Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida (asiallisesti ja ystävällisesti). Tästä blogista löytyy jo yli 70 julkaisua! Katso asiasanahakemisto.
Vaikka annan muiden äänen kuulua tässä blogissa, tapanani on kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - yleensä värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Tässä blogissa Kristus ja Saatana paiskaavat kättä sulassa sovussa. Ei ole mitään yhtä teemaa - ainoa punainen lanka on, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja niissä on usein kriittinen näkökulma - joskin nykyään olen jättänyt taakseni vanhat uskomukseni niin täydellisesti, että niiden kritisointikin tuntuu aivan turhalta. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.

Ja kyllä tämän blogin kirjoitukset kertovat ennen kaikkea yhden ihmisen kehitystiestä, siitä minkä parissa milloinkin mieleni on askarrellut ja kuinka mielenkiinnon kohteeni ovat vuosien aikana vaihtuneet; joten kyllä näitä kirjoituksia jokin yhdistää, nimittäin minun persoonani! Vaikka olen "vain" kirjoitusten kääntäjä, totta kai valintojeni takana on ollut jokin syvempi ajatus, miksi kyseinen teksti on tuntunut henkilökohtaisesti tärkeältä juuri sillä hetkellä. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitushan on julkaistu jo vuonna 2003, ja olen ehtinyt tässäkin ajassa vaihtaa katsomustani pariin otteeseen. Sitä paitsi ainakin minulle itselleni on selvää, että kaikilla viidellä blogillani (ks. luettelo sivupalkissa!) on jokaisella oma erityinen luonteensa, vaikka kaikki liittyvät henkisyyteen jollain tapaa.

Yhteydenotot: Henkilökohtaiset yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa. Jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, mainitse asiasta ja en julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua jokatapauksessa.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

5.8.12

MARCIA SIROTA: HENKINEN EGOISMI

New Age filosofian pimeä puoli

Kun olin yhdeksäntoistavuotias, lähdin ystävän kanssa matkalle Yhdysvaltain länsirannikolle. Tapasimme paljon erittäin kiinnostavia ihmisiä matkan varrella, ja eräs heistä erottautuu. Hän oli 20-jotain itsensä julistanut "henkinen etsijä". Kutsukaamme häntä "Viileäksi Tuulahdukseksi". 
Hän oli ensimmäinen tapaamani ihminen joka meditoi päivittäin ja katsoi olevansa henkisellä polulla. Olin lukenut joitain kirjoja Zen Buddhalaisuudesta ja itämaisesta mystiikasta, ja olin kiinnostunut millaista olisi pistää jotkut näistä periaatteista käytäntöön.

Yhteisten aterioiden aikana New Mexicon nuorisohostellissa missä asuimme, hän selitti ajatuksiaan tiestä jota hän kulki kohti valaistumista. Hän vaikutti olevan aika vakavissaan ja muutamien päivien aikana jotka viivyimme kaupungissa, tulin tuntemaan Viileän Tuulahduksen niin hyvin kuin voi niin lyhyessä ajassa. 
Alkuaan hänen käytöksensä oli tyynnyttävä. Hän vaikutti leijuvan kaiken yläpuolella, irrallaan arkipäivän elämän sotkuisuudesta ja monimutkaisuudesta. Hänen henkinen harjoituksensa näytti tekevän hänet kykeneväksi välttämään maallisia draamoja, joihin me muut emme voineet olla tulematta sekaantumaan. Kuitenkin päivien kuluessa, ensivaikutelmani hänestä alkoi muuttua.

Hänessä oli nirsoutta; vaatimusta saada asiat tietyllä tavalla. Vaikka hänen selityksensä niin tarkkana yksityiskohdista olemiselle oli se, että se oli osa hänen henkistä harjoitustaan, se sai hänet näyttämään jäykältä ja kontrolloivalta, pikemmin kuin yksinkertaisesti omistautuneelta polulleen.
Hän alkoi vaikuttaa hiukan mahtailevalta, ja sain vaikutelman, että hän tunsi ylemmyyttä muihin ympärillään oleviin nuoriin nähden. Oli kuin hän näkisi itsensä parempana kuin me muut, koska hän tunsi tärkeän elämän salaisuuden, jonka hän oli löytänyt itämaisen mystiikan harjoituksensa avulla.

Hän paljasti myös olevansa jokseenkin itsekäs ja kylmä muiden tunteille. Oli ikään kuin hänen henkisyytensä soisi hänelle erityisen erivapauden jättää huomiotta meidän ei-henkisten tyyppien pikkumaiset tarpeet ja tunteet. Hän näytti tuntevan voivansa oikeuttaa tämän selittämällä kuinka hän oli pakotettu priorisoimaan henkinen harjoituksensa kaiken muun yli. Kun muut ärsyyntyivät siitä ettei hän auttanut töissä, kuten meidän kaikkien odotettiin tekevän, tämä oli hänen perustelunsa.

Olin melko naiivi teini, jolla ei ollut paljon elämän kokemusta, mutta minusta tuntui ettei Viileän Tuulahduksen filosofiassa ollut täysin järkeä. Minun ajatukseni henkisyydestä tuohon aikaan - niin yksinkertaistava kuin saattoi ollakin - oli se, että tämä elämäntapa tekisi ihmisestä ystävällisemmän ja ajattelevaisemman muita kohtaan; ei päinvastoin. Päättelin myös, että henkisyyden pitäisi tehdä huolettomammaksi eikä kireämmäksi.

Suurimman pettymyksen Viileässä Tuulahduksessa tuotti se, kuinka itseensä kietoutunut hän oli. Jälleen, teini-ikäisen käsitykselläni henkisyydestä, oletin että jollain joka meditoi ja etsi valaistumista, pitäisi olla vähemmän egoa ja hänen pitäisi olla myötätuntoisempi toisia kohtaan. Jos itämainen filosofia kannatti ajatusta, että "olemme kaikki Yhtä", miksi sitten henkinen ihminen olisi ylempi kuin kukaan toinen?

Myöskin ymmärsin, että henkisyys on keino irrottautua jossain määrin modernin elämän materialismista, mutta ei ollut järkeä olla niin irrallaan kuin Viileä Tuulahdus oli, nähden millaisena hän valitsi olla toisten ihmisten kanssa ja että hänen käytöksellään oli negatiivinen vaikutus ympärillä oleviin. 

Olen aina ollut hieman skeptikko. Minulla on taipumusta katsoa asiantuntijoita, opettajia ja pomoja; oikeastaan ketä tahansa jolla on asemassaan valtaa tai auktoriteettia, ja kysyä itseltäni, onko siinä järkeä mitä he sanovat, ja onko heidän käyttäytymisensä yhtäpitävä heidän sanomansa kanssa vai ei. Vuosien aikana tämä tarve kyseenalaistaa asioita on palvellut minua hyvin, niin kauan kuin valitsen olla jättämättä sitä huomiotta.

Ollessani yliopistossa aivan New York Cityn pohjoispuolella, ystävystyin kolmen tytön kanssa, jotka olivat vuoden edelläni. He kaikki kävivät jooga- ja meditaatiotunneilla Manhattanilla, keskuksessa, jota veti "Gurudevina" tunnettu mies. Pidin outona että heillä oli niin vahvat reaktiot kun hän meni pois monille puhujan matkoilleen, jotka rahoittivat keskusta. 
Ystäväni käyttäytyivät pikemminkin kuin lemmenkipeät naiset kuin pelkät gurun ja hänen henkisen harjoituksensa seuraajat. Minulta ei kestänyt kauaa ymmärtää syytä ystävieni vahvoihin reaktioihin Gurudevia kohtaan, kun kävi ilmi että hän oli maannut kaikkien kolmen kanssa, yhtälailla kuin monien muidenkin keskuksen tunneilla käyvien tyttöjen kanssa.

Ei niin että olisin täyden kympin arvoinen mitä tulee luonteen arviointiin: toisinaan olen puhunut itseni ulos siitä mitä olen aistinut, ja päätynyt kantapään kautta hieman kokeneemmaksi, mutta enimmän aikaa kuuntelen viisasta pientä sisäistä ääntä, eikä se tuottanut minulle pettymystä mitä tuli Gurudeviin ja hänen keskukseensa.
Aina kun ystäväni kutsuivat minut luennolle tai juhlaan siellä, sain Gurudevista vaikutelman pelottavana keski-ikäisenä miehenä, jolla oli aivan liian hauskaa näiden nuorten lasten kanssa. Hän vaikutti melkein hekumoivan etuoikeutetusta asemastaan isähahmona ryhmälleen raikaskasvoisia kannattajia.

Kun salaisuus paljastui, ystäväni olivat epätoivoisia petollisuudesta. Kävi ilmi että Gurudev oli vietellyt jokaisen tytön kertomalla hänelle että heillä oli tarkoitus olla erityinen suhde, ja että heidän yhdessä olemisensa oli olennaista ryhmän "hyvälle karmalle". 
Gurudev piti nämä suhteet salassa väittämällä joka tytölle, että kertominen heidän suhteestaan kenellekään aiheuttaisi "huonoa karmaa" ryhmälle, johtuen mahdollisista loukkaantuineista tai mustasukkaisista tunteista muissa jäsenissä, jotka eivät ymmärtäisi sen "erityisyyttä" mitä heillä kahdella oli yhdessä.

Valitettavasti Gurudev oli aivan liian hyvä saamaan ystäväni rakastumaan itseensä, ja hänen toistuvat poissaolonsa tulivat niin sietämättömiksi heille, että heidän syvät rakkauden tunteensa ja syyt näihin tunteisiin tulivat vähitellen kaatamalla ulos eräänä iltana kun he kolme ja muutama muu naispuolinen kannattaja viettivät aikaa yhdessä hänen poissaollessaan. 

Ei kauaakaan sen jälkeen keskus suljettiin ja Gurudev katosi. Kävi ilmi, että hän oli joutunut samanlaiseen pulaan entisessä roolissaan ashramin johtajana Intiassa, ja hänen oli täytynyt paeta Yhdysvaltoihin välttääkseen syytteet. Kukaan ei tiennyt minne hän meni tällä kertaa. Ystäväni sillä välin pääsivät eteenpäin elämässään, valmistuen yliopistosta ja karttaen ikuisesti kaikenlaisia guruja. 
Opiskelin silloin filosofiaa, kun tapasin ystäväni. Ero minun ja heidän välillään oli se, että minä pidin filosofian ytimenä kriittistä tutkimusta; vaikeiden kysymysten kysymisen metodia asioiden luonnosta, vastakohtana tulla idean tai sitä kannattavan henkilön lumoamaksi. 

Koska en ollut sekaantunut keskukseen tai skandaaliin, tunteeni henkisyydestä eivät olleet turmeltuneet ja valmistumisen jälkeen säilytin kiinnostuksen filosofiaan, sekä itämaiseen että länsimaiseen. Aloin osallistua eri ihmisten luennoille, jotka harjoittivat tai kirjoittivat henkisyydestä, ja kykenin saamaan hieman oivallusta aikaisempiin kokemuksiini.

Muistan Ram Dassin, suositun ja hyvin kunnioitetun meditaation harjoittajan, joka opetti että eräs henkisen polun salakareista oli se kuinka helposti ihmiset tulivat tärkeileviksi matkalla. Hän itse kamppaili maineensa vaikutuksen kanssa, ja muistan kuulleeni hänen sanovan useammin kuin kerran, että tärkeää oli hänen sanomansa, vastakkaisena hänen persoonalleen. Hän yritti vilpittömästi murtautua vapaaksi henkisen egoismin ansasta.

Ihmiset, jotka valitsevat tavoitella henkisyyttä, joko elämän päälajina, lisukkeena tai mausteena, kaikki tekevät sen hyvin henkilökohtaisista syistä. Jotkut uskovat että meillä on sielu jota tarvitsee ravita, kehittää tai parantaa. Jotkut harjoittavat henkisyyttä osana uskontoaan, kun taas toiset ovat maallisia mutta silti henkisiä. Jotkut ottavat henkisyytensä itsestään selvyytenä, luonnollisena osana elämäänsä, toisten tehdessä tietoisen valinnan omaksua sen. 
Ihmiset valitsevat henkisyyden monia päämääriä mielessään: se voi olla keino etsiä vapautta, saavuttaa transsendenssi, tai oppia olemaan irrottautuneempi ihmisistä tai omaisuudesta, jotka saattavat pohjimmiltaan aiheuttaa heille kärsimystä. Joillekin ihmisille henkisyys on tapa laajentaa tietoisuuttaan; jotkut etsivät sisäistä rauhaa, ja toiset haluavat saavuttaa mitä kutsutaan "siddheiksi", eli voimia, jotka tulevat mielen intensiivisestä keskittämisestä.

Ihmiset voivat käyttää henkisyyttään tehdäkseen hyvää tai vähemmän jaloihin päämääriin. Kuten mitä tahansa mikä liittyy valtaan, henkisyyttä voidaan väärinkäyttää. Jotkut yksilöt harjoittavat henkisyyttään seuraamalla karismaattista johtajaa, ja joskus nämä seuraajat ovat aivan liian halukkaita luopumaan henkilökohtaisesta vallastaan, tullen riippuvaisiksi "mestaristaan" todennäköisimmin tiedostamattomassa toivossa tulla tämän sijaisvanhemman rakastamaksi ja huolehtimaksi. 

Nämä henkiset johtajat, kun heitä ympäröivät ihailevat seuraajat jotka palvovat heitä, voivat joskus huomata vaikeaksi vastustaa kiusausta käyttää hyväkseen absoluuttisen auktoriteetin asemaansa. Joillekin seuraajille heidän johtajansa on lähes jumalallinen ja jopa kaikkein vakavimmalla henkisellä harjoittajalla täytyy olla kaikki kunnossa tai he ottavat riskin psyykensä pimeälle puolelle antautumiselle.

Jotkut valitsevat henkisen polun keinona paeta emotionaalisia tai psykologisia ongelmiaan tai häiriintynyttä perheympäristöään. Sen sijaan että menisivät terapiaan, he vetäytyvät ashramiin tai henkiseen yhteisöön. Usein tämä kokemus on heikentävä ja palvelee ainoastaan heidän passiivisuutensa voimistamista, koska heidän kohdellaan paljolti kuten lapsia jotka harjoittavat tiukkaa kuuliaisuutta vanhemman kaltaisen johtajan tahdolle. 
Jos joku jättää yhteisön, hän huomaa olevansa huonosti valmistautunut ulkopuoliseen maailmaan. Hänellä on yhä ratkaisemattomat emotionaaliset tai psykologiset ongelmansa; nyt mukana on vain vielä lisäkerros opittua avuttomuutta liitettynä heidän jo muutenkin hauraaseen egoonsa. 
Henkisyys ongelmien välttämisen palveluksessa , elämästä pakenemisena tai sen "hyvän vanhemman" löytämiseksi jota ei koskaan ollut, on minun mielestäni antiteesi sille mitä sen tulisi olla. 

1990-luvun keskivaiheilla aloin työskennellä psykoterapeuttina ja olin kiinnostunut liittämään hiukan meditaatio- ja rentoutustekniikoita praktiikkaani. Erään valaisevimmista puheista johon osallistuin, piti nainen nimeltä Ruth Gilbert. Hän oli psykoterapeutti ja Tiibetin buddhalaisen meditaation harjoittaja. Hänen selityksensä henkisyyden perityistä riskeistä oli minusta hyvin järkevä.

Neiti Gilbert sanoi, että meditoiminen tuottaa energiaa henkilön jokaiseen osaan; ruumiiseen, sieluun, tunteisiin ja psyykeeseen. Hän selitti että mitä tahansa emotionaalisia haavoja tai psykologisia komplekseja henkilö kantaakin, ne sen tähden tulevat vahvistumaan meditaation harjoituksesta.
Hän neuvoi meille, että jos joku on vakavasti kiinnostunut meditaation aloittamisesta, hänen pitäisi myös käydä kurssi psykoterapiasta, jotta kun emotionaaliset tai psykologiset ongelmat nousevat esiin, ne voitaisiin kunnolla käsitellä, mieluummin kuin että ne vuotaisivat ulos jonkinlaisena häiriökäyttäytymisenä. 

Tämä asetti oikeaan perspektiiviin näennäisen epidemian guruja, jotka käyttävät hyväksi oppilaitaan. Käyttivätpä he heitä hyväkseen taloudellisesti, seksuaalisesti tai emotionaalisesti, monet gurut tai henkiset johtajat näyttävät kykenemättömiltä vastustamaan kiusaasta väärinkäyttää valtaansa. Itseasiassa, pitäen yhtä neiti Gilbertin teorian kanssa, mitä vaikutusvaltaisempi henkinen johtaja, sitä todennäköisemmin hän tulee olemaan hyväksikäyttäjä jollain tavalla.

Aivan hiljattain kuuluisassa joogakeskuksessa Massachusettsissa oli suuri skandaali, kun korkea arvoisen gurun huomattiin hoitavan väärin taloutta kuin myös makaavan joidenkin naiskannattajien kanssa, samalla saarnaten siveyden ja köyhyyden filosofiaansa. 
Ajatus että henkiset voimat voivat olla joko positiivisa tai negatiivisia, on minusta järkevä, siinä henkisyys omaksuu ajatuksen jinistä & jangista, eli ykseydestä kakseudessa. Sen jälkeen kun ymmärsin tämän idean, olen ollut paljon tietoisempi kuinka helposti henkisyyteen sitoutunut henkilö voidaan viedä alas egoismin ja vallan väärinkäytön polkua, vastakkain myötätunnon ja yhtenäisyyden polulle.

Hyvin hiljattain tapahtui kauhea tragedia, johon sekaantui huomattava kirjailija ja henkinen johtaja, joka toi yhteen noin 50 henkeä tarkoituksena viettää usea päivä meditoiden suuressa hikimajassa, mutta joka laiminlöi riittävän ruoan, veden ja vilvoittelutaukojen tarjoamisen. Näyttää siltä ettei tällä herrasmiehellä ollut riittävää ymmärrystä hikimajan oikeasta suunnittelusta tai käytöstä. Perinteisesti nämä ovat pieniä rakennelmia, jotka on tarkoitettu vain muutaman ihmisen käytettäväksi 20-30 minuutin jaksoissa, ei päiväkausia. Tämä mies näytti myös tietämättömältä siitä, kuinka ihmisruumis luhistuu reaktiona pitkiin  jaksoihin intensiivistä kuumuutta, fyysistä tai emotionaalista stressiä ja kuivumista. 
Silminnäkijätodistusten mukaan kolmen päivän jälkeen hikimajassa ihmiset pyörtyilivät; jotkut kiljuivat ja kerjäsivät päästä ulos. Ylimielisyydessään johtaja oli päättänyt että tämä oli yksinkertaisesti heidän vastustustaan kokemusta kohtaan, eikä kenenkään sallittu lähteä. Lopussa kymmenet olivat syvästi traumatisoituneita. Ainakin kaksi ihmistä menehtyi kuumuuteen, ja joukko oikeusjuttuja on nyt vireillä.

Tämä on minusta ylivertainen esimerkki henkisestä egoismista; mies on niin vakuuttunut moraalisesta ylemmyydestään ja näkemyksensä oikeudesta, että hän etenee välinpitämättömyydessä päättäen, että oli miten oli, hän yksin tietää mikä on hyväksi toisille; tuloksena tarpeeton tragedia.
Psykoterapeuttina olen hyvin tietoinen kuinka vastustus voi haitata henkilökohtaisen kasvun prosessia, mutta olen myös tarpeeksi koulutettu ja kokenut tietääkseni, että jonkun pakottaminen kohtaamaan vastustuksensa ennen kuin hän on valmis, johtaa heidän luottamuksensa heikentymiseen minuun ja terapiaan. 

Traagisesti vaikka nämä osallistujat olisivat joutuneet kiinni psykologiseen vastustukseen, vastoin fyysistä kriisiä jonka he itseasiassa kohtasivat, pätevä ryhmän johtaja ei olisi koskaan pakottanut ketään pysymään tilanteessa joka aiheutti tuskaa.
Uskon, että johtajan suuri ego vääristi täysin hänen kykynsä tunnistaa tilanteen todellisuus. Hänen henkinen egoisminsa esti häntä tunnistamasta ja kunnolla reagoimasta oikeutettuihin merkkeihin emotionaalisesta paniikista ja fyysisestä epätoivosta hänen seuraajillaan, ja tämä lopulta johti kammottavaan lopputulokseen.

Henkinen egoismi on irvikuva henkisyyden periaatteista, ja vastoin perustavia henkisiä arvoja kuten ystävällisyys, hyväksyntä ja altruismi. 

Ei kommentteja: