Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani.
(En lupaa että välttämättä saat vastausta!)
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

11.4.04

PASTORI ANTOINETTE SCHOENMAKER: OMANTUNNON ÄÄNI

Puheesta, joka pidettiin 22.10.1999, palveluksessa, joka filmattiin Australian televisiota varten.

Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - vaan, niin kuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
(1 Kor.2:6-13)

Tämän Raamatun kappaleen sanat kuvaavat varhaisen kirkon työtä: käsittää Kristuksen henki heissä ja kasvaa hengen tiedossa. Käsittää, että nyt kun Kristus on tullut, vanhat lait eivät olleet enää sovellettavissa, ja uudet lait, henkiset lait, täytyi löytää. Joten varhaisen kirkon työ oli ilmestyksen työtä, työtä tulla tuntemaan henki.

Kun Australian hallitus virallisesti tunnusti tämän Keskuksen (The Centre, eli The Independent Church of Australia; Antoinette Schoenmaker on sen perustajan, Mario Schoenmakerin tytär, ja liikkeen nykyinen johtaja; suomentajan huomautus.) Adventtisunnuntaina 1975, Mario piti puheen, jossa hän omisti tämän Keskuksen varhaisen kirkon ihanteille: mystisen kokemuksen ja tiedon ihanteille.

Kiinnostuksessa tulla tuntemaan Kristuksen henki täydellisemmin, ja kirkon rooli tässä, ajattelin, että haluaisin uudelleen tarkastella tätä Marion puhetta. En lainaa sitä kokonaisuudessaan, vaan haluan vetää esiin joitain näkökohtia, joita hän esittää Keskuksemme päämäärästä ja filosofiasta, joka on hänen ajattelunsa takana.

Ensimmäinen hyvin rohkea näkökohta on, että Keskuksemme täytyy olla omantunnon ääni niin kauan kuin ryhmiin jakautunut kristinusko on kyseessä.

Tämähän on rohkea näkökohta pienelle organisaatiolle, mutta Mariolla olikin suuri näky Keskuksestamme ja kristinuskosta kokonaisuutena. Toisessa tilanteessa hän sanoi:

Minä en millään muotoa liitä kristillistä uskontoa kirkkoon. Uskon, että kristillinen uskonto on sitä syvempi ja suurempi ja peittävämpi. Kristillisen uskonnon päämäärä - joka, saanen lisätä, on vasta alkanut - on synnyttää henkinen yksilöllisyys, henkinen tieto, ja kyky rakastaa mahdollisimman paljon pyytämättä mitään vastineeksi. Jos nämä ovat vasta kristillisen uskonnon paljaat ääriviivat, meidän täytyy käsittää, että olemme kaukana, jopa nyt, sen suunnattomuuden ymmärtämisestä, mitä Kristus tuli tuomaan.
(s. 12 Johanneksen ensimmäisen kirjeen mystinen ja esoteerinen tulkinta, pastori Mario Shoenmaker; ei suomennettu.)

1975 Mario oli vielä varsin kietoutuneena oikeaoppiseen kirkkoon ja saattoi nähdä itse, että monet kirkot olivat hylänneet tämän henkisen kehityksen polun (joka oli niin ominainen varhaiselle kirkolle) tullakseen sosiaalisiksi instituutioiksi. Me itse tiedämme aivan liian hyvin historiasta, että kirkko on tullut kietoutuneeksi politiikkaan ja jopa sotaan, ja on kääntynyt pois antamasta henkistä tietoa, ravintoa ja kokemusta.

Kirkon päämäärä annetaan Kristuksen sanoissa Matteuksen evankeliumissa:

Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani (kirkkoni), ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." (Matteus 16:15-19)

Kirkolla on avaimet taivasten valtakuntaan. Sillä on velvollisuus avata ihmismielelle ja sydämelle henkiset valtakunnat, ja ihmissielun henkinen alkuperä ja kohtalo.

Tässä katkelmassa Matteuksen evankeliumista me luemme, että kirkko muodostuu aluksi havaitsemisen keinoin, katsoen ja tuntien Kristuksen poikana, elävän Jumalan impulssina. Tämä on kallio, ainoa kallio, jolle voimme rakentaa.

Näkemisen, tuntemisen ja hengelle elävänä olemisen ominaisuudet ovat elintärkeitä kirkolle, joka pitää kiinni päämäärästään ja on todellisen kristinuskon aito ilmennys.

Tuo päämäärä on sitoa ja päästää maan päällä, niin että myös taivaissa olevat olennot voidaan koota yhteen ja myös vapauttaa.

Paavali puhuu tästä aivan samasta asiasta kirjeessään Efesolaiselle kirkolle:

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon. (Ef.3:8-10)

Meidän toimiemme kautta maan päällä, elämämme aikana, asioita luodaan, ei ainoastaan tämän maan päällä, vaan niitä luodaan, nähdään ja tehdään tunnetuksi myös taivaissa.

Esimerkiksi tänä aamuna tila ja aika, energia, ajatus ja luovuus, on omistettu Kristukselle. Tietty uhri on annettu, joka luo jotakin taivaissa, hengessä, joka vuorostaan tulee kaikumaan maan päällä.

Tämän vuoksi kutsumme jumalanpalvelustamme Kosmiseksi Messuksi. Me ylistämme yhdessä pienenä ihmisryhmänä, mutta tiedämme myös, ettei palvontamme vaikutus ole pieni. Koska tahansa asetamme sivuun elämämme tavallisesta käytöstä pyhään käyttöön, taivaallisissa valtakunnissa on vastaava vaikutus, jonka avulla henkiset olennot tulevat tuntemaan ja kokemaan Kristuksen.

Tämän tietäminen, tekojemme merkityksen tietäminen, on osa hengelle elävänä olemista ja elämämme ja tämän maan henkistä ulottuvuutta.

Niin ikään luontaista Marion omistaessa tämän Keskuksen omantunnon äänenä olemiseen, on yksilöllisyyden filosofia, joka on todellisen kristinuskon sydämessä.

Kristuksessa näemme kuvan jumalallisesta ihmisyydestä, täysin toteutettuna, vapaana ja voimakkaana yksilönä. Hänen elämästään opimme mitä on olla todella ihminen, täysin jumalallinen. Hän ei elänyt elämäänsä lakien mukaan periksi antaen, vaan omantuntonsa ja päämääränsä täyden tuntemisen mukaan.

omatunto muodostuu, alussa, oppimalla tiettyjä lakeja ja periaatteita, mutta myöhemmin se muodostuu oman kokemuksemme ja oivalluksemme avulla. Toimiessasi omasta omastatunnostasi, arvostat omaa sieluasi ja yksilöllisyyttäsi. Se on sen arvostamista, mitä tiedät sisälläsi (kuinka tahansa olet tämän tullut tietämään) ja vastuusi hyväksymistä teoistasi ja sanoistasi. Joskus tämä on hyvin uskaliasta, vaatien suurta itsetutkistelua ja kuitenkin se myös tuottaa lisää oivallusta ja tietoa.

Olla omantunnon äänenä merkitsee myös olemista altis, yhtä hyvin kuin vastuullinen. Se on edessäsi olevan tilanteen selvästi näkemistä, edessäsi olevan sielun, hengen, joka työskentelee tuossa sielussa.

Kun epäilemme itseämme, oma tietomme, oma sielumme ja sisäinen Kristus eivät ole enää eläviä todellisuuksia. Silloin dogmit, uskontunnustukset, ja ulkoiset auktoriteetit tulevat turvaksemme ja pakopaikaksemme. Mutta ne ovat huono korvike elävälle tiedolle Kristuksesta.

Säännöt, lait, uskontunnustukset ovat eilispäivän ilmestyksen muistoja. Ne täyttävät turvaverkon tehtävän. Se on, ne estävät meitä menemästä taaksepäin, unohtamasta, mutta ne eivät auta meitä menemään eteenpäin. Ne eivät auta meitä reagoimaan yksilöllisesti perustuen omaan omatuntoomme.

Lait, uskontunnustukset, dogmit syntyivät, koska elävän tiedon saaminen Kristuksesta vaatii ponnistusta. Se on kuin eukaristian leipä - se täytyy tehdä tuoreena joka päivä. Sitä ei voi varastoida. Jos luotamme vain menneisyyteen, siihen mitä koettiin menneisyydessä, mitä kirjoitettiin ja on nyt tullut laiksi, silloin emme onnistu tekemään leipää, Kristuksen totuutta, tuoreena itsessämme.

Tehtävämme, yksilöinä ja yhteisönä, on tehdä tuoretta leipää, havaita ja tietää kuinka Kristus työskentelee tänä päivänä. Totta kai on suuresti kiinnostavaa, kuinka Kristus työskenteli 2000 vuotta sitten, mutta se että Keskus tuli esiin, vastasi tänä päivänä elävän ihmissielun tarpeisiin ja kaipauksiin, kaikkine vaikeuksine ja pulmatilanteineen, joita nykyajan elämä tuo.

Mielessäni ei ole epäilystäkään, että Mario mainitessaan omantunnon äänenä olemisen, ajatteli erityisesti kiistaa, jonka hän aiheutti siunatessaan kahden lesbon liiton 1973. Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä, että melkein 30 vuotta myöhemmin kirkot ovat yhä tämän kiistakysymyksen ymmälle saattamia. Minusta se viittaa tahdon puutteeseen nähdä kuinka Kristus työskentelee tänä päivänä, ja kuinka hän työskentelee tehdäkseen meidät, ei mieheksi eikä naiseksi vaan yhdeksi. Se on myös epäonnistumista nähdä kuinka rakkaus, kuinka tahansa se ilmaistaan, tulee Jumalalta.

2000 vuotta sitten Kristus liittyi jokaiseen sieluun, ei lakien mukaan periksi antaen, vaan vastauksena heidän tarpeisiinsa ja kaupauksiinsa ja tilanteisiin, joissa he olivat. Jotkut hän paransi, joitakin hän nuhteli, joitakin hän ylisti, joitakin hän opetti, joitakin hän siunasi, joitakin hän ruokki, joillekin hän antoi haasteen, jotkut hän kutsui luopumaan kaikesta ja seuraamaan häntä. Ne ovat voimakkaita, todellisia, eläviä ja rakastavia ihmissuhteita, joita me todistamme Raamatussa Kristuksen ja vaihtelevien tilojen välillä, joista ihmissielu löytää itsensä. Hän ei luottanut ulkoisten auktoriteettien ja hyväksyttyjen arvojen opastukseen. Me näemme että hän arvosti ihmissielua, ja tämä impulssi on vahvistunut siitä saakka.

Joten tänä päivänä me arvostamme ihmistä. Tämän päivän kirkot ja valtiot julistavat jokaisen ihmisen luontaista arvoa ja oikeutta. Joten miksi toisaalta ne kieltäytyvät antamasta edes ehtoollista, saati sitten siunausta, jollekulle, joka sanoo olevansa homo? Minusta tämä korostaa opettelun aluetta, jonka me kaikki kohtaamme: sydämen ja mielen välistä epäharmoniaa. Kuinka annamme ihanteidemme virrata ajatuksiin, tunteisiin, sanoihin ja tekoihin? Tämä on osa henkisen kehityksen työtä, jolle varhainen kirkko oli omistautunut. Jos me olemme osa Kristusta ja Kristus on osa meitä, ja Kristuksen tehtävä on yhdistää kaikki asiat, asiat taivaassa ja asiat maan päällä, silloin varmasti meidän täytyy myös yhdistää ja harmonisoida kaikki olemuksemme eri aspektit.

Mario esittää tämän lyhyesti puheessaan näillä sanoilla:

Uskonto ei ole etiikkaa; siveysoppi on lopputulos syvästä henkisestä elämästä, ennemmin kuin sen syy. Me emme sanele käyttäytymistä; päämäärämme on vapaus. Ei vapaus tehdä mitä mielii, vaan vapaus joka kohottaa persoonallisuuden naamion ja tuo todellisen elämisen ilon. Tämä on puhdasta uskontoa, sillä se sitoo yhteen, ja sielujen sitomisen pitäisi olla sitä, mistä uskonnossa ja kirkossa on kysymys.
Jälleen on viittaus sitomiseen ja päästämiseen. Sana uskonto merkitsee sitoa yhteen. Luoda erillisistä elementeistä täysin uusi asia.

Marion lausumassa on monia perustavanlaatuisia ajatuksia. Me olemme ennen kaikkea henkisiä olentoja - ja kirkon rooli on julistaa tätä. Tämän elämän päämääriä varten olemme omaksuneet tietyn roolin, sukupuolen ja persoonallisuuden, joka tuo mukanaan tiettyjä rajoituksia. Se määrää mistä pidämme ja mistä emme pidä, mihin käytämme energiamme, mihin meillä ei ole kiinnostusta, kelle olemme sukua, mitkä ovat vahvuutemme. Sellaisena emme ole vapaita. On esteitä, jotka jokaisen meistä täytyy voittaa ennen kuin voimme täysin ilmaista henkistä luontoamme ja yhdistyä toisiimme.

Mutta yhdessä tämän ajatuksen kanssa on tieto siitä, että Kristus on meissä - että sisällämme on jumalallinen voima ja että kohtalomme on olla Jumalan kaltainen: kaikkivaltias, kaikkitietävä, täysin vapaa, täysin vastuullinen. On kirkon tehtävä avata tämä henkinen visio meille ja rohkaista meitä olemaan mitä todella olemme. Ja me teemme tämän mitä enemmän harjoitamme omatuntoamme, mitä enemmän tulemme tietämään sisässämme mikä on hyvää ja oikein tässä tilanteessa, mitä enemmän otamme valtaa omasta elämäst?mme - silloin koemme rajoitusten pois putoamisen ja henkisen vapauden alut.

Ei ole jäljellä mitään, mitä Kristuksen teko ei olisi koskettanut. Hänen lunastustekonsa oli koko maailmaa varten, sen jokaista osaa varten. Se kaikki kohotetaan ylös. Ei pieninkään osa elämää - loppujen lopuksi - tule olemaan erillään hengen tiedosta ja havaitsemisesta.

Me näemme tämän alkamisen. Näemme tänä päivänä hengen etsinnän niin monin tavoin, monilla nimillä, ja monilla elämän alueilla. Näemme ihmisten haluavan korkeinta, parasta, jotakin joka antaa heille kokemuksen, joka on heidän nykyisten rajoitustensa tuolla puolen. Näemme tämän eri terapioissa, tieteessä, liike-elämässä, urheilussa. Jopa para-olympailaisissa heidän etsintänsä, heidän tehtäväjulkilausumansa on tuntea sisäinen tuli. Totisesti tämä on todellisen kristillisen uskonnon alku. Sillä sisäisen voiman me tiedämme olevan Kristus, olemuksemme todellinen Keskus.

Tämänkö takia kutsumme itseämme Keskukseksi? Mario sanoo tämän tuossa puheessa:

Keskus tarkoittaa tosiasiaa, että ihmisrotu on Jumalan rakkauden ja huolenpidon vastaanottaja. Me olemme maailmankaikkeuden keskus. Jos ajattelet, että se kuulostaa hieman itserakkaalta, silloin pyytäisin sinua seisomaan hiljaa hetken ja käsittämään olemassaolosi tärkeys. Jos ajattelet, ettet ole tärkeä Jumalan taloudenpidossa, silloin todellakin olet siirtänyt itsesi hänen olemuksensa keskuksesta ja tullut tuolla teolla tai tuolla ajattelulla "epäkeskiseksi", sillä olet ulkona keskuksesta. Olla Keskuksessa on pyrkiä kohti Jumalan tahdon ja luovan voiman keskuksessa olemista.

Sanoisin että ihmisillä on lisääntyvästi taju elämänsä tärkeydestä. Että heidän elämällään on tarkoitus, ja he haluavat tehdä parhaansa niissä puitteissa, jotka heillä on. Ymmärtää tämä on ymmärtää, että Kristus on sinussa, että olet keskeinen kehityssuunnitelmalle, kokonaiseksi tekemisen suunnitelmalle. Sillä, mitä teet, on merkitystä. Kun sanomme toisillemme, "menen tänään Keskukseen" - se merkitsee että aiomme olla tietoisia tästä tosiasiasta.

Mario sanoi:

Me emme palvo historian Jeesusta, vaikka historian Jeesus on meille tärkeä opetustensa ja elämänsä vuoksi. Vaan me palvomme Kristusta. Kristus on meille jumalallinen prinsiippi ja läsnäolo meissä ja tässä maailmassa. Se on olemassaolomme perusta, ja tämän läsnäolon tunnistaminen tuo meidät oikeaan ja käytännölliseen kokemukseen Jumalasta. Tämä Kristus on mystinen, koska sitä ei voida määritellä teologisin, tieteellisin tai edes filosofisin termein. Se voidaan ainoastaan kokea ja tuntea.

Me pyrimme tuntemaan tämän voiman sisällällämme, toisissa ja tässä maailmassa. Ajoittain tämä tieto elää suurenmoisesti meissä; toisinaan se on hämärä muisto. Mutta yhdessä me opimme ja pyrimme tekemään tästä jatkuvan tietoisuuden.

Ja tämä ei ole eliittitoimintaa. Näemme koko maailman tekevän tätä. He eivät ehkä käytä nimeä Kristus, mutta tietoisuus Kristuksesta on se mitä he haluavat.

Viimeisellä asialla mitä Mario sanoo omistuspuheessaan, on tekemistä Keskuksen syntymisen ajoituksen ja uuden aikakauden esiin murtautumisen kanssa ihmisevoluutiossa. 1969 se kaikki alkoi: ihminen käveli kuussa ja Keskus syntyi! Mutta se ei ollut se mihin hän viittasi.

Hän sanoi:

Me olemme sen aikakauden lapsia, joka juuri nyt sarastaa meille. Me olemme kaikki inkarnoituneet jotta olisimme valonkantajia ja hyvän viestin airuita ihmiskunnalle, joka on täynnä haavoja ja haavoittunut olemuksensa ytimeen saakka. Me olemme tulleet koska olemme olleet yhdessä ennen. olemme jakaneet koettelemuksia ja ahdistuksia ennen. Nyt me rakennamme: nyt me jaamme.

Nyt 25 vuotta myöhemmin, on ilmeistä, että uusi aika oli silloin sarastamassa. Tänä päivänä yksilöllisyyttä arvostetaan suuremmin kuin koskaan ennen, ja on suurempi hengen tuntemus. Meillä on rooli esitettävänä tässä ja itse asiassa olemme jo avustaneet tässä suuremman tietoisuuden syntymisessä. Me olemme sitoutuneet näkemään enemmän, löytämään enemmän ja toistamaan enemmän Kristuksen läsnäoloa ja henkeä. Me olemme sitoutuneet kehittämään sielujamme - ajatteluamme, tuntemistamme ja myötätuntoamme, tekojamme ja ihanteitamme, jotta ne ovat harmoniassa sen kanssa, mitä sisäisesti tiedämme. Me pyrimme kohti tuota täydellisyyttä, yhdessä muotoutuneeksi Kristuksen kuvaksi.

Mario huomauttaa, että olemme ajan ja tilan alaisia, ja meidän täytyy työskennellä sen sisällä - vaikka lisääntyvässä määrin emme ole niin tilan alaisia. Mutta meidän täytyy työskennellä tämän ajanjakson sisällä, kuten Kristus työskenteli fyysisenä olentona omana aikanaan.

Joten tänä päivänä on tärkeää arvostaa koko ihmistä. Kunnioittaa toisiamme ajattelevina olentoina, tuntevina, myötätuntoisina olentoina, tahtovina, luovina olentoina. Eikä henkisessä kehityksessämme yhtäkään näistä elementeistä voida jättää pois.

Sen takia omistimme vuoden 2000 kuuliaisuuden käsitteelle. Sen arvo on sen tuomisessa tietoisuutemme etualalle, että elämämme, elämäntapamme, ajattelumme ja tunteidemme ja tekojemme täytyy olla sen mukaista, mitä tiedämme olemuksemme sydämessä. Tämä on sydämen ja mielen yhdistämisen työtä, joka on Melkisedekin järjestyksen tarkoitus, jota meidät on kutsuttu ilmentämään.

Me olemme kehityksen, edistymisen, kasvun uskojia, tietäjiä. Me tiedämme että mikään ei ole jatkuvaa, paitsi antaumuksemme Jumalalle ja ihmiskunnalle. Mitä muuhun tulee, kaiken täytyy ja kaikki tulee muuttumaan. Tälle myös tämä Keskus on omistettu. Meidän täytyy aina olla edistyksen etujoukossa, sillä Kristus on pioneeri, esikoinen. Kristus on ennen kaikkia asioita ja kaikissa asioissa - jos meillä vain on silmät nähdä. Hänen impulssinsa on edistyksellinen ja yhdistävä ja johtaa meidät tulevaisuuteen.

Aktiivisesti toimia tämän Kristus-impulssin kanssa on kuunnella omantunnon ääntä. Se on oman itsen ja toisen sielun arvostamista. Se on luomista, luoda aktiivisesti elämäntyyli, joka ei perustu ulkoisesti määrättyihin lakeihin ja siveysoppiin, vaan ennemmin sisäisesti koettuihin totuuksiin. Se on tilanteen tarkoituksen ja haasteen etsimistä. Silloin tulemme varmasti näkemään kuinka Kristuksen voima ja läsnäolo työskentelevät tänä päivänä.

Niin olkoon.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: