Kielillä puhuminen eli glossolalia

Arkkimandriitta Cleopa Ilie: Ortodoksisesta uskosta; ohjaajavanhuksen vastauksia Kirkon perinnettä koskeviin kysymyksiin. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö 2005.

Glossolalia on Pyhän Hengen antama kyky puhua vierasta kieltä ilman, että ihminen olisi sitä opiskellut tai osannut entuudestaan. Apt.2:1-13 tarkastelemalla voimme todeta glossolaliasta seuraavaa:

1. Kielillä puhuminen Pyhän Hengen lahjana ja ihmeenä ilmeni tuona helluntaipäivänä ensimmäisen kerran. Sitä on kuvailtu näin laajasti nimenomaan siksi, että lukijat saisivat tietää, mitä se on ja mistä siinä on kyse.
   
2. Saatuaan Pyhän Hengen lahjan apostolit alkoivat saarnata vierailla kielillä niille juutalaisille, jotka olivat tuolloin Jerusalemissa helluntaijuhlan johdosta. Apostolit puhuivat heille yli viidellätoista kielellä.
   
3. Nuo ulkomailta tulleet juutalaiset ihmettelivät, kun kuulivat yksinkertaisten galilealaisten saarnaavan heille heidän omalla äidinkielellään - ihmisten, joiden oli ollut täysin mahdotonta oppia mitään muuta kieltä kuin kotioloissa käyttämäänsä Galilean arameaa.
4. Kuulijat ymmärsivät kaiken, mitä heille saarnattiin, koska heille puhuttiin heidän omaa kieltänsä, eivätkä he tarvinneet minkäänlaista tulkintaa. Juuri tämä oli ihme, jota he eivät voineet käsittää ja jonka vuoksi he olivat hämmästyksissään. He ymmärsivät täydellisesti kaiken, mitä heille julistettiin "Jumalan suurista teoista."
   
5. Kuulijoiden joukossa oli kuitenkin joitakuita, jotka eivät ymmärtäneet mitään kuulemastaan, minkä vuoksi he yrittivät tehdä apostolit naurunalaisiksi ja syyttivät heitä juopumuksesta. Nämä eivät voineet olla muita kuin paikallisia Jerusalemin asukkaita tai ehkä Palestiinan muista osista tulleita juutalaisia, jotka eivät osanneet muuta kieltä kuin hepreaa tai arameaa. Näistä apostolien puhe oli täysin käsittämätöntä, ja he pitivät sitä pelkkänä joutavanpäiväisenä mutinana. Kun otamme huomioon, että apostolit todella saarnasivat Hengen täyttäminä vierailla kielillä, meitä ei ihmetytä, jos heistä syntyi paikallisille ihmisille vaikutelma humalaisista, jotka höpöttivät käsittämättömiä juopumuksen kiihkossa.

Kertomuksesta voi myös helposti nähdä, mikä oli hengellisen kielillä puhumisen lahjan tarkoitus: antaa apostoleille mahdollisuus saarnata kristinuskoa kaikille ihmisille kielellä, jota apostolit eivät entuudestaan tunteneet ja saada kaikki kansat ihmetyksiin tämän uuden uskon piirissiä ilmenevistä ihmeellisistä lahjoista, jotta nämä helpommin tulisivat vakuuttuneiksi sen totuudesta ja kääntyisivät (Apt.2:6-7, 11). Myös kohdan asiayhteys ja rinnakkaistekstit ovat täysin sopusoinnussa sen kanssa, mitä olen edellä sanonut kielillä puhumisesta. Ristiriidat raamatunkohtien välillä ovat näennäisiä ja niitä ilmenee vain siinä tapauksessa, jos lähtökohdaksi ei oteta tätä Apostolien tekojen avainlukua, kun määritellään kielillä puhumisen ilmiötä.
Kielillä puhuminen tuona Pyhän Hengen alaslaskeutumisen sunnuntaina oli Hengen innoituksesta saarnattua ilmoitusta eli profetiaa. Se oli ymmärrettävää puhetta, sillä läsnä olleet ulkomaalaiset tiesivät, että heille puhuttiin Jumalan suurista ja ihmeteltävistä teoista (Apt.2:11). Profetiaksi, sanalliseksi ja ymmärrettäväksi saarnaksi, kielillä puhumisen meille esittää myös pyhä apostoli Pietari (Apt.2:14-20): voimme ennen kaikkea huomata, että apostoli osoitti puheensa vain paikallisille juutalaisille eikä hän siksi puhunut mitään vierasta kieltä vaan arameaa. Joelin (3:1-4) ennustuksen "viimeiset päivät" on maailmanhistorian viimeinen aikakausi, eli Uuden testamentin kristillinen aikakausi.
On täysin poissuljettua, että kielillä puhuminen Pyhän Hengen lahjana merkitsisi jonkinlaista mongerrusta sellaisella kielellä, jota ei ole olemassakaan ja jota kukaan ei ymmärtäisi, sillä silloin ei enää olisi kyse kielillä puhumisesta tai "uusilla kielillä" puhumisesta (Mark.16:17). Jos asianlaita olisi näin, silloin meidän pitäisi selvittää se ristiriita, joka vallitsee tämän näkemyksen ja tuon yksiselitteisen selvän Apt. 2. luvun välillä.
Glossolalia eli kielillä puhuminen on profetiaa vain silloin, kun kuulijat ovat vieraskielisiä ja ymmärtävät, mitä heille sanotaan. Sellaisessa väenkokouksessa, jossa on vain paikallisia asukkaita - olipa se sitten Korintissa tai Jerusalemissa tai missä tahansa - kielillä puhumisessa ei ole mitään järkeä.
Jos jotkut puhuvat kielillä eikä kukaan ymmärrä sitä, miten he sillä rakentavat Kirkkoa? Millä tavoin he silloin tulevat käyttäneeksi tuota armolahjaansa?
"Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne" (1 Kor.14:23) ja : "Ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puheenne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin" (1 Kor.14:9).
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali" (1 Kor.13:1).
Myös pakanalliset kreikkalaiset vanhoina aikoina rukoillessaan jumalaansa Dionysiosta saattoivat joutua hurmokseen, vapista, tehdä ruumiillaan rytmisiä liikkeitä, kieriskellä maassa suu vaahdossa - kuten Raamatussa pahojen henkien riivaamat. Noustuaan ylös he saattoivat laulaa hävyttömiä pilkkalauluja ja päästää suustaan jumalattomia riemunkiljahduksia. Samalla tavalla tekivät myös montanistit, ensimmäisellä ja toisella kristillisellä vuosisadalla eläneet hereetikot, niin myös gnostilaiset sekä myöhemmin monet muut. Hekin tekivät eriskummallisia liikkeitä ja kokivat hallusinaatioita, jotka katsoivat saaneensa Jumalalta.
Paikalliset juutalaiset, jotka eivät ymmärtäneet, mitä apostolit Jerusalemissa julistivat vierailla kielillä, eivät tästä lahjastakaan huolimatta uskoneet heitä, vaan sanoivat heidän olevan humalassa (vrt. Jes.28:11-12).
Apostoli Paavali ennusti, että tämä lahja lakkaa (1 Kor.13:8). Se on ollut lahja ja merkki ainoastaan määräajan: Kristinuskon alkuaikoina ja epäuskoisia varten (1 Kor.14:22-28).

Sen perusteella, mitä olemme edellä puhuneet, voimme todeta seuraavaa:

1. Glossolalia on todellista puhetta, kun taas epämääräistä, sekavaa ja outoa ääntelyä ei voida kutsua puhumiseksi vaan pelkästään höpötykseksi.
2. Pyhässä Raamatussa puhutaan kielestä ja kielistä. Jotain eriskummallista äänteiden sekoitusta ei kuitenkaan voi sanoa puheeksi eikä sekavia äänteitä ja änkytystä tai sammallusta voi sanoa kieliksi, jos ne jäävät käsittämättömiksi ja ovat vailla merkitystä.
3. Kielillä puhumisen lahjan kautta Jumala ilmoittaa ihmisille ihmeellisiä salaisuuksiansa (Apt.2:11, 1 Kor.19:2). Olisi kuitenkin täysin käsittämätöntä, että Jumala ilmoittaisi itsestään sekavan sammalluksen kautta. Jumala on antanut meidän käyttöömme oman äidinkielemme, joka on kaikkein paras ja kaikkein soveliain väline sen ymmärrettäväksi tekemiseksi, minkä Jumala haluaa meille ilmoittaa. Epämääräiseksi jäävä höpötys pikemminkin hämmentää meitä kuin selvittää asioita.
4. Kun läsnäolijat eivät ole muukalaisia vaan yksinomaan paikallisia ihmisiä, tästä lahjasta hyötyy ainoastaan sen haltija, ja hänkin voi käyttää sitä korkeintaan jumalanpalvelukseen ja rukouksen apuvälineenä (1 Kor.14:2). Mutta tällainen rukous ei ole edes erityisen arvokas, koska se tapahtuu pelkästään hengellä ilman ymmärrystä, niin ettei kukaan ymmärrä eikä pysty arvioimaan sitä. Tämän vuoksi siitä ei viime kädessä ole hyötyä meille itsellemme eikä toisille (1 Kor.14:14-17).

Korintissa (1 Kor.14:2) Hengen vallassa olevat eivät puhuneet ihmisille vaan Jumalalle, koska heidän kuulijansa olivat kaikki tuon kaupungin asukkaita, jotka eivät ummärtäneet vieraita kieliä. Puhutut asiat jäivät kuulijoille salaisuudeksi.
Silti pitäisi tapahtua jossain ainakin kerran, että joku vieraita kieliä osaava kuulija ymmärtäisi ilman tulkintaa niitä, jotka väittävät puhuvansa kielillä Hengen vallassa. Tällaista ei tietääkseni kuitenkaan ole tähän mennessä tapahtunut.
Paavali luettelee Hengen hedelmiä (Gal.5:22-23), joiden joukossa ei mainita kielillä puhumista, jota ei edellytetä kaikkien aikakausien kristityiltä. Apostoli sanoo: "Eiväthän kaikki puhu kielillä" (1 Kor.12:30). Se ei ole tavallinen vaan erityinen armolahja. Miten me sitten voisimme pitää sitä suorastaan pelastumisen ehtona ja Pyhän Hengen läsnäolon merkkinä?
Englantilainen ortodoksipiispa Kallistos Ware puolestaan huomauttaa, että jos sana "karismaattinen" viittaa, kuten sen pitäisi, henkilöön, joka on saanut Pyhän Hengen lahjoja (kharismata), niin silloin piispan käden päällepanon kautta vihkimyksensä saanut kirkon virassa oleva pappi on aivan yhtä aidosti karismaattinen kuin hän, joka puhuu kielillä.

Amerikkalainen roomalaiskatolinen munkki, Thomas Keating taas kirjoittaa lesken rovosta: "Jumala odottaa meiltä lahjaa, mutta ei vain lahjaa taskunpohjamme liioista kolikoista, vaan meidän sisimmästä olemuksestamme: itsemme antamisen lahjaa. Tuo lahja on arvokkaampi kuin mikään muu inhimillisesti katsoen ylimääräinen asia, jonka voisimme hänelle tarjota: luonnolliset lahjat kuten saarnaaminen, opettaminen, johtaminen, tai sosiaaliset taidot; tai karismaattiset armolahjat, kuten esimerkiksi kielillä puhuminen tai ihmeiden tekeminen. Nämä ovat lahjoja liiasta. Juuri niitä monet hyvät ihmiset pudottelevat avokätisesti seurakunnan aarrearkkuun... Lahja, jonka Jumala toivoo meidän antavan, on hyvin paljon vaikeampi antaa kuin mikään muu palveleminen, sillä se on koko olemuksemme lahja - meidän sisin itsemme mitä se sitten onkin. "Hän antoi enemmän kuin yksikään toinen, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark.12:43-44)

Antropologit huomauttavat, että glossolaliaa ja muita "henkilahjoja" harjoittavat myös muiden uskontojen edustajat, kuten haitilaisen Voodoon harjoittajat.