"Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa"... Gal.2:19-20
Henkinen polku ja herääminen ei ole jotain, joka tapahtuu kerran, vastakkaisesti niille, jotka julistavat, "Kyllä, kohtasin Jeesuksen Detroitissa 1987 ja pelastuin."
Kristuksen kohtaaminen on yksi asia - me kaikki voimme riemuita siitä - mutta hänen kanssaan kulkeminen on haaste. Henkinen polku on päivästä päivään, minuutti minuutilta avautumista, joka ei koskaan pääty, täällä tai seuraavissa maailmoissa.
Ne jotka etsivät Jumalaa rakkaudessa, tietävät, että se ei ole helppo tai halpa tapa matkustaa. Suuri Pyhimys matkasi vaunuissa kun ne kaatuivat, pudottaen hänet mutaan. Hän kuuli Jumalan äänen sanovan, "Näin minä kohtelen ystäviäni". Hänen vastauksensa? "Kyllä, ja siksi sinulla on niin harvoja ystäviä!"
Olemme jostain saaneet uskomuksen - ja tämä on tuore kehitys uskonnollisessa ajattelussa - että kaikki mitä henkilön täytyy tehdä, on täyttää perushakemus:
(1) Tiedätkö kuka Jeesus on? (2) Hyväksytkö hänet vapahtajaksesi? Jos vastaat kyllä molempiin, olet sisällä ja kaikki muut ulkona.
Mutta taivasten valtakuntaan ei astuta yksinkertaisen tutkinnon avulla. Tie ottaa hinnan - mikä tahansa saamisen arvoinen vaatii toimintaa. Kun mies kaivoi kallisarvoisen helmen pellosta, hän ei vain onnitellut itseään ja vienyt sitä kotiin. Hänen täytyi myydä kaikki omistamansa - tarkoittaen hänen egoaan, hänen paisuteltua arvontunnettaan, vihaansa, piittaamattomuuttaan hädässä olevista - ja vasta sitten hän saattoi iloita löytämästään.
Noiden asioiden riisuminen pois ei ole helppo tehtävä. Se on nöyryyttävää ja tuskallista. Se voi tuoda väärinymmärrystä ja torjuntaa niiltä, joiden luulimme rakastavan meitä ja toivovan parastamme. Se on riski, että saamme niiden vihan, jotka uskovat että "uskonnon lakien" tietäminen on kaikki mitä tarvitaan.
Tämä on Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna olemista, siirtyä ihmisluonnostamme jumalalliseen luontoon, muuntua sovituksessa (atonement/at-one-ment) Kristuksen mystisen ruumiin sisällä.
Ennen kuin kristinusko tunnettiin kristinuskona, sitä kutsuttiin yksinkertaisesti "Tieksi". Ja ristiinnaulitsemisen tie on vaikea, ei helppo. Kysy rikkaalta nuorukaiselta, joka tuli Jeesuksen luo ja kysyi, mitä hänen pitää tehdä saavuttaakseen ikuisen elämän. "Myy kaikki, mitä sinulla on ja anna köyhille"... tuli vastaus.
Nuorukaisen on täytynyt järkyttyä. Hän tiesi käskyt, kirjoitukset. Hän osasi siteerata niitä halutessaan, ei epäilystäkään, ja odotti ehkä onnitteluja tietonsa johdosta, hyväksynnän sinettiä.
Mutta Jeesuksella oli keinonsa huomata mitä kukin piti arvossa, ja siitä hän sanoi, että täytyy luopua. Fariseukset hän haastoi sanomalla, että heidän täytyy siirtyä lain kirjaimen yli. Niille, joilla oli korkeita sosiaalisia kontakteja, hän sanoi että heidän täytyy mennä sairaitten, alastomien luo. Heidän täytyy aterioida veronkantajien ja prostituoitujen kanssa.
Ristiinnaulittuna oleminen on tulla täysin paljastetuksi, olla tienristeyksessä - kirjaimellisesti - maan ja taivaan välissä, oikean ja väärän välissä, ja sisä- ja ulkopuolen välissä. Se on itsen avaamista arimpiin syvyyksiin, kaikkien puolustusten, suojelevien haarniskojen, pois heittämistä, ja mikä voisi olla vaikeampaa?
Se on egon tyhjentämistä, ja koska luonto kammoaa tyhjiötä, se täytyy täyttää ja täytetään -sillä kuten Paavali kirjoittaa, "En enää minä, vaan Kristus elää minussa."
Monille ihmisille tuo hetki ei ole kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jumala ei ammatikseen tarjoa hengellistä shokkiterapiaa. Se on usein lempeä ja rakastava prosessi, jossa hengen läpäisee hitaasti oivallus, että kyllä, sinä voit luottaa. Kyllä, sinä voit uskoa. Sielun pimeästä yöstä tulee oivalluksen kirkkaus, että Jumalan rakastava läsnäolo ei ole sen paremmin lahja kuin jotain mikä täytyy ansaita tai jolla käydä kauppaa. Se on todellisin, syvin luontosi, johon olet palaamassa, Alkuperäinen Hyvyys, jota jokainen meistä voi vaatia itselleen.
Ja sitten, päivästä päivään rakkauden töissä ja ainoastaan rakkauden töissä, voi sanoa, että se ei ole minä, ei ego, joka määrää kuka minä olen ja mitä teen, vaan Kristus, joka elää minussa ja minun kauttani.
Henkinen polku ja herääminen ei ole jotain, joka tapahtuu kerran, vastakkaisesti niille, jotka julistavat, "Kyllä, kohtasin Jeesuksen Detroitissa 1987 ja pelastuin."
Kristuksen kohtaaminen on yksi asia - me kaikki voimme riemuita siitä - mutta hänen kanssaan kulkeminen on haaste. Henkinen polku on päivästä päivään, minuutti minuutilta avautumista, joka ei koskaan pääty, täällä tai seuraavissa maailmoissa.
Ne jotka etsivät Jumalaa rakkaudessa, tietävät, että se ei ole helppo tai halpa tapa matkustaa. Suuri Pyhimys matkasi vaunuissa kun ne kaatuivat, pudottaen hänet mutaan. Hän kuuli Jumalan äänen sanovan, "Näin minä kohtelen ystäviäni". Hänen vastauksensa? "Kyllä, ja siksi sinulla on niin harvoja ystäviä!"
Olemme jostain saaneet uskomuksen - ja tämä on tuore kehitys uskonnollisessa ajattelussa - että kaikki mitä henkilön täytyy tehdä, on täyttää perushakemus:
(1) Tiedätkö kuka Jeesus on? (2) Hyväksytkö hänet vapahtajaksesi? Jos vastaat kyllä molempiin, olet sisällä ja kaikki muut ulkona.
Mutta taivasten valtakuntaan ei astuta yksinkertaisen tutkinnon avulla. Tie ottaa hinnan - mikä tahansa saamisen arvoinen vaatii toimintaa. Kun mies kaivoi kallisarvoisen helmen pellosta, hän ei vain onnitellut itseään ja vienyt sitä kotiin. Hänen täytyi myydä kaikki omistamansa - tarkoittaen hänen egoaan, hänen paisuteltua arvontunnettaan, vihaansa, piittaamattomuuttaan hädässä olevista - ja vasta sitten hän saattoi iloita löytämästään.
Noiden asioiden riisuminen pois ei ole helppo tehtävä. Se on nöyryyttävää ja tuskallista. Se voi tuoda väärinymmärrystä ja torjuntaa niiltä, joiden luulimme rakastavan meitä ja toivovan parastamme. Se on riski, että saamme niiden vihan, jotka uskovat että "uskonnon lakien" tietäminen on kaikki mitä tarvitaan.
Tämä on Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna olemista, siirtyä ihmisluonnostamme jumalalliseen luontoon, muuntua sovituksessa (atonement/at-one-ment) Kristuksen mystisen ruumiin sisällä.
Ennen kuin kristinusko tunnettiin kristinuskona, sitä kutsuttiin yksinkertaisesti "Tieksi". Ja ristiinnaulitsemisen tie on vaikea, ei helppo. Kysy rikkaalta nuorukaiselta, joka tuli Jeesuksen luo ja kysyi, mitä hänen pitää tehdä saavuttaakseen ikuisen elämän. "Myy kaikki, mitä sinulla on ja anna köyhille"... tuli vastaus.
Nuorukaisen on täytynyt järkyttyä. Hän tiesi käskyt, kirjoitukset. Hän osasi siteerata niitä halutessaan, ei epäilystäkään, ja odotti ehkä onnitteluja tietonsa johdosta, hyväksynnän sinettiä.
Mutta Jeesuksella oli keinonsa huomata mitä kukin piti arvossa, ja siitä hän sanoi, että täytyy luopua. Fariseukset hän haastoi sanomalla, että heidän täytyy siirtyä lain kirjaimen yli. Niille, joilla oli korkeita sosiaalisia kontakteja, hän sanoi että heidän täytyy mennä sairaitten, alastomien luo. Heidän täytyy aterioida veronkantajien ja prostituoitujen kanssa.
Ristiinnaulittuna oleminen on tulla täysin paljastetuksi, olla tienristeyksessä - kirjaimellisesti - maan ja taivaan välissä, oikean ja väärän välissä, ja sisä- ja ulkopuolen välissä. Se on itsen avaamista arimpiin syvyyksiin, kaikkien puolustusten, suojelevien haarniskojen, pois heittämistä, ja mikä voisi olla vaikeampaa?
Se on egon tyhjentämistä, ja koska luonto kammoaa tyhjiötä, se täytyy täyttää ja täytetään -sillä kuten Paavali kirjoittaa, "En enää minä, vaan Kristus elää minussa."
Monille ihmisille tuo hetki ei ole kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jumala ei ammatikseen tarjoa hengellistä shokkiterapiaa. Se on usein lempeä ja rakastava prosessi, jossa hengen läpäisee hitaasti oivallus, että kyllä, sinä voit luottaa. Kyllä, sinä voit uskoa. Sielun pimeästä yöstä tulee oivalluksen kirkkaus, että Jumalan rakastava läsnäolo ei ole sen paremmin lahja kuin jotain mikä täytyy ansaita tai jolla käydä kauppaa. Se on todellisin, syvin luontosi, johon olet palaamassa, Alkuperäinen Hyvyys, jota jokainen meistä voi vaatia itselleen.
Ja sitten, päivästä päivään rakkauden töissä ja ainoastaan rakkauden töissä, voi sanoa, että se ei ole minä, ei ego, joka määrää kuka minä olen ja mitä teen, vaan Kristus, joka elää minussa ja minun kauttani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti