Sivut

Olen kiitollinen jos viitsit kommentoida kirjoituksia. Ja vaikka "suositut tekstit" tuossa sivupalkissa vieressä onkin ihan hyvä juttu, haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tästä blogista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin se mikä on "suosittua". Katso vaikkapa asiasanahakemisto vähän alempaa, otsikolla "Tässä blogissa mm."! Vaikka annan mieluummin muiden äänen kuulua tässä blogissa, olen ottanut tavakseni myös kommentoida muutamalla rivillä julkaisemiani käännöksiä - mikä yleensä erottuu värillisenä tekstinä ennen tai jälkeen varsinaisen kirjoituksen. Eräs lukija kutsui tämän blogin sisältöä "hengelliseksi sekamelskaksi" - ja hän on oikeassa! Ei ole mitään yhtä tiettyä teemaa - ainoa punainen lanka on se, että kirjoitukset liittyvät laveasti henkisyyteen, ja nykyään niissä on usein jokin kriittinen näkökulma. Jos mietit mihin minä sitten uskon, niin omasta henkisestä tiestäni voit lukea lyhyesti toisessa blogissani, Resurget Sol Fugiens: Minun tieni.
"Mystiikka on myös gnosiksen siemen, joka on esoteerista teologiaa, aivan kuten magia on esoteerista taidetta ja okkultismi tai hermetismi on esoteerista filosofiaa...Koko ihminen on yhdellä ja samalla kertaa mystikko, gnostikko, maagikko ja filosofi; s.o. hän on uskonnollinen, kontemplatiivinen, taiteellinen ja intelligentti. Jokainen uskoo johonkin, ymmärtää jotain, kykenee johonkin ja ajattelee jotakin."
- Valentin Tomberg

5.12.04

BRIAN ROBERTSON: KIUSAAJA JEESUKSEN VUOKSI

"Kuinka voimme olla valikoivia kaikki-sisältävän, itsensä kieltävän rakkauden suhteen? Sillä uskovan tähdentäessä eksklusiivisia väitteitä Kristuksesta kiusaavalla, loukkaavalla ja voitonriemuisella tavalla, se on juuri Kristuksen Hengen kieltämistä, jota hän julistaa. Kristus ei kiusaa ketään. Risti ei pakota ketään... Kaksi suurta autiomaan uskovan ominaisuutta ovat ilo ja kiitollisuus. Nämä ovat kääntyneen elämän merkkejä."
Alan Jones

Miksi kristinusko? Miksi ei hindulaisuus tai buddhalaisuus? vastaus ei voi olla, "koska Raamattu sanoo niin", koska jokaisella uskonnolla on jokin erityinen tapa sanoa, että sillä on arvoa ja sen pitäisi (tai se voisi) olla yksilön nimenomaisesti valitsema henkinen polku.

Osansa on tosiasialla, että olemme syntyneet ja kasvaneet kultuurissa, joka on kristinuskon kuvien kyllästämä. Ne ovat kaikkialla ympärillämme ja me aloitamme tietyllä tuttuudella. Tämä on positiivista sikäli, että me jo uimme vesissä, jotka ovat jotakuinkin tuttuja meille, kultuurillisesti ja folosofisesti. Mutta toisaalta, jatkuvasti meitä pyydetään katsomaan uskoamme ja tekemään siitä elävää, karsia sieltä, lisätä täältä, kuten tehtäisiin puulle - sanokaamme, Elämänpuulle. On myös riski että, varhaisella iällä kenties olimme pakotettuja käymään kirkossa kun meillä ei ollut todellista hajua mitä oli tekeillä, tai kohtasimme varhain kristinuskon, joka jätti pahan maun suuhumme. Joten henkilö, joka saattaa olla henkisesti tiedonhaluinen, kääntyy sitten itäänpäin ravinnon tähden, täsmälleen siksi että mitä hän siellä näkee, on jännittävää ja erilaista ja vapaata koko tuosta kuormastosta.

Kuitenkin kuormasto on meillä eikä Jumalalla. Se on meidän. Omassa tapauksessani siirryin läntisestä itäiseen ja sitten taas takaisin. Polkuni seuraa sitä mitä vihjasin yllä. Olin löytänyt uuden lähestymistavan elämään ja identiteettiini Korkeimman kanssa. Mikä sitten alkoi herättää minussa kiinnostusta monien vuosien jälkeen, oli se kuinka Jeesus todella sopi henkisyyden maailmaan. En ollut kiinnostunut mitä toisen käden mielikuvia saattaisin kantaa nuoruudesta, tai mitä muut sanoivat, joka ainoastaan näytti rajoittavan Jumalan rakkauden erityisiin harvoihin, niin että mitä äärellinen olento teki näinä 70 vuotena (jos on onnekas) määrittää hänen äärettömän kohtalonsa.

Kristinuskossa mystikko kutsutaan asettamaan sivuun nuo käsitteet ja sukeltamaan rohkeasti ja omakohtaisesti kokemuksen syvyyksiin, ilman uskomuksen kellukkeita. Aarre, joka odottaa sitä joka menee eteenpäin, luottaen, on hämmästyttävä. Itse huomasin, että kaikki mitä odotin tai toivoin löytäväni muista lähestymistavoista, oli, ainakin minulle, saatavissa kristillisen tradition sisällä.

Onko minulla eroja tiettyihin käytäntöihin ja asenteisiin kristinuskossa? Toivoisin niin, huomioiden niiden ahdasmielisyyden ja taipumuksen yrittää tehdä Jumalasta yhtä pieni ja pikkumainen kuin me itse voimme olla.
Tunnenko itseni jotenkin paremmaksi olemalla kristitty? Taatusti en, kuten Alan Jones lausuu niin hyvin yllä.

Kristityn mystikon ilo ja kiitollisuus tulevat kahdesta yksinkertaisesta tosiasiasta. Ensimmäinen on, että huomatessaan uponneensa Jumalalliseen Rakkauteen, se on, paremman sanan puutteessa, iloa. Kiitollisuus ei tule vain sellaisen lahjan saamisesta, vaan pikemminkin koska tietää, että mitä enemmän tietää Jumalasta, sitä vähemmän voi ymmärtää, "miksi minä?"

Jonesin sitaatti pohtii toista tärkeää tosiasiaa - ne, jotka kutsuvat itseään kristityiksi ja sitten ryhtyvät kiusaamaan tai uhkailemaan, eivät ole ainoastaan väärässä, he eivät ole kristittyjä siinä mielessä että he eivät seuraa mitään Jeesuksen opetusten ja henkilön asennetta, opetusta tai ominaisuutta. Jos, niin kuin jotkut pitävät kiinni, kuka tahansa josta ei tule kristittyä, on tuomittu helvettiin, eikö silloin ole paljon moitittavaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka harjoittavat vihaa ja kiusaustekniikkaa, sen johdosta että joku ei halua tutkia kristityksi tulemista? Eivätkö nämä ihmiset, joiden itse-vanhurskaus on muuri, tunne ainakin hiukan kuumuutta?

Puhun tietysti kuvainnollisesti helvetistä, koska en teeskentele ajattelevani, että Jumala puhuu ainoastaan kristityille, kaikkien muiden ollessa tuomittuja. Ajatella, että Jumala toimii niin, on eräänlaista hengellistä rasismia, jolla pelokkaat ja epävarmat ihmiset saavat itsensä tuntemaan olevansa parempia, kuvittelemalla, että he ovat jotenkin (millä tahansa tavalla) parempia kuin joku muu.

Mitä minä olen tullut tietämään Jumalasta, on, että puhumme sekä hengestä että rakkaudesta, ja Henki täyttää kaiken ja Rakkaus on kaikki-sisältävää. Samarialainen, joka Jeesuksen vertauksessa tuli loukkaantuneen avuksi, ei millään muotoa ollut "sisäpuolinen" tai "uskova". Meillä ei ole käsitystä järkytyksestä, jonka Jeesuksen kertomus on aiheuttanut hänen aikansa kuuntelijoille, samarialaisen ollessa ulkopuolinen. Mutta kuitenkin Jeesuksen kertomus nostaa tämän ulkopuolisen eläväksi esimerkiksi Jumalan valtakunnasta.

Onko koskaan ollut selvempää esimerkkiä Jumalan Rakkaudesta kuin Jeesuksen elämässä, tehtävässä ja tapahtumassa. Minulle ei. Mutta olettakaamme, kuten olen muualla sanonut, että me uskomme Jumalan rakkauden olevan sellaista, että kaikki voivat osallistua tuon Korkeimman Identiteetin lähelle vetämisen iloon. Jos selviää, että olemme väärässä, mikä on puolustuksemme? Voimme sanoa, että syyllistyimme olettamaan, että on rakastava Jumala, joka ottaa huomioon jokaisen ihmisen, joka tuntee kaikkien sydämet ja aikomukset. Ja jos Jumalan luonto Jeesuksen meille paljastamana osoittaa mitään, me olemme täysin oikeassa.

Jos toisaalta olet henkilö, joka uskoo vahvasti Jeesuksen erityiseen yksittäiseen tapaukseen jonakin, josta toisten pitäisi tietää ja kuulla, silloin todista kaikin mokomin, mutta ei pakolla ja uhkailuilla ja itse-vanhurskaudella. Todista elämälläsi - sillä kuinka palvelet muita, kuinka kohtelet muita kuten tahtoisit sinua kohdeltavan, kuinka paljon uskallat rakastaa. Kiusaajana oleminen ei ole Jeesukseen perustuvaa kristittynä olemista. Se on ongelman osana olemista, ei ratkaisun osana.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: