MIKSI ISÄ JUMALA? - KOSMISET RYTMIT
Maskuliinisen ja feminiinisen olemisen tapojen henkinen tasavertaisuus ei tarkoita, että niiden molempien täytyy yhtälailla ilmentyä samaan aikaan. Minä tahansa tiettynä hetkenä jompaa kumpaa saatetaan tarvita edistämään henkilökohtaista tai ihmiskunnan henkistä evoluutiota. On aikoja jolloin meidän täytyy puhua ja aikoja jolloin täytyy kuunnella sitä, mikä palaa luoksemme. Kaikki elämä, mukaan lukien henkinen elämä, kehittyy rytmeissä. Aktiivinen ja passiivinen tulevat esiin vuorotellen. Jokainen uusi vaihe alkaa ulospäin suuntautuvalla, aktiivisesti alulle panevalla vaiheella, jota seuraa sisäinen, feminiininen, yhdistävä, pohdiskeleva vaihe, joka tarjoaa "äiti-perustan" seuraavalle vaiheelle.
Tämä rytminen kehitys ilmenee myös luodun maailman historiassa. Vaikka Jumaluus on kokonaan mies-nainen-kahtiajaon yläpuolella, se sisältää itsessään erottamattomassa harmoniassa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden olemuksen. Kokonaisuudesta nousi virike toimintaan, tarvittava aloite alkaa jotain täysin uutta, luoda jotain siellä missä ei ennen ollut mitään. Tämä virike edustaa sitä Jumaluuden puolta, jota voitaisiin kutsua maskuliiniseksi. Sitä voitaisiin nimittää Sanan, jumalallisen substanssin uloshengittämiseksi. Jumaluuden feminiininen aspekti, erottamattoman kokonaisuuden olennaisena osana, oli myös läsnä alussa. Ilmentymisen ja kehittymisen vaiheen jälkeen evoluution tulokset otetaan takaisin Jumaluuteen. Tämä on feminiininen sisään kokoaminen, ja aktiivisen vaiheen sisäinen mietiskely. Koko maan evoluutio sellaisena kuin sen tunnemme, edustaa laajinta "maskuliinis-feminiinistä" evoluutiosykliä, jonka voimme kuvitella: aineellistumisen, ilmentymisen ja historian vaihe, jota seuraa vähittäinen dematerialisaatio ja henkistyminen. Toisessa, "feminiinisessä" vaiheessa, ihmisten sielut kypsyvät, mietiskellen ja sulattaen maisia saavutuksia, jotka voivat jatkaa ikuisuuteen. Tämä vaihe kulminoituu suureen "lepotaukoon", kuten Steiner sitä kutsuu, maan kehityksen ja Uutena Jerusalemina tai maan "Jupiter"-inkarnaationa tunnetun vaiheen välissä.
Maan päällä on koettu ja palvottu sekä maskuliinisia että feminiinisiä jumalolentoja eri aikoina, riippuen siitä mitä tarvittiin palvovan yhteisön eteenpäin kehitykseen. Lemurian ja Atlantiksen aikoina Jumaluuden äidillisellä aspektilla oli suurin merkitys. Mutta Jumalan isällistä aspektia tarvittiin kehittämään ihmisen minää, koska minän olemus on sisäinen aloitekyky. Vaikka inhimillisen itsen henkinen substanssi voidaan antaa ulkoapäin, se on ainoastaan alitajuinen, ainoastaan potentiaalinen, kunnes se herää ja siten luo itsensä minä-olentona oman sisäisen aloitekykynsä avulla. Myös monoteismia tarvittiin, koska ihmisen "minän" tarvitsee kokea jumalallinen "Sinä" saadakseen vahvistetun jumalallisen heijastuksen itsestään yhtenä. Tämä jumalallinen "maskuliininen Sinä" koettiin ja koetaan Herrana ja Isänä taivaassa. Sen tähden meillä oli impulssin täyttämiä, sotaisia "arjalaisia taivaan jumalia", jotka ilmestyivät maailman uskontojen teatteriin, ja johtivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Patriarkaalisuus maan päällä oli heijastus, usein vääristynyt, kuten ovat kaikki maiset heijastukset, siitä mikä oli henkisesti välttämätöntä itsen syntymiseksi.
Indo-Eurooppalaiset kielet ovat olleet toinen henkisten olentojen käyttämä työkalu keskittämään mainen kokemus itsestä. Ne kaikki käyttävät maskuliinisia pronominimuotoja viittaamaan ihmiseen, jonka sukupuolta ei ole määritelty. Englanti kaikkein länsimaisimpana länsimaisista kielistä käyttää jopa sanaa "man" - mies - tarkoittamaan "ihmisrodun jäsentä" riippumatta sukupuolesta.
Meidän aikaamme saakka kielen johdatus on ollut kokonaan arkkienkelien käsissä. Nämä olennot käyttivät Shakespearea, Goethea, Dantea, Cervantesia ja muita vastaavia geniuksia muodostamaan ja muokkaamaan kieltä, niin että ihmiset saattoivat oivaltaa ja kehittää ajatuksia taivaan ja maan maailmasta tavalla, joka soveltui heidän aikaansa. Kun otamme kiinni kielestä ja tietoisesti pyrimme kehittymään siinä, meidän pitäisi pitää mielessä suuri vastuu, jonka otamme itsestämme.
(Kirjasta "Renewing Christianity; Rudolf Steiner's Ideas in Practice". Anthroposophic Press 1996)
RAAMATULLINEN KUVAKIELI
Vanhassa Testamentissa Jumala kuvataan äärimmäisen maskuliinisena. Hänet esitetään tuomarina ja syntisten rankaisijana. Vasta Uudesta Testamentista löydämme Jumalan kuvan, joka täydentää maskuliinisen feminiinisellä puolella. Kertomus tuhlaajapojasta näyttää meille Isän, joka ei ole tuomitseva ja rankaiseva, vaan lohduttava, ymmärtäväinen, anteeksiantava ja auttava. Nämä feminiiniset ominaisuudet kuvastuvat myös Johanneksen ilmestyksen sanoista, "Jumala on pyyhkivä kaikki kyyneleet heidän silmistänsä". Nämä ja muut sanat Uudesta Testamentista viittaavat, että Jumalalla on yhtä hyvin "äidillisiä" kuin "isällisiä" ominaisuuksia. Kaikkein äidillisin Jumaluuden ominaisuus nähdään kuvassa Jumalan Pojasta, joka syntyy Isän substanssista. Tämä on äidillinen "elämän lahja", Jumaluuden uhrautuva ja hoivaava aspekti, joka ilmenee Isän kautta. Jumala itse Kristuksena, Poika Jumalana, näyttää kahdessa aspektissaan, Juudan leijonana ja Jumalan uhrikaritsana, maskuliinisen ja feminiinisen navan täydellisen liiton. Tässä tapauksessa vain järjestys on käänteinen. Kuolema ristillä on passiivinen, feminiininen uhri, joka mahdollistaa seuraavan aktiivisen kamppailun kuoleman kanssa, maskuliinisemman aspektin, joka on välttämätön ylösnousemusta varten. Karitsasta tulee leijona. Maan evoluution toisella puoliskolla, joka alkoi Kristuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella, ihmissielun ikuinen feminiininen aspekti tulee jälleen lisääntyvässä määrin esiin.
Nämä kaksi ihmisyytemme aspektia nähdään myös raamatullisessa kuvakielessä "maan kuninkaina" ja "Kristuksen morsiamena". Tullakseen tietoiseksi minä-olennoksi maan päällä, jokaisesta ihmisestä täytyy tulla "kuningas", mies, joka osaa hallita. Kuitenkin siirtyäkseen yli alemman itsen tason, kuinka täydellinen se voikin olla, ihmisen täytyy mennä eteenpäin puhdistaakseen sielunsa epäitsekkäässä tiedon tavoittelussa ja epäitsekkäissä rakkauden teoissa, niin että hänestä voi tulla myös "Kristuksen morsian", nainen, joka voi synnyttää lapsen.
Avioliiton kuvakieli kuvastaa maisen ihmissielun liittoa taivaallisen sulhasen, Kristuksen kanssa. Ajoittain menneisyydessä ja lisääntyvästi tulevaisuudessa, jumalallinen Sofia puhtauden ja viisauden korostuksineen, lähetetään kuin enkeli auttamaan yksittäisiä ihmisiä tämän sielun voimien muuntumisen kanssa. Mutta ensin meistä täytyy tulla yksilöitä, ennen kuin hän voi auttaa. Sitä paitsi ei ole varmaa, että tämä avioliitto toteutuu. Maan "kuninkaitten" täytyy kohdata kiusaus "Babylonin portolta", kuten kuvataan ilmestyskirjan luvuissa 17 ja 18. He voivat käyttää "itse-omittuja" sielun voimiaan rypeäkseen aistimaailman nautinnoissa, jotka, ainakin kosmisella aikavälillä, pian katoavat. Sen tähden se on umpikuja ihmiskunnalle. Fyysis-aineellinen aistimaailma on täällä opettaakseen meitä. Kun opimme rakastamaan maailmaa ja tuntemaan sen sellaisena kuin se on, me löydämme myös nautinnot, joita se voi antaa meille. jos yhdistämme itsemme siihen epäpuhtaalla, egoistisella tavalla, se voisi johtaa meidät kokemaan "materian kuoleman". Tämä merkitsisi, että luovat voimat, joita tarvitaan synnyttämään korkeampi, ikuinen itse, tuhlataan aistillisessa kohtuuttomuudessa ja itsen antautumisena "suurelle Babylonille, maan porttojen ja kauhistuksien äidille" (Ilm.17:5). Kuitenkin on tärkeää pitää mielessä, että maa itse ei ole kiusaus; se on mahdollisuus epäpuhtaalle suhteellemme, joka voi johtaa meidät harhaan. Seurauksena Henkisen maailman "maskuliinisesta", opastavasta vaikutuksesta, alempi ise, joka on kuin paikan pitäjä korkeammalle itselle, on oppinut luomaan ja puolustamaan itseään. Kuitenkin lopullinen syy tämän alemman itsen kehittämisellemme sen hereisine itsetietoisuuksineen, on sen uhraaminen muiden puolesta. Ainoastaan sellainen uhri sallii Kristuksen astua sieluun ja täyttää se sen todellisella jumalallisella sisällöllä. Silloin voimme toimia maisen itsen voimalla jumalallisten päämäärien hyväksi, toisten hyväksi. Ihmiset, jotka eivät opi tekemään tätä uhrausta ja perustamaan itsetuntemustaan johonkin muuhun kuin maiseen, tulevat kadottamaan kaiken itsensä tuntemuksen kun mainen häviää.
(Kirjasta "Renewing Christianity; Rudolf Steiner's Ideas in Practice". Anthroposophic Press 1996)
IHMISSIELU JA JUMALALLINEN SOFIA
Kolminaisuudessa Jumaluuden feminiinistä aspektia edustaa Pyhä Henki. Esitelmässään* Rudolf Steiner sanoi:
Me voimme kuvata sitä mikä elää sielussa, kahden aspektin alla:
Aistimusaspektin, suuren virikkeen antajan, suuren hedelmöittäjän;
sitten on se, mikä valaisee sielun ideoimisessa ja mielikuvissa;
tämä on levossa oleva sielun osa, joka vastaanottaa sisältönsä ulkopuolelta.
Levossa oleva sielu, joka salliin itsensä tulla maailman vaikutelmien
hedelmöittämäksi, on Äiti. Aistimusten summa läpi maailman on maskuliininen
sielussa, Isä. Se, joka sallii itsensä tulla hedelmöitetyksi, on feminiininen sielussa,
Äiti sielussa, ikuinen naisellinen. Sitä, jonka avulla ihminen tulee
tietoiseksi itsestään, mystikko nimittää Pojaksi. Sielun aspektit ovat:
Isä, Äiti, Poika. Ne vastaavat kolmea aspektia kosmoksessa:
Isä, Poika ja Henki, kolmea maailman hengen aspektia.
Sielun osa, joka salliin ideoimisen - ajattelun, ajatukset, viihdyttävät mielikuvat - on ihmissielun "äiti"-osa, se joka vastaa Henki Jumalaa. Toisissa kohdin Steiner kuvaa tätä sielun osaa astraaliruumiina ja sanoo tarkemmin, että kun astraaliruumis on täysin puhdistettu, sitä kutsutaan esoteerisella kielellä "Neitsyt Sofiaksi". Siinä tilassa sen voi hedelmöittää Pyhä Henki. Tuloksena ei ole ainoastaan korkeamman itsen syntymä, vaan myös henkinen valaistuminen.
Nyt ja tulevaisuudessa meitä kutsutaan kasvavassa määrin kokemaan maailma feminiinisen puolemme kautta, jos tahdomme edistyä. Tämä voisi merkitä esimerkiksi, ettemme aina pyri muuttamaan maailmaa välittömästi kun kärsimys tulee luoksemme, vaan että elämme tuskan kanssa riittävän kauan kuullaksemme, mitä sillä on meille opetettavana ennen kuin toimimme. Tietenkään ihmisen maskuliinista puolta, viimeisten viidentuhannen vuoden kehitysprosessissa, ei pidä hylätä. Oikein kehitettynä monien inkarnaatioiden kautta, se johtaa ainutlaatuisen inhimillisen itsen, oman minämme, arvokkuuteen ja itsenäisyyteen. Patriarkaatti, joka teki tämän mahdolliseksi, tulee merkityksettömämmäksi, ja jää jopa suuressa määrin pois muodista ihmiskunnan edistämisen keinona läntisissä yhteiskunnissa. Kuten olemme nähneet, jokin hyvä tiettynä aikana voi muuttua pahaksi, jos se ylittää tarkoituksensa. Mutta on myös totta, että tulevaisuutta varten soveltuva henkinen virike voi toimia tuhoavasti, jos se pakotetaan inkarnoitumaan liian aikaisin. Steinerin mukaan jumalallisen Sofian henkisten voimien täysi ilmestys voi tapahtua ihmiskunnalle yleisesti vasta kuudennen Atlantiksen jälkeisen aikakauden aikana. Tämä aikakausi ei ala vielä suunnilleen tuhanteen viiteensataan vuoteen. Tuo aikakausi näkee astraaliruumiin henkisen kehittymisen "Manakseksi", tai "Henki-itseksi", joka tekee ihmiset erityisen kypsiksi Pyhän Hengen inspiraatiolle Sofian kautta.
Tänä päivänä on niitä, joita inspiroi intuitio siitä, että erityinen suhde Jumalan feminiiniseen aspektiin odottaa meitä. Kuitenkin koska on niin monta vuosisataa ennen kuin sellainen kokemus on tarkoituksenmukainen koko ihmiskunnalle, nykyiset yritykset palvoa feminiinisiä jumalolentoja ovat usein vain vanhojen muotojen elpymistä, jotka olivat tarkoituksenmukaisia aikana ennen kuin ihmisen minä oli syntynyt. On mahdollista tänään luovuttaa tietoinen inhimillinen itse luonnolle tai muille hengille kokeakseen ruumiin, tai itse luonnon, pyhänä. Kuitenkin täytyy esittää kysymys, "Minkä jumalallisen, feminiinisen läsnäolon kanssa olemme silloin tekemisissä?" Kuten olemme nähneet ilmestyskirjassa, "feminiininen" voi myös tarjota kokemuksia, jotka eivät ole hyödyllisiä ihmiskunnalle.
(Kirjasta "Renewing Christianity; Rudolf Steiner's Ideas in Practice". Anthroposophic Press 1996)
*Über Philosophie, Geshichte und Literatur, Rudolf Steiner Verlag, Dornach 1983, (koottujen teosten numero 51). Berliinissä 29.10.1904 pidetty esitelmä, s.203. Kirjoittajan englanninkielisestä käännöksestä suomennettu.
Nicholas Roerich: Sophia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti