Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

23.12.11

VALOA PIMEYTEEN

William Blake

 Tämän kirjoituksen olen koonnut yksinkertaisesti siitä syystä, että se heijastelee tämänhetkisiä kiinnostuksen kohteitani: Lucifer arkkityyppisenä symbolina - positiivisessa valossa!

Onko Saatanan ja Luciferin välillä mitään eroa? Länsimaalaiset yleisesti ottaen sanoisivat heidän olevan yksi ja sama. Etenkin fundamentalistisissa kristillisissä piireissä Luciferia pidetään arkkienkelinä, joka lankesi pois armosta ja heitettiin ulos taivaasta synnillisen ylpeytensä tähden. Hänen "syntinsä" oli ajatella olevansa tasaveroinen Jumalan kanssa ja Häntä vastaan kapinointi. Tämä kapinallinen enkeli tunnetaan Saatanana, Luciferina tai paholaisena, joka viekoittelee meitä pahaan. Oletettavasti eräs pahimmista asioista joihin Lucifer meitä viekoittelee, on saada meidät ajattelemaan että me olemme Jumala. Joten niitä jotka uskovat kaiken elämän olennaiseen jumalallisuuteen, syytetään usein Saatanan synnistä ja Luciferin vaikutuksessa olemisesta. Mistä nämä ajatukset Luciferista ja Saatanasta tulevat? Onko niille raamatullista perustetta?

 Lucifer nimenä merkitsee "Valon kantajaa" (lat. Lucem Ferre). Tämä nimi annettiin aamunkoitteessa näyttäytyvälle planeetta Venukselle, joka ennustaa päivän valosta. Uusi testamentti ei nimeä paholaista Luciferiksi. Luciferin sanoma on, että ihmiskunta on oman tulevaisuutensa arkkitehti, jonka täytyy ottaa vastuu omista teoistaan, katsoa sydämeensä ja panna sivuun pelkonsa ja opinkappaleensa. Satanistit ja kristityt voivat kiistellä niin paljon kuin haluavat, mutta argumentti Saatana=Lucifer ei koskaan sovellu. Hieronymus teki suuren erehdyksen kääntäessään heprealaisen Raamatun latinaksi; heprean Aamutähti, "Loistava, Aamunkoiton poika", ei samaistu latinan "Valonkantajaan". Koko Raamatussa on vain kaksi mainintaa Luciferista, yksi Jeesuksesta, toinen Babylonian kuninkaasta. Jesaja 14 profeetta piikittelee Babylonian kuningasta "heprealaisten kuvainnollisella kielellä...tähti merkitsee loistavaa kuningasta tai ruhtinasta...Monarkkia johon tässä viitataan, ylitettyään kaikki muut kuninkaat kuninkaallisessa loistossa, verrataan päivän airueeseen, jonka loisto ylittää ympäröivien tähtien loiston. (A Cyclopedia of Biblical Literature, John Kitto ed., 3rd ed., J. B. Lippincott and Co, Philadelphia, 1866, 2:857-8). On niitä jotka väittävät, että todellinen olento jota tässä kohdassa puhutellaan, on Saatana, mutta sille ei ole todisteita. Päinvastoin, Jesaja (14:18) sanoo: "Kansojen kuninkaat lepäävät kunniassa kukin omassa kammiossaan, mutta sinut on viskattu kauas haudastasi kuin kelvoton villiverso..." Tämä näyttää selvältä viittaukselta ihmiseen, kansan kuninkaaseen, ei arkkienkeliin. On vielä toinenkin syy miksi ei ole mitään järkeä lukea paholaista Jesaja 14:sta; Saatanan perinteinen rooli Vanhassa testamentissa. Saatana tulee heprean satan-sanasta, joka merkitsee "vastustajaa". Strong's Concordancen mukaan tämä sana esiintyy 1 Aikakirjassa, Jobin kirjassa, psalmeissa, ja Sakarjan kirjassa. Psalmeissa sanaa käytetään sekä monikossa (vastustajat) että ylimalkaisessa merkityksessä. Aikakirjoissa ja Sakarjalla sen käyttö on tulkinnanvarainen, kun taas Jobilla "satan" Vastustajana esiintyy ainoastaan kahdessa ensimmäisessä sen 42 luvusta. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä että Vanhan testamentin tekstit eivät saavuttaneet "lopullista" muotoaan kuin vasta Babyloniaan karkotuksen jälkeen. Ennen tätä heprealaisissa kirjoituksissa ei ole todisteita Vastustajasta voimana, joka vastustaa Jumalaa, ja sen jälkeenkin se on yhä kyseenalaista. Vaikka Jobin tarina on hyvin vanha, sen lopullinen versio ajoittuu karkotuksen jälkeen, sen jälkeen kun heprealaiset olivat tulleet kosketuksiin dualistisen zarathustralaisen uskonnon kanssa, sen hyvine ja pahoine jumalineen.

Jopa Vanhan testamentin tutkijat jakautuvat siinä pitäisikö pahaa yhdistää lainkaan Saatanaan. Jotkut sanovat ettei Saatanaa alunperin pidetty pahana, vaan hänet samastettiin vähitellen epämiellyttäviin toimiinsa. Tämän lähestymistavan mukaisesti Saatana on yhä Jumalan palvelija. Jobin kirjassa on paljon sellaista joka taipuu tukemaan tätä näkemystä. Saatana esiintyy vain kahdessa ensimmäisessä luvussa ja katoaa sitten. Jotkut uskovat, että kaksi ensimmäistä kappaletta lisättiin paljon myöhemmin, sillä viimeisestä luvusta luemme: "He rohkaisivat häntä ja osoittivat hänelle myötätuntoa kaikkien niiden onnettomuuksien vuoksi, joiden Herra oli antanut kohdata häntä." (42:11) Näyttää siltä, ettei heprealaisilla ollut paholaisen kaltaista voimaa joka vastusti Jumalaa. Saatana on enkeli Jumalan hovissa, joka toimii syyttäjän ominaisuudessa (Job 1:6). On myös viitteitä siihen, että kaiken sen mukana joka on "hyvää", kaikki se joka on "pahaa", tulee Jumalalta, ei Saatanalta. Jesaja 45:7 Jumala sanoo: Minä..."luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen." Valentine's Jewish Encyclopedia vahvistaa ajatuksen siitä, että on radikaali ero sen välillä miten Saatana nähdään Vanhassa testamentissa ja miten hänet nähdään Uudessa testamentissa, ja että tämä uusi rooli ei kehittynyt hänen alkuperäisestä roolistaan: missään "esi-kristillisessä kirjassa ei ole viittauksia kapinallisiin enkeleihin...Saatanan hahmo Heprealaisessa Raamatussa ja Uudessa testamentissa vastaavasti painottavat eroa käsitteessä. Siinä ei ole kehitystä, vaan perustava ero...Ainoastaan kristillisessä kirjallisuudessa ajatus kahdesta vastakkaisesta valtakunnasta, Saatana Jumalan vihollisena, on pysynyt järkähtämättömänä." (Valentine's Jewish Encyclopedia, A. M. Hyamson and A. M. Silberman eds., Shapiro, Valentine and Co, London, 1938, p. 36). 

Vanhassa testamentissa on itseasiassa hyvin vähän tukea ajatukselle Saatanasta kapinallisena enkelinä ja Jumalaa vastustavana valtana. Hänet kuvataan yleensä taivaallisena yliasianajajana (syyttäjänä), joka toimii Jumalan alaisuudessa, ja tämä vain vahvistaa argumenttia olla lukematta Saatanaa Jesajan kohtaan 14:12 Luciferista. Jesaja on yksi vanhimmista kirjoista Raamatussa ja ehdottomasti ajalta ennen pakkosiirtolaisuutta. Ellei ole järkevää raamatullista perustetta liittää Lucifer Saatanaan, mistä sitten tulee tarina siitä että hän on kapinallinen enkeli joka lankesi ylpeyden tähden? Kristillinen kirkko tulkitsi, että Jesaja 14:12 liittyy Luukkaan jakeeseen 10:18: "Jeesus sanoi heille: 'Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.'" Perusteeton, epäraamatullinen yhteys Luciferin ja Saatanan välillä on johtanut yleiseen väärinymmärrykseen, että Lucifer on paholaisen toinen nimi. Luciferin ollessa aamutähti, kointähti, tai Venus, mielettömyys yhdistää hänet paholaiseen paljastuu kolmessa Uuden testamentin kohdassa, missä aamutähti tai kointähti mainitaan:


"Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne." (2 Piet.1:19)
"Hän saa saman vallan, jonka minä olen Isältäni saanut; minä annan hänelle aamutähden." (Ilm.2:28)

"Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti." (Ilm.22:16)
Kaikki nämä viittaukset aamutähteen osoittavat Jeesukseen tai asioihin, joita Jeesus sanoo tai antaa. Vulgatassa sana "aamutähti" 2 Pietarin kirjeessä on jopa käännetty Luciferiksi. Kahdessa muussa kohdassa se on stella matutina. On ongelmallista että Luukas 10:18 käyttäisi salamaa Saatanaan liittyen, etenkin kun harkitaan kahta muuta viittausta salamaan Uudessa testamentissa: Matt.24:27 ja Luuk.17:24. Nämä kaksi viittausta liittävät salaman Ihmisen Poikaan eli Jeesukseen ja hänen toiseen tulemiseensa, joka on ymmärrettävää kun tutkii vanhaa uskonnollista symboliikkaa: "Juutalais-kristillisessä ajattelussa salama on Jumalan välittömän läsnäolon symboli...tai viimeisen tuomion. ("Lightning," Dictionary of Symbolism, Hans Biedermann, Penguin Books, New York, 1992). Vaikka pistäisimme sivuun kysymyksen siitä, miksi Jumalan "vastustajaa" pitäisi kutsua, säilyy tosiasiana, että kertomus kapinallisesta enkelistä joka lankesi ylpeytensä tähden, ei ole lainkaan Raamatussa. Jotkut väittävät että langennut Saatana on läsnä aivan alusta asti, vaikka hänen nimensä ei esiinny 1. Mooseksen kirjassa. Paavali esitti että käärme oli Saatana, seurauksena se että Saatana viekoitteli Aadamia. Kuitenkin useimmat varhaiset kirkkoisät uskoivat että Saatana lankesi Aadamin jälkeen. Kirkolta kesti yli 200 vuotta todeta että Saatanan synti oli ylpeys, että hän lankesi ennen ihmisen luomista, ja että hän oli käärme joka viekoitteli Aadamia ja Eevaa.

  Gustave Dorén

Löytääksemme tarinan Saatanan lankeemuksesta, meidän täytyy mennä muihin lähteisiin kuin Raamattuun. Karkeasti vuosien 200 eKr. ja 150 jKr.välillä tuotettiin paljon kirjallisuutta, mukaan lukien Apokryfit ja Pseudepikrafit. Jotkin näistä ovat apokalyptisia -  ne profetoivat mullistavista tapahtumista ja maailman lopusta. Tässä kirjallisuudessa voidaan nähdä pahan hengen idean kehittyminen, mutta edes apokalyptisessä kirjallisuudessa paholaisesta ei tule kokonaan pahaa alkuperältään ja olemukseltaan. Monet tämän aikakauden kirjoista heijastelevat juutalaisen kansan kurjuutta Syyrian ja Rooman sorron alla. Niiden kirjoitukset käsittelevät näkyjä maailman lopusta, maailmasta paholaisen vallassa, ja Messiaasta joka voittaa paholaisen ja tuo uuden vanhurskauden aikakauden. Eenokin kirjaa monet pitävät yhtenä varhaisimmista ja tärkeimmistä selostuksista taivaallisen hovin (enkelten) kommelluksista. Se kuvaa myös enkeli Satanailin kapinaa ja hänen heittämistään ulos taivaasta. Jotkut tutkijat näkevät tämän merkitsevän että Saatanan ja Luciferin yhdistäminen juontuu ensimmäiselle vuosisadalle. Toisen Eenokin kirjan uudelleen ajoitus kuitenkin sijoittaa sen kolmatta vuosisataa myöhemmäksi, jopa seitsemännelle vuosisadalle. Tästä syystä jotkut ehdottavat että Origenes oli luultavasti Luciferin ja Saatanan samaistamisen keksijä. (Satan: The Early Christian Tradition, Jeffrey Burton Russell, Cornell University Press, Ithaca, 1991, p. 130 & fn).
Aadamin ja Eevan elämä, juutalainen kirjoitus jonka tutkijat ajoittavat 200 eKr. ja 200 jKr. väliin, kertoo että Saatana kertoo Aadamille ja Eevalle että hänen lankeemuksensa taivaasta johtuu hänen kieltäytymisestään palvoa Aadamia, Jumalan kuvaa. Samankaltainen kertomus löytyy myös Koraanista. (Suura 2:34) Nämä legendat heijastelevat teemaa joka on lähellä alkukantaista "ylpeyttä", joka johti niin kutsuttuun Saatanan lankeemukseen.

Koska Vanha testamentti ei kytke ylpeyttä tai lankeemusta Saatanaan, paholaiseen, eli Vastustajaan, ainoa raamatullinen"tuki" tälle käsitykselle on Luciferin lankeemuksen väärintulkinta (Babylonian kuningas) ja tietyt kohdat Uudessa testamentissa. Mutta Uusi testamentti ei myöskään anna mitään selvää tietoa Saatanan lankeemuksesta ylpeyden tähden. Yksi kohta missä Lucifer yhdistetään ylpeyteen, on Miltonin Kadotettu Paratiisi. Hän "sovelsi nimeä synnillisen ylpeyden demoniin." ("Lucifer," A Dictionary of Angels, Gustav Davidson, The Free Press, New York, 1967).
 R.J.Zwi Werblovsky väittää vuonna 1952 julkaistussa klassisessa, psykologisessa kirjallisuusarvostelussaan Lucifer ja Prometeus, että John Miltonin Kadotetun paratiisin Saatanasta tuli vetovoimainen hahmo johtuen ominaisuuksista jotka hän jakaa kreikkalaisen mytologian titaanin, Prometheuksen, kanssa. Miltonin Saatana ruumiillistaa sekä positiivisia että negatiivisia arvoja. Werblovskyn kirja on ollut merkittävä myös osoittaessaan Prometheuksen ja hänen kaksinaisen, Kristuksen kaltaisen/Saatanallisen luontonsa olennaisen monitulkinnallisuuden, joka on kehittynyt kristillisessä traditiossa.

Näyttää siltä, että koko tarina Luciferista Saatanana, langenneena kapinallisena enkelinä, perustuu kokonaan ei-kanonisiin lähteisiin; niin kutsuttuihin Apokryfikirjoihin ja Pseudepikrafeihin. On myös monia esi-kristillisiä myyttejä ja allegorioita, jotka pitävät sisällään kertomuksia Luciferista, joka on latinankielinen nimi kreikankieliselle EosforokselleTheogoniassaan Hesiodos puhuu kahdesta jumalallisesta olennosta, veljeksistä Eosforos (aamutähti) ja Hesperos (iltatähti). He ovat Astraioksen (tähtitaivaan) ja Eoksen (aamunkoiton) lapsia. Aamutähti kuten Meren neitsyt, on eräs titteleistä jotka on annettu jumalallisille Äitijumalattarille, kuten roomalainen Venus, foinikialainen Astarte, juutalainen Astoreth, ja myöhemmin kristillinen Pyhä Neitsyt. Vanhimmissa zarathustralaisissa allegorioissa Mithran oletetaan valloittaneen Venus-planeetan. Kristillisessä traditiossa Mikael voittaa Luciferin.
Venus-planeetta on valontuoja. Ensimmäinen valon säde joka pyyhkii yön pimeyttä. Se symboloi jumalallisen valon kehittymistä ihmisessä, ensimmäistä itse-tietoisuuden heräämistä, itsenäistä ajattelua ja vapaan tahdon todellista soveltamista. Se merkitsee myötätuntoisen ymmärryksen valon tuomista ihmismieleen. Tästä laajemmasta näkökulmasta aamutähden yhteys Jeesukseen on hyvin ymmärrettävä, koska myötätunto on Jeesuksen opetuksen ydin. Tämä opetus heijastaa suurinta yksimielisyyttä läpi Uuden testamentin: se mainitaan Matteuksella, Markuksella, Luukkaalla, Johanneksella, Roomalaiskirjeessä, Galatalaiskirjeessä, 1 Tessalonikalaiskirjeessä, Heprealaiskirjeessä, 1 Johanneksen kirjeessä, Jaakobin kirjeessä ja 1 Pietarin kirjeessä. Parhaiten tunnettu kohta on Matteuksella (22:37-40).

Saatana on vain titteli. Lucifer on Saatana joillekin ihmisille, mutta toisaalta niin on Buddhakin, tai mikä tahansa uskonnollinen jumala tai hahmo, jonka fundamentalistit sanovat lapsilleen olevan paha, eli vastakkainen heidän jumalalleen, joka on yleensä Jahve, toisten demiurgi eli Saatana.

 "Langenneiden enkeleiden" salaisuus on olennaisesti mysteeri, joka on aivan evoluutiosuunnitelman takana, sillä solaaristen enkeleiden alttius "langeta", uhrata itsensä tuodakseen mielen prinsiipin valon siihen mikä silloin oli eläinihminen, oli merkkinä suuren dualiteetin Lain toimintaan tulemisesta, jonka avulla ainetta, muotoa - negatiivista ja passiivista - voitiin nopeuttaa hengen avulla. Tämä uhriteko inhimillisen historian aamunkoitteessa on maailman suurten pyhien kirjoitusten ja mytologioiden läpi kudottu lanka, mukaan lukien Prometheuksen myytti, joka varasti tulen (mielen) ihmiselle, ja raamatullinen kertomus tuhlaajapojasta, joka jätti Isän kodin aloittaakseen kokemuksen polulla, muodon ja aistien elämässä - matkan "kaukaiseen maahan."
Solaaristen enkeleiden roolista ja heidän uhristaan ihmiskunnan puolesta on keskusteltu runsaasti H.P.Blavatskyn Salaisessa Opissa. Itseasiassa, 1887 Teosofisen Seuran lehti otti nimekseen "Lucifer",  tavoitteenaan tuoda selvyyttä siihen mitä se piti epäreilusti parjattuna uhrautuvana enkelinä. Valon tuoja; mielten avautuminen ja tie valaistukseen. Sinä olet elämäsi valo; ilman valoasi maailma vajoaa mustaan anarkiaan; on voimia, jotka tahtovat tukahduttaa valosi vangitsemalla tai aivopesemällä sinut hyväksymään yhteiskunnan keskinkertaisuuden. Ei mielikuvitusta, ei epäilyä, ei valoa: ei elämää.
 Vaikka ylenmääräinen valo tuhoaa, valo on inhimillisen luovuuden lähde. Rudolf Steiner on eräs nykyajan esoteristi, joka on kehittänyt tämän näkemyksen Luciferista valon olentona, henkenä joka saattaa valaista ihmistä kohti Kristusta, joka on todellinen valo. Steiner tarkastelee Luciferia nykyajan vastavaikuttajana pimeälle Ahrimanille dualismin sisällä, joka on syvälle juurtunut gnostilaisiin ja jopa varhaisempiin demonologisiin spekulaatioihin. 

Samalla kun Ahriman pyrkii vetämään ihmisen yhä syvemmin sotkeutumaan luontoon (joka ei ole ihmisen oikea koti) ja jopa yliluonnollisten voimien yhteyteen, jotka kuuluvat demoniseen maailmaan, Lucifer pyrkii kohottamaan ihmisen ylöspäin valon valtakuntiin, missä hengellä on todellinen vapaus. Taiteiden kautta ihminen ilmentää mitä intiimeimmin ja ylpeimmillään tarvetta pysyä maahan kahlitsemattomana ja pyrkiä jumalankaltaisuuteen. Taiteessa ylpeyden kiusaukset niihin kuuluvine lankeemuksineen pienoismuodossa saattavat helposti vallata ihmisen.
Jos Steinerin näkemystä Luciferista voi lainkaan yksinkertaistaa, silloin voidaan sanoa, että Lucifer, tässä ihmisen henkisen tukijan hahmossa, täytyy nähdä oikeassa yhteydessään. Lucifer hengittää ihmiseen ihmeellisen kyvyn pyrkiä kohti henkistä valtakuntaa, tulla taiteilijaksi, jumalaksi pienoismuodossa, ja niin tehdessään hän tekee ihmisen kykeneväksi riuhtautumaan vapaaksi Ahrimanin maahan upottavasta otteesta. 

Kuitenkin Lucifer on taipuvainen myös ylettömyyteen ja tässä on vaaransa. Ihminen ei ole kokonaan maan olento, kuten Ahriman toivoisi. Hän ei ole yhtään enempää enkeli, vapaa maasta. Kuitenkin juuri tämän Lucifer (henkisen valon kantajana) haluaisi ihmisen saavuttavan. Steinerin demonologiassa huomaamme sen tähden, että on tilanteita, joissa lucifeerisia kiusauksia, jotka johtavat vastuuttomaan vapaaseen pudotukseen läpi henkisen maailman (jollaista esimerkiksi tietyt huumeet saattaisivat tarjota), tulee vastustaa yhtä lujasti kuin Ahrimanin.
On ikään kuin Ahriman muuttaisi ihmisen elottomaksi maaksi, jotta ihminen unohtaisi henkisen esihistoriansa ja kohtalonsa, samalla kun Lucifer antaisi henkistä elämää niin yltäkylläisesti, että hän unohtaisi kohtalonsa liittyvän maan vastuulliseen ja rakastavaan uudistamiseen, maan, jonka pinnalla hänen täytyy pitää jalkansa lujasti. Kuva Mikaelista keihästämässä Saatanaa saa sen tähden uuden merkityksen esoteerisen perimätiedon kehyksissä, sillä on mahdollista nähdä sellaisen kuvan esittävän dualistista konfliktia valon olento Luciferin ja maan demoni Ahrimanin välillä, kuvaten konfliktia, joka raivoaa jokaisessa ihmissielussa. Kuitenkin demoninen dualismi ilmaistuna okkultisen näkemyksen sisällä Luciferia koskien, ei ole löytänyt tyydyttävää selitystä teologiassa.
Persoonallisessa symboliikassa joka läpäisee Blaken runouden, Lucifer on ensimmäinen "Jumalan silmistä", Molok toisena. Silmät ovat symbolisia tasoja, jotka johtavat Luciferin kertakaikkisen itsekeskeisestä tilasta Kristuksen vapaaseen henkisyyteen. Paradoksaalisesti tarve uhrata toisia, Molokin luonnossa ilmaistuna, on vapautus Luciferin kauheasta jäykkyydestä, sillä se ainakin sallii tietoisuuden toisista ihmisistä, kuinka huonosti heitä kohdellaankin tuon tietoisuuden seurauksena.

Fey Pomerance: Luciferin käden luominen

Modernin juutalaisen taidemaalarin, Fey Pomerancen visiossa Luciferista, Lucifer nähdään kapinallisena enkelinä, joka määrätietoisesti pyrkii saamaan taivaasta hengen tulen, jonka hän näkee tekevän ihmisen kykeneväksi tulemaan enkeleitä suuremmaksi. Hänen siivenkärkensä eivät kuitenkaan sovellu tarttumiseen, eikä hän voi ottaa liekkejä. Sen tähden hän syöksee oikean siipensä hengen tuleen ja saman aikaisesti piirtää mentaalisen kuvan jonka avulla käsi siitetään. Kun oikea käsi syntyy, hänen ensimmäinen tekonsa on väkivaltainen, sillä hän käyttää sitä nykäistäkseen kyljestään hyödyttömän oikean siiven. Nyt hän ei voi sen paremmin hallita lentoa taivaissa, kuin käyttää kättäänkään tuossa eteerisessä valtakunnassa. Niinpä hän laskeutuu maan päälle, tuoden mukanaan lunastuksen siemenen, joka on suojattu hänen oikean kätensä kämmenen ihon alle. 

Käännetty seuraavista lähteistä:

4 kommenttia:

Lux kirjoitti...

Mielenkiintoinen teksti!

Itse yhdistän Saatanan ja Luciferin toisiinsa sillä tavoin, että ne ovat saman hengellisen olemuksen eri aspekteja; tai ikään kuin universaalin ilmennyksen eri tasoja, joilla on oma funktionsa ja jumalallisesta alkuperästään johtuen paradoksaalinen luonteensa. Se on filosofisesti käsitelleen selvää, että arkkityyppisessä maailmassa ei voi olla ehdotonta pahaa voimaa, kuten dualistinen maailmankäsitys haluaisi asian nähdä, mutta evolutiivisen ja henkisen kehityksen myötä "luonnollinen" käyttäytyminen voi muuttua taannuttavaksi ja tällä tavoin ei-absoluuttisessa mielessä pahaksi / ei-toivottavaksi; tämän koen olevan sekä Saatanan että Luciferin "kasvattavan vastustuksen" rooli. Asian perinpohjainen käsittely vaatisi kuitenkin pidempää kirjoitusta kuin blogi-kommentin tullakseen ymmärretyksi ja tyhjentävästi esitetyksi, mutta sivuillamme ja foorumillamme olemme tähän myös pyrkineetkin parhaamme mukaan.

Kristillisen tradition ilmaiseman Mikaelin ja Luciferin keskinäisen "taivaallisen konfliktin" koen kuvaavan mm. ihmisen sielun (Ego, korkeampi minä, transsendentti äly) ja persoonan (ego, alempi minuus ja looginen järki) välillä tapahtuvaa veljellistä kamppailua, joka on henkisen kehityksen ja lunastuksen kannalta olennaisin mahdollinen tapahtuma, mitä ihminen käy lävitse. Mikaelin koen edustavan lunastettua ja taivaallisen puhtautensa takaisin saanutta Luciferia, ja tämä näkyy ikonografiassa mm. Mikaelin otsalla loistavana viisikantana, mikä on sama kuin Luciferin Lankeemus -myytissä hänen otsastaan Graalin Maljaan pudonnut jalokivi.

Voidaan kai sanoa yleisesti ottaen, että vanha testamentti ja yleismaailmallisen esoterian vanhan liiton traditiot ylipäätään edustavat ja kuvaavat Luciferin Lankeemusta ja sen mukana maailmaan tullutta mielen tulta ja sielun valoa, siinä missä Jeesuksen perustavanlaatuisen lunastustyön myötä Uusi Testamentti ja Uusi Liitto kuvaavat Luciferin perustavanlaatuista lunastusta maa-planeetan evoluutiossa. On monia, jotka samaistavat Mikaelin ja Jeesuksen (tai gnostillisesti: Kristuksen, joka Jeesusta valaisi) hyvin perustein toisiinsa.

Marko kirjoitti...

Kiitos kommentista! Tunnistankin nimimerkkisi...olen lukenut paljon nettisivunne kirjoituksia.

Tulihenki kirjoitti...

Kiintoisa blogi, johon pitääkin perehtyä!

Marko kirjoitti...

Kiitos! Mukava kuulla.

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: