Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

18.5.09

John Makransky: Mahayana-buddhalaisen kokemus kristillisestä ehtoollisesta

(Tämä on lyhyt ote pitemmästä artikkelista: otsikko on linkki alkuperäiselle engl. sivulle!)

Siitä saakka kun aloin opettaa buddhalaisuutta ja vertailevaa teologiaa Boston Collegessa, joka on jesuiittojen katolinen yliopisto, olen usein osallistunut viikottaiseen eukaristiaan, liturgiseen yhteyden aikaansaamiseen Jumalan kanssa Kristuksessa. Olen syvästi arvostanut kristillisen riitin elementtejä niiden perustavanlaatuisessa rakenteessa ja voimassa, en Mahayana-buddhalaisesta koulutuksestani huolimatta, vaan ilmiselvästi siitä johtuen - todennäköisesti herkistyneenä kristilliselle liturgialle vuosikymmenten päivittäisten buddhalaisten liturgioiden harjoittamisen avulla, jotka loihtivat esiin buddhaluonnon vapauttavan voiman. Näyttää siltä että uskonnollisen vastaanottavaisuuden toimintamallit jotka sellainen päivittäinen buddhalainen harjoitus on minussa muodostanut, vastaavat ainakin jossain määrin kristillisen liturgian toimintamalleja: rukous, katumus, siunaus, paljastettujen totuuksien vastaanottavainen kuunteleminen, avautuminen vastaanottamaan jumalallisen elämän puhdistavaa ja muuntavaa voimaa, tarjolla oleminen syvään yhteyteen transendentin todellisuuden ("Jumalan") kanssa sen täydellisen ruumiillistuman ("Kristuksen") kautta, suurimmassa mahdollisessa vastaanottavaisuudessa ja luottamuksessa, jonka sisäisesti vapauttava voima ("Henki") yhdistää sydämesi moniin muihin (kuin "yhtenä ruumiina") varauksettomassa rakkaudessa ("agape").

Sisäinen vastaukseni, joka valmiina ilmenee ainakin osaksi Buddhalaisen harjoituksen kautta, on ollut kahtalainen: yhtäältä on tunne analogisten toimintamallien elävästä tunnistamisesta ja arvostamisesta; ja toisaalta, kenties paradoksaalisesti, ihmetys suuresta erilaisuudesta. Ensinnäkin huomasin kristillisen riitin innoittavaksi samalla tavoin kuin innoitukseni buddhalaisista liturgioista, joka laukaisi pohdintoja jälleen buddhalaisuudesta, koskien analogisia muotoja joiden epäsuorat kommuunion ja eklesiologian elementit, jotka ovat tunnistettavia kristillisen ehtoollisliturgian valossa, eivät ole saaneet osakseen niin paljon teologista kehitystä buddhalaisissa kommentaareissa.

Toisaalta koin suurta ihmetystä erilaisuudesta. Kristillinen riitti on sulautettu kristilliseen kertomukseen, joka eroaa radikaalisti buddhalaisesta - Jumala luo kaiken, valitun kansan aiemman historiallisen liiton uudistaminen, Jumalan ainutlaatuinen inkarnaatio tuon kansan joukossa Messiaana (Kristuksena), hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa joka lunastaa ihmiskunnan sen syntitaakasta. Ja tuo kertomus vuorostaan kehystää suurta erilaisuutta opillisessa ymmärryksessä: ihmiset pelkistetysti erillään Jumalasta yhteydessään häneen (versus täydellinen ykseys buddhaluonnon kanssa ei-dualistisessa gnosiksessa), Jeesuksen uhri ja ylösnousemus päästämässä irti lunastavan ja vapauttavan voiman (versus Buddha kohdistamassa ihmisten huomion heidän oman kokemuksensa sisimpään luonteeseen, tietoisen tyhjyyden vapauttavaan voimaan), Jumalan Henki aktiivisena kristillisessä yhteisössä ja sen kautta (versus valaistuneiden sisäiset voimat ratkaisevat, karmallinen kasautuminen ja Buddhaluonto joka energisoi bodhisattvojen yhteisön). Koulutukseni Tiibetin buddhalaisuudessa ikään kuin myötäili minua sekä tunnistamaan todellisen vapauttavan voiman kristillisessä yhteisössä että tulemaan sen radikaalisti erilaisen ymmärryksen haastamaksi tuon voiman lähteistä ja merkityksistä.

Tämä palauttaa meidät toiseen avainkysymykseen, josta minua pyydettiin puhumaan. Onko Kristus transendentin välittäjä buddhalaisesta perspektiivistä? Koulutukseni Tiibetin Mahayana-buddhalaiseen harjoitukseen näyttää avanneen vastaanottavaisuuden kanavia kristilliselle riitille ja sen trinitaariselle voimalle, tunnistamaan jotkut sen vapauttavat toiminnat, ja vastaanottamaan siitä valoa takaisin omaan traditiooni odottamattomilla tavoilla, jotka kaikki näyttäisivät vahvistavan - ainakin likimääräisesti - että kristillisen kommuunion Kristus todellakin toimii jollain tavalla perimmäisen todellisuuden välittäjänä, kuten minä buddhalaisena ymmärrän tuon todellisuuden. Mutta jos näin on, ottaen huomioon erot kertomuksellisessa kehyksessä ja opillisessa ymmärryksessä, kuinka minä, Mahayana-buddhalainen, saan siihen tolkkua?

Kristillinen ymmärrys ehtoollisesta transendentin vapauttavana voimana

Eukaristisen ehtoollisen liturgiassa, ymmärrettynä ei ainoastaan katolisessa ja ortodoksisessa traditiossa, vaan myös Lutherin ja Calvinin taholta, osanottajat eivät pelkästään muistele pitkään poissa ollutta historiallista Jeesusta, vaan astuvat yhteyteen transendentin Jumalan kanssa Kristuksen elävän läsnäolon ja voiman kautta hengessä, joka virtaa yhteyteen luotujen kanssa, vetäen heidät Kristuksen ruumiiseen. Tämän ovat monet kristityt ymmärtäneet, osaksi, jatkuvana kohtaamisenaan "ylösnousseen Kristuksen" kanssa, ei pelkästään historiallisen Jeesuksen.
Opit synnin sovittamisesta, lunastuksesta Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta, muodostettiin osittain selittämään kokemus sellaisesta vapauttavasta voimasta yhteisöllisessä kristillisessä harjoituksessa. Kolminaisuusoppi oli tulos kristillisten ajattelijoiden vuosisatojen kamppailusta havaita asianmukainen opillinen muoto heidän yhteisölliselle kokemukselleen aina läsnäolevasta Kristuksen vapauttavasta voimasta Jumalan välittäjänä. Professori Schmidt-Leukel, vetäen johtopäätöksen Roger Haightilta, on huomauttanut että varhaisille kristityille Kristus toimi symbolina jonka kautta Jumala, symboloituna, tuli elävästi läsnäolevaksi. Tämä on täsmälleen sakramentaalinen prinsiippi jonka kristillinen liturgia uudelleen esittää.
Yhteydessä oleminen perimmäisen, ehdollistamattoman todellisuuden ("Jumalan") kanssa sen täydellisen inkarnaation tai muodon ("Kristuksen") avulla, ("Hengen") sisäisen vapauttavan voiman kautta, joka uudelleen luo tai säilyttää sisimmän olemuksesi perimmäisen kuvana - varauksettoman rakkauden, ilon, kärsivällisyyden, itsehillinnän, henkisen viisauden ominaisuuksien kera, laskien liikkeelle rakkauden ja hyvyyden vapauttavan voiman, joka säteilee monille muille olennoille - Mahayana-buddhalaisesta näkökulmasta sellaisen trinitaarisen kommuunion perusrakenne ja sen vapauttava voima ovat tunnistettavissa, vaikka selitys mikä se on ja kuinka se toimii on erilainen.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: