Maailmassa on muita uskomuksia. Kristityille Jeesus on totuus, valo ja tie. Buddhalaisuudessa on samoja ideoita, mutta eri muodoissa.
Joillekin totuus on Dharma. Joillekin valo on valaistunut bodhimieli. Joillekin tie on Buddhan tie: Jalo kahdensanosainen tie.
Kenties kaksi tietä eivät ole niin erinäköisiä. Kenties voimme jopa kuvitella Buddhan ja Jeesuksen tulevan toimeen.
Jeesus nähtävästi otti toisten kärsimykset tehdäkseen maailmasta paremman paikan - Buddha pyrki vapauttamaan maailman kärsimyksestä.
Buddhalaisuuden ensimmäinen jalo totuus on totuus kärsimyksestä. Kuten Kristuksen passio, kuitenkaan tämäkään totuus yksin ei ilmaise kovin toiveikasta sanomaa.
Useimmissa buddhalaisuuden virtauksissa on ajatus tuskan ottamisesta ja toivon tai ilon jättämisestä. Se on osa mettaharjoitusta. Se on osa "tonglenia". Tällä tavalla kenties molemmat uskonnot "eivät ole yksi eivätkä kaksi" vaan osoittavat totuuteen, joka on suurempi kuin kumpikaan voi kuvitella.
Totuus polusta, neljäs jalo totuus, välittää Buddhan opin hyvän uutisen. Siten Buddha ei kuollut puolestamme. Hän eli niin että hänen kohotetun tietoisuuden esimerkkinsä avulla me voisimme vapauttaa itsemme. "Tarkkaavaisuus on tie kuolemattomuuteen", sanoo Dhammapada. "Tarkkaamattomuus tie kuolemaan. Ne, jotka ovat tarkkaavaisia, eivät kuole. Ne, jotka ovat tarkkaamattomia, ovat jo kuin kuolleita." Tarkkaavaisuus on tie, mutta kukaan ei voi olla tarkkaavainen puolestamme. Tästä näkökulmasta näyttäisi että buddhalaisuus on kristinuskon antiteesi. Vai onko?
Katsotaanpa hetki Jeesuksen syntiemme tähden kuolemisen sijaissovitusaspektin yli. Mitä jos, ennemmin kuin hänen kuolemansa, se onkin hänen esimerkkinsä kuinka elää, joka osoittaa tien ikuiseen elämään? Voiko kukaan kristitty väittää vastaan elämistä Kristuksen elämän esimerkki mielessään? Siinä valossa voisimme lukea seuraavan kohdan Dhammapadasta ja ihmetellä olisiko se sittenkin kristillisestä Raamatusta:
"Jos ihminen on tarkkaavainen, jos hän on herännyt ja tietoinen, jos hänen tekonsa ovat puhtaita ja toimintansa harkittua, jos hän hillitsee itseään ja elää lakia noudattaen - silloin hänen kunniansa kasvaa."
Buddhalaiselle jokainen tarkkaavaisuuteen palaamisen hetki, jokainen itse Buddhan elämän elämiseen palaamisen hetki on ylösnousemus kuolleista ja paluu kuolemattomuuden tielle. Mutta eikö sama ole totta kristitylle, joka langettuaan tällä hetkellä, kuten kaikki meistä tekevät ajoittain, nousee elämään elävän Kristuksen esimerkkiä seuraavana hetkenä?
Tullakseen Buddhaksi, Siddhartha Gautaman uskon "itseen" täytyi kuolla. Kun tämä tapahtui, hänen todellinen luonnollinen Nirvanan tilansa ylösnousi.
Jeesusta ja Buddhaa kumpaakin koeteltiin ja kiusattiin, mutta eri tavoin. Kun ihmisruumis on heikko, erityisesti paastoamisesta pitkiä aikoja, silloin vääriä päätöksiä ja näkemyksiä pälkähtää päähän. Sekä Jeesusta että Buddhaa koeteltiin tällä tavalla, ja he olivat voittoisia.
- Jeesus vietti 40 päivää paastoten erämaassa, ja lopussa häntä kiusasi paholainen. Paholainen kiusasi häntä hänen oletetussa heikossa tilassaan vallalla; vallalla hallita maailmaa, ja vallalla luoda asioita (kuten leipää kivistä). Jeesus on saattanut olla nälkäinen, mutta hän ei ollut heikentynyt voimassaan vastustaa pahaa ja kiusausta, ja hän torui paholaista. Paholainen kykenemättömänä viettelemään Jeesuksen, lähti voitettuna.
- Siddhartha Gautama (mies, josta tuli Buddha) oli niin ikään erämaassa, ja vietti 49 päivää meditoiden puun alla, jota myöhemmin kutsuttiin Bodhipuuksi ("valaistumisen puuksi"). Jeesuksen lailla häntä kiusasi Mara (demoni, joka muistuttaa paholaista kristinuskossa; katso tässä blogissa: Paholainen Buddhalaisuudessa). Mara kiusasi häntä himokkailla haluilla, vallalla, ja lopulta käänsi koko armeijansa raskauden häntä kohti. Nuolten lentäessä häntä kohti, Siddharthan tarvitsi ainoastaan kohottaa kätensä ja ne muuttuivat kukiksi. Mara, kykenemättömänä viettelemään tai estämään Siddharthaa tulemasta valaistuneeksi, lähti voitettuna.
- Jeesusta lyötiin ja hänet pakotettiin kantamaan ristiä, jolle hänet ristiinnaulittaisiin, läpi katujen. Hänen fyysinen ruumiinsa oli kulunut, hän kaatui kolme kertaa. Sitten erästä pyydettiin auttamaan häntä kantamaan ristiä - Simon Kyreneläistä. Taakka ei ollut enää yksin hänen, toisen auttaessa häntä kantamaan ristiä. Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi ja kuolemiseksi ristillä syntiemme tähden, ristin täytyi saavuttaa päämääränsä. Ilman Simonia tämä ei todennäköisesti olisi tapahtunut. Simonin rooli kristinuskossa ei loppunut tähän. Myöhemmin hänet vihittiin ensimmäiseksi piispaksi nykyiseen Avignonin arkkihiippakuntaan, ja traagisesti hänet ristiinnaulittiin myöhemmin elämässään. Tulkittiinpa kirjoituksia niin että Simonia käskettiin kantamaan ristiä, tai että hänellä oli myötätuntoa Jeesusta kohtaan, kaiken kaikkiaan teko voidaan nähdä myötätuntona.
- Siddhartha, ennen kuin hän oli Buddha, harjoitti lukuisia askeettisia metodeja, jotka eivät auttaneet häntä löytämään totuutta jota hän etsi. Ei ennen viimeistä harjoitustaan, missä hän tuskin söi ja oli kirjaimellisesti kävelevä luuranko, kun joki lähes huuhtoi hänet mukaansa ja hän oli vähällä kuolla. Kun hän selvisi rannalle, nuoren ohikulkevan Sujata-nimisen tytön ystävällisyys pelasti hänen henkensä tämän tarjotessa hänelle hiukan maitoriisiä. Tästä pienestä teosta oli apua Siddharthan ollessa lähellä kuolemaa, ja se salli hänen hitaasti saada takaisin voimansa. Sillä oli myös toinen syvällinen seuraus - Siddhartha oivalsi että äärimmäisyyksiin meneminen ei ollut vastaus (mikä tunnetaan "keskitienä" buddhalaisuudessa). Saatuaan takaisin voimansa, hän meditoi kunnes löysi totuuden jota etsi.
Molemmat kohtasivat vaikeuksia polulla kohti erillisiä kohtaloitaan. Kuitenkaan kumpikaan ei olisi kyennyt "päättämään tarinaa", kuten sen tänä päivänä tunnemme, ilman tavallisten ihmisten apua, jotka olivat sivullisia. Maallikkoharjoittajina on tärkeä asia muistaa että se ei ole aina suuri teko jota tarvitaan. Joskus se on tuo pieni, näennäisesti tavanomainen teko jota et halua suorittaa, jolla tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset.
Jeesus ja Buddha molemmat "ylösnousivat" eri tavoin ja eri syistä. Jeesuksen kuollessa ristillä ja tullessa haudatuksi, Buddha vannoi meditoivansa puun alla kunnes saavuttaisi heräämisen. Kuitenkin molemmat saavuttivat jotain, jonka tuloksena nämä suuret uskonnot pysyivät.
- Jeesus, tultuaan haudatuksi, nousi kuolleista kolmen päivän kuluttua, jonka tähden pääsiäistä juhlitaan. Tämä on tärkeää koska hänen täytyi kuolla noustakseen ylös. Ennen kuin tämä tapahtui, kertomus Jeesuksesta olisi saattanut päättyä ristille ja haihtua muistista. Kuitenkin Jeesus tiesi että näiden tapahtumien täytyi tapahtua täyttääkseen profetian ja sen mitä hänen täytyi tehdä ihmiskunnan puolesta. Tämä perustavanlaatuinen tapahtuma korostaa sekä kristinuskoa että Jeesusta tavalla, jota ei löydy muista Abrahamilaisista uskonnoista.
- Buddhan niin ikään täytyi kuolla noustakseen ylös, mutta ei sillä tavoin kuin voisimme olettaa. Perustavanlaatuinen käsitys buddhalaisuudessa on ei-itse, oppi joka lausuu että meillä ei ole pysyvää, muuttumatonta, riippumatonta itseä. Me olemme väliaikaisten asioiden ryhmittyminen, jotka tunnetaan viitenä aggregaattina (Namarupa), jotka saavat meidät uskomaan - syvästi - itsen ideaan. Tässä uskomuksessa olemme kuin sairaita potilaita johtuen ahneuden, vihan ja harhan kolmesta myrkystä, jotka saavat meidät luomaan tarkoituksellisia tekoja (Karma), jotka vuorostaan pitävät meidät vangittuina uudelleen syntymisen kiertokulkuun. Tämä koko prosessi, joka tunnetaan Samsarana, on "kärsimystä" (Dukka).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti