job saa vastauksen, käyttäen juutalais-kristillistä perinnettä lähdemateriaalinaan. Job saa vastauksen on Jungin uudelleen tulkinta raamatullisesta myytistä. Jahve on heprealaisen kansan jumala-kuva. Raamattu on kertomus Jahven matkasta tietoisuuteen, johtuen heprealaisten ja sitten kristittyjen ihmisten matkasta tietoisuuteen. Vasta kun Jahve pakotettiin kamppailemaan ihmistietoisuuden kanssa, "hänestä" tuli tietoinen.

Voimme verrata jumalallista - eli psyykkistä - kaipausta tietoisuuteen intuitiiviseen tietoisuuteen, jonkin tietämiseen, joka ei ole vielä täysin koettua. Toteuttava kokemus joka tuo valveutuneen tietoisuuden Jumalalle, tulee Jumalan vuorovaikutuksen avulla ihmiskunnan kanssa. Tietoisuutemme on peili, jossa jumalallinen (psyyke) tulee tietoiseksi tarpeestaan kasvaa. Ihmiskunta on aina yhden pienen askeleen edellä jumaluutta.

Kertomuksen juoni on aivan yksinkertainen. Myyttinen Eeva pisti pallon kierimään syömällä tiedon - tietoisuuden - hedelmän. Huomattavan ajan kuluttua, Job, kirjoittajan mielessä, tuli tarpeeksi vahvaksi ottamaan vastuun Jumalasta ja pitämään Jumalaa tilivelvollisena. Tämä oli sellainen järkytys Jahvelle, että "hänestä" täytyi tulla inhimillinen ymmärtääkseen näitä ihmisiä. Tuloksena oli Jeesus, täysin kypsä, tietoinen ihminen. Seuraava askel, joka on ennalta hahmoteltu Ilmestyskirjassa ja eletään historiassa, on koko ihmiskunnan kasvaminen "Kristuksen koko täyteyteen."

Jung jäljittää ihmistietoisuuden kehityksen aivan alusta nykyiseen aikaan. Hän aloittaa hahmottelemalla ymmärryksensä yksilöllisen psyyken dynamiikasta ja kuinka se kehittyy vastakohtien jännitteen avulla. Sitten hän keskittyy historialliseen tietoon kristillisestä lännestä Kalojen astrologisen aikakauden aikana. Koska Kalat alkaa Jeesuksen syntymästä ja päättyy suunnilleen nyt Vesimiehen ajan sarastukseen, aikakausi on pääasiassa kristinuskon sisäistä eli psyykkistä historiaa, kontrapunkti ulkoiselle eli oikeaoppiselle historialle. Jung näkee Itsen kamppailevan tullakseen tietoiseksi Jeesuksen kautta, Kristus-myytin, gnostikkojen, mystikkojen, alkemistien, ja viimein nykyajan tieteellisen materialismin kautta.

Jungilla, joka kirjoitti 1950-luvulla, oli suuria pelkoja läntisen sivilisaation tulevaisuuden puolesta. Hän näki nykyaikaisen tieteellisen ajattelutavan materiaalista maailmaa kunnioittavana, mutta sillä hinnalla että se erotti meidät historiastamme ja sisäisestä itsestämme. Seurauksena oleva sielun menetys tuottaa taantumusta heimokuntaisuuteen, väkivaltaan ja ahneuteen - joka jatkuu nopeasti. Häntä saattaisi rohkaista henkisen, feminiinisen, globaalin yhteisön nousu, ja kaikki merkit Vesimiehen aikakaudesta, jotka ovat tulleet etualalle hänen aikansa jälkeen. Nyt on olemassa jotain valonpilkahdusta että olemme siirtymässä alitajunnan vesissä uivista kaloista (Kalojen merkistä) tietoisuuden veden kantajiksi (Vesimiehen merkkiin).

Jung uskoi että meidän ei pidä hylätä traditioitamme vaan muuntaa ne. Me olemme tulleet siitä mikä on kulkenut edellä. Kristillinen länsi on muovannut psyykemme, olimmepa kristittyjä tai emme, ja se kehittyy ulos siitä. Jung on antanut meille näkökulman kristinuskon laatikon ulkopuolella auttamaan meitä prosessin kanssa. Tutkimalla kristinuskoa yhtenä esimerkkinä kehittyvästä ihmistietoisuudesta - kaikkien uskontojen ollessa polkuja tietoisuuteen - hän on antanut meille uuden tavan ymmärtää kristinuskoa ja kaikkia uskontoja, ja uuden myytin joka voi antaa merkitystä elämäämme.

Jung nimeää myytin individuaatioksi. Sen perusolemus on että ihmiselämän tarkoitus on luoda tietoisuutta. Maailmankaikkeutemme 15 miljardin vuoden kehityksessä me olemme nyt tulleet kumppaneiksi luomisen prosessissa. Kokemuksemme kuolevaisesta elämästä tuo meille tietoisuuden tason, yksilöllisesti ja kollektiivisesti, ja prosessissa tuo tietoisuuden määrän psyykelle, kollektiiviselle tiedostamattomalle, Itselle, Jumalalle. Voisiko elämällämme ja koko inhimillisellä yritteliäisyydellä olla yhtään korkeampaa päämäärää?

Tänä aikana jolloin me kaikki olemme mukana muutoksessa, vasten Harmageddonin maailman kamppailun taustaa, selviytymisemme voi hyvin riippua siitä kuinka nopeasti ja kuinka täydellisesti meistä voi tulla veden kantajia, tietoisuuden kantajia. Vesimiehen aika kutsuu.

Buddhalaisuus

Minä ehdottomasti en usko että kristinusko on totuuden ainoa ja korkein ilmentymä.
Buddhalaisuudessa ja myös muissa uskonnoissa on ainakin yhtä paljon totuutta.  

- C.G. Jung

Jung ei ollut uskonnollinen totunnaisessa merkityksessä, koska käyttämällä psykologista oivallusta hän näki uskonnollisen rakenteen läpi ja ymmärsi sen historiallisuuden. Häntä voitaisiin kuvailla hengelliseksi johtuen monien hänen teostensa ilmiselvästä henkisestä sisällöstä, mutta jopa tämä nimitys on ongelmallinen. Todellisuudessa Jung näki uskonnon suuren psykologisen kiinnostuksen aiheena johtuen sen ilmiselvästä arkkityyppisestä sisällöstä. Kehittyneen psykologisen metodinsa avulla Jung osoitti usein syvällistä ja hätkähdyttävää oivallusta uskonnon kaltaisten aiheiden sisäisistä rakenteista, joka heti pyyhki pois kaiken tarpeettoman hämäryyden tai liiallisen mystifikaation, paljastaen oppien todellisen kehityksellisen luonteen. Voitaisiin sanoa että suuren sosiaalisen muutoksen ja sekularismin aikana Jung otti uskonnolliset opit, jotka olivat olleet hitaasti kuihtumassa, ja hengitti uuden "psykologisen" todellisuuden ja merkityksen niihin. Tämä toimi suoritettiin nykyaikaisen psykologin asemasta, joka kannatti filosofiaa joka ei ainoastaan pitänyt sisällään normaalin ja terveen mielentilan saavuttamista, vaan joka myös johti jatkuvaa itsen löytämisen matkaa mielen kehityksen avulla, joka kulminoitui kokonaisen ihmisen täyteen toteuttamiseen. Kuten buddhalaisuuden opit, Jung näki itsen kehityksen olevan "mielen johtamaa", ja tämä saattaa hiukan valaista Jungin kiinnostusta buddhalaisuuteen.

Vuosien 1920 ja 1940 välillä Jung uppoutui moniin klassisiin intialaisiin, kiinalaisiin ja buddhalaisiin teksteihin joogasta ja meditaatiosta. Varovasti hän alkoi ottaa käyttöön joitain käsitteitä näistä kirjoituksista kypsyvään visioonsa psykologiasta, joka vähitelleen sisältäisi sekä psyyken persoonalliset että transpersoonalliset tasot.

Elämäkerrassaan Jung kirjoitti:
"Kristus - kuten Buddha - on itsen ruumiillistuma, mutta kokonaan erilaisessa merkityksessä. Molemmat edustivat maailman voittamista: Buddha rationaalisesta oivalluksesta; Kristus ennaltatuomittuna uhrina. Kristinuskossa kärsitään enemmän, Buddhalaisuudessa enemmän nähdään ja tehdään. Molemmat polut ovat oikeita, mutta intialaisessa mielessä Buddha on enemmän kokonainen ihminen. Hän on historiallinen persoonallisuus, ja sen tähden helpompi ihmisten ymmärtää. Kristus on sekä historiallinen ihminen että Jumala, ja sen tähden paljon vaikeampi ymmärtää. Pohjimmiltaan hän ei ollut ymmärrettävä edes itselleen; hän tiesi ainoastaan että hänen täytyi uhrata itsensä, että tämä suunta oli määrätty hänelle sisältäpäin. Hänen uhrinsa tapahtui hänelle kuin kohtalon teko. Buddha eli elämänsä ja kuoli korkealla iällä, kun taas Kristuksen toiminta Kristuksena luultavasti ei kestänyt enempää kuin vuoden.
Myöhemmin buddhalaisuus kävi läpi saman muutoksen kuin kristinusko: Buddhasta tuli niin sanotusti itsen kehityksen kuva; hänestä tuli malli ihmisille jäljiteltäväksi, kun taas tosiasiassa hän oli saarnannut että voittamalla Nidana-ketjun, jokainen ihminen voisi tulla valaistuneeksi, Buddhaksi."

Buddhalaisuudella, johtuen sen ei-teistisestä lähestymistavasta itsensä toteuttamiseen, on enemmän yhteistä psykoterapeuttisen maailman kanssa kuin useimmilla muilla henkisillä traditioilla. Voimme nähdä tämän heijastuvan tavassa jolla buddhalaiset periaatteet tulevat lisääntyvästi sisällytetyksi mietiskelevämmän tyyliseen psykoterapiaan.
On enenevässä määrin silmäänpistävää että länsimainen psyyke, erityisine kulttuurillisine perintöineen ja emotionaalisine haavoineen, ei aina sovi miellyttävästi itämaiseen lähestymistapaan henkiseen harjoitukseen. Tämä ei johda siihen että itämainen traditio ei sovi meille, tai että länsimaiset ihmiset ovat henkisesti kyvyttömiä. On kuitenkin totta että länsimainen kasvatuksemme tekee emotionaalisesta elämästämme ja identiteetin tunnostamme hyvin erilaisia kuin mitä löytää idässä. Tunnistimmepa sitä tai emme, lännessä me elämme syvästi juurtuneina juutalais-kristillisiin arvoihin. Nämä kyllästävät kulttuurimme usein hyvin hienovaraisin tavoin. Ne vaikuttavat maailmankatsomukseemme, arvoihimme, ja kokemukseemme ruumiista, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Ne muodostavat syvälle pinttyneitä asenteita hyvää ja pahaa, henkeä ja ainetta, seksuaalisuutta ja henkisyyttä kohtaan, yhtä hyvin kuin värittävät näkemystämme todellisuudesta.
Monilla ihmisillä "henkisellä" polulla on enemmän ongelmana heidän perusidentiteettinsä maailmassa kuin heidän suhteensa jumalalliseen. Valitettavasti henkiset organisaatiot usein vetävät puoleensa ahdistuneita ihmisiä etsimässä henkisiä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä käsittele heidän sisintä kärsimystään. Voi vaatia hienostunutta oivallusta ymmärtää emotionaalisten haavojemme luonne, ja niiden ympärille kristallisoituneita kaavoja ja puolustuksia. Kenties sen tähden on epäviisasta olettaa että henkinen harjoitus automaattisesti ratkaisee nämä syvät psykologiset ongelmat.

On välttämätöntä selventää mitä Jung tarkoitti "Itsellä", koska termiä käytetään molemmilla puolilla mutta radikaalisti erilaisin merkityksin. Tämä ei ole helppo tehtävä, koska Jung itse tunnusti että hän kuvaa jotain joka pohjimmiltaan ei antaudu tarkalle määrittelylle. Koska kokonaisuus muodostuu osaksi siitä mikä ei ole tunnettua, pyrkimys kuvata sitä kohtaa tosiasian että se ei määritelmällisesti ole täydellisesti saavutettavissa kuvailtavaksi (vastakohtana sanoinkuvaamattomalle). Kristuksessa "Itse ilmaisee itsensä tietoisen egon kautta juuri sellaisella tavalla kuin Jumala pyrkii tulemaan lihaksi Kristuksen kautta". Vastaavuus atmaniin on tässä selvä, ja se on nimitys jota sekä Jung että jungilaiset näyttävät pitävän keskeisenä. Näyttää siltä että Jung yhdisti atmanin Buddhaluontoon. Hän oli tässä selvästi osaksi Walter Evans-Wentzin harhaanjohtama, joka väärintulkitsi tiibetiläisten tekstien käännöksiä omalla omaperäisellä teosofian ja Vedantan sekoituksellaan. Evans-Wentz käytti tiibetiläisiä tekstejä alueena, jossa hän saattoi esittää omia teorioitaan käyttäen hyväkseen toisen kulttuurin tradition arvovaltaa.

Itse "päämääränä" heijastaa Jungin ajatusta että Itse ei ole määrätty, joka syntyy tietoisuuden mukana; se on sen sijaan latenttina inhimillisessä tiedostamattomassa, ja sen tähden sitä täytyy etsiä ja tehdä työtä sen saavuttamiseksi. Tässä mielessä se voidaan nähdä analogisena oivaltamattoman Buddhaluonnon siemenelle, joka on latenttina kaikissa älyllisissä olennoissa. Tämän päämäärän saavuttaminen on Jungille "individuaatio", missä pyritään integroimaan sekä alkukantainen tiedostamaton että "juuriltaan kiskottu" ego päättymättömän kehitysprosessin avulla.
Jungin erottelussa egon ja Itsen välillä on paljon sellaista jota buddhalainen mieli pitää vieraana. Siinä määrin kuin Jungia syytetään terminologian yhteensattumien harhauttamaksi ja ideoiden tyrkyttämisestä ilman asianmukaista huolta alkuperäisestä yhteydestä, pelkkä hänen käsitteidensä soveltaminen yhä buddhalaisempaan materiaaliin ei käy.

Hämmennystä syntyy käännettäessä joitain käsitteitä edestakaisin kahden oppiaineen välillä, johtuen kenties erilaisista painopisteistä. Jotkut buddhalaiset teoreetikot olettavat, että psykoanalyytikot ovat aina vakuuttuneita autonomisen itsen perustavanlaatuisesta todellisuudesta, koska analyytikot kuvaavat usein persoonallisia (kahden persoonan tai yhden persoonan) prosesseja tavalla joka korostaa autonomiaa ja yksilöllisyyttä; psykoanalyysin "maailmaa", sen ollessa yksilöiden välinen ja yksilön sisäinen, kuvataan tyypillisesti henkilöiden suhteen jotka tekevät ja ajattelevat asioita, ei heräävien tietoisuuden näkökohtien.

Kuinka "minä" voin vapautua jos minä en ole olemassa? Kuka kärsii ellei ole itseä? Osa tästä hämmennyksestä tulee siitä että sekoitetaan persoonalliset ilmaukset subjektiivisista tiloista (kuten "itse") persoonattomiin ilmauksiin objektiivisesta ruumiillistumasta (kuten "henkilö"). Itse ja henkilö eivät ole yhtäpitäviä eivätkä keskenään vaihtokelpoisia. Henkilö näyttää esimerkiksi yksittäiseltä, vakaalta ja yhtenäiseltä, mutta itse on epäyhtenäinen ja epäselvä mielentila, joka jatkuvasti muuttuu.

Jung on määritellyt tietoisuuden identtiseksi egon kanssa, ja sen joka ei ole ego, vaistonvaraisena. Vaistona se on "määrätty", edeltäen tietoisuutta joka on itse kehityksellinen saavutus. Siten ilman egoa ei voi olla tietoisuutta, ja buddhalaisessa kirjallisuudessa kuvattujen mielentilojen täytyy sen tähden olla tiedostamattomia tiloja, koska ne väitetysti koetaan ilman egoa. Tämä on alku Jungin käsitykselle, että buddhalaisuus ja "itämainen" ajattelu yleensä on tuonpuoleista, unenkaltaista, ja täysin sisäänpäinkääntynyttä. [Kääntäjän omakohtainen kokemus kristinuskosta ja buddhalaisuudesta on täsmälleen päinvastainen - buddhalaisuuden eduksi.]

Useimmissa maailman henkisissä traditioissa löydämme tavalla tai toisella painotuksen itse-kieltäymykseen, kutsun rajoittaa egon ansioksi laskettua merkitystä. Näyttää siltä että mitä me voisimme kutsua "transpersoonallisen" kokemukseksi, on ainoastaan mahdollinen niille jotka ovat kokeneet romahduksen tai ego-keskeisten arvojen rajoittamisen. Sillä tavalla voisimme sanoa että egon negaatio on portti transpersoonallisen kokemiseen. Luultavasti buddhalaisuus muiden itämaisten uskonnollisten traditioiden joukossa on ollut suorasanaisin esittämään filosofiaa ja kokemusta ei-egosta (Skr. anatman) ja tyhjyydestä (Skr. Sunyata).
Kun sanotaan että henkilö tai ilmiö on "tyhjä", se tarkoittaa että sillä ei ole egoa tai itseä. Toisin kuin hindutraditio, buddhalaiset lähteemme eivät tee mitään eroa egon ja itsen välille.
Jos buddhalaiset tähtäävät täyteen valaistumiseen, vertailun vuoksi Jungin näkemys siitä mitä henkilö voi toivoa saavuttavansa, on rajallisempi. Vaikka hän tuntee että individuoitunut henkilö voi tehdä enemmän yhteiskunnan puolesta kuin henkilökohtaisten ongelmien estämä henkilö, hän ei visioi päämäärää vapauttaa kaikkia olentoja kärsimyksestä. Itse asiassa hän on lausunut useissa tilaisuuksissa, että ei ole mahdollista täydellisesti vapauttaa itseään omasta kärsimyksestään.

Koska "minä"-tietoisuus syntyy erilaistumattomasta universaalista psyykkisestä tilasta, kärsimys edeltää sitä: "Huolten, ilojen, tuskien, vihan ja rakkauden vaistonvarainen elämä on olemassa ennen kuin tietoisuus varsinaisessa merkityksessä kehittyy." Kärsimys perustuu siten dialektiseen suhteeseen egon kanssa, ja on välttämätöntä jotta ego/tietoisuus laajentaisi toimintasädettään ja löytäisi merkityksen. Tämä johtaa Jungin lausumaan että: "Me tarvitsemme kärsimystä. Ilman sitä elämä ei ole enää kiinnostavaa"; lausunto, jonka buddhalaisiin korviin täytyy kuulostaa täysin absurdilta. Jungin kanta on tarkalleen päinvastainen buddhalaisuudesta, joka lausuu että "minä"-tietoisuus on sisäsyntyinen (harhainen) intuitio, ja kaiken kärsimyksen juuri.

Ymmärrys ei-egosta tai ei-itsestä ei kuitenkaan tarkoita että ei ole olemassa lainkaan itseä tai egoa. Ymmärrys ei-egosta ainoastaan johtaa ymmärrykseen egon olemattomuudesta sellaisena kuin sen tietämättömyydestä väärin kuvitellaan olevan olemassa. Osoittaen itseen joka on olemassa, tiibetiläiset Prasangika-koulukunnan seuraajat puhuvat "pelkästä minästä" tai "pelkästä henkilöstä". Ilmaus "pelkkä" viittaa "minään" sen ominaisuudessa, kun se on vapautettu sen ansioksi tietämättömyydestä väärin lasketuista aspekteista.
Ymmärrettyämme että henkilön tai itsen olemassaoloa ei täydellisesti torjuta, meidän pitäisi suunnata huomiomme itsen tyyppiin joka ei ole olemassa. Tämän itsen ei-olemassaoloa on Nagarjuna verrannut veden ei-olemassaoloon kangastuksena ymmärrettynä. Etäältä nähdään vettä autiomaassa. Lähemmäksi tullessa huomataan että vettä ei ole. Tuo vesi ei todellisuudessa koskaan ollut olemassa, ja pelkästään harhautuksen voimalla uskottiin että mitään vettä oli. Silloin johtopäätöksenä voimme nähdä että tyhjyyden teoriassa ei ole jonkin negaatiota, joka on ennen ollut ja lakkaa olemasta negaation voimalla. Negaatio osoittaa jonkin puuttumiseen, joka ei koskaan todella ollut olemassa. Perustavin käsitys "itsestä" tai "minästä", joka osoitetaan vääräksi, on itse joka on pysyvä, yksi ja riippumaton. "Yksi" tarkoittaa tässä osatonta, "pysyvä" hajoamatonta, ja "riippumaton" riippumatonta ruumiista ja mielestä.

Yleisesti voimme sanoa että kun itsen, henkilön tai minkä tahansa muun ilmiön riippumaton luonne kiistetään, niiden riippuvainen luonne vahvistetaan. Tosiasiaan, että kaikki ilmiöt syntyvät riippuvaisuudessa, että ne ovat täysin vailla riippumatonta olemassaoloa, viitataan "ehdollistettuna seuraamuksena". Ehdollistettu seuraamus sulkee pois kaikki käsitykset riippumattomista, eristäytyneistä entiteeteistä. Se tarjoaa näkemyksen todellisuudesta joka muodostuu vastavuoroisesti riippuvaisista entiteeteistä, eri elementtien dynaamisesta vuorovaikutuksesta, joita ei voi eristää ja nähdä vain itsekseen.
Näkemys sulkee pois nihilismin äärimmäisyyden, eli sen oletuksen että yhtään mitään ei ole olemassa, ei egoa, ei persoonaa, ei ilmiöitä. Se niin ikään sulkee pois pysyvyyden äärimmäisyyden, käsityksen luontaisesta eli todellisesta olemassaolosta. Siten niin kutsuttu "keskitie" vahvistetaan.

Jung antaa seuraavan määritelmän egosta teoksessaan Aion (1968):

Me ymmärrämme egon monimutkaisena tekijänä, johon kaikki tietoinen sisältö on suhteessa. Se muodostaa niin sanotusti tietoisuuden alueen keskuksen: ja niin pitkälle kuin tämä käsittää empiirisen persoonallisuuden, ego on kaikkien persoonallisten tietoisuuden tekojen subjekti. Psyykkisen sisällön suhde egoon muodostaa sen tietoisuuden kriteerin, sillä sisältö ei voi olla tietoista ellei sitä esitetä subjektille. 

Voimme nähdä tästä määritelmästä että ego ei ole perimmäinen, osaton. Jung viittaa siihen monimutkaisena tekijänä, eli muodostettuna entiteettinä.
Ego ymmärretään kriteerinä sille mitä voidaan kutsua tietoiseksi tai ei. Ainoastaan siihen voidaan viitata tietoisena, mikä on suhteessa siihen tai esitetään sille. Buddhalaisissa teksteissä ei ilmaista vastaavaa havaintoa. Tämä johtuu luultavasti siitä että buddhalaisuus ei huolehdi liikaa totunnaisen "minän" psykologiasta. Sen olemassaolo myönnetään, mutta sen toimintaa ei analysoida. Se pysyy jotakuinkin värittömänä. Kuten näimme, Prasangikat viittaavat siihen "pelkkänä minänä". "Minä" oli kiinnostavampi heille liioitellun "minä"-tunnon perustana. Sen totunnaisia piirteitä ei koskaan tutkittu yksityiskohtaisesti. Tämä on tärkeä ero Jungin kiinnostukseen.

Täydellinen persoonallisuus sisältää sekä tietoisen että tiedostamattoman puolen, jota Jung kutsuu itseksi. Kokemusta itsestä luonnehtii numinaalinen laatu. Se on kokonaisuuden kokemus, joka viittaa vastakkaisten taipumusten liittoon, erityisesti tietoisten ja tiedostamattomien sisältöjen. Sen ilmaistessa sekä tietoisen että tiedostamattoman persoonallisuuden kokonaisuutta, itseä ei voi koskaan tehdä täysin tietoiseksi. Siten se säilyy rajakäsitteenä, joka viittaa tunnettujen psyykkisten prosessien tuolle puolen. Suhteessa itseen ego on ainoastaan alisteinen ja kytköksissä siihen osana kokonaisuutta. Vastaavasti egon ollessa tietoisuuden subjekti, itse on koko persoonallisuuden subjekti.

Buddhalaiset ovat aina olleet hyvin haluttomia hyväksymään itsen kaltaista positiivista symbolia. Syynä näyttää olevan että he näkivät hindukäsityksessa itsestä juuri niitä riippumattoman entiteetin ominaisuuksia, jotka he halusivat kieltää. Siten buddhalainen lähestymistapa laittaa enemmän painoa negaatiolle, kieltämättä kuitenkaan ehdollistettuna syntyvien ilmiöiden todellisuutta. Sitä vastoin Jungin lähestymistapa keskittyy enemmän egon negaation positiiviseen aspektiin. Jung esittää positiivisen symbolin, nimittäin itsen, joka tulee näkyviin kun egon negatiivisista tai vääristä aspekteista on luovuttu. Symbolisena käsitteenä itse edustaa vastakohtien liittoa.
Jos hyväksymme että kokemus itsestä, kuten Jung sitä kuvaa, tarkoittaa ainakin osittaista intuitiivista ymmärrystä tyhjyydestä eli ei-egosta buddhalaisessa mielessä, siitä seuraisi myös että tyhjyyden oivaltaminen merkitsee neuroottisesta kärsimyksestä vapaata mielen tilaa. Siten voisimme sanoa että Jungin kuvaus egon suhteellisuudesta viime kädessä osoittaa kohti vapautusta, kun taas buddhalainen näkemys vapautuksesta edellyttää terveyttä ja merkitystä, Jungin visioimia päämääriä.

Jungin filosofia ja psykologia ovat maailman vahvistavia. Jopa kokemuksia jotka olivat yllättäviä tai suunnittelemattomia, pidettiin yhtälailla merkityksen lataamina. Jung kehitti synkronisiteetin teorian selittämään ilmiöt, joita hän nimitti merkityksellisiksi sattumiksi. Tämän ajatuksen mukaan yksilö kokee kaiken jota hän tarvitsee yksilöityäkseen ollessaan matkalla läpi elämän. Toisin sanoen, sisäinen psyyken sisältö usein näyttää tekevän salaa yhteistyötä ulkoisen fyysisen kokemuksen kanssa, ikään kuin edeltävä olisi jotenkin synnyttänyt jälkimmäisen, luodakseen potentiaaliset olosuhteet kokonaisuuden toteuttamiselle. Vaikka Jung ei koskaan suoranaisesti liittänyt synkronisiteettia karmaan, tai mystifioinut tätä käsitystä millään tavalla, hän tunnusti että näennäisesti satunnaisella olosuhteitten sarjalla voisi olla pitkälle ensivaikutelman ylittävä merkitys. Sisällytettynä kommentaariinsa Tiibetiläiseen kuolleiden kirjaan, Jung kirjoittaa:
"Me voimme varovaisesti hyväksyä idean karmasta ainoastaan jos ymmärrämme sen psyykkisenä perinnöllisyytenä sanan laajimmassa merkityksessä. Psyykkinen perinnöllisyys on olemassa - nimittäin on olemassa perimä psyykkisille ominaisuuksille, kuten taipumus sairauteen, luonteen piirteet, erityiset kyvyt, ja niin edelleen."
Sen sijaan että syy ja seuraus fyysisellä tasolla liittyisivät yksinkertaisesti fyysisiin tekoihin, Jung otti käyttöön "merkityksen" käsitteen ja laittoi tämän koettujen olosuhteitten päälle, siten poistaen karkean aineellisen elementin. Kuitenkaan merkitys ei ollut todellisuudessa "päälle laitettu" vaan ainoastaan näytti siltä. Jungille merkitys mielessä loi tapahtumien tulkinnan niiden kehittyessä, katsomatta itse tapahtumia tyhjiön sisällä vapaana psyykkisestä vaikutuksesta. Vieden synkronisiteetin teorian sen lopulliseen johtopäätökseen, tapahtumien kehitys näyttää tapahtuvan itse psyykkisessä kudoksessa, huomio joka vaatii välttämätöntä ylittämistä käsityksille "mielestä" erillisenä ja eristettynä "fyysisestä maailmasta".

Jung kirjoittaa:
"Mainitsimme aiemmin että alitajunta sisältää niin sanotusti kaksi kerrosta, persoonallisen ja kollektiivisen. Persoonallinen kerros päättyy varhaisimpiin lapsuuden muistoihin, mutta kollektiivinen kerros sisältää lapsuutta edeltävän ajanjakson, toisin sanoen jäämiä esi-isien elämästä. Kun taas persoonallisen alitajunnan muistikuvat ovat niin sanotusti täytettyjä, koska ne ovat yksilön henkilökohtaisesti kokemia kuvia, kollektiivisen alitajunnan arkkityypit eivät ole täytettyjä, koska ne ovat aiemmin kokemattomia muotoja. Kun toisaalta psyykkinen energia taantuu, mennen jopa varhaisen lapsuuden ajanjakson tuolle puolen, ja murtautuu esi-isien elämän perintöön, mytologiset kuvat herätetään: nämä ovat arkkityyppejä. Sisäinen henkinen maailma, jonka emme koskaan epäilleet olevan olemassa, avautuu ja esittää sisältönsä joka näyttää olevan jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien aikaisempien ajatustemme kanssa."
Jungin kypsyessä hänen ideansa kehittyivät pidemmälle, ja tiedetään että hän alkoi ottaa uudelleen syntymisen tai reinkarnaation mahdollisuuden vakavasti. Hänen kootuissa teoksissaan sellaisenaan ei ole avoimia väitteitä tässä tarkoituksessa, mutta kuten on yllä olevan sitaatin laita, vihjeitä voidaan löytää sieltä täältä. Eri tutkijat ja akateemikot ovat päässeet käsiksi sensuroituihin osiin Jungin elämäkerrasta, ja huomanneet että Jung todellakin kirjoitti reinkarnaatiosta, mutta että nämä osat kirjasta poistettiin ennen julkaisua ilmeisesti hänen sukunsa käskystä, jotka tiettävästi hartaina kristittyinä pitivät käsitystä uudelleen syntymisestä teologisesti epämiellyttävänä aikanaan.

Tiedostamattomat arkkityypit ovat motivoivia voimia, jotka altistavat persoonallisuuden organisaation, puolustukset ja reaktiivisuuden. Nämä kompleksit, kuten karmamme, voivat kantaa tiedostamattomasti sukupolvelta sukupolvelle suvun elämässä, niin että yksilöt ovat täysin tiedostamattomia kuinka ja miksi he saattavat toistuvasti toteuttaa traumaattisia tekoja kollektiivisen alitajunnan kautta aiemmilta sukupolvilta. Jungin teoria arkkityypeistä (kollektiivinen alitajunta) ja komplekseista (persoonallinen alitajunta) on täysin analoginen klassiseen tapaan jolla varhaiset buddhalaiset tykkäsivät kuvata itsen/maailman tilaamme: "Kun on tämä, syntyy tuo; tämän syntyessä, tuo syntyy. Kun tätä ei ole, tuo ei synny; tämän lakatessa, tuo lakkaa."
"Menneisyyden" kompleksit buddhalaisesta näkökulmasta sisällyttävät itseensä myös mahdollisuuksia, joista emme tiedä. Esimerkiksi nykyinen identiteettimme, sukupuolemme tai ihonvärimme on kehittynyt tilojen kautta jotka ovat kaukana nykyisen elämämme ulkopuolella ja tulevat merkityksellisiksi polkuna vapauteen itse/toinen jaosta ja vastakohdista. Jungin teoria kollektiivisesta alitajunnasta toisaalta myös osoittaa omien kasvojemme heijastumisen maailmaan eräänlaisen peilikuvan kautta. Toisin sanoen, katsomme aina omien silmiemme kautta nähdäksemme "maailman", ja meidän täytyy pitää tuo tosiasia mielessä koska se opettaa meille suurempaa vaatimattomuutta siitä mitä me oletetusti "tiedämme objektiiviselta perustalta".

Ottaen huomioon Jungin omat uraauurtavat yritykset kangeta kristillinen traditio auki muiden uskontojen totuudelle, ja hänen huomattavat ponnistelunsa sovittaa itämainen ajattelu ymmärrykseensä psyykestä, hänen ajattelunsa laiminlyönti uskontojen välisessä dialogissa on enemmän kuin hiukan yllättävää. Lisänä monille kristityille ajattelijoille jotka ovat tunnustaneet Jungin vaikutuksen pyrkimyksissään omaksua buddhalaisia ajatuksia, on lukematon määrä buddhalaisia ajattelijoita jotka ovat poimineet hänen teoriansa tapana aloittaa yhteys buddhalaisen opin ja alitajuisen mielen psykologian välillä. Tätä heijastava kirjallisuus on runsas ja laajasti käännetty. Siitä huolimatta jungilainen psykologia sellaisenaan ei ole hyväksytty rationaalisena perustana pitkäjänteiselle intellektuaaliselle keskustelulle kristittyjen ja buddhalaisten kesken.

Jung sanoi:
"Tänä päivänä kukaan ei kiinnitä huomiota siihen mitä on sanojen takana... olennaisiin ideoihin jotka ovat siellä. Kuitenkin idea on ainoa asia joka on todella olemassa. Mitä minä olen tehnyt työssäni, on yksinkertaisesti antaa uusia nimiä noille ideoille, noille tosiasioille. Harkitkaa esimerkiksi sanaa "alitajunta". Olen vasta saanut luettua kiinalaisen Zen-buddhalaisen kirjan. Ja minusta vaikutti että puhumme samasta asiasta, ja että ainoa ero välillämme oli se että annoimme eri sanoja samalle tosiasialle. Siten sanan alitajunta käyttämisellä ei ole väliä; väliä on idealla joka on sanan takana."

Gnostilaisuus

Gnosis on Kirkon rauhan häiritsijä, mutta se on täynnä psykologisia totuuksia, joista
monet vielä löytämättä.  

Koko elämäni olen työskennellyt tunteakseni sielun, ja nämä ihmiset (valentinolaiset gnostikot) tunsivat sen jo.  

Teologisesti tarkasteltuna esimerkiksi käsitykseni animasta on puhdasta gnostilaisuutta; sen tähden minut usein luokitellaan gnostikkojen joukkoon.  

Mutta ihmettelen kuinka voi olla, että niin monet ihmiset ajattelevat minun olevan gnostikko, samalla kun tasan yhtä monet muut syyttävät minun olevan agnostikko.   

Hylkäisin termin "gnostikko" ilman omantunnon tuskia, ellei se olisi kirosana teologien suussa. He syyttävät minua aivan samasta virheestä johon he itse syyllistyvät: yliolkaisesta piittaamattomuudesta epistemologisista rajoista. 

He (gnostikot) olivat huolissaan arkkityyppien ongelmasta, ja tekivät omalaatuisen filosofian siitä.  

- C.G. Jung

Kuten gnostikot, aikalaiset tuntevat itsensä vieraantuneiksi juuristaan ja pyrkivät voittamaan vieraantumisen. He etsivät uusia luukkuja alitajunnalleen. Missä gnostikot tuntevat olevansa erillään ulkoisesta maailmasta, aikalaiset tuntevat olevansa erillään sisäisestä maailmasta. Aikalaiset eivät gnostikoiden lailla projisoi vieraantumistaan kosmokseen; jungilaisen psykologian avulla he pyrkivät löytämään todellisen itsensä sisältään, pikemmin kuin ulkopuoleltaan. Heillä yksin on silloin mahdollisuus täysin voittaa vieraantumisensa.

Gnostilaisuus tunnetaan mieltymyksestään symboliikkaan ja vastakkaisten parien merkitykseen (hyvä/paha, mies/nainen). Lisäksi yksilöllinen henkisen nousun polku, jossa tieto (gnosis) on avain ja johon vaaditaan valaistunutta opasta, on myös hyvin tunnettu.

Kaikilla näillä aspekteilla on vastaavuutensa Carl Jungin ajattelussa - arkkityypit "puhuvat" symbolien kautta, luontainen jännite vastakohtien pareissa on hyvin tärkeä Jungin ajattelulle, ja nousun polku voidaan nähdä individuaation matkana, jossa psykologinen tieto on avain ja jonka myötä jungilainen terapeutti opastaa neofyyttiä. On myös yleistä tietoa että Jung oli hyvin lukenut muinaisissa gnostilaisissa teksteissä, ja hänen kirjoituksensa on höystetty viittauksilla erityisiin gnostilaisiin otteisiin ja käsitteisiin.

Sirpaleiset - ja mahdollisesti valheelliset - selostukset gnostilaisista opeista ja käytännöistä, jotka esiintyvät sellaisten harhaoppeja metsästävien kirkkoisien teksteissä, kuten Irenaeus ja Hippolytos, olivat kaukana arkkityyppisen perimätiedon runsaudesta, joka on tänä päivänä meidän saatavillamme Nag Hammadin kokoelmassa. Ensikäden lähteistä yksi hyvin harvoista Jungin saatavilla käännöksenä olevista oli merkittävä Pistis Sophia, ja hänen arvostuksensa tätä teosta kohtaan oli niin suuri, että hän näki erityisesti vaivaa etsiäkseen kääntäjän, silloin ikääntyneen ja rahattoman George R.S. Meadin Lontoossa, ilmaistakseen hänelle suuren kiitollisuutensa.

Jo yli 50 vuotta sitten Victor White (1949) huomautti että gnostilaisuus oli poikkeuksellisen laaja ja huonosti määritelty kategoria:

Tri Jung seuraa yleistä käytäntöä puhuessaan "Gnosiksesta". Tämän ei pidä johtaa meitä harhaan olettamaan, että oli olemassa vain yksi gnosis: itse asiassa, oli melkein yhtä monta gnosista kuin oli ihmisiä jotka kutsuivat itseään gnostikoiksi, tai joita myöhemmät historioitsijat ovat kutsuneet gnostikoiksi.

Kuitenkin huolimatta siitä että on mahdollista ymmärtää gnostilaiset tekstit jungilaisesta näkökulmasta, Robert Segal viime kädessä näkee jyrkän, todellakin vastakkaisen, teleologisen painopisteen Jungin psykologisen järjestelmän ja gnostilaisuuden (psykologisesti ymmärrettynä) välillä. Segal tekee tärkeän huomion että gnostilaiset myytit kehottavat jumalallisen kipinän paluuseen jumaluuteen, joka psykologisin termein ymmärrettäisiin paluuna pelkkään tiedottomuuteen. Tämä on täsmällinen vastakohta Jungin terapeuttiselle päämäärälle, jonka Segal lausuu olevan "tiedostamattoman integraatio ego-tietoisuuden kanssa". Lyhyesti Segal tiivistää sanomalla että "gnostilaisuus psykologisesti tulkittuna rikkoo pikemmin kuin tukee jungilaista ihannetta".

Tyydyttävämmin Segal päättelee että Jungia voitaisiin pitää modernina gnostikkona, vaikkakin lisäehdoin:

Kuten muinaiset gnostikot, Jung pyrkii uudelleen liittymiseen ihmisluonnon kadotetun olemuksen kanssa, ja pitää uudelleen liittymistä käytännössä samana kuin pelastus... uudelleen liittyminen on elämänpituinen prosessi ja tyypillisesti vaatii opastusta joltain joka on jo suorittanut sen... Tieto on avain pyrkimykseen sekä Jungille että muinaisille gnostikoille... Näissä suhteissa Jung voidaan oikeutetusti luokitella gnostikoksi. Hän on kuitenkin nykyaikainen gnostikko, koska uudelleen löydetty olemus on kokonaan inhimillinen, ei jumalallinen, ja sijaitsee kokonaan itsessä, ei niin ikään jumaluudessa. 

Näyttää kuitenkin jotakuinkin ironiselta, että nykyaikaisen gnostikon määrittelyn prosessissa Segal epäonnistuu ymmärtämään että hän on luonut "gnostikon" määritelmän Jungin itsensä ympärille! Segal on tosi asiassa poiminut juuri nuo aspektit (poikkeuksellisen laajasta) gnostilaisesta identiteetistä, jotka vetosivat Jungiin, kokosi ne yhteen ja julisti että jos määrittelemme "gnostikon" tällä tavoin, silloin Jung on eräs heistä. Gnostikko on sitä mitä Jung sanoo hänen olevan. Mestari itse ei olisi osannut pelata omaa peliään yhtään paremmin!

Muinaisen gnostilaisuuden laaja ja huonosti määritelty luonne, joka on turhautumisen lähde nykyaikaisille tutkijoille, itse asiassa sopi Jungin poimi-ja-sekoita lähestymistapaan oikeuttamaan hänen omat ideansa täydellisesti. Jung tarvitsi "objektiivisia" todisteita vahvistamaan omat subjektiiviset psykologiset intuitionsa ja gnostilaisen lähdemateriaalin laaja ja symbolisesti rikas luonne tarjosi täydellisiä poimintoja, jotka - kuten Jung sanoi - "antoivat substanssia psykologialleni."

Jungin oma tyytymättömyys perinteisiin kristillisiin vastauksiin pahan ongelmaan on tunnettu, hänen reaktionsa tiivistettynä sanoihin, "pahaa ei voi enää vähätellä privatio bonin (= hyvyyden puute) kiertoilmauksella." Jungin terapeuttinen työ niin ikään esittää jatkuvan huolen ja vetoomuksen ihmisluonnon pimeämmän varjopuolen tunnustamisen ja integraation puolesta. Että Jung sen tähden löysi liittolaisen muinaisista gnostikoista tässä aiheessa on selvää, erityisesti koska hän painokkaasti asettuu heidän kannalleen elämäkerrassaan Unia, ajatuksia, muistikuvia - "vanhalle gnostikkojen esittämälle kysymykselle, 'mistä tulee paha?', ei kristillinen maailma ole antanut vastausta."

Merkittävin suora todistuskappale gnostilaisuuden vaikutuksesta Jungin kehkeytyvälle identiteetille on hänen huomionarvoinen lyhyt tekstinsä, Seitsemän saarnaa kuolleille. Stephan A. Hoellerin mukaan tämä teksti muodostui kolmena yönä joulukuun 15. 1916 ja Helmikuun 16. 1917 välillä. Teksti on kirjoitettu arvoituksellisella tyylillä ja pakattu toisen vuosisadan gnostilaisuuden kielellä ja viittauksilla. Kirjoittaja nimetään aleksandrialaiseksi Basilidekseksi, erääksi muinaisen gnostilaisuuden parhaiten tunnetuksi hahmoksi, joka kukoisti keisareiden Hadrianus ja Antoninus Pius valtakausilla 117-161 jaa.

Erilaisia tulkintoja on tehty tästä melko hämärästä tekstistä, mutta meidän tarkoituksiimme on huomattava kaksi avainkohtaa. Ensiksi, teksti on kirjoitettu gnostilaisella "sävyllä", osoittaen Jungin tuolloisen syvän henkilökohtaisen yhteyden gnostilaisuuteen. Toiseksi, ja mikä tärkeintä, teksti alkaa "kuolleiden" (symboloiden Jungin omaa tiedostamatonta) tullessa Jungin luo apua saamaan. Tämä kohtaus edustaa profeetta Jungin (gnostilaista) tehtävänantoa. Kuten Segal huomioi:

Basilideksen päivinä gnostikot olivat niitä jotka kävivät käsiksi muiden joko hylkäämiin tai huomiotta jättämiin kysymyksiin. Jung näkee itsensä Basilideksenä nykyajan maailmalle: hän ja hänen potilaansa kohtaavat muiden joko hylkäämät tai huomiotta jättämät ajankohtaiset kysymykset.

Seitsemän saarnaa kuolleille edustaa Jungin omaa julistusta itsestään (gnostilaisin termein) sankarillisena ja vainottuna tiedostamattoman profeettana. On hyvin tunnettua, että oikeaoppinen kristillinen kirkko vastusti/vainosi gnostikkoja. Henkilökohtaisella matkallaan tähän pisteeseen saakka Jung saattoi helposti esittää itsensä kohtaamassa vastustusta vakiintuneelta lääketieteelliseltä ammattikunnalta (johtuen hänen syvyyspsykologisista kiinnostuksistaan) yhtä lailla kuin vastikään Freudilta. Seitsemässä saarnassa kuulemmeko kenties "gnostikkojen" vainotun vähemmistön puoltavan Jungia?
Gnostikoita kuvataan usein (kenties romanttisesti) vapaa-ajattelijoina, jotka pitivät suuressa arvossa kokemusta ja kärsivät vainoa autoritaarisen ja dogmaattisen oikeaoppisuuden käsissä, joka ylensi (steriilin) dogmin etusijalle. Sellainen kuvaus niin ikään täydellisesti sopii Jungiin, joka hyökkäsi dogmia vastaa missä ikinä sitä löysi. Esimerkiksi Jung puhui vahinkoa vastaan jota uskonnollinen dogmi aiheutti hänen omalle isälleen.

Jung selvästi löysi henkilökohtaisen liittolaisen gnostikoista kehkeytyvän identiteetin muodostuksen kriittisenä aikana. Hän kykeni samaistumaan tähän vainottuun epädogmaattiseen vähemmistöön, ja saamaan ei vain lohtua vaan myös henkilökohtaisen profeetallisen tehtävänannon alitajuntansa (gnostilaiselta) ääneltä, joka auttoi käynnistämään hänen esille tulemisensa kriittisistä vuosista, uudelleen löydetyn tarkoituksen ja suunnan kera.

Alkemia

Mutta gnostikot olivat liian etäisiä minulle vahvistaakseni mitään yhteyttä heihin koskien
minua haastavia kysymyksiä. Niin kauas kuin saatoin nähdä, traditio joka saattoi yhdistää Gnosiksen nykyisyyteen, näytti katkenneen, ja pitkän aikaa osoittautui mahdottomaksi löytää mitään siltaa joka johti gnostilaisuudesta - tai uus-platonilaisuudesta - nykyiseen maailmaan. Mutta kun aloin ymmärtää alkemiaa, oivalsin että se edusti historiallista linkkiä gnostilaisuuteen, ja että jatkuvuus sen tähden oli olemassa menneen ja nykyisen välillä. Perustuen keskiajan luonnonfilosofiaan, alkemia muodosti sillan yhtäältä menneisyyteen, gnostilaisuuteen, ja toisaalta tulevaisuuteen, nykyaikaiseen alitajunnan psykologiaan.  - C.G. Jung

Jungin kiinnostus alkemiaa kohtaan alkaa kahdesta suunnasta. Yksi on välttämättömyys löytää historiallinen vastaavuus hänen omille löydöilleen tiedostamattomasta psyykkisestä elämästä. Toinen viittaa sarjaan unia, jotka ovat saaneet aikaan uuden tutkimussuunnan, josta Jung puhuu pitkään omaelämäkerrassaan.

"Ennen kuin löysin alkemian - kirjoittaa Jung - minulla oli sarja unia jotka käsittelivät samaa teemaa. Taloni vierellä seisoi toinen, toisin sanoen toinen lisärakennuksen siipi, joka oli vieras minulle. Joka kerta ihmettelin unessani, miksi en tuntenut tätä taloa, vaikka se oli selvästi aina ollut siellä." Tämä vieras talon osa paljastaa merkityksensä viimein: "Tuntematon talon siipi oli osa minun persoonallisuuttani, aspekti itsestäni..."

Tämä osa oli tiedostamaton ja paljastaisi itsensä kiinnostuksena keskiajan alkemian syvälle luotaavaan tutkimukseen. Tämä tutkimus tehtiin kertakaikkiaan tiettäväksi unessa vuodelta 1926, kun Jung uneksi olevansa vanki 1600-luvulla. "Vasta paljon myöhemmin oivalsin että se (uni) viittasi alkemiaan, sillä tuo tiede saavutti huippunsa 1600-luvulla."

Alkemia on symbolinen esitys individuaatio-prosessista. Vakavassa alkemiassa, uskoo Jung, yksilöllisestä psyykestä syntyvät prosessit kuvataan koodattuina. Omalaatuiset termit joiden kanssa alkemia operoi, kuten prima materia, unus mundus, Mercurius, philium philosophorum, lapis, ja monet muut Jung purki yli 10 vuoden kunnianhimoisella työllä.

Kun Jung julkaisi ensimmäisen suuren teoksensa alkemiasta II maailmansodan lopussa, useimmat hakuteokset kuvasivat tätä oppiainetta ei muuna kuin nykyaikaisen kemian vilpillisenä ja tehottomana edeltäjänä. Tänä päivänä alkemia on jälleen sekä akateemisen että populaarin kiinnostuksen kunnioitettu kohde, ja alkemiallista terminologiaa käytetään taajaan syvyyspsykologian ja muiden oppiaineiden tekstikirjoissa. Voidaan sanoa liioittelematta, että alkemian nykyinen asema on velkaa koko olemassaolonsa Küsnachtin psykologiselle velholle. Jos otetaan pois C.G. Jungin monumentaalinen työpanos, suurin osa tätä kiehtovaa aihetta koskevasta nykyaikaisesta tutkimuksesta kaatuu kuin korttitalo.

Gnostilainen Sophia oli alkamassa voittoisan paluunsa nykyaikaisen ajattelun areenalle, ja psykologinen linkki joka yhdisti hänet ja hänen nykyaikaiset kannattajansa olisi kauan halveksittu, mutta kunniaan palautettava, alkemian symbolinen oppiaine.

1928 huomattava saksalainen sinologi, Richard Wilhelm, hiljattain pitkältä Kiinassa oleskelun jaksolta palanneena, lähetti Jungille käsikirjoituksen taolaista alkuperää olevan alkemiallisen tutkimuksen käännöksestä, ja pyysi että Jung kirjoittaisi psykologisen kommentaarin tekstistä. Tämä jälkeenpäin Kultakukan salaisuutena tunnettu teos sinkautti C.G. Jungin aivan keskelle alkemiallisia teemoja ja harrastuksia. Hänen tutkimuksensa toi esille, että kiinalainen alkemia - aivan kuten lännen alkemia - käsittelee ensisijaisesti ihmissielun uudistavaa symboliikkaa. Vaikka muinaiset taolaiset olettivat että kuolemattomuuden etsintä oli alkemian keskeinen työ, heidän kuolemattomuuden "kultakukkansa" ei olennaisesti eroa "viisasten kivestä", joka on Suuren Taidon läntisten harjoittajien korkein päämäärä.

Ei ollut ainoastaan erottuvaa sateenkaari-siltaa joka yhdisti nykyajan syvyyspsykologian vanhoihin gnostikkoihin, vaan oli niin ikään samankaltainen silta yhdistämässä nämä länsimaiset traditiot ja harjoitukset muinaisen Keskustan valtakunnan taolaisten viisaiden kanssa. Kun menneisyyden nykyisyyteen yhdistävä silta voitiin visioida historiallisesti, idän ja lännen yhdistävän sillan voitiin nähdä muodostuvan arkkityyppisestä pikemmin kuin historiallisesta aineksesta. Kuten Richard Wilhelm itse lausui:

Kiinalainen viisaus ja tri Jung ovat molemmat laskeutuneet toisistaan riippumatta ihmisen kollektiivisen psyyken syvyyksiin ja ovat siellä lähestyneet tosiasioita jotka näyttävät niin samankaltaisilta, koska ne on yhtäläisesti ankkuroitu totuuteen. Tämä todistaisi että totuus voidaan tavoittaa mistä tahansa katsantokannasta, jos sitä vain kaivetaan tarpeeksi syvältä, ja yhtenevyys sveitsiläisen tiedemiehen ja vanhojen kiinalaisten viisaiden välillä ainoastaan käy osoittamaan että molemmat ovat oikeassa koska molemmat ovat löytäneet totuuden.

"Kiinalainen yhteys" siten paljasti Jungille, että alkemia perustuu universaaleille arkkityyppisille periaatteille, joilla on yhtäläinen merkitys muinaisille gnostikoille, taolaisille viisaille ja nykyaikaisille psykologeille. Siten Jung löysi alkemian symboliikasta yhden vahvimmista yhdistävistä linkeistä itämaisten ja läsnimaisten kansojen psyyken välillä. Johtopäätöksenä hänen yhteistyöstään Wilhelmin kanssa voidaan pitää seuraavia sanoja: "Kommentaarini tarkoitus on koittaa rakentaa psykologisen ymmärryksen silta idän ja lännen välille."

Jungin kaksi suurinta teosta alkemiasta ovat Psykologia ja alkemia ja Mysterium Coniunctionis, jälkimmäisen edustaessa hänen lopullista päätelmien summaustaan hänen pitkästä kiinnostuksestaan alkemiaan. Tässä viimeisessä hänen oivallustensa yhteenvedossa aiheesta, johon osaksi vaikutti hänen yhteistyönsä Nobel-palkitun fyysikon Wolfgang Paulin kanssa, vanha Jung visioi suuren psyko-fyysisen mysteerin, jolle vanhat alkemistit antoivat nimen unus mundus (yksi maailma). Kaiken olemisen juuressa, niin hän antaa ymmärtää, on tila missä fyysisyys ja henkisyys kohtaavat transgressiivisessa yhteenliittymässä. Synkronistiset ilmiöt ja monet muut vielä selittämättömät fyysisen ja psykologisen luonnon mysteerit näyttävät lähtevät tästä yhdistävästä tilasta. On enemmän kuin todennäköistä että tämä mystinen tila on todellinen koti arkkityypeille sellaisenaan, jotka pelkästään projisoivat itsensä psyyken alueelle, mutta todellisuudessa pysyvät muualla. Kun vastakohtien jännitteinen suhde pysyy ilmenneen elämän ja muuntumisen suurena toimivana mekanismina, tämä suhde on olemassa yhtenäisen maailmanmallin kontekstin sisällä, missä aine ja henki, Kuningas ja Kuningatar, ilmenevät todellisuuden psykoidisen alueen aspekteina.

Alati toistettu, gnostikoita ja heidän alkemiallisia sukulaisiaan vastaan tähdätty syytös radikaalista dualismista, on siten pelkistetty väärinymmärrykseksi tällä Jungin viimeisellä ja kenties suurimmalla oivalluksella. Kosmoksen sekä fyysisiä että psyykkisiä toimintoja sävyttää dualismi, mutta tämä periaate on suhteessa perustana olevaan unus munduksen todellisuuteen. Dualismi ja monismi on siten paljastettu, ei molemminpuolisesti vastakkaisiksi ja poissulkeviksi, vaan todellisuuden täydentävinä aspekteina. On merkillinen paradoksi, että tämä vallankumouksellinen oivallus jota Jung vaikuttavasti kuvaa kirjassaan Mysterium Coniunctionis, on saanut suhteellisen vähän huomiota yhtälailla psykologeilta ja metafyysikoilta.

Yhä uudelleen Jung osoitti hengenheimolaisuudet ja vastakohtaisuudet alkemiallisten hahmojen ja kristinuskon hahmojen välillä, jotka osoittavat eräänlaista peilinkaltaista analogiaa ei ainoastaan viisasten kiven ja Kristuksen kuvan välillä, vaan itse alkemian ja kristinuskon välillä. Alkemia, sanoi Jung, on korvaavassa suhteessa valtavirran kristinuskoon, jotenkin kuten uni on uneksijan tietoisille asenteille. Alkemian kivi on monissa suhteissa kristillisen kulttuurin rakentajien hylkäämä kivi, joka vaatii tunnustusta ja uudelleen sisällyttämistä itse rakennukseen.

Lähteet:

Philosophyzer: Jung on Religion - A Summary of his Religious Experiences and Belief

Carl Jung Depth Psychology: Carl Jung on "Religion", "Religious"

Carl Jung Depth Psychology: Carl Jung on "Buddha", "Buddhism"

Carl Jung Depth Psychology: Carl Jung on "Gnosis", ""Gnosticism"

Carl Jung Depth Psychology: "So one never can tell how the future religion will look or what it will be based on"

Carl Jung Depth Psychology: Carl Jung on "Christianity"

Goodreads: The Gnostic Jung Quotes

James W. Heisig: Jung, Christianity, and Buddhism (pdf)

Richard Hunn Association for Ch'an Study (UK): Carl Jung & Buddhism Part I - The Inclusion of Buddhism in Jung's Work

Anything Buddhism Today: Jung and Buddhism

Carl Jung Depth Psychology: The Buddhist Unconscious (Alaya-Vijnana) and Jung's Collective Unconsious: What does it mean to be liberated from the Self?

The Wisdom of Imperfection

Martin Kalff: The Negation of Ego in Tibetan Buddhism and Jungian Psychology (pdf)

Jung The Gnostic

David M. Odorisio, PhD: The Sacred Psyche: C.G. Jung's Psychology of Religion

Progressive Christianity.org: Dr. Carl Gustav Jung, The Psychiatrist of Christianity

Jung on the Christian Archetype

Carl Jung.net: Jung and Alchemy

Stephan A. Hoeller: C.G. Jung and the Alchemical Renewal

Suomeksi myös:

Raimo Nikula.net: Carl Gustav Jung - kompakti katsaus

Carl Gustav Jung - tiedustelija tuntemattomuudesta

Ja jos joku jaksaa kahlata läpi 796 sivua (kirja pdf-tiedostona):

C.G. Jung: Psychology and Religion: West and East