Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

25.11.12

C.W.LEADBEATER & RUDOLF STEINER

Alkuperäinen engl. kirjoitus:   Rudolf Steiner Web

C.W.Leadbeater
C.W.Leadbeater (1854-1934) oli karismaattinen, voimakas hahmo jota ympäröi nuorekas energia pitkälti vanhaan ikään asti. Hän syntyi 1854 Stockportissa, Cheshiressä, Isossa Britanniassa. Hänen isänsä oli rautateiden kirjanpitäjä, joten Charlesin tausta oli melko vaatimaton. Paljon ei tiedetä hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja paljon siitä mitä hän väitti itsestään on todistetusti paikkansa pitämätöntä. Ollessaan lähellä viittäkymmentä, hän lisäsi seitsemän vuotta elämäänsä, väittäen syntyneensä 1847. Vasta 1982 hänen syntymätodistuksensa löydettiin ja hänen väärä lausuntonsa korjattiin. Yhtälailla muut aspektit hänen nuoruudestaan hyväksyttiin suoralta kädeltä kunnes ne murentuivat tutkinnan alla. Hänen kertomansa mukaan hänen isänsä oli rautatieyhtiön puheenjohtaja ja hänen perheensä muutti syvimpään Etelä-Amerikkaan hänen ollessaan nuori. Brasilian viidakoissa hänellä oli monia seikkailuja, luultavasti H.G. Rider Haggardin romaanien inspiroimana. Intiaanit hyökkäsivät väijyksistä hänen kimppuunsa viidakossa, pääkallonmetsästäjät paahtoivat häntä elävältä, kapinalliset ampuivat ja haavoittivat häntä, ja eräässä seikkailussa veli jota hänellä ei ollut - Gerald - sai traagisesti surmansa. Vieraillessaan Perussa hänet vietiin veden alle salaiseen inkojen aarrevarastoon. Palattuaan Englantiin hän aloitti Queens Collegen Oxfordissa (joskin erään kertomuksen mukaan St.Johnin Collegen Cambridgessä) ja oleili isänsä "hyvän ystävän", Edward Bulwer-Lyttonin kanssa, kuuluisan kirjailijan, joka oli kirjoittanut useita romaaneja ruusuristiläisestä vihkimyksestä ja oli hyvin tunnettu okkultismin asiantuntija. Vierailulla Skotlantiin hänet traagisesti pakotettiin puukottamaan ihmissusi. Kun taas Blavatsky oli todella matkannut tunnetun maailman läpi ja kokenut kuukaudessa useampia seikkailuja kuin monilla ihmisillä on elinaikanaan, Leadbeater kopioi esikuvan elämättä sitä todellisuudessa.

Proosallisempi historiallinen Leadbeater köyhtyi hänen isänsä kuollessa 36-vuoden nuorella iällä. Perheystävän väliintulo salli nuoren miehen tulla vihityksi anglikaaniseksi papiksi ja hänestä tuli pienen seurakunnan pastori Hampshiressä, Bramshottissa. Selittäen kuinka päätyi tänne, Leadbeater kuvasi kuinka hänen isänsä omaisuus meni pankin konkurssissa, pakottaen hänet lopettamaan Collegessa ja ottamaan aseman pastorina. Hän vaikuttaa olleen jotakuinkin kyllästynyt työhönsä, ja eräs alue josta hän todella nautti, oli tapahtumien ja ulkoilun järjestäminen nuorille ja etenkin pojille. Hän oli ilmiselvästi hyvin dynaaminen nuorisojohtaja, ja nuoret tunsivat vetoa hänen puoleensa. Monien aikansa ihmisten lailla häntä ei täysin tyydyttänyt uskontonsa teologia, ja niin jatkui hänen etsintänsä. Eräässä kohtaa Lontossa hän osallistui Annie Besantin - joka oli silloin ateistivaiheessaan.- esitelmään. Hän kiinnostui myös yliluonnollisesta ja löysi koko joukon kirjoja, jotka suuresti kiinnostivat häntä. Mitä niillä kaikilla oli yhteistä, oli se, että ne oli julkaissut Teosofinen Seura. Leadbeater liittyi seuraan 1883. Innokkaana auttamaan, hänelle annettiin tehtäväksi vastata kirjeisiin, ja pian Teosofisesta Seurasta tuli tärkein asia hänen elämässään. Hän tapasi Blavatskyn itsensä 1884, ja purjehti hänen kanssaan Intiaan tuona samana vuonna. Leadbeater vietti noin kuusi kuukautta intensiivisissä tutkimuksissa seuran päämajassa Adyarissa, minkä seurauksena hän julisti saavuttaneensa "astraalisen tietoisuuden". Alkaen näillä main hän myös alkoi väittää Blavatskyn mestareiden vierailleen luonaan ja he alkoivat kertoa viestejä hänelle. Kaksi vuotta myöhemmin hän liittyi Olcottin seuraan Ceylonilla, missä hän totesi (kuvitteellisen) veljensä jälleensyntymän nuoressa Jinarajadasassa. Hän onnistui tulemaan pojan lailliseksi huoltajaksi, ja he palasivat yhdessä Lontooseen 1889 kolmen Ceylonilla vietetyn vuoden jälkeen. Kuuden vuoden valmistelun jälkeen Jinarajadasa aloitti Oxfordissa, valmistuen neljä vuotta myöhemmin. Leadbeater oli Lontoossa Blavastkyn viimeisten kahden vuoden aikana siellä, mutta he eivät olleet paljon tekemisissä toistensa kanssa. Leadbeater kanavoi jo usein viestejä Blavatskyn mestareilta, joita Blavatsky piti ongelmallisina, mutta hän vaikeni asiasta. Kun Blavatsky kuoli, Leadbeater nousi johtavaksi selvänäkijäksi  liikkeessä ja  Teosofisen Seuran pääyhteydeksi mestareihin, jotka olivat sen perustaneet. 
Annie Besant

Annie Besant oli se, jonka kanssa Blavatsky oli läheisin viimeisinä päivinään. Hän asui Besantin talossa ja monien silmissä valmisti Besantia ottamaan johdon. Besantista tuli Blavatskyn loosin (Teosofisen Seuran Lontoon haaran) presidentti, Blavatskyn lehden toinen päätoimittaja, ja myös esoteerisen osaston jäsen, joka oli hyvin pieni ryhmä Blavatskyn henkilökohtaisia oppilaita. Kun Blavatsky kuoli, Besant otti esoteerisen osaston johdon, ja vähitellen koko Teosofisen Seuran. Besant ja Leadbeater tapasivat ensi kerran 1890, mutta vasta 1894 Blavatskyn kuoleman jälkeen he aloittivat yhteistyönsä. Besantin luonnollisiin kiinnostuksiin sisältyi kaksi Teosofisen Seuran kolmesta ohjelmakohdasta. Hän oli hyvin kiinnostunut luomaan ihmisten yleisen veljeyden, ja myös vertailevasta uskontojen tutkimuksesta. Kolmas ohjelmakohta, luonnon selittämättömien lakien ja ihmisessä latenttina olevien fyysisten kykyjen  tutkiminen oli sellainen jossa hän tarvitsi opastusta. Ja se oli Leadbeater joka auttaisi häntä tämän kanssa. Hänestä tuli Besantin esoteerinen opettaja ja vuoteen 1895 mennessä he olivat vakiinnuttaneet elämänpituisen, läheisen työsuhteen. Besant alistui Leadbeaterille kaikissa okkultisissa asioissa ja Leadbeater alistui Besantille kaikissa hallinnollisissa asioissa. He jatkoivat tätä suhdetta seuraavat 40 vuotta. 

Yhdessä Besant ja Leadbeater työskentelivät väsymättä Blavatskyn työn systematisoijina. On vakiintunut kuvio, että ensimmäinen sukupolvi suositussa liikkeessä kuten uskonnossa, ovat luojia, ja rohkeasti luo uusia periaatteita ja ideoita vasten suurta vastustusta. Kun nämä ideat on kerran vakiinnutettu, seuraavalle sukupolvelle jää niiden käsittely vakiintuneina faktoina. Tässä kohtaa loogiset ristiriidat alkavat ilmetä, ja yleensä ryhdytään systemaattiseen pyrkimykseen opin tai uskomuksen kiinteän rakenteen luomiseksi. Sellainen kuvio esiintyi reformaation aikana, sellaisten hahmojen kuin Luther ja Calvin mukana, ja toistui jälleen Blavatskyn kanssa. Hunnuton Isis ja Salainen Oppi ovat tiedon ja ideoiden rikkaita löytöjä henkisistä todellisuuksista ja okkultisesta historiasta. Mutta ne eivät ole systemaattisia tietokokoelmia ja huomattava ponnistus vaadittiin tekemään niistä sellaisia. Mutta sekä Besant että Leadbeater olivat väsymättömiä kirjoittajia ja uupumattomia työntekijöitä, ja käyttivät vuosikymmeniä ponnistukseen, alkaen jo 1890-luvulla. Välillänsä he tuottivat hyvinkin yli 100 kirjaa ja pamflettia ja lukemattomia artikkeleita. Ajan henkeen pitäytyen, he pyrkivät välittämään tieteellisen perusteellisuuden tunnon työssään. Kosmos Blavatskyn paljastamana oli monimutkainen mutta luokiteltava. Ja he luokittelivat sen. 

Steiner ja Leadbeater

Rudolf Steiner
Tätä taustaa vasten Rudolf Steiner liittyi Teosofiseen Seuraan Saksan osaston pääsihteerinä 1902. Hän nousi nopeasti merkittäväksi eurooppalaisen teosofisen liikkeen sisällä, vetäen puoleensa kaikkien suurten hahmojen kunnioituksen. Kuitenkin koska hän työskenteli yksinomaan saksaksi, ja seura oli etupäässä englantia puhuva, Steiner pysyi kaiken kaikkiaan marginaalisena hahmona. Alusta saakka pieni ystävien piiri käänsi ja julkaisi joitain hänen teoksiaan englanniksi. Vuoteen 1905 mennessä yksityisiä kopioita muistiinpanoista hänen esitelmistään kiersi niin kaukana kuin Lontoossa. Mutta suurin osa hänen työstään pysyi saatavissa ainoastaan saksaksi, ja tähän päivään asti yli puolta hänen työstään ei ole käännetty. Siten johtuen kielimuurista, Rudolf Steinerin vaikutus Teosofiseen Seuraan kokonaisuudessaan pysyi vähäpätöisenä. Oli myös muita syitä.

Steinerilla itsellään oli suuria suunnitelmia teosofian varalle, suunnitelmia jotka reilusti ylittivät olemassaolevan Teosofisen Seuran. Teosofiasta, s.o.  siitä mitä hän ymmärsi teosofialla, pitäisi tulla käytännöllistä ja sen pitäisi muuttaa maailma. Ja Steiner oli myös varma siitä että Teosofisen Seuran nykyinen teosofia oli monessa suhteessa virheellistä. Yksityisesti hän saattoi olla varsin avoin tästä, vaikka julkisesti hän yleensä vaikeni tahdikkaasti asiasta. Erään esitelmän jälkeen pitkäaikainen teosofi astui esiin ja sanoi Steinerille: "Mutta mitä te olette sanonut, ei ole millään muotoa yhtäpitävää Mrs. Besantin opetuksen kanssa." Puhuja oli asiantuntija teosofiassa. Steiner vastasi: "Silloin, epäilemättä, asia on niin kuin sanotte." Steinerilla oli monia korjauksia, pieniä ja suuria, teosofian oppeihin, Blavatskyn teoksiin, ja etenkin Leadbeaterin. 

Steiner sanoi vain vähän suoranaisesti Leadbeaterista. Omaelämäkerrassaan Steiner kirjoitti eräästä tapaamisestaan Leadbeaterin kanssa 1902, että... "hän ei tehnyt erityistä vaikutusta minuun." Niiden jotka ovat tuttuja Leadbeaterin työn kanssa, on mahdollista nähdä kuinka Steiner jatkuvasti korjaa sitä omissa esitelmissään ja kirjoissaan. Kahden esimerkin pitäisi riittää. 1903 kirjassaan Selvänäkö, Leadbeater kirjoittaa, "tämän epätodellisuuden tunnon hälventämisessä saattaa auttaa, jos yritämme ymmärtää, että selvänäköisyys, kuten niin monet muut asiat luonnossa, on pääasiassa värähtelykysymys..." johon Steiner kirjoitti:
"Meidän ei pidä langeta tiettyjen teosofisten piirien erehdykseen ja kuvitella, että eetteri- ja astraaliruumiit muodostuvat yksinkertaisesti hienommista aineista kuin on läsnä fyysisessä ruumiissa. Sillä se olisi materialistinen käsitys näistä ihmisluonnon korkeammista jäsenistä. Eetteriruumis on voimamuoto; se muodostuu aktiivisista voimista eikä aineesta. Astraali- eli tunneruumis on sisäisesti liikkuvien, värillisten, loistavien kuvien hahmo."
 Toinen esimerkki tulee samasta kirjasta, missä Leadbeater kuvaa akaasisen arkiston lukemista seuraavasti:
 "Kun vierailija [mentaalisella eli deevakaanisella] tasolla ei ajattele sitä erityisesti millään tavoin, arkisto muodostaa yksinkertaisesti taustan mille tahansa mitä tapahtuu, aivan kuten heijastuksen peilissä huoneen toisella puolella saattavat muodostaa taustan ihmisten elämälle huoneessa. Täytyy aina pitää mielessä, että näiden olosuhteiden vallitessa ne ovat todella pelkästään heijastuksia suuren Tietoisuuden loputtomasta toiminnasta paljon korkeammalla tasolla, ja niillä on hyvin paljon loputtoman cinematografien eli elävien valokuvien sarjan vaikutelma. Ne eivät sula toisiinsa kuten ristikuva-näkymät, eikä myöskään sarja tavallisia kuvia seuraa toisiaan; vaan heijastuvien hahmojen toiminta jatkuvasti etenee ikään kuin katselisi näyttelijöitä etäisellä näyttämöllä. Mutta jos harjaantunut tutkija kääntää huomionsa erityisesti johonkin tiettyyn kohtaukseen, tai tahtoo kutsua sen eteensä, epätavallinen muutos tapahtuu välittömästi, sillä tämä on ajatustaso, ja minkä tahansa ajatteleminen tuo sen välittömästi eteesi. Esimerkiksi jos ihminen tahtoo nähdä tallenteen tuosta tapahtumasta johon aiemmin viittasimme - Julius Caesarin maihinnoususta, hän löytää itsensä sillä hetkellä - ei katsomassa mitään kuvaa, vaan seisomassa rannalla legioonalaisten joukossa, koko kohtauksen toistuessa hänen ympärillään, tarkalleen joka aspektissa kuten hän olisi nähnyt sen jos olisi seisonut siellä sen syysaamun hetkenä vuonna 55 eKr. Koska se mitä hän näkee, on vain heijastusta, näyttelijät ovat tietysti kokonaan tietämättömiä hänestä, eikä mikään hänen pyrkimyksensä muuta heidän toimintansa suuntaa pienimmässäkään määrin, paitsi että hän voi hallita nopeutta millä draama kulkee hänen edessään - voi saada koko vuoden tapahtumat toistumaan silmiensä edessä yhdessä tunnissa, tai voi millä tahansa hetkellä pysäyttää liikkeen kokonaan ja pitää tiettyä kohtausta näkyvissä kuvana niin kauan kuin tahtoo."
Esitelmässä 1907 Rudolf Steiner selittää: 
"Mikä on akaasinen arkisto? Voimme muodostaa totuudellisimman käsityksen siitä ymmärtämällä, että mitä tulee tapahtumaan maamme päällä, tekee pysyvän vaikutuksen tiettyihin herkkiin perusolemuksiin, vaikutelman, jonka voi löytää vihkimyksen saavuttanut näkijä. Se ei ole tavallinen vaan elävä aikakirja. Oletetaan ihmisen eläneen ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen; mitä hän ajatteli, tunsi ja tahtoi noina päivinä, muuttui teoiksi - tämä ei häviä vaan säilyy herkässä perusolemuksessa. Näkijä voi katsoa sitä - ei niin kuin se olisi tallennettu historian kirjaan, vaan kuten se itseasiassa tapahtui. Kuinka ihminen liikkui, mitä hän teki, matka jonka hän teki - kaikki se voidaan nähdä näissä henkisissä kuvissa; tahdon, tunteiden ja ajatatusten virikkeet voidaan myös nähdä.  Mutta meidän ei pidä kuvitella että nämä kuvat ovat fyysisten persoonallisuuksien kuvia. Niin ei ole laita. Ottaaksemme yksinkertaisen esimerkin - kun ihminen liikuttaa kättään, hänen tahtonsa leviää liikkuvaan käteen ja tämä tahdon voima on se joka voidaan nähdä akaasisissa arkistoissa. Mikä on henkisesti aktiivista meissä ja on virrannut fyysiseen, on siellä nähtävissä henkisessä. Oletetaan, esimerkiksi, että etsimme Caesaria. Voimme seurata kaikkia hänen puuhiaan, mutta olkaamme täysin selvillä, että ne ovat pikemminkin hänen ajatuksiaan jotka näemme akaasisissa arkistoissa; kun hän lähti matkaan tehdäkseen jotain, näemme kokonaisen sarjan tahdon päätöksiä siihen asti missä teko itseasiassa suoritettiin. Tietyn tapahtuman tarkkaileminen akaasisissa arkistoissa ei ole helppoa. Meidän täytyy auttaa itseämme liittymällä ulkoiseen tietoon. Jos näkijä yrittää havaita jonkin Caesarin teon ja ottaa historiallisen päivämäärän keskittymispisteeksi, tulos tulee helpommin. Historialliset päivämäärät ovat - se on totta - usein epäluotettavia, mutta joskus niistä on apua. Kun näkijä suuntaa katseensa Caesariin, hän itseasiassa näkee Caesarin persoonan toiminnassa, aaveen kaltaisena, ikään kuin seisoisi hänen edessään, puhumassa hänen kanssaan. Mutta kun ihminen katsoo menneisyyteen, monia asioita voi tapahtua hänelle, jos - huolimatta siitä että omaa jonkin määrän näkijänkykyä, hän ei ole täysin löytänyt suuntaansa korkeammissa maailmoissa."
Mainitsematta Leadbeateria, Steiner on hyvin selvästi erottanut kokemuksensa Leadbeaterin kuvauksista selvänäöstä. Johtuen hienovaraisesta tavasta, jolla Steiner esitti nämä oikaisut, ne eivät ole sellaisina ilmiselviä. Kummankaan lukijoille ei ole selvää, että oli olemassa oleellinen kamppailu Leadbeaterin ja Steinerin välillä henkisen maailman luontoa koskien. Senaikaiset teosofit, sikäli kuin pystyivät kohtaamaan Steinerin työn (ja johtuen kielimuurista, nämä olivat enimmäkseen saksaa puhuvia teosofeja Keski-Euroopassa), kokivat jännitteen kahden erilaisen maailmankuvan välillä. Mutta useimmat teosofit Keski-Euroopan ulkopuolella olivat tietämättömiä konfliktista. 

Leadbeaterin ja Steinerin välissä seisoi Annie Besant. Hän pysyi nöyränä omista kyvyistään, ja kommetoidessaan työsuhdettaan Leadbeaterin kanssa, väitti omaavansa henkilökohtaista selvänäköistä oivallusta vain harvoin. Sen sijaan hän asetti itsensä suuremman päämäärän palvelukseen. Hän oli lahjakas puhuja ja ilmiömäinen organisoija. Hänen johdossaan Teosofinen Seura ylitti 100 000 jäsentä, ja sillä oli maailmanlaajuinen vaikutus. Mutta hän oli riippuvainen Leadbeaterin ohjeista. Tämä on hänen elämänsä ironia, riippumattomuudelle omistetun elämän: hän päätyi riippuvaiseksi Leadbeaterin henkisestä oivalluksesta ja ohjauksesta. Hänen ollessaan todellakin lahjakas ja taitava puhuja, tosiasia että hänellä ei ollut mitään omaa sanottavaa, oli selvää erottaville kuulijoille, kuten näkyy Albert Schweitzerin kommentista 1906 Steinerille, hänen vaikutelmastaan eräästä Besantin puheesta: "Henkilö, jolta aivan puuttuu itsenäisyys, jolla ei ole mitään sanottavaa." Kuinka Steiner kertoi tämän kirjeessä Marie von Sieversille, viittasi siihen että hän oli samaa mieltä. Oli ominaista Besantille, että hän asetti lahjansa toisten näyn palvelukseen. Olipa se Kristus, Marx, Blavatsky tai Leadbeater, hänen aikomuksensa oli palvella kaikella kyvyllään ja tahdollaan. Siinä suhteessa hänen aikomuksensa olivat hyvät. 

Ei Besant sen paremmin kuin Steinerkaan näytä tunteneen mitään todellista henkilökohtaista vihamielisyyttä toista kohtaan. Besantin epäonni oli hänen yhteytensä kanssamaanmieheensä Leadbeateriin, joka osoittautui vahvemmaksi kuin hänen pyrkimyksensä henkiseen itsenäisyyteen ja totuuteen. Tapahtumat olisivat voineet kehkeytyä eri tavalla, jos hän olisi asettanut organisatoriset ja retoriset taitonsa Steinerin henkisten virikkeiden palvelukseen pikemmin kuin Leadbeaterin selvänäköisen näyn. Kuitenkin ottaen huomioon Besantin taustan ja hänen kokemuksensa kristinuskosta, se olisi vaatinut häneltä paljon.

1906 Leadbeater aiheutti skandaalin Teosofiselle Seuralle. Hän oli aina poikien ympäröimä, enimmäkseen 10-16 vuotiaiden. Hänen kiinnostuksensa nähtiin isällisenä, ja hyvinkin myöhäisen viktoriaanisen ja edwardilaisen yhteiskunnan normien sisäisenä. Jopa hänen nukkumisensa samassa huoneessa, tai jopa samassa vuoteessa, ei vaikuttanut hänen aikalaisistaan epätavalliselta, ei edes hänen päivittäinen kylpyrituaalinsa alastomana heidän kanssaan. Ja erityisesti piireissä missä Leadbeater matkusti, hänet nähtiin edistyneenä selvänäkijänä. ja siten tavanomaisten inhimillisten halujen yläpuolella olevana, saati sitten minkään kieroutuneen. Siten oli järkytys monille kun hotellin portieeri tuli esiin kirjeen kera, joka löytyi Leadbeaterin juuri asuttamasta huoneesta. Se oli kirjoitettu yksinkertaisella koodilla, joka oli helposti ratkaistavissa. Sisältöä pidettiin niin rivona tuohon aikaan, että sitä ei voitu painaa Englannissa. Ne olivat ohjeita pojalle kuinka masturboida. Samoihin aikoihin, ja riippumatta, kaksi muuta poikaa, molemmat merkittävien teosofien poikia, kertoivat vanhemilleen vastaavista ohjeista joita olivat saaneet. Olcott kutsui koolle tutkimuspaneelin, ja Leadbeater haastatteluissa ei kieltänyt sellaisten ohjeiden antamista eikä kiistänyt olevansa kirjeen kirjoittaja. Hän jopa tunnusti että hänen "ohjeensa" olivat saattaneet sisältää hiukan koskettelua. Ennen kuin Olcott oli päättänyt kuinka käsitellä tätä asiaa, Leadbeater erosi, "säästääkseen Teosofisen Seuran häpeältä". Mutta hän ei koskaan henkilökohtaisesti osoittanut mitään katumusta tai säädyttömyyden tajua. Mielipiteet säilyvät jakautuneina tähän päivään asti, joidenkin nähdessä Leadbeaterin edistyksellisenä marttyyrina, toisten seksuaalisena perverssinä.

Leadbeaterin jatkuva okkultinen johto Teosofisen Seuran sisällä osoittautui tulenaraksi. Jo erimielisyyttä aiheuttavana persoonana aiemman skandaalin takia, hänen uusi projektinsa jakoi vielä enemmän teosofeja. Kurkottaen taaksepäin Blavatskyn suulliseen lausuntoon, Leadbeater ja Besant alkoivat harkita uuden Maailmanopettajan tulemisen tärkeyttä. Huolimatta tosiasiasta että Blavatsky oli viitannut tämän tapahtuvan 20. vuosisadan toisella puoliskolla, he valmistautuisivat tähän nyt. Maailmanopettaja projekti oli heidän mielissään jo 1907. Idea oli hyödyllinen lukuisilla tasoilla. Puhtaasti organisatorisesta näkökulmasta, se antoi yhteen kokoavan näkökohdan ja painopisteen jäsenistölle, joka ajoittain vaikutti hiukan tuuliajolla olevalta. 

Jiddu Krishnamurti
Ajatukset Maailmanopettaja projektista mielensä taustalla, Leadbeater ulkona päivittäisellä uinnillaan valtameressä seuralaisten kanssa, yhtäkkiä huomasi rannalla olevan nuoren pojan - joka muuten oli joka tavalla tavanomainen - huomionarvoisen auran. Poika olisi suuri, Leadbeater päätti. Muutaman haastattelun jälkeen ja jonkin aikaa pohdittuaan, Leadbeater julisti että poika - Jiddu Krishnamurti - tulisi olemaan Maailmanopettaja. 

Leadbeater heittäytyi projektiin. Poikaa täytyy kouluttaa, sekä perinteisesti että henkisesti. Ja Teosofisen Seuran täytyy olla valmistautunut vastaanottamaan Maailmanopettaja. Hän tutki tärkeän yksilöllisyyden - jota hän kutsui Alcyoniksi - aikaisempia elämiä, julkaisten löytönsä sarjassa artikkeleita otsikolla "repeämiä ajan hunnussa" englanninkielisessä aikakausijulkaisussa Theosophist alkaen huhtikuusta 1910. Nämä koottiin hänen kirjaansa, The Lives of Alcyone. Mennen taaksepäin 23 650 vuotta ennen Kristusta, Leadbeater kuvasi Alcyonia (jonka hän myöhemmin identifioi Krishnamurtiksi) ja ihmisiä hänen ympärillään toisiaan seuraavien inkarnaatioiden yli. Tärkeitä ihmisiä teosofisessa liikkeessä sisältyi näihin aiempiin elämiin, yleensä mitä tärkeämpi henkilö nykyisessä Teosofisessa Seurassa, sitä merkittävämpiä he olivat historiassa. Leadbeater oli "Sirius" ja Besant oli "Hercules". Edes teosofien keskuudessa hänen kuvauksiaan ei aina otettu vakavasti, kuten todistaa limerikki, "elämissä, elämissä, minulla on ollut kaikenlaisia miehiä ja vaimoja" [“In the Lives, in the Lives, I've had all sorts of husbands and wives"]. Steiner oli etenkin poissa. Vaikka jotkut aikanaan epäilemättä ihmettelivät, Steiner itse tiesi miksi. Kesäkuussa 1909 Besant oli tarjonnut hänelle Johannes Kastajan asemaa hankkeessa - rooli joka vastasi sitä mitä Besant kuvitteli hänelle: Kristuksen airut. Steiner oli kohteliaasti kieltäytynyt. Hänen reaktionsa oli jatkaa esitelmien pitämistä läpi Euroopan, hänen Kristus-tapahtuman ymmärryksestään, joka oli keskeinen maan kehitykselle. Alusta asti Steiner oli tehnyt selväksi, että hän opettaisi ainoastaan mitä hän itse havaitsi, eikä missään olosuhteissa esittäisi jonkin puolueen oppia. 

Uusi seura perustettiin Teosofisen Seuran sisällä tukemaan ja valmistamaan Maailmanopettajan tuloa: Idän Tähden Järjestö. Ironiaa oli, että Besant, joka oli viettänyt aikuiselämänsä kyseenalaistaen oikeaoppisuutta,  oli nyt tukemassa sellaista. Mutta se oli korkeamman totuuden palveluksessa, kuten Leadbeater paljasti. Saksassa Rudolf Steiner päätti että kukaan ei voisi kuulua Idän Tähden Järjestöön ja myös hänen Teosofisen Seuran saksalaiseen osastoonsa. Besant päätti että tämä oli vastoin Teosofisen Seuran säädöksiä ja vaati hänen eroaan. Hän myös syytti Steineria jesuiittojen työkaluksi. Olisi saattanut viedä useita kuukausia kirjeiden matkata puolen maailman ympäri ja takaisin, mutta Besant ei odottanut niin kauan ja erotti hänet muutama viikko myöhemmin. Saksalaisen osaston jäsenet olivat tyrmistyneitä. Käytännössä he kaikki erosivat Teosofisen Seuran jäsenyydestä ja liittyivät uuteen muodostettuun Antroposofiseen seuraan. Intiassa 8000 jäsenen menetystä 48 loosissa hädin tuskin huomattiin. Ne olivat murto-osa seuran 100 000 maailmanlaajuisesta jäsenestä. Todellinen hinta pitäisi mitata pikemminkin menetetyssä potentiaalissa. Steiner menetti suuren maailmanlaajuisen ja kohtuullisen kunnioitetun liikkeen kannatuksen, yhtä hyvin kuin potentiaalisen pääsyn englantia puhuvaan maailmaan vakiintuneen organisaation avulla. Teosofinen Seura menetti enemmän.

Kulttuuri- ja kielimuurit esittivät myös tiettyä roolia. Besantista tuntui miellyttävämmältä Leadbeaterin - kanssabritin - kanssa kuin Steinerin, saksaa puhuvan itävaltalaisen. Käännösmuurit estivät Steinerin työtä tulemasta välittömästi saataville englantia puhuvien teosofien keskuuteen, rajoittaen hänen vaikutustaan tähän päivään asti. Suurten valtojen konflikti, joka pian panisi saksaa puhuvan Keski-Euroopan tappelemaan Englantia, Ranskaa ja Venäjää vastaan I maailmansodassa, oli myös tekijänä; kulttuurillinen nationalismi joka sytyttäisi tämän konfliktin, oli jo ilmeinen useilla tasoilla 1907.

Kristinusko oli myös oleellinen muuri Besantin ja Steinerin välillä. Besant oli kärsinyt hirveästi vakiintuneen Englannin Kirkon alla. Hän oli antanut koko sydämensä ja sielunsa Kristukselle ja omistanut elämänsä Kirkolle, ja hänen palkkionsa oli kertakaikkinen kärsimys. Hänen myöhempi kirkon opin ja jopa Jumalauskon kieltämisensä ei ollut pelkästään emotionaalinen reaktio; hän oli laajasti lukenut teologiassa, ja hänellä oli järkiperäinen kanta. Itseasiassa hänen pamflettiaan 1887, Miksi en usko Jumalaan, pidetään tähän päivään asti eräänä parhaista argumenttien yhteenvedoista ateismin puolesta. Hän saattoi siirtyä eteenpäin teosofiaan, koska karman oppi tyydytti hänen moraalista oikeudenmukaisuuden tajuaan maailmankaikkeudessa (loppujen lopuksi, hänen kriisikysymyksensä oli, miksi armollinen Jumala salli kärsimyksen), mutta hän oli kykenemätön yhdistämään kristinuskoa teosofiaan, joka oli jotain jonka Steiner oli määrätietoisesti tekevä. 

1907 oli tärkeä vuosi teosofialle ja antroposofiselle liikkeelle. Olcottin kuolema merkitsi Teosofisen Seuran pioneeriajan loppua, ja Annie Besantin nousu presidentiksi aloitti uuden vaiheen. Miltä tuo vaihe näyttäisi, ei ollut vielä selvää 1907. Olisiko se uudestielpyminen? Virtaisivatko uudet virikkeet teosofiaan nuorentaen sitä? Yhtälailla Steinerille vuosi osoittautui käänteentekeväksi, merkiten siirtymistä teoreettisesta käytännön työhön, siirtymistä, joka veisi hänet vain yhdestä filosofista kokonaan uuden kulttuurin vihkijäksi. Vaikka se olisi saattanut olla vuosi jolloin nämä kaksi virikettä yhdistyvät, sen sijaan se oli vuosi jolloin ne erosivat, vaikka tämä ei olisi selvää vähään aikaan.

Steiner kuoli 1925. Annie Besant eli vuoteen 1933, Leadbeater vuoteen 1934. Jiddu Krishnamurti kypsyi vakavaksi ja jyrkäksi henkiseksi opettajaksi. Hänen filosofiansa oli, että ei mikään polku tai opetus valaistumiseen ole yhtään parempi kuin mikään toinen, ja kaikki olivat olennaisesti hyödyttömiä. Niinpä hän hajotti Idän Tähden Järjestön 1928. Besant yritti todella kovasti sovitella itsensä tähän, ja pysyi loppuun asti uskollisena ystävänä. Leadbeater muutti Australiaan, ja jatkoi okkultista tutkimustaan, kirjoittaen suunnattomasti loppuun saakka. Krishnamurtista tuli merkittävä riippumaton henkinen opettaja, ja hän eli vuoteen 1986. Antroposofinen seura kasvoi Keski-Euroopassa, kun taas Teosofinen Seura jatkoi Intiassa. 1950-luvulle mennessä Teosofinen Seura oli selvästi alamäessä, ja antroposofia aloitti sodanjälkeisen noususuhdanteen. Tänä päivänä Steinerin seuraajat ovat lukuisampia kuin teosofit. Mutta pääasiallinen ero on kulttuurillisessa vaikutuksessa. Steinerin työ on suoraan ja epäsuoraan muuttanut kymmenien miljoonien ihmisten elämää, vaikka vain pieni määrä näistä tuntee hänen nimensä tai hänen työnsä. Loput kokevat hänen kulttuurillisen uudistamisen vaikutuksensa, joko syömällä biodynaamista ruokaa, lähettämällä lapsensa Steinerkouluihin (muissa maissa usein Waldorf-koulu), tai käymällä antroposofisen lääketieteen klinikalla. Vaikka Steinerin vaikutus ei ole niin näkyvää ja valmista kuin hän aikoi, se ei ole yhtään vähempää oleellista. Ja tähän Steiner tähtäsi vuoden 1907 helluntaikonferenssissa. 

Yksityiskohtaisemman kuvauksen tarjoaa  Alice Leighton Cleather, kirjeessä jonka hän kirjoitti 1913 ja joka painettiin kirjan osana 1923:
"Jos todellinen intialainen vihitty, Brahmiini tai muu, kypsällä iällä olisi tullut Eurooppaan omissa velvollisuuksissaan tai mestariensa nimissä opettamaan oppejaan, mikään ei olisi ollut luonnollisempaa tai mielénkiintoisempaa... Mutta se ei ollut tässä muodossa kun me katselimme uutta apostolia Adyarista. Nuori intialainen, iältään kolmetoista, Mr. Leadbeaterin vihkimä,  julistetaan ja esitellään eurooppalaiselle yleisölle uuden aikakauden tulevana opettajana. Krishnamurtilla, nyt Alcyoneksi kutsutulla, ei ole muita suosituksia kuin mestarinsa määräykset ja Mrs. Besantin tuki. Hänen kolmekymmentäkaksi aikaisempaa inkarnaatiotaan ovat samaa sukua lopulta, varhaisimpien mennessä atlantislaiseen aikakauteen. Nämä kertomukset, jotka on annettu Mr. Leadbeaterin ja Mrs. Besantin näkyjen tuloksena, ovat suurimmaksi osaksi irvokkaan lapsellisia, eivätkä voisi vakuuttaa vakavaa okkultistia. Ne on näennäisesti suunniteltu todistamaan, että kaksi- tai kolmekymmentä tuhatta vuotta tärkeimmät arvohenkilöt Teosofisessa Seurassa ovat valmistautuneet "Suureen Työhön", joka pian suoritetaan. Inkarnaatioidensa kuluessa, jotka muistuttavat minusta sanomalehtinovellia, nämä arvohenkilöt on koristeltu suurilla nimillä kreikkalaisesta mytologiasta, ja kaikkein kirkkaimilla tähdillä taivaankannella."
Cleather, Alic Leighton. H. P. Blavatsky: A Great Betrayal. Calcutta, India: Thacker, Spink & Co., 1922.


Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: