Jessika Lucas: Metafyysinen fundamentalismi - kun henkisistä kokemuksista tulee harhaa

 Suomentajan huomautus: tässä artikkelissa käytetään käsitteitä "meditaatio" ja "kontemplaatio" niiden itämaisessa merkityksessä; länsimaisessa, kristillisessä traditiossa samoja sanoja käytetään täsmälleen päinvastaisessa merkityksessä, ELI SIIS: meditaatio - mietiskely, keskittyminen esim. Raamatun sanaan; kontemplaatio - hiljaista, sanatonta lepoa Jumalan läsnäolossa. 
Tämä lienee myös pisin kääntämäni artikkeli tähän mennessä - en arvannut mihin ryhdyin; työ on kestänyt kauan, koska olen välillä tuskastunut siihen.

Joukko ihmisiä, jotka ovat jättäneet henkisen ryhmän, ovat sanoneet minulle: "Siellä oli niin paljon Henkeä ja Valoa. Kuinka niin saattoi olla, kun opetukset olivat niin epärealistisia? En ymmärrä!"

Totuus on, että voimme olla missä tahansa ja kokea Jumalan

Eräs vastaus on, että milloin tahansa ne jotka etsivät Jumalaa, ovat vilpittömän avoimia Jumalalle, Jumalan läsnäolo ilmentyy - jotkut kutsuvat tätä läsnäoloa Pyhäksi Hengeksi - eikä sillä ole väliä missä olet suhteessa ympäristöön, voit olla koulussa, kirkossa, luokassa, puistossa, ja niin edelleen. Sellainen tapahtuma on intuitiivinen ja voi todellakin tapahtua missä tahansa; se vaatii ainoastaan älyllisen kyvyn hiljentämistä ja intuitiivisen kyvyn avaamista.

Meditaatio

Kun siirrämme huomiomme ja avaamme intuitiivisen kyvyn, me itseasiassa astumme sen ensimmäiseen tilaan mitä tänä päivänä kutsumme meditaatioksi. Mitä me kutsumme meditaatioksi ja sen olemassa olevat monet lajit, ovat itseasiassa kasvaneet ulos luontaisesta mietiskelyprosessista; tällä luontaisella prosessilla me yhdistymme henkisiin ulottuvuuksiin, ja tunnistivatpa useimmat sitä tai eivät, meidät rakennettiin harjoittamaan meditaatiota. Yksinkertaisin esimerkki meditatiivisesta tilasta on muistaa viime kerta kun olit luonnossa ja hiljennyit ja inspiroiduit kaikesta ihmeestä ympärilläsi. Miltä sinusta tuintui? Ajattelitko vai oliko sinulle intuitiivinen innoittunut hetki? Meditaation alkutila on itseasissa näin yksinkertainen.

Meditaatio ja hyvät ja väärät opettajat

Tänäpäivänä on monia ihmisiä jotka opettavat meditaation erilaisia lajeja ja jotkut ovat todella taitonsa  mestareita,  mutta on myös lukemattomia opettajia jotka eivät ole täysin harjaantuneet; näillä ihmisillä on vain rajallinen ymmärrys koko meditaatioprosessista, eivätkä he myöskään sen johdosta ole edistyneet dogmaattista ajattelua pidemmälle. Täysi meditaatioharjoitus on usean askeleen prosessi, joka on suunniteltu kokonaisuudessaan auttamaan meitä saamaan selvyys henkisistä huolenaiheista ja saamaan suhde Jumalaan, mutta jos harjoitus on epätäydellinen tai sitä käytetään väärin, saattaa päätyä elämään dogmeissa ja harhassa.

On lukemattomia hyvä meditaation opettajia. Jos meillä on hyvä opettaja, saamme hyviä tuloksia. Saatamme tietää että henkilö on hyvä opettaja, koska meistä tulee onnellisempia, rakastavampia, itseriittoisia ihmisiä. Mutta on myös huonoja opettajia. Raamattu kutsuu heitä vääriksi opettajiksi. Tiedät keitä väärät opettajat ovat siitä, että he väittävät heillä olevan erityinen pääsy Jumalan luo, ja että sinä tarvitset heitä päästäksesi Jumalan luo.

Hyvä opettaja ei koskaan väitä sellaista, pikemminkin hyvä opettaja avustaa sinua löytämään Jumalan sisälläsi. Sellainen opettaja ei koskaan vaadi mitään sinulta. Eikä hyvä opettaja koskaan kerro sinulle mitä tehdä, pikemminkin hyvä opettaja avustaa sinua löytämään vastauksen itsellesi. Hyvä opettaja ottaa persoonattoman roolin elämässäsi, hän on henkinen valmentaja, mentori, opas, ja huolehtii hyvinvoinnistasi eikä vaadi mitään vastineeksi.

Väärä opettaja vaatii paljon. Sinulta vaaditaan yleensä jonkinlainen maksu, joka merkittävästi vaikuttaa tuloihisi yli normin, ja tottelevaisuutta sellaiseen yleensä vaaditaan. Jos on omaksunut väärän opettajan, elämä saattaa kääntyä ylösalaisin ja saattaa menettää perheen, kodin, työn ja ystävät. 

Väärä opettaja joka esittää suureellisia väitteitä, kuten "tarvitset minua päästäksesi Jumalan yhteyteen", on yleensä luopio, jonka hänen aikalaisensa sulkivat pois traditiosta jossa hän aloitti koulutuksensa, hänen väitettyään omaavansa erityistä tietoa. Vakuuttuneena etevämmyydestään ja että hän tietää "enemmän" kuin opettajansa, hän yksinkertaisesti jättää aikaisemman traditionsa ja aloittaa omansa; itseasiassa hän on kuitenkin vasta-alkaja, jumissa omaan egoonsa. Valitettavasti he ovat usein karismaattisia ihmisiä ja heillä on kyky myydä traditionsa, ja he ovat usein hyvin laskelmoivia.

Sellaiset ihmiset lähtevät opettamaan omaa versiotaan siitä, mitä he pitävät todellisena uskontona, mutta se mitä he itseasissa tekevät, on omien ongelmiensa ratkaiseminen muuttamalla pulmansa toiminnaksi; he elävät itseasiassa harhassa. Väärä "opettaja" houkuttaa noviiseja, jotka eivät tiedä paremmasta. Väärä opettaja mieltää seuraajat vahvistuksena sille, että hänellä on jotain hyödyllistä opetettavana; silti myöhemmin kun noviisit ovat kulkeneet vähän matkaa eteenpäin, opettaja alkaa vahvasti toteuttaa virheellistä ajatusta, "minulla on oppilaita, oppilaillani on henkisiä kokemuksia, minun on täytynyt opettaa oikein."

Harhainen ongelma
Todellisuudessa meillä on tässä hyvä esimerkki sokeasta taluttamassa sokeaa. Se on vanha amsa; yksi niistä ansoista, joka jokaisen opettajan täytyy läpäistä, jos hän aikoo olla todella hyödyksi jollekulle, ja se on ansa joka joidenkin noviisien täytyy läpäistä jotta he todella ymmärtäisivät etteivät he itseasiassa tarvitse ketään päästäkseen Jumalan yhteyteen, koska aivan kuten Dorothy ihmemaa Ozzissa, heidän tarvitsee vain kopauttaa kantojaan ja mennä kotiin.

Harhaisesta ongelmasta voi kuitenkin tulla vielä monimutkaisempi, kun opettaja väärin esittää itsensä pätevänä opettaja, jota hän ei ole. Valitettavasti yleisö on vielä vähemmän viisaampi, erityisesti mitä tulee aloittelijoihin henkisellä polulla, koska he yksinkertaisesti eivät tiedä paremmasta. Sellaisessa tapauksessa kun noviiseilla alkaa olla henkisiä kokemuksia, heistä voi tulla paitsi sokaistuneita, myös hyvin hämmentyneitä. On kolme vaikeutta: 1) Ajattelu, että opettaja on todella vastuussa heidän henkisistä kokemuksistaan; 2) Ajattelu, että he todellakaan eivät pääse Jumalan yhteyteen omillaan; 3) He ovat usein kiinni sellaisessa asemassa, että heidän täytyy puolustaa traditiota, jota ei voi puolustaa, samalla kun heidän täytyy yrittää tajuta kaikki itsekseen. Opettaja näyttää mahtavalta, minän teen mitä opettaja kehottaa tekemään, minulla on henkisiä kokemuksia vs. elämäni on sekaisin ja miksei minusta tule yhtään parempaa?

Noidankehä jatkuu, kun seuraajat hyväksyvät uskomuksen että heidän opettajansa on oikeassa, koska seuraajilla on henkisiä kokemuksia. Ajan myötä seuraaja tekee suuren sijoituksen, sijoituksen, jota on vaikea menettää; loppujen lopuksi kukaan ei halua myöntää olleensa typerä.

Yleensä kuitenkin jonkin ajan kuluessa sellaiset opettajat jäävät sivuun kun seuraajat vähitellen oivaltavat, että he eivät tarvitse opettajaa tai organisaatiota suhteessaan Jumalan kanssa; mutta toisaalta liian usein seuraajat tavoittavat miellyttävän tyytyväisyyden tason, ja/tai omaksuvat uskomuksen, että heidän tarvitsee olla opettajan läheisyydessä tai osa organisaatiota edistyäkseen yhtään pidemmälle; surullista kyllä, samaan aikaan he eivät näe tai eivät välitä taakse jääneistä raunioista.

Olipa noviisi tai opettaja, sellaisista ihmisistä voi tulla henkisesti jumiutuneita, jopa koko loppuelämäkseen. He tuntevat menestyvänsä meditaatiossa, koska heillä on henkisiä kokemuksia, mutta yleensä mitä he ovat tietämättään saavuttaneet, on vain pääsy miellyttävälle ja "turvalliselle" tasangolle; tämä on yksi henkisen polun riskeistä: ajatella, että "tässä se on", "minä tiedän" ja "ei ole enempää".

Niiden tapauksessa, jotka elävät ryhmäympäristössä, he saattavat alkaa uskoa, että jos he lähtevät, heillä ei ole enää yhteyttä Jumalaan. Rationaalisesti tässä ei ole järkeä, mutta emotionaalisesti sellaiset pelot voivat voittaa paremman harkinnan, sillä mikä olisi suurempi menetys kuin Jumalan menettäminen? Joten kuinka ihmiset juuttuvat sellaisiin olosuhteisiin?

Meditaation taito
Keskustellaksemme selkeämmin, kuinka ihmiset juuttuvat sellaiseen tilanteeseen, meidän täytyy ensin enemmän keskustella meditaatioprosessista, tai kuten jotkut sitä kutsuvat, meditaation taidosta.  Meditaation aikana, kuten yllä sanoimme, intuitiokyky avautuu. Seurauksena on, että kun intuitiokyky avautuu, intellektuaalisten kykyjen ja fyysisten toimintojen täytyy vähetä; nämä kyvyt vähenevät suorassa vastaavuudessa sen rukoilevan tai meditatiivisen tilan asteeseen tai syvyyteen, johon on astuttu.

Meditaatioprosessin syvemmillä tasoilla, kun harjoittaja päästää täysin irti älystä ja fyysisestä, on olemassa vaara ellei hän järkevästi tarkastele myöhemmin henkisiä kokemuksiaan meditaatiossa oman henkilökohtaisen tietonsa ja järkensä valossa.

Meditaation syvemmillä tasoilla harjoittaja lakkaa ajattelemasta ja astuu yksinkertaisesti olemisen tilaan. Kun henkilö on todella olemisen tilassa, hän on täysin kytkeytynyt intuitiiviseen kykyynsä ja on jättänyt taakseen maailman jossa elämme ja astunut henkisen tietoisuuden toiseen tilaan. Tässä tilassa "Jumala" voidaan kokea näkyjen, merkkien ja symbolien kautta, ja henkilöllä saattaa olla jopa kokemuksia henkisestä ekstaasista, aivan yhtä ihmeellisiä kuin kellä tahansa pyhällä tai mystikolla. Evelyn Underhill kirjassaan Mysticism: The Nature and Development of Spiritual Consciousness ("Mystiikka: Henkisen tietoisuuden luonne ja kehitys" - katso online!) käsittelee syvällisesti näiden henkisten tapahtumien esiintymistä pyhien ja mystikkojen keskuudessa. 


Tiedä, että henkiset kokemukset tapahtuvat oman tietoisuuden piirimme sisällä; ne eivät ole "toisesta" maailmasta; ei ole paljonkaan väliä sillä, minkä opetuksen tai uskonnon me allekirjoitamme; tiedä myös, että henkiset kokemukset tapahtuvat täsmälleen siinä määrin, kuin me avaudumme niille; sellaisessa tilassa me pääsemme toiseen mielen osaan, jota kukaan toinen henkilö ei jaa; voi osallistua mihin tahansa uskontoon tai uskomusjärjestelmään sellaisten henkisten kokemusten tapahtuessa, ja niistä saattaa kyetä kertomaan toiselle jossain määrin, mutta kukaan ei todella voi jakaa itse kokemusta toisen kanssa. Tällöin saattaa olla henkisen oppaan tarpeessa ja tällöin harjoittaja tarvitsee hyvän oppaan; hyvän siinä merkityksessä, että oppaalla ei ole henkilökohtaista investointia tai agendaa, joka on toteutumisen tarpeessa. 

Kun äly on vaiennettu meditaatiossa, intuitio ottaa vallan ja rationaalinen ajattelu lakkaa. Vaikeus tulee kuitenkin siinä, kun  ei osaa erottaa henkistä tapahtumaa jostain opetetusta ja omaksutusta dogmista, koska taipumuksemme on tulkita henkiset kokemuksemme omaksumiemme kontekstuaalisten puitteiden mukaisesti.


Jos olemme meditaation opettajan ohjauksen alaisia, on tärkeää omata pätevä ja kokenut opas ilman agendaa tai odotettua tulosta, joka tahtoo "elää kysymyksessä" ja joka on halukas auttamaan harjoittajaa tutkimaan ja tulemaan omiin johtopäätöksiinsä. Jos meillä ei ole sellaista opasta, oppilaan epäpätevälle opettajalle antamaa luottamusta voidaan käyttää väärin, jos opettaja on kypsymätön tai häikäilemätön. 


Joka tapauksessa, periaatteessa mitä hiljaisemmaksi ruumiimme ja mielemme tulee kun meditoimme, sitä enemmän intuitiivinen kyky avautuu, ja sitä vastaanottavaisemmaksi tulemme henkiselle kokemukselle. Täytyy muistaa, että kun astumme meditatiiviseen tilaan, emme ajattele enää "missä on järkeä", me yksinkertaisesti koemme; silloin kun palaamme valveiseen tietoisuuteen meidän täytyy "tehdä järkevää" siitä mitä olemme kokeneet. 


Jos tutkimme uudelleen kuinka nämä intuitiiviset kokemukset tapahtuvat, voimme nähdä että ne tapahtuvat ainoastaan kun meistä tulee tyyniä, ja olemme vapaat ajattelusta ja häiriöiden ulkopuolella. Tässä on tärkeää tunnistaa että vaikka on välttämätöntä pysäyttää ajattelu ja fyysinen toiminta vähäksi aikaa, jotta voimme meditoida ja saada sellaisia kokemuksia, emme voi elää maailmassa meditaatiotilassa, emmekä voi perustaa elämäämme siihen mitä koemme meditaatiossa, ellei siinä ole jotain järkeä rationaalisesti.


Jos palatessamme normaaliin tietoisuuteen meille opetetaan olemaan "ajattelematta" ja/tai uskomaan että nämä kokemukset ovat riippuvaisia opettajastamme tai osallisuudestamme organisaatioon, tai jos sen mukaan mitä opettajamme on opettanut, kokemukset tulkitaan väärin hyväksytyn uskomusjärjestelmän mukaisesti, mikä hyvänsä se onkin.


Kun meditaatiosta tulee pakoa: salakari
Jotta sisäistäisimme henkiset kokemukset kunnolla, meidän täytyy tutkia sekä aikomuksiamme että käsitteellisiä puitteitamme perusteellisesti. Mentaalinen ja fyysinen hiljaisuus jonka koemme meditaation avulla, on hyvä, jos astumme sellaiseen tilaan oikein aikomuksin; se ei kuitenkaan ole hyvä, jos käytämme meditaatiota, ja henkisiä kokemuksia joita meillä on, vahvistaaksemme uskomusjärjestelmää tai paetaksemme maailmaa; tämä voi olla salakari.

Valitettavasti jotkut ihmiset käyttävät väärin meditaatiota paetakseen sen tunnustamista, että heidän valitsemansa polku ei todellisuudessa ole hyvä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että eräs meditaation hyödyistä on, että se voi olla terapeuttista. Kyllä, intellektuaalisen ja fyysisen toiminnan lakatessa me koemme helpotuksen vaivaavista kysymyksistä, hämmennyksistä, päivän ongelmista ja niin edelleen; me lepäämme ja tulemme Jumalan rauhan täyttämiksi ja me uudistumme. 


Ja me pidämme tuosta tilasta - ja se on hyvä tila, jonkin aikaa - mutta me emme voi elää tuossa tilassa ja elää maailmassa samanaikaisesti. Se on mahdotonta. Elämä itse vaatii meitä osallistumaan maailmaan uudelleen, fyysisesti, intellektuaalisesti ja henkisesti, jos aiomme saavuttaa todellisen tasapainon ja todellisen rauhan. 


Kun jätämme tuon levollisen tilan ja palaamme valveiseen tietoisuuteen, palaamme myös tietoisuuteen kaikista ratkaisemattomista ongelmista ja vaivaavista asioista. Ongelma syntyy kun jotkut ihmiset eivät kuitenkaan käsittele ongelmiaan. Heidän ratkaisunsa on meditoida, meditoida - toisin sanoen, he käyttävät meditaatiota paetakseen, paetakseen. Tässä tilassa emme kuuntele ja vielä vähemmän kuulemme sisäistä ääntä: järjen ääntä, sillä olemme keskittäneet huomiomme transendentaaliin tilaan sen sijasta. 


Vähitellen pyörä kääntyy, ja saatamme jopa kuulla jälleen sisäisen äänen puhuvan; ellei kuitenkaan käytä rationaalisia keinoja ongelmasta huolehtimiseen, pakosykli jatkaa itsensä toistamista yhä uudelleen ja uudelleen. Meditaation avulla voi saavuttaa suhteellisen rauhan hetkeksi, mutta ongelmat eivät ratkea; ongelmat palaavat jälleen, kunnes tietoisesti pohtii niitä ja löytää jonkin järkevän päätöksen; sillä tavoin me rakennumme tietä kulkiessamme. 


Todellisen etsijän sielu haluaa tietää ja haluaa rauhaa. Todellista tietämistä seuraa rauha ja hyvä tahto, ilo ja onni. Todellista henkistä tietämistä esiintyy kuitenkin ainoastaan kun yhdentyminen tapahtuu kaikilla tasoilla, henkisellä, emotionaalisella ja fyysisellä; silloin tulemme tasapainoon. Yhdentyminen tapahtuu rationaalisen mielen kautta. Täydellinen meditaatioharjoitus vaatii järkevää tasapainoa; tasapaino on toimintaa, jota kutsutaan kontemplaatioksi, ja se tapahtuu kun pohdimme aihetta; se tapahtuu kun tarkoituksella ajattelemme.


Kontemplaatio
Kontemplaatio on intellektuaalinen prosessi, johon sisältyy mielen käyttäminen; intellektuaalinen prosessi on ajatteluprosessi; meidän täytyy ajatella. Kontemplaatio on tasapainoa meditaatiolle, intuitiiviselle prosessille; äly tasapainottaa intuition. Ilman kontemplaatiota näkymme ja henkiset kokemuksemme jäävät tutkimatta ja sen seurauksena me kehitämme dogmeja; esim. "Minä näin Jumalan miehenä näyssäni, joten Jumala on mies."

Ilman kontemplaatiota me emme tiedä kuinka soveltaa henkisesti kokemaamme päivittäiseen elämäämme, ja meditaation harjoittaja, jolla on ollut ihmeellinen kokemus Jumalasta, alkaa uskoa että sen ja sen täytyy olla niin vaikka se olisi irrationaalista, koska minulla oli kokemus Jumalan läsnäolosta; sen täytyy olla niin, koska siitä asti kun olen seurannut näitä opetuksia, minulla on kokemuksia Jumalasta. Sellainen minkä tahansa idean tinkimätön hyväksyminen (vaikka se olisi totta) johtaa epätasapainoon, koska meidän täytyy tietää itsemme tähden mikä on totta ja mikä ei, tai alamme johtaa elämäämme väärien mielikuvien mukaan. 


Elääksemme tasapainoista ja rauhan täyteistä elämää, meidän täytyy löytää tasapainopiste älyn maailmojen ja henkisten maailmojen välillä. Ja jos me henkisinä etsijöinä aiomme saavuttaa haluamamme puhtaan suhteen Jumalaan, meidän täytyy lisätä tähän sekoitukseen rakastava, tietoinen toiminta fyysisessä maailmassa. Jumalassa me elämme, liikumme ja olemme. Tasapaino saavutetaan kun lisäämme kontemplaation meditaatioharjoitukseemme. 


Kontemplaatio on pohdiskeleva, tietoinen prosessi, joka vaatii tarkastelemaan, kyseenalaistamaan, ja ajattelemaan uudelleen. Ja puhuessani kontemplaatiosta mentaalisena toimintana, minun täytyy myös sanoa että kontemplaatio sisältää sydämen näkökohdat ja siten jälleen intuitiivisen. Luulen, että meille henkisellä polulla on suotu se, että emme voi olla todella henkisiä ellemme myös toimi rakastavasti; itseasiassa Mestari Jeesus sanoi yhtä paljon pääopetuksessaan. 


Ennen kaikkea Jeesus sanoi, että meidän pitää rakastaa Jumalaa ensin. Me rakastamme Jumalaa ensin rukouksen, hartauden ja meditaation avulla. Toiseksi meidän tulee rakastaa muita kuten itseämme, ja rakastaminen vaatii toimintaa; rakastamme muita tekojemme avulla, ja sovittamalla tunteemme ja näkemyksemme sisällyttämään totuuden, että Jumala rakastaa varauksetta jokaista henkilöä itsemme mukaan lukien. 


Matt. 22:36-40 dokumentoi että eräs opetuslapsista [KR 1992 mukaan yksi fariseuksista; suom.huom.] kysyi Jeesukselta: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein." Jumalan rakastaminen on hartaudellista toimintaa, intuitiivinen juttu; se on tunnetta ja inspirationaalinen tapahtuma. Kun me rakastamme Jumalaa, me astumme rauhanomaiseen ja rakastavaan tilaan ja meistä voi tulla inspiroituja.

Sitten Jeesus sanoi: "Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Tämä on aktiivinen tapahtuma mihin me liitämme rakkauden, jonka olemme vastaanottaneet ja tulleet tuntemaan henkisesti, ja tuomme sen maailmaan. Jeesuken mielestä tämä opetus oli niin tärkeä että hän sanoi: "Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

"Sydämen kautta me voimme tulla tuntemaan Jumalan rakkauden; sydämen kautta meistä voi tulla Jumalan rakkaus."

Meditaatio ja sitä seuraava henkisesti saamamme kontemplaatio, jos se suoritetaan oikein, johtaa meidät rakastavaan toimintaan. Kun henkinen harjoitus on oikein suoritettu, se johtaa meidät rakastavaan toimintaan maailmassa, meistä tulee rakastavampia ihmisiä, ja perheemme ja ystävämme ja ihmiset työpaikallamme hyötyvät.

Ajatellako vai eikö ajatella
 Kontemplaatio johtaa meidät siihen kuinka voimme olla rakastavampia maailmassa. Ongelmia nousee esiin henkisellä polulla, kun opetetaaan meditaatiota mutta ei kontemplaatiota, tai kun kontemplaatiota ei sallita. Jotkut meditaatio-opettajat opettavat "älä ajattele", koska he todella uskovat että ajattelematta oleminen arkipäivän elämässä on keino saavuttaa sisäinen rauha. Vaikka sellainen opettaja on saattanut saavuttaa tasapainon meditaation avulla ilman kontemplaatiota, täytyy todeta että sellainen opettaja on todellisuudessa saavuttanut ainoastaan suhteellisen tasapainon tilan.

Vaikka on välttämätöntä pysäyttää ajattelu kun astutaan meditaatioon, täydellinen ajattelun pysäyttäminen yritettäessä elää arkipäivän maailmassa ei toimi. Sen seurauksena monet uudet meditaation harjoittajat, joille ei ole opetettu kontemplaation tarvetta ja arvoa, alkavat käyttää meditaatiota keinona paeta maailmasta, ja perhe ja ystävät kärsivät.

Toinen ansa on se että voimme käyttää meditaatiota välttääksemme tuntemista. Tutkimukset ovat osoittaneet että meditaatiotila tuottaa luonnollisen pilven. Ellemme ole tietoisia riskistä tulla liian kiintyneiksi tuohon pilveen, meistä voi tulla riippuvaisia henkisestä pilvestä, aivan kuten meistä voi tulla riippuvaisia huumeesta tai alkoholista tms.

Sellaisessa tapauksessa alamme ulkoistaa omaa epätasapainoamme ja satutamme itseämme ja muita, ja me ja meihin liittyneet ihmiset koemme negatiiviset seuraukset suorassa suhteessa epätasapainomme määrään. Jos meidät on opetettu olemaan "ajattelematta", me todellisuudessa ainoastaan tukahdutamme ajattelumme, mielemme tulee ylikuormitetuksi ongelmista ja ristiriidoista, ja me alamme käyttäytyä irrationaalisesti ja vahingoittaa itseämme ja muita ihmisiä; meistä tulee harkitsemattomia ja jätämme huomiotta muut ja vaikutukset joita meillä on muiden elämään, tai me alamme jälleen ajatella ja muutamme tapamme.

Opetuksen olla ajattelematta ei ollut koskaan tarkoitus pitää sisällään ajattelun pysäyttämistä lopullisesti; itseasiassa täydellinen henkinen meditaatioharjoitus vaatii integraatiota, joka tapahtuu tietoisen kontemplaation aikana. Opettajat, jotka opettavat "älä ajattele, ikään kuin se olisi Tie, ovat oppineet sulkemaan oman mielensä ja se toimiin heille vähän aikaa. Sulkeminen toimiin kuitenkin ainoastaan aikansa; vähitellen henkilö huomaa mitä hän todella on tehnyt - sulkenut kyselemisprosessin ja resultantin ajattelun, ja siten kontemplaatioprosessin, mutta sillä välin rakkaat kärsivät alkaessaan ihmetellä mihin heidän rakastava ystävänsä tai perheen jäsenensä katosi.

Dogmin nieleminen
Kun harjoittaja alkaa sulkea ulkoisen maailman ulkopuolelle, juuri tällä hetkellä dogmit voivat astua mukaan kuvaan, koska harjoittaja-noviisi alkaa uskoa dogmaattisesti harjoittamansa ja seuraamansa tradition opetukset, ja lain kirjaimen elämänkaava alkaa kehittyä. Dogmaattinen uskomus on seurausta harjoittajan väärästä mielleyhtymästä: meditaation harjoittaja alkaa uskoa, että tradition opetusten täytyy olla totta (vaikka eivät olisi!), koska siitä saakka kun hän on allekirjoittanut sen, mitä se sitten onkin, hänellä on ollut ihmeellisiä henkisiä kokemuksia; mitä hän ei ymmärrä, on se, että opetuksilla on vain vähän tekemistä hänen henkisten kokemustensa kanssa; opetukset ja meditaatio ovat kaksi eri asiaa, eikä yksi vaikuta toiseen ellei niitä opita toisistaan riippuvaisina.

Siitä seuraa, että tutkimattomat opetukset johtavat kapeaan tulkintaan, ja seuraavaksi harjoittaja alkaa uskoa ja saarnata, että traditio - mikä tahansa se onkin - on tie, kun itseasiassa henkilö on kehittänyt metafyysisen dogmaattis-fundamentalistisen näkemyksen, joka estää häntä rakastamasta ketään tai luomasta suhdetta kehenkään joka ei usko samalla tavoin.

Kun henkinen oppilas (ja tämä voi tapahtua missä tahansa koulussa) pitää kyselemättä kiinni opetuksesta, hän käsittelee opetusta dogmina. Kun pitää kiinni opetuksesta ikään kuin se olisi dogmi, liittää myös itsensä opetuksen ymmärtämisen jäykkään tasoon eikä etsi Jumalaa saadakseen vastauksia. Sellaisessa tapauksessa henkilö on pohjimmiltaan lakannut kyseenalaistamasta ja lakannut etsimästä, ja tässä tapauksessa hänellä ei ole enää suhdetta Jumalaan; pikemminkin hänellä on suhde dogmiin ja hän jatkaa elämäänsä sen mukaisesti.

Mitä sellainen henkilö ei ymmärrä, on se, että hän on ainoastaan tavoittanut henkisen tasangon; mitä itseasiassa on tapahtunut on se, että hän on jäänyt jumiin ja kiinni henkiseen pilveen; hänestä on tullut riippuvainen meditaatiosta, ja sen sijaan että tarkastelisi meditaatiota keinona tulla tietoisemmaksi elämästä, hän on alkanut käyttää sitä keinona paeta elämästä todellisessa maailmassa ja kaikista ongelmista joita todellinen maailma meille tuo ratkaistavaksi. Tällä tasolla todellinen sielun kasvu on pohjimmiltaan tullut keskeytymispisteeseen.

Kun opettaja tai aloittelija ymmärtää väärin tämän tasangon valaistumisen tasoksi, ja lakkaa tutkimasta kontemplaation avulla ovatko hänen henkiset kokemuksensa täydellisiä tai edes asiaankuuluvia, dogmaattinen kierre esiintyy yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes jokin ulkoinen dramaattinen tapahtuma laukaisee kyseenalaistamisen jälleen. Valitettavasti dramaattinen tapahtuma yleensä ottaa traumaattisen tapahtuman muodon.

Tällä välin henkilö meditoi jopa enemmän, koska hän ajattelee että meditaation lisääminen on vastaus, koska meditaation lisääminen saa hänet tuntemaan olonsa hyväksi. Mutta kun meditaatiosta tulee ainoa vastaus, oikea tie itseasiassa katoaa ja meditaatiosta - hyvä harjoitus oikein käytettynä - tulee pakokeino. Kun tämä tapahtuu, harjoittaja astuu harhaiseen tilaan.

Harhaisessa tilassa rationaalinen mieli istuu takapenkille saadakseen enemmän henkisiä kokemuksia, ja henkisistä kokemuksista itsestään tulee kompastuskivi harjoittajan alettua uskoa että opetuksen "älä ajattele" täytyy olla oikein, koska hänellä on henkisiä kokemuksia jotka saavat hänen olonsa hyväksi.

Työ
 Joskus henkisissä kouluissa oppilaita neuvotaan suorittamaan fyysistä työtä ajattelematta, henkisenä harjoituksena. Jotkut koulut pitävät oppilaansa hyvin kiireisinä. Mitä tämä opetus olla ajattelematta työskennellessä todella merkitsee, koska kuten meditaatio, ajattelematta oleminen voi olla ansa.

Opetus työskennellä ajattelematta viittaa itseasiassa siihen, että jokaisesta työtoimesta tehdään palvelua; se viittaa työskentelemiseen tietoisesti, suuntaamaan mielensä toimeen jotta sen voisi tehdä hyvin; toisin sanoen, kun työskentelee, ajattelee kuinka hallita sen mitä tekee niin täydellisesti kuin mahdollista; ajattelematta kuinka paljon inhoaa työtä ja käyttämättä fyysistä työtä välttääkseen kontemplaatiota ja muita nousevia ajatuksia; pikemminkin on sitoutunut olemaan tietoinen työstä ja kaikesta siihen liittyvästä.

Hyvin tehty työ on palveluteko, joka ei ainoastaan miellytä muita, vaan myös itseä. Me voimme myös käyttää työtä kontemplaatioaikana; työ voi olla keino keskittyä Jumalaan.

Jotkut ihmiset kuitenkin ymmärtävät väärin henkisen työn etiikan ja käyttävät fyysistä työtä keinona välttää kontemplaatiota, tai keinona paeta maailmaa tai meditaatiota; työtä voidaan käyttää monien asioiden välttämiseen.

Esimerkkinä pakenemisen käyttämisestä fyysisen keinon eli fyysisen toiminnan avulla, kuinka tahansa sen haluaakin sanoa, voimme tarkastella A-tyypin persoonallisuuden ylettömyyksiä, joka osoittaa hermostuneisuutta ja unettomuutta ja joka - siltä näyttää - ei voi koskaan lakata liikkumasta fyysisesti. Siinä mitä hän tekee, ei ole tietoisuutta, koska ei tapahdu kontemplaatiota sen suhteen mitä henkilö tekee; ei ole keskittymistä työn tekemiseksi hyvin; pikemminkin jotkut yrittävät saada työn tehdyksi niin nopeasti kuin mahdollista.

Hyvässä työssä ei ole kysymys siitä, kuka pystyy tekemään eniten työtä tai kuinka nopeasti työ saadaan päätökseen; on kysymys siitä kuinka hyvin tekee työn ja työstä nauttimisesta. A-tyypin persoonallisuuden tapauksessa  hyvä työ mitataan nopeuden eikä laadun mukaan. Mitä todella on tapahtunut tässä tapauksessa, on se, että jatkuvasta liikkeestä on tullut pakenemiskeino sekä ihmisluonnon älyllisistä että henkisistä puolista. Henkilö liikkuu niin nopeasti ettei ole aikaa ajatella, sen tähden ei ole kontemplaatiota siitä miksi henkilö tekee mitä tahansa hän tekeekin, tai kuinka se pitäisi tehdä. Tämän tyyppinen henkilö luopui ajattelusta kauan aikaa sitten; hän on automaatti; hänestä on tullut robotti.

Kun henkilö työskentelee tasapainoisella tavalla harkiten, tuo henkilö ajattelee, henkilö mietiskelee ["kontemploi" - suom.huom.] sitä mitä on tekemässä ja koko pyrkimyksestä tulee henkistetty tapahtuma, ei pakoa. Tietoisesti suoritetussa projektissa voi myös kehittää suhteen intuitioon ja sisäiseen Jumalaan.

Äly
Vaikka nyt painotan älyä keinona jonka avulla voimme kontemploida, me voimme myös liikakäyttää tai väärinkäyttää älyä. Esimerkkejä voidaan nähdä, jos katsomme henkilöitä jotka käyttävät älyään oikeuttaakseen sen mitä on tapahtunut heidän henkisessä elämässään. He soveltavat väärin joitain opetuksia, oikeuttaen sen olevan jollain järjenvastaisella tavalla yksinkertaisin vastaus siihen miksi niin ja niin tapahtui. Tämän henkilön mieli on pikemminkin kuin tietokone, kone ilman tunnetta. Se joka on täysin keskittynyt älyyn, ajattelee ylettömästi, mutta ei ole avoin vastauksille, koska hän on sulkenut intuition.

Ei kumpikaan näistä tyypeistä, liiallisessa ilmenemismuodossa, näytä ikinä sitoutuvan todellisen kontemplaation henkiseen pyrkimykseen; pikemminkin näyttää siltä, että he operoivat äärimmäisyyksissä, jotka eivät vaadi yhtään mitään todellista ajattelua; he eivät koskaan kysy itseltään, kuinka se mitä he tekevät soveltuu elämän elämiseen konsertissa Jumalan tai maailman kanssa kokonaisuutena. Jos katsomme biosfäärin nykyiseen tilaan, esimerkkinä siitä mitä tarkoitan, voimme nähdä että nykyiset olosuhteet ovat aiheutuneet epäonnistumisen johdosta tutkia rationaalisesti nykyaikaisten keksintöjen ja edistyksen vaikutuksia.

Jotkut ihmiset jotka astuvat henkiselle polulle, soveltavat väärin opetusta "älä ajattele" ja harjoittavat meditaatiota koska he eivät halua ajatella; he oppivat kuinka meditoida ja alkavat käyttää meditaatiota keinona paeta kontemplaatiosta, joka on tutkimuskeino, ja paeta irrallisesta ajattelusta ja vapaasta ajattelusta, koska he eivät halua ajatella niitä pieniä kysymyksiä, jotka vaivaavat heitä, jotka eivät vain mene pois, niitä asioita jotka todella tarvitsevat erottelukykyä jota he ovat vältelleet. Tämän on esimerkki "huonosta" mielen hallinnasta.

Mielen hallinta (vaikka sitä tarvitaan meditoimista varten), kun sitä käytetään keinona päästä elämän läpi, estää kontemplaation, aivan kuten ylenmääräiset älylliset pyrkimykset estävät kontemplaation, aivan kuten ylenmääräinen työ estää kontemplaation, aivan kuten ylenmääräinen meditaatio estää kontemplaation. Sellaisessa tapauksessa henkilö ei ota vastuuta siitä mitä hän tekee, ja välttelee vastuuta siitä mitä tapahtuu maailmassa hänen ympärillään, koskipa se perhettä, ystäviä tai työtä. Hänen tekosyynsä on, "olen henkisellä polulla". Onneksi tai valitettavasti meidän täytyy vastata Jumalalle eikä kellekään muulle, kun siirrymme eteenpäin. Toisin sanoen, kaikki käyttäytymisen äärimmäisyydet, maailmalliset tai henkiset, voivat johtaa epätasapainoon ja elämän elämiseen henkisesti harhaisessa tilassa.

Kaikki nämä tyypit, "A-tyypin persoonallisuus", "kova työntekijä", "intellektuaali", liiallisissa ilmenemismuodoissaan, eivät koskaan todella sitoudu kontemplaatioon koskien sitä mitä he tekevät, pikemminkin he operoivat äärimmäisyyksissä, eikä yksikään ole tasapainossa.

Samalla tavoin ylenmääräisesti henkisesti suuntautunut henkilö saattaa käyttää meditaatiota pakokeinona älystä ja/tai fyysisestä - ja noita pieniä kysymyksiä jotka vaivaavat häntä, joita hän ei vain halua ajatella, tai noita pieniä asioita jotka todella tarvitsevat tekemistä, mutta joita vältetään, eikä koskaan ratkaista. Ylenmääräinen työ estää kontemplaation, aivan kuten ylenmääräiset älylliset pyrkimykset estävät kontemplaation, aivan kuten ylenmääräinen meditaatio estää kontemplaation.

Henkisten harjojen dynamiikka
Kontemplaatio vaatii älyn käyttämistä. Kun käytämme ajattelun, fyysisen toiminnan, älyllisten pyrkimysten ja meditaation liiallista lopettamista, käytämme niitä keinona välttää kontemplaatiota.

Näissä tapauksissa alamme sitoutua henkisen harhan dynamiikkaan. Henkisissä järjestöissä, missä opetetaan olemaan ajattelematta, opetetaan itseasiassa olemaan kontemploimatta. Lopulta ei kuitenkaan voi olla todellista henkistä elämää, ellei kontemploi.


Kontemplaatiossa me tietoisesti kehitämme henkilökohtaista suhdettamme Jumalaan, ristiriidat ratkaisevat itsensä ja me kasvamme. Jos älyllinen kontemplaatioprosessi ei tasapainota intuitiokykyä, jos järki ei vastaa henkiseen kokemukseen, eikä sitä yhdistetä positiivisella tavalla elämäämme, jos emme osallistu pohdiskelevaan työhön, emme löydä tapaa henkistää elämäämme ja siten henkiset kokemuksemme eivät tee meistä parempia ihmisiä.

Sellaisissa tapauksissa henkiset kokemukset lakkaavat olemasta armo, jonka avulla voimme vastaanottaa henkisiä oivalluksia jotka tekevät meistä rakastavampia ihmisiä. Sellaisissa tapauksissa rakkaat, ystävät, ura ja muiden palvelu astuvat taka-alalle eläessämme sitä mitä luulemme "henkiseksi elämäksi", kun todellisuudessa olemme kiintyneet henkiseen pilveen, jonka tuottaa meditaatio joka turruttaa meidät todelliseen elämään. Jos emme ajattele, emme integroidu, emme kasva, ja olemuksellisesti me vajoamme takaisin uneen.

Sellaisissa tapauksissa "uudestisyntymisen" kokemukset ja muunlaiset ekstaattiset kokemukset ovat kompastuskivi sen sijaan että auttaisivat edistämään tietoista henkistä tietoisuutta. Kun ihmiset lakkaavat kysymästä ja lakkaavat rationaalisesti ottamasta tarvittavat askeleet hallitakseen elämäänsä, kun ihmiset eivät integroi henkisiä kokemuksia rationaalisella tavalla, epäterveet uskonnolliset uskomukset ja niihin liittyvät dogmit alkavat automaattisesti ohjata henkilön koko elämää ja henkiset gurut tai karismaattiset pastorit ottavat Jumalan paikan hänen elämässään.

Guru
Kun "uudestisyntymis-kokemuksia" ei ole tarkasteltu, ja kun kypsymättömät luulevat heidän henkisten kokemustensa aiheutuvan gurun tai opettajan läheisyydestä, he alkavat nähdä johtajan, joka näyttää olevan hyvin rauhallinen henkilö, henkisesti edistyneenä - kun todellisuudessa kaikki mitä "johtaja" on oppinut tekemään, on irrottautuminen maailmasta.

Kuitenkin "opettaja" alkaa houkuttaa seuraajia, seuraajia jotka haluavat saavuttaa "rauhallisen" tilan, ymmärtämättä, että se on todellisuudessa tasapainoton tila.

Tätä järkeilyä käyttäen "opettaja" näyttää niin rauhalliselta, seuraajat ylentävät henkilön jumaluuden tasolle, jota hän ei todellisuudessa ansaitse, ja sitten he alkavat tukea häntä taloudellisesti maksamalla tunneista tai kymmenyksiä "opettajalle" tai hänen järjestölleen.

Nyt opettajaa tuetaan taloudellisesti, ja hän voi jatkaa olla sitoutumatta maailmaan, (ja voi seurata omia pyrkimyksiään), ja opettajan ja ryhmän kollektiivinen ymmärrys jumalallisesta tehtävästä vahvistuu, koska nyt on seuraajia, jotka ovat tulleet uskomaan että hänen täytyy tuntea tie.

Tapauksessa missä kontemplaatiota ei harjoiteta tai opeteta oikein, se merkitsee että vapaata ajattelua rajoitetaan, ja ajatustensa hallitseminen on normi (käännös: kaikki vastaväitteet syrjäytetään "negatiivisen" leiman alle tai hyllytettävänä kysymyksenä), kypsymättömät henkiset etsijät alkavat nähdä "rauhallisen" opettajan henkisesti edistyneenä henkilönä, "guruna", kun todellisuudessa kaikki mitä "guru" on oppinut tekemään, on irrottautuminen maailmasta. Kuitenkin guru alkaa houkuttaa lisää seuraajia, seuraajia, jotka haluavat saavuttaa saman "rauhallisen tilan". Sellaiset kypsymättömät etsijät eivät ymmärrä, että "guru" on todellisuudessa tasapainottomassa tilassa, ja kykenemätön ylläpitämään sitä ilman heidän tukeaan.

Haluten "valaistumista", nämä kypsymättömät henkiset etsijät takertuvat jokaiseen sanaan, ja pian seuraajien ponnistusten avulla gurua tuetaan taloudellisesti täydellisesti. Samalla kertaa kollektiivinen ymmärrys jumalallisesta tehtävästä ilmenee ryhmässä ja silloin sitä vahvistetaan - ainoastaan sen tähden, että on seuraajia, joilla on suuria henkisiä kokemuksia. Henkinen teokratia; toisin sanoen, totalitaarinen järjestö kasvaa, kun kaikki päättelevät että tämän täytyy olla oikea tapa, on niin paljon henkeä, olen niin pilvessä, eikä minun tarvitse ajatella enää, ja persoonallisuuskultti kehittyy. Mitä sellaisessa järjestössä seuraa, muistuttaa minua siitä osasta Hamelnin pillipiiparin tarinasta, missä viattomat lapset seurasivat häntä ulos kaupungista koska hänen musiikkinsa oli niin suloista.

Vielä kerran hän astui kadulle;
ja huulilleen jälleen
asetti huilunsa suoran ja sileän;
ja siitä hän puhalsi kolme sointua (niin suloisia
pehmeitä sointuja, kuin vain muusikon taitavuudella)
Oli rapistelua joka näytti hyörinältä,
puuhakkaan iloisen joukon,
pienet jalat ropisivat, puiset kengät kopisivat,
pienet kädet taputtivat, pienet kielet lörpöttelivät.
Ja kuin siipikarja maatilalla kun ohra leikataan,
ulos tulivat lapset juosten,
kaikki pienet pojat ja tytöt,
ruusuisin poskin ja pellavaisin kiharoin,
säihkyvin silmin ja hampaat kuin helmet,
sipsuttaen ja hypähdellen juoksivat iloisesti perässä
ihmeellisen musiikin, huutaen ja nauraen.

Piirtääksemme huomiota herättävämmän analogian, sellaisen opettajan seuraamisella on Hitlerin seuraamisen sävy.

Harhainen kierre
Koska seuraajien täytyy sitoutua maailmaan antaakseen kymmenyksiä, he eivät kuitenkaan koskaan saavuttaa samaa "jatkuvan henkisyyden" tasoa kuin "guru", koska heidän täytyy pysyä sitoutuneina maailmaan - toisin kuin heidän henkinen "gurunsa", jota he nyt taloudellisesti tukevat. Kierre toistuu ja vähitellen, jos "guru" ja seuraajat uskovat tarpeeksi, kollektiivi alkaa uskoa myytin, että guru on jumalallinen tai hänellä on jumalallinen opastus pantavaksi toimeen, jota täytyy kuunnella ja totella. Seuraajat vahvistavat myyttiä yhä uudelleen ja persoonallisuuskultti kasvaa yhä suuremmaksi.

Myytti jähmettyy dogmiksi, mutta törmää töyssyyn tiellä, kun seuraajat joiden täytyy elää todellisessa maailmassa päivittäin, kohtaavat esteitä rauhan tilansa ylläpitämisessä. Seuraajat, valitettavasti tai onneksi, ovat niitä joiden täytyy johtua vastakkain arkisen elämän ja emotionaalisen vuoristoradan kanssa ,jonka päivittäisen elämän tapahtumat joskus aiheuttavat, maailmassa elämisen kulussa ja elannon ansaitsemisessa. Kun turhautuneet tunteet tulevat esiin, kuten ne tulevat jokaisella yksilöllä joka todella elää maailmassa, ja seuraajat kokevat elämän romahduksia, heistä tulee niitä jotka ovat siinä asemassa että "tarvitsevat" hengellistä ohjausta.

Henkisissä järjestöissä, kirkoissa ja yhteisöissä, eristämättömien seuraajien elämän romahdukset antavat suotuisan mahdollisuuden ylemmille "auttaa" heitä oppimaan elämään "oikein". Silloin oppilaat iskostetaan pidemmälle eri keinoin. Tämä yleensä tapahtuu oppituntien ja ohjauksen muodossa, ja näitä keinoja vahvistetaan määrätyillä hartauden harjoituksilla, missä jälleen kerran oppilaan täytyy irrottautua maailmasta ja rationaalisesta intellektuaalisesta ajattelusta. Ja koska johtaja nähdään guruna, opetus ja lääke hyväksytään oikeana.

Jos uskovien ryhmä on opettettu olemaan kyseenalaistamatta tai sitoutumatta älyyn, vääriä huomioita ei ainoastaan lisätä vaan myös vahvistetaan. Sellaisessa tapauksessa, jos guru on myös uskonut seuraajien heijastaman harhaisan lumouksen, että hän on jumalallinen, sellainen ihminen alkaa ruokkia kollektiivisen ihmisryhmän henkistä energiaa, ja epätasapaino lisää itseään. Seuraajat tässä tapauksessa eivät voi koskaan saavuttaa gurun tavoittamaa jumalallista tilaa, tämä kierre pahentaa itseään ajan kuluessa (tässä tapauksessa meillä on negatiivinen epigenesis). Pohjimmiltaa nämä kierteet aiheuttavat ei-henkisen noidankehän, joka jatkaa kiihtymistään, kunnes jokin tapaus murtaa harhaisen kierteen, herättäen jollain tavalla tosiasiaan, että "keisarilla ei todellisuudessa ole vaatteita".

Siihen asti molemminpuolinen ihailu ja lumous vahvistavat harhaa ja ottavat todellisen etsinnän paikan, kun sekä opettaja että oppilaat alkavat uskoa, että Hengen läsnäolo johtuu opettajasta, kun itseasiassa Henki on läsnä yksinkertaisesti koska kollektiivinen ryhmä on avannut henkiset kyvyt.

Monet kirkot juuttuvat tämänkaltaiseen "lumoukseen", harhaan että opettaja ja sen pappiskunta ovat jotenkin erityisiä ihmisiä, koska Henki on läsnä. Tässä täytyy huomata, että tämä irrationaalinen päätelmä; on olemassa lukemattomia fundamentalistisia kirkkoja, jotka myös kokevat sellaisen Hengen, riippumatta mistään oudoista tai dogmaattisista uskomuksista.

Metafyysinen ja valtavirran fundamentalismi
Ongelma minkätahansa kuvatunlaisen organisaation kanssa, missä älylle ei anneta mahdollisuutta kehittyä, on se että siitä vähitellen tulee fundamentalistinen. Fundamentalismi on olemassa koska rationaalinen äly, kyseenalaistamis- ja kontemplaatioprosessi, on lopetettu. Sellaisen henkisesti alikehittyneen organisaation dogmaattinen, rajoittunut kehys kaventaa sen rajat, mitä on sallittua ajatella tai kysyä ja tulee kuin automaatiksi, ja jos poikkeaa käsikirjoituksesta ja alkaa kyseenalaistaa, nähdään uhkana koko ryhmälle.

Valitettavasti kuvio ei ole eksklusiivinen millekään yhdelle "ismille". Jos tarkastelemme maailmaa ympärillämme, voimme nähdä tämän kuvion toistuvan yhä uudelleen ja uudelleen. Kuinka monia kirkkoja, moskeijoita ja temppeleitä onkaan, joita johtavat harhaan johdetut, jotka opettavat että heidän traditionsa on ainoa tie; kuinka monia kirkkoja ja ismejä on olemassa, missä seuraajat eivät tutki opetuksia, vaan seuraavat johtajia sokeasti? Missä tahansa on ismejä, siellä on fundamentalismi eikä vapautta seurata omaa omaatuntoaan.

Sellaiset organisaatiot perustuvat pelkoon; ne perustuvat pelkoon, koska näiden samaisten organisaatioiden johtajat eivät ole ratkaisseet omia pelkojaan; johtajat myös näissä tapauksissa ovat harhaan johdettuja, ja useimmissa tapauksissa he itseasiassa uskovat mitä opettavat. Nämä pelot häviävät kuitenkin kun keskittää älynsä Jumalaan ja kysyy kiellettyjä kysymyksiä, kuten "jos jätän tämän organisaation, joudunko helvettiin?" tai "onko tämä opetus todella totta?" tai mikä hyvänsä kysymys voikin olla.

Sellaisessa tapauksessa missä äly rajoitetaan kapeaan käsitteelliseen kehykseen, vastaukset itse ovat kuitenkin myös rajoitettuja, kun henkisiä kokemuksia ei ole integroitu millään rationaalisella tavalla. Sen sijaan seuraavat keinuvat edestakaisin korkean ja matalan välillä, pohjimmiltaa avuttomina sen suhteen miksi he tuntevat olonsa hulluksi; ilmapiirissä missä opetuksia ei voi kyseenalaistaa, ei saavuteta tai tulla mihinkään rationaalisiin päätelmiin.

Kun älyllinen integraatio tapahtuu, Totuus paljastuu jatkuvasti - ei ole olemassa lopullisia vastauksia. Kuten Paavali sanoi: "Kuolen joka päivä". Jeesus varoitti meitä omaksumasta muiden uskomuksia ominamme. Mieluummin hän suuntasi meidät Jumalaa kohti:

"Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." (Matt.23:9-12)

Eräs ymmärrys tästä Jeesuksen opetuksesta on tekemisissä viisauden hankkimisen kanssa; jokaisen meistä täytyy löytää tuo viisaus itsellemme. Ja kasvaessamme henkisesti, meistä tulee nöyrempiä, koska huomaamme että se mitä tiesimme eilen, putoaa pois kasvaessamme henkisesti. Todellinen opettaja, kuten Jeesus opetti, opettaa meille kuinka tulla vastauksiin itseämme varten.

Todelliset opettajat ja ohjaus
Todellinen opettaja ei kerro meille mitä tehdä tai kerro meille että tämä hänen opastuksensa on suoraan Jumalalta ja siten parempi kuin omamme. Todellinen opettaja tietää, että vastaus jonka hän saattaa saada, perustuu ainoastaan siihen mitä yksilö on kertonut tuolle opettajalle, sen tähden miltä tahansa opettajan päätelmältä puuttuu se mitä voimme kutsua "täydeksi" tiedoksi, tai koko tiedoksi. Emme koskaan voi kävellä toisen kengissä - ikinä; emme voi tietää kaikkia yksityiskohtia toisen elämästä, sen tähden kaikki ohjaus mitä voisimme antaa, olisi puutteellista.

Ketään ei voi olla henkilön ja Jumalan välissä. Itsen ja Jumalan välinen suhde on erittäin henkilökohtainen asia.

Todellinen opettaja
Todellinen opettaja pysyy asiassa, rakastavana ja kannustavana henkilönä. Opettajan työ ei ole tarjota vastauksia, tai olla kriittinen. Pikemminkin opettajan työ on avustaa vastausten löytämisessä itselleen. Todellisen opettajat eivät aseta itseään ylhäälle Jumalaksi elämässäsi; pikemminkin todellinen opettaja johtaa sinut Jumalan luo.

Todellinen opettaja ei väitä tietävänsä enempää, vaadi kuuliaisuutta, iskosta pelkoa, tai hallitse älyllistä ympäristöä. Todellinen opettaja pysyy asiassa mikä on Totuus, ja inspiroi tutkimaan, meditoimaan ja kontemploimaan jotta löytyisi totuus itseä varten. Todellinen opettaja pilkkoo puita ja kantaa vettä; hän tuntee Tien, koska hän elää sitä. Kaikkien muiden kanssa sellainen opettaja on oppinut levittämään maailmassa rakkautta jonka he saavat Jumalalta. Ja hän tietää että täytyy sitoutua älyyn niin tehdäkseen?