Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida (asiallisesti ja ystävällisesti). Tästä blogista löytyy jo yli 70 julkaisua! Katso asiasanahakemisto.
Vaikka annan muiden äänen kuulua tässä blogissa, tapanani on kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - yleensä värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Tässä blogissa Kristus ja Saatana paiskaavat kättä sulassa sovussa. Ei ole mitään yhtä teemaa - ainoa punainen lanka on, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja niissä on usein kriittinen näkökulma - joskin nykyään olen jättänyt taakseni vanhat uskomukseni niin täydellisesti, että niiden kritisointikin tuntuu aivan turhalta. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.

Ja kyllä tämän blogin kirjoitukset kertovat ennen kaikkea yhden ihmisen kehitystiestä, siitä minkä parissa milloinkin mieleni on askarrellut ja kuinka mielenkiinnon kohteeni ovat vuosien aikana vaihtuneet; joten kyllä näitä kirjoituksia jokin yhdistää, nimittäin minun persoonani! Vaikka olen "vain" kirjoitusten kääntäjä, totta kai valintojeni takana on ollut jokin syvempi ajatus, miksi kyseinen teksti on tuntunut henkilökohtaisesti tärkeältä juuri sillä hetkellä. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitushan on julkaistu jo vuonna 2003, ja olen ehtinyt tässäkin ajassa vaihtaa katsomustani pariin otteeseen. Sitä paitsi ainakin minulle itselleni on selvää, että kaikilla viidellä blogillani (ks. luettelo sivupalkissa!) on jokaisella oma erityinen luonteensa, vaikka kaikki liittyvät henkisyyteen jollain tapaa.

Yhteydenotot: Henkilökohtaiset yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa. Jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, mainitse asiasta ja en julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua jokatapauksessa.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

20.6.14

Marcia Sirota MD: Henkisten sosiopaattien välttäminen

Erittäin tärkeä aihepiiri, jota on eri puolilta käsitelty tässä blogissa ennenkin: esim."10 henkisesti tarttuvaa tautia" (samalta kirjoittajalta);"Pohdintoja Vapaan Katolisen Kirkon ja sen haarautumien lahkolaisista varjoista" (pätee moneen muuhunkin liikkeeseen!);"Henkinen egoismi" (jälleen tämän artikkelin kirjoittajalta); "Metafyysinen fundamentalismi; kun henkisistä kokemuksista tulee harhaa"; "Esoteerisen ryhmän valitseminen".

Ihmiset liittyvät henkisyyteen monista syistä. Joillekin tässä polussa on kysymys ykseyden kokemisen tunnosta kaiken elävän kanssa ja sisäisen rauhan löytämisestä, mutta toisille henkisyys on sekoittunut ratkaisemattomiin psykologisiin tai emotionaalisiin ongelmiin.

Monet ihmiset jotka tarvitsevat psykologista apua masennukseen, ahdistukseen, persoonallisuuden häiriöihin tai riippuvuuteen, kääntyvät sen sijaan henkisyyden puoleen löytääkseen parannuksen. Vaikka henkisyyden tavoittelu voi tuoda lohtua ja yhteisöllisyyttä, se ei ole hoito sellaisiin ongelmiin.

Henkiset johtajat voivat olla ihmisistä parhaimpia tai huonoimpia. Monet johtavat altruismin tunteesta tai halusta tehdä asiat paremmiksi, mutta henkisyys houkuttaa myös sosiopaatteja, jotka teeskentelevät olevansa johtajia käyttääkseen hyväkseen emotionaalisesti haavoittuvaisia.

Sosiopaatti on katumaton, moraaliton saalistaja, joka manipuloi niitä jotka ovat heikompia tai viattomampia, saadakseen oikeutetumman syyn hallita tai kontrolloida.

Yksilöillä, jotka ovat kärsineet lapsuuden hyväksikäytöstä tai laiminlyönnistä, on jäljellä pysyvä trauma. Kuten monia muita, heitä vetää henkisyys koska se tarjoaa toivoa ja vastauksia.

Vaikka positiivinen henkisyys on kohottavaa, sosiopaattisen johtajan ajama pseudo-henkisyys on hirvittävän tuhoisaa. 

Ihanteellisesti niiden jotka kärsivät emotionaalisista tai psykologisista ongelmista, pitäisi etsiä ammattiapua yhdessä henkisyytensä kanssa. Tämä tekisi heidät kykeneviksi hyötymään eniten henkisestä tavoittelustaan, samalla auttaen heitä tunnistamaan ja välttämään saalistajia ja teeskentelijöitä. 

Aidot henkiset johtajat ovat olemassa auttaakseen muita; eivät hyötyäkseen heistä. Eräs keino huomata "henkinen sosiopaatti" on tapa jolla hän käsittelee rahaa. Korkeiden palkkioiden laskuttaminen retriiteistä ja työpajoista, tai sen vaatiminen että seuraajat osallistuvat lukuisiin kalliisiin seminaareihin, on merkki siitä että voitto voi olla johtajan todellinen motivaatio. 

Aidot henkiset johtajat pyrkivät voimaannuttamaan seuraajiaan. Kuka tahansa johtaja joka edistää äärimmäistä riippuvaisuutta seuraajiensa keskuudessa on todellisuudessa vain joku joka haluaa kontrolloida heitä. Vilpitön johtaja toivottaa tervetulleeksi kysymykset ja haasteet seuraajiltaan. Kuka tahansa joka kieltää toisinajattelun tai rankaisee siitä, ei ole vilpitön. 

Todellinen henkinen johtaja ei koskaan pyydä ketään eristäytymään perheestään tai yhteisöstään, eikä antamaan pois aineellista omaisuuttaan tai rahaa. Näitä vaatimuksia esittävät ainoastaan lahkon johtajat, jotka pyrkivät kontrolloimaan eristämällä ja heikentämällä seuraajansa.

Todelliset henkiset johtajat inspiroivat ihmisiä olemaan parhaimmillaan; henkiset sosiopaatit hallitsevat syyllisyydellä, vippaskonsteilla ja pelottelulla. Henkinen etsijä voi haluta uskoa että hänen johtajansa on rakastava ja hyvä, aivan kuten hän haluaa uskoa että hänen vanhempansa olivat. Surullista kyllä, vanhemman kaltainen sosiopaatti ruokkii seuraajissaan lapsenkaltaista uskollisuutta, joka pitää heidät kontrollissa. 

Vastuun ottaminen siitä että todella käsittelet ongelmasi ja sen tunnistaminen että eivät kaikki henkiset johtajat tarkoita hyvää, on ensimmäinen askel välttää tulemasta henkisen sosiopaatin uhriksi. 

Ei kommentteja: